Synnytys on Suomessa viime vuosina politisoitunut uudella tavalla. Synnytysten hoitoon liittyvien epäkohtien esiin nostaminen heijastelee laajempaa suomalaisessa yhteiskunnassa käynnissä olevaa hoivakriisiä.
Synnyttäjien hoitoon liittyvät haasteet ovat löytäneet tiensä suosittuihin televisiosarjoihin. Esimerkiksi tanskalaisessa Dag & natt -draamasarjassa kuvataan synnytyssairaalan kiireistä arkea. Synnytysosaston työlleen omistautuneet kätilöt kamppailevat sairaalan säästötoimista johtuvan, liian pienen henkilömitoituksen kourissa. He yrittävät hoitaa synnytykset hyvin ja vastata synnyttäjien hoivan tarpeisin, mutta työ on liian kiireistä, ja uhkana on väsyminen.
Selvästi synkemmän esimerkin tarjoaa brittisarja This is going to hurt, jossa kuvataan synnytysosaston nuorten lääkärien ahdinkoa. Tapahtumia kehystää brittiläisen julkisen terveydenhuollon (engl. National Health Service, NHS) ennennäkemätön alennustila, joka on seurausta vuosia jatkuneista säästöpyrkimyksistä.
Kiire, valtavat työpaineet sekä ammatillisen tuen puute ajavat synnytysosaston lääkärit kyynisyyteen ja uupumukseen. Synnyttäjät eivät saa hyvää kohtelua, eikä edes synnytysten turvallisuutta pystytä aina takaamaan.
Meillä on totuttu ajattelemaan, että Suomessa raskaana olevat naiset ja synnytykset hoidetaan laadukkaasti.
Sarjat ovat fiktiota, mutta niiden kuvaamat asiat eivät välttämättä ole kovin kaukana todellisuudesta. Englannissa arvioitiin äskettäin äitiyshuollon palveluita. Arvioiden mukaan kaksi viidestä synnytyksiä hoitavasta terveydenhuollon yksiköstä ei pystynyt tarjoamaan riittävän laadukasta hoitoa, mikä johti synnyttäjien huonoon kohteluun ja pahimmillaan jopa vaaratilanteisiin.
Suomi on pitkään ollut ylpeä maineestaan ”maailman parhaan äitiyshuollon” maana. Tällä on viitattu toimivaan neuvolajärjestelmään, synnytysten fyysiseen turvallisuuteen ja erittäin matalaan lapsi- ja äitikuolleisuuteen.
Meillä on totuttu ajattelemaan, että Suomessa raskaana olevat naiset ja synnytykset hoidetaan laadukkaasti. Tästä huolimatta synnytyssairaaloita käsittelevien draamasarjojen hälyttävissä teemoissa on joitakin samankaltaisuuksia eri puolilta Suomea keräämämme tutkimusaineiston kanssa.
Koneen säätiön rahoittamassa yhteiskuntatieteellisessä Kamppailu synnytyksestä -tutkimushankkeessa tutkimme synnytyksestä käytäviä kamppailuja ja suomalaisen synnytyskulttuurin murrosta. Hankkeessa on kerätty tutkimusaineistoa synnyttäjien hoidosta ja synnytyskokemuksista synnyttäjien, perheiden ja ammattilasten näkökulmista.
Haastattelemamme synnytysammattilaiset kertovat työn kiireestä. Myös Suomen kätilöliitto on äskettäin varoittanut, että lyhytnäköiset säästötoimet voivat johtaa jopa vaaratilanteiden lisääntymiseen synnyttäjien hoidossa.
Hoiva kokonaisvaltaisena huolenpitona
Mediassa ja politiikassa puhutaan hoivakriisistä, mutta keskustelussa jää usein määrittelemättä se, mitä oikeastaan tarkoitetaan hoivalla ja miten se eroaa hoidosta.
Sosiaalipolitiikan emeritaprofessori Anneli Anttonen ja sosiaalityön apulaisprofessori Minna Zechner esittelivät vuonna 2009 julkaistussa kirjassa Hoiva – Tutkimus, politiikka ja arki kiinnostavasti hoivan käsitettä. Hoidosta puhutaan etenkin lääketieteessä ja hoitotieteessä, ja sillä viitataan selkeästi määriteltävissä oleviin hoitoihin sekä hoitotoimenpiteisiin. Hoivan käsitettä puolestaan on käytetty yhteiskuntatieteissä, ja sillä on tarkoitettu apua tarvitsevaan ihmiseen ja hänen perustarpeisiinsa kohdistuvaa kokonaisvaltaista huolenpitoa.
Hoivaan ei sovi kiirehtiminen, ja hoiva voikin vaatia hoivaajalta rytmin hidastamista.
