Hyvinvointiyhteiskunnan pelastusoppi

On tulkinnanvaraista, miltä osin pääministeri Juha Sipilän poliittista retoriikkaa voi selittää uskonnolla. Sipilän näyllä hyvinvointivointivaltiosta on kuitenkin kiistatta poliittinen teologiansa.

”Olen kovin monta kertaa miettinyt tätä. Ellei minulla olisi suurta visiota hyvinvointivaltion pelastamisesta, olisin varmaan jo sanonut, että pitäkää tunkkinne.”

Pääministeri Juha Sipilä kertoi hiljattain näkemästään ”suuremmasta näystä, isommasta visiosta”, jossa ”hyvinvointiyhteiskunta Suomessa pelastuu ja eriarvoisuuskehitys saadaan pysäytettyä”. Hän sanoi Ylen Ykkösaamussa joulukuussa, että ilman tätä näkyä hän olisi ehkä jo eronnut tehtävästään.

Sipilä siis haluaa jatkaa pääministerinä, koska on nähnyt jotain, mitä me muut emme vielä ymmärrä. Olisi kiinnostava tietää, miten Sipilä näkynsä näkee ja mistä. Mutta ehkä tärkeämpää ja kiireellisempää on selvittää, mitä hän näki.

”Sipilän karisma sopisi pääministerille”

Raamatussa näkyjä näkeviä kutsutaan profeetoiksi. Esimerkiksi Mooses näki Horebin juurella palavan pensaan, joka lähestyttäessä alkoi puhumaan Jumalan äänellä.

Max Weberin mukaan profeetat ovat karismaattisia henkilöitä, jotka julistavat uskonnollista oppia tai jumalan sanaa. Weber käyttää Moosesta esimerkkinä lainlaatijaprofeetasta, joka johdattaa kovia kokeneen mutta katkerasti jakautuneen kansan luvattuun maahan. Tätähän Sipiläkin yrittää: pelastaa – jos ei Israelia maanpaosta niin suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan konkurssilta kuitenkin.

Sipilä voitti keskustan puheenjohtajuuden Rovaniemellä vuonna 2012, koska puolueen apparaatti ilmeisesti halusi poliittisten broilerien tilalle käytännön työelämässä kannuksensa hankkineita toiminnan ihmisiä ja visionäärejä. Kansa ja media nopeasti tunnistivat hänessä karismaattisen pääministeriehdokkaan.

Vaalivoittonsa jälkeen hän kertoi tulleensa politiikkaan tekemään ratkaisuja ja muuttamaan poliittista kulttuuria. Entisestä työelämästään hän haastoi mukaansa muitakin yritysjohtajia pelastamaan isänmaata investoimalla Suomeen.

Sipilä kertoi tulleensa politiikkaan tekemään ratkaisuja ja muuttamaan poliittista kulttuuria.

Nyt on huomattava ja huomautettava, että profetoitavan ilmestyksen ei välttämättä tarvitse olla uskonnollista termin sovinnaisessa merkityksessä. Esimerkiksi antiikin Kreikassa filosofeja pidettiin luonnon profeettoina ja puhuttiin myös totuuden, järjen ja julkisen mielipiteen profeetoista.

Mekin voimme tulkita Sipilän näyn hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisesta profetiaksi riippumatta siitä, onko Sipilä koskaan itse pitänyt itseään profeettana – vaikkapa hyvinvoinnin profeettana. Voimme tehdä tulkintoja leimaamatta tai selittämättä kumpaakaan, näkyä tai Sipilää, uskonnolla (termin maailmanuskonnollisessa merkityksessä yleisemmin tai herätyskristillisessä merkityksessä erityisemmin).

Samalla tavalla emme voi olettaa kummankaan, miehen tai vision, olevan uskonnottomia tai sekulaareja. Mikäli Carl Schmitt oli edes osin oikeassa kirjoittaessaan teoksessaan Poliittinen teologia, että ”kaikki modernin valtio-opin merkittävät käsitteet ovat sekularisoituneita teologisia käsitteitä”, on poliittisen puheen luokitteleminen uskonnolliseen tai uskonnottomaan käynyt varsin monimutkaiseksi.

Tämänkään artikkelin tarkoituksena ei ole yrittää selvittää tai selittää, mitä Sipilä ”oikeasti” ajattelee ja miksi, vaan kontekstualisoida hänen retoriikkansa aate- ja käsitehistoriallisia kiinnekohtia.

Sipilän johtama hallitus on jo ryhtynyt tarmokkaaseen lainlaadintaan hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi. Minä en tässä artikkelissa ole kuitenkaan kiinnostunut konsteista, siitä, miten Sipilän hallitus hyvinvointiyhteiskuntaa pelastaa. Olen kiinnostuneempi siitä, mitä Sipilän näyllä ollaan pelastamassa.

Mitä Sipilän näyllä ollaan pelastamassa?

Minkälaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan Sipilä meitä paimentaa? Tämä on kansalaiselle tärkeä kysymys, koska me joudumme tekemään uhrauksia tulevan hyvinvointimme eteen. Hallituksen strateginen visio varoittaa meitä ”vaikeistakin ratkaisuista”.

Mitä olemme saamassa palkkioksi uhrauksistamme? Minkä maan Sipilä meille lupasikaan? Voisin tietenkin lähettää hänelle viestin ja kysyä, mutta tiedän, että hänellä on muutakin tekemistä kuin päivystää sähköpostia.

Hän pitää blogia puheistaan ja kirjoituksistaan! Siellä Sipilä tuttavallisesti esittelee itsensä pääministeriksi, keskustan puheenjohtajaksi ja diplomi-insinööriksi Kempeleestä. Blogissa luvataan tietoa hänen työstään ja ajatuksistaan, joten luulisi siellä olevan jotain hyvinvointiyhteiskunnasta ja sen pelastamisestakin.

Koska hän aivan artikkelimme alussa kertoi pohtineensa tunkin luovuttamista vajaan kahden vuoden aikana kovin monta kertaa, oletan, että visio hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisesta on vahvistanut Sipilää melkein koko pääministerikauden. On mahdollista, että se kannusti häntä tavoittelemaan keskustan puheenjohtajuutta.

Luenkin blogia varmuuden vuoksi alusta, eli elokuusta 2010 saakka.

Caritas konkurssin partaalla

Hallitusohjelma määrittelee Suomen osaavaksi, sisukkaaksi, tasa-arvoiseksi ja ratkaisukeskeiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Hallituksen Suomi 2025 -visiossa todetaan, että suomalaisten ”avoin ja positiivinen asenne toisiimme sekä ympäröivään maailmaan tekee Suomesta ainutlaatuisen, hyvän maan”.

Me suomalaiset siis elämme hyvinvointiyhteiskunnassa, nyt. Mikä tekee tästä maasta hyvinvointiyhteiskunnan? Sipilä tarkensi visiotaan Keskustan politiikka- ja toimintapäivillä helmikuussa 2013:

”Meidän mielestämme jokaiselle kansalaiselle kuuluu jatkossakin julkinen terveydenhuolto, lähikoulu, kirjasto, uimahalli ja oikeus opiskella vaikka tohtoriksi asti vanhempien varallisuudesta riippumatta. Me haluamme myös, että suomalaiset saavat jatkossakin lähiruokaa ja että heillä on todellinen vapaus valita asuinpaikkansa Helsingistä Utsjoelle.”

Hyvinvointivaltiota hän ei usein mainitse, vaan käyttää mieluummin muodikkaampaa ja kolmatta sektoria osallistavampaa hyvinvointiyhteiskunnan käsitettä. Marraskuussa 2010 kirjoittamassaan Kolmella teemalla liikkeelle -manifestissa Sipilä kuitenkin linjaa:

”Hyvinvointivaltion tunnusmerkki on se, miten huolehdimme lapsista, vanhuksista sekä niistä, jotka eivät kykene itsestään huolehtimaan. Kristillinen arvopohja antaa hyvät eväät päätöksenteolle näissä kysymyksissä. Paremmin pärjäävien pitää huolehtia henkilökohtaisesti niistä, joilla menee heikommin.”