Arjen käytännöissä hoito ja hoiva kuitenkin usein kietoutuvat yhteen eräänlaiseksi hoitohoivaksi, kuten lääketieteen antropologi, emeritaprofessori Marja-Liisa Honkasalo kirjoittaa sairastamista, toimijuutta ja hoivaa käsittelevän teoksen loppusanoissa.
Raskauden ja synnytyksen kohdalla hoito ja hoiva kietoutuvat parhaassa tapauksessa yhteen. Selvärajaiset, lääketieteelliset hoitotoimenpiteet, kuten sikiön sydänäänten kuuntelu tai puudutteen antaminen, yhdistyvät parhaimmillaan kokonaisvaltaiseen vastuunkantoon ja huolenpitoon synnyttäjän ja koko perheen fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.
Hoivaa on tärkeää ajatella myös rytmeinä ja suhteina. Hyvä hoiva on apua tarvitsevan ihmisen rytmeihin asettumista. Hoivaan ei sovi kiirehtiminen, ja hoiva voikin vaatia hoivaajalta rytmin hidastamista. Hyvä hoiva on myös rinnalle asettumista, fyysistä viipymistä ja toisen ihmisen kohtaamista.
Järjestelmä, raha ja politiikka
Vaiva -tutkijakollektiivi on nostanut esiin hoivan teemoja ja 2000-luvun hoivapolitiikan ongelmia esimerkiksi kirjassa Hoivan arvoiset. Tutkijakollektiivin mukaan ”vaiva” ja siitä seuraava hoivan tarve ovat ihmisyyden ja yhteiskunnan ytimessä. Hoivapolitiikan keskeinen ongelma on heidän mukaansa vaihtoehdoton poliittinen retoriikka, jossa julkisen sektorin menoleikkaukset esitetään välttämättöminä eikä hoivaa rahoiteta riittävästi.
Ikääntymistä ja hoivaa tutkivan Jyväskylän yliopiston professori Teppo Krögerin mukaan suomalaista hyvinvointivaltiota vaivaa hoivaköyhyys, jonka syynä on riittämätön rahoitus. Toinen tämänkin artikkelin kirjoittajista, sosiologi Anna Leppo sekä sosiologi Riikka Perälä ovat puolestaan kirjoittaneet ”hoivan raunioista” päihdehuollossa. Vähälukuisten työntekijöiden aika riittää heidän mukaansa monimutkaisesta lääkehoidosta ja siihen liittyvistä kirjauksista huolehtimiseen, mutta vaikeasti päihderiippuvaisten ihmisten kohtaamiseen ei ole aikaa eikä heidän moninaisiin avun tarpeisiinsa ehditä vastata.
Synnyttäjille keskittämisen negatiiviset vaikutukset näkyvät käytännössä esimerkiksi synnytysosastojen ruuhkautumisena, sairaalamatkojen pidentymisenä sekä matkalla sairaalaan tapahtuvien, niin sanottujen matkasynnytysten määrän kasvuna.
Sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluissa, johon kuuluu myös synnyttäjien hoito, taloudellisten säästöjen tavoittelu toimintaa ”tehostamalla” on ollut arkipäivää jo pitkään. Tämä on näkynyt esimerkiksi synnytystoiminnan keskittämisessä isoihin sairaaloihin, pienempien synnytysosastojen lakkauttamisissa ja pyrkimyksissä lyhentää synnyttäjien sairaalassa viettämää aikaa.
Synnyttäjille keskittämisen negatiiviset vaikutukset näkyvät käytännössä esimerkiksi synnytysosastojen ruuhkautumisena, sairaalamatkojen pidentymisenä sekä matkalla sairaalaan tapahtuvien, niin sanottujen matkasynnytysten määrän kasvuna.
Organisaatiotaloustieteilijä Mikko Ketokiven termein terveydenhuollon keskittämis- ja säästötoimissa tehdään lyhytnäköistä tehostamista, joka huonontaa organisaation päätehtävien toteuttamista. Kestävällä tehostamisella taas ei suoraan ole mitään tekemistä säästöjen kanssa, vaan siinä kysymys on varsinaiseen tehtävään keskittymisestä ylimääräisen toiminnan sijaan. Synnyttäjien hoidon kohdalla voidaan kysyä, mikä on hoidon ydintä: riittääkö asiatason hoito erilaisine hoitotoimenpiteineen, vai kuuluuko myös synnyttäjän tarpeiden äärelle asettuva hoiva synnytysten hoidon ydintehtäviin.
Suomi käyttää terveydenhuoltoon vähemmän rahaa kuin muut Pohjoismaat
Kätilöiden kertoman mukaan he eivät lyhytnäköisen tehostamisen, lisääntyvän kiireen ja kuormituksen puristuksessa ehdi aina hoitamaan työtään ammattietiikkansa mukaisesti. Kätilöliitto laati jo vuoden 2020 alussa kannanoton säästötoimia vastaan. Tuolloin todettiin, että kiire oli kätilötyössä lisääntynyt huolestuttavasti, vaikka hyvä synnyttäjien hoito vaatii nimenomaan aikaa, luottamuksellisen suhteen luomista, vuorovaikutusta ja läsnäoloa.
Suomalaisessa synnytysten hoidossa ja terveydenhuollossa ylipäänsä laatua mitataan asiakeskeiseen hoitoon keskittyvin mittarein. Tosiasiassa terveydenhoidossa nojataan hyvin usein sosiologian tutkijoiden Kaisa Ketokiven (nykyisin Kuurne) ja Mianna Meskuksen termein ilmaistuna rationalisoituun ajatukseen niin sanotusta kykenevästä toimijasta, joka huolehtii itse itsestään. Käytännössä tämä tarkoittaa usein hoivan ja joskus jopa hoidon korvaamista pelkällä informaatiolla.
Yhä useammin odottajia kehotetaan etsimään synnytykseen liittyvä tieto verkosta. Esimerkiksi synnytyksen jälkeinen lantionpohjan kuntoutuminen pohjaa synnytyssairaalassa käteen lykättyyn paperilappuseen, jossa selostetaan, miten lantionpohjaa voi harjoittaa.
Informaatiousko erityisen kehollisessa, haavoittuvassa ja vaativassa elämäntilanteessa jättää ihmiset liian yksin. Hurjaa tästä tekee se, että lantionpohjan toimintahäiriöstä kärsii elämänsä aikana jopa puolet naisista.
Yhä useammin odottajia kehotetaan etsimään synnytykseen liittyvä tieto verkosta.
Monissa muissa Euroopan maissa synnyttäjien ja synnyttäneiden hoitoon on satsattu paljon enemmän rahaa, ja esimerkiksi fysioterapia kuuluu jokaisen synnyttäjän hoitoon. Suomessa on tehty sellaisia poliittisia päätöksiä, että terveydenhuollon menojen suhde bruttokansantuotteeseen on Pohjoismaiden alhaisin. Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa terveydenhuollon käyttömenot asukasta kohden ovat noin 25 prosenttia korkeammat kuin Suomessa.
Politiikan arvojärjestyksessä ei siis ole nostettu hoitoa, eikä varsinkaan hoivaa, kovinkaan korkealle. Näin hoivakriisin takana ovat raha ja siihen liittyvät poliittiset päätökset.
Toinen este hoivan tiellä on suomalaisen järjestelmän merkillinen usko teknologian suomiin mahdollisuuksiin. Valtaviin tietojärjestelmiin, kuten Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä käyttöönotettuun tietojärjestelmä Apottiin, voidaan satsata satoja miljoonia samalla, kun hoivasta on ”aivan välttämätöntä” nipistää.
Haastattelemamme ammattilaiset kertovat, kuinka suuri osa ajasta ja huomiosta menee Apotin täyttämiseen ja siellä lukuisten klikkausten ja välilehtien takana olevien tietojen mielessä pitämiseen ja kirjaamiseen. Näin inhimillisille kohtaamisille jää yhä vähemmän aikaa ja mahdollisuuksia.
Ammattilaiset hoitavat – suorastaan hoivaavat – vaivaista Apottia ihmisille varatun hoitotyönsä ohessa, eikä synnytyslääkäreillä ja kätilöillä tunnu aina olevan aikaa edes konsultoida kollegaa. Pahimmillaan hoito rakentuu niin, että niin synnyttäjä kuin ammattilaiset jäävät molemmat erilleen ja yksin.
Asiakeskeinen hoitokulttuuri ja hoidon hajaantuminen
Rahan, politiikan ja järjestelmätason ongelmien lisäksi hoivan kriisiä tuottaa asiakeskeinen hoitokulttuuri, jossa keskitytään kontaktin luomisen ja inhimillisen kohtaamisen sijaan yhä liian usein konkreettisiin toimenpiteisiin ja lääketieteellisiin lopputulemiin.
Asiakeskeisen hoitokulttuurin yksi kompastuskivi on hoidon hajaannuttaminen kunkin asian erilliselle asiantuntijalle, ja siihen liittyvä, eri hoitotahoihin osoittavien lähetteiden kierre. Kierteessä kukaan ei tunne kyseisen ihmisen tilannetta kokonaisvaltaisesti, eikä hoidon jatkuvuuteen ei juuri ole mahdollisuuksia, vaikka tutkimusnäyttö puhuu vahvasti sen puolesta.
Esimerkiksi lääketieteen filosofian ja etiikan professori Pekka Louhiala puhuu vuonna 2021 julkaistussa kirjassaan Placebon arvoitus niin sanotuista hoitosuhdevaikutuksista, joilla tarkoitetaan hoitosuhteeseen liittyviä hyviä ja paranemista edistäviä asioita.
Suomalaisessa synnytysten hoidossa laadun mittarit ovat hyvin asiakeskeisiä, eikä ammattilaisen läsnäoloa tunnisteta hyvän laadun mittareissa.
Tosiasiassa jollain tasolla merkityksellinen hoitosuhde olisi mahdollista luoda nopeassakin kohtaamisessa potilaan kanssa, jos hoitokulttuurissa ja ammattilaisten koulutuksessa ymmärrettäisiin sen merkitys nykyistä vahvemmin.
Suomalaisessa synnytysten hoidossa laadun mittarit ovat hyvin asiakeskeisiä, eikä ammattilaisen läsnäoloa tunnisteta hyvän laadun mittareissa. Esimerkiksi Tanskassa hyvän synnytyksen hoidon yksi laatumittari on kätilön synnyttäjän luona viettämä aika, jonka tavoite on 75 prosenttia synnytyksestä.
Suomalaisessa järjestelmässä kätilöt hoitavat usein useampaa synnytystä kerralla ja käyvät huoneessa suorittamassa erityisiä hoitotoimenpiteitä. Läsnäolon ja synnyttäjän rinnalle asettumisen tuomaa laatua ei mittareissa tunnisteta, ja kätilöiden kertoman mukaan läsnäoloaika synnytyshuoneessa on murto-osa tanskalaisesta tavoitteesta.
Entä sitten?
Lääketieteellisillä mittareilla mitattuna suomalainen synnytyksen hoito on laadukasta ja turvallista, mutta miksi myös kohtaamisen ja hoivan mahdollistaminen osana hoitoa on tärkeää? Keräämämme aineiston perusteella synnyttäjien kokema turvattomuus on useimmiten psyykkistä laatua. Yhteyttä ammattilaiseen ei hauraalla hetkellä ole saatu eikä kukaan ole onnistunut kohtaamaan tilanteessa, jossa synnyttäjä olisi tarvinnut enemmän tietoa ja tukea.
Vaikeilla synnytyskokemuksilla ja yksin jäämisellä on pahimmillaan pitkäaikaisia negatiivisia seurauksia synnyttäjän ja koko perheen elämässä. Vaikeiden kokemusten on Väestöliiton perhebarometrin mukaan jopa todettu pienentävän lapsilukua.
Eduskuntavaalien lähestyessä ei voi välttyä kysymästä, kuinka uskottavia eri puolueiden yhdenvertaisuuteen, terveydenhoitoon ja perheiden hyvinvointiin liittyvät päämäärät ovat, elleivät ne tunnista synnytysten hoitoon liittyvää erityistä hoivan tarvetta.
Synnytyksen hoitoyksiköissä kyllä tunnistetaan tärkeitä inhimillisyyteen ja hoivaan liittyviä arvoja, ja pyritään myös toteuttamaan niitä. Käytännössä on kuitenkin mahdollista tehdä vain se, mihin resurssit riittävät. Suurin ongelma onkin poliittinen haluttomuus panostaa hoitoon ja hoivaan. Elämmekö tulevaisuudessa yhteiskunnassa, jossa synnyttäjää arvostetaan ja hyvään hoitoon satsataan – ei vain juhlapuheissa, vaan ennen kaikkea turvaamalla riittävästi rahaa ja aikaa synnyttäjien hyvään hoitoon?
Jos tähän ei havahduta, niin Suomessakin saatetaan askel askeleelta kulkea kohti yhä suurempia ja kiireisempiä yksiköitä ja This is going to hurt -draamasarjan tunnelmia. Eduskuntavaalien lähestyessä ei voi välttyä kysymästä, kuinka uskottavia eri puolueiden yhdenvertaisuuteen, terveydenhoitoon ja perheiden hyvinvointiin liittyvät päämäärät ovat, elleivät ne tunnista synnytysten hoitoon liittyvää erityistä hoivan tarvetta.
Kaisa Kuurne (VTT, dosentti) työskentelee sosiologian yliopistonlehtorina (ma.) Helsingin yliopistossa. Hän johtaa HEBI-tutkimusryhmän tekemää ja Koneen Säätiön rahoittamaa Kamppailu synnytyksestä – suomalaisen synnytyskulttuurin murros -tutkimushanketta (2020–2025).
Anna Leppo (VTT) työskentelee yhteiskuntapolitiikan yliopistonlehtorina (ma.) Helsingin yliopistossa ja toimii postdoc-tutkijana HEBI-tutkimusryhmässä Koneen Säätiön rahoittamassa Kamppailu synnytyksestä – suomalaisen synnytyskulttuurin murros -tutkimushankkeessa.
Artikkeli on osa Hoivakriisi Suomessa -juttusarjaa.
Artikkelin pääkuva: Aditya Romansa/Unsplash.