Toisin sanoen: hyvinvointiyhteiskunta, jossa nyt siis elämme, on (kristilliselle) lähimmäisenrakkaudelle perustuva yhteisö, joka tasa-arvoisesti palvelee kaikkia jäseniään varallisuuteen tai asuinpaikkaan katsomatta.

Lupaavalta näyttää! Mutta paratiisiin on luikerrellut käärme: ”hyvinvointiyhteiskuntamme rahoituspohja on rapautumassa”. Tarvitsemme ”merkittävän suoritustason noston” kaikilla yhteiskunnan sektoreilla, jotta kykenisimme jatkossakin rahoittamaan hyvinvointiamme.

Sipilä näkee, että meiltä suomalaisiltahan tämä onnistuu. Tosin se vaatii ”poikkeuksellisen vahvaa tahtoa ja yhteistyötä”, ”yhteen hiileen puhaltamista ja omista eduista tinkimistä”, mutta näihin me suomalaiset kyllä pystymme kunhan ”yhteinen tahtotila löytyy”.

Sitä tarvitaan, koska ”hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen edellyttää rohkeita uudistuksia”; leikkauksia, jotka ”kohdistuvat kipeästi moniin ihmisiin”.

Nyt on vain katsottava näiden ”vaikeiden päätösten yli” ja nähtävä ”se tavoite, jota kohti mennään. Olemme pelastamassa hyvinvointiyhteiskuntaa.”

Yhteistä tahtotilaa ei ehkä ole vielä löytynyt. ”Osa vastustaa säästöjä, osa uudistuksia ja osa nyt käsillä olevia kustannuskilpailukyvyn eli suomalaisen työn kannattavuuden parannuksia”, Sipilä joutuu harmikseen toteamaan, mutta uskoo, että ”kaikki vastuulliset suomalaiset kuitenkin haluavat lopettaa velaksi elämisen”, koska ”ei ole olemassa pohjatonta rahakirstua”.

Sipilä muistutti viime kesäkuun puoluekokouksen linjapuheessaan, että ”köyhän asian hoitaminen on ennen muuta valtiontaloudesta huolehtimista”. Vuotta aikaisemmin hän lupasi eduskunnalle, että ”säästöpäätökset eivät vaaranna hyvinvointiyhteiskuntaa”, mutta samalla varoitti, että velaksi eläminen ”sen kyllä vaarantaisi jo muutaman vuoden tähtäimellä”.

Sipilä ei yksinkertaisesti pysty katsomaan nykymeininkiä toimettomana: ”olen hyvinvointiyhteiskunnan ystävä ja suuri kannattaja enkä halua, että ajaudumme tällaiseen tilanteeseen”. ”En voisi koskaan antaa itselleni anteeksi, jos jätämme nyt tekemättä ja pudotamme kinttaat.”

Yritteliäisyyden armolahja

Kun Sipilän hyvinvointiyhteiskuntaa pelastetaan, kinttaat tulevat tarpeeseen. Sipilä nimittäin kuvittelee suomalaisen yhteiskunnan rakennukseksi.

Sipilä kuvittelee suomalaisen yhteiskunnan rakennukseksi.

Metafora toistuu käytännössä koko aineistossa, erilaisissa puheissa ja kirjoituksissa vuodesta 2010 nykyhetkeen saakka. Pelkästään viime vuonna Sipilä kertoi muun muassa, että Suomi ”on meidän kaikkien yhdessä rakentama” ja sitä voi ”rakentaa ja rakastaa erilaisista taustoista”. Lisäksi yhteinen tavoitteemme on se, että ”jokaisella on mahdollisuus rakentaa tätä maata omalla panoksellaan”.

Havahduttavin esimerkki löytyy kuitenkin Sipilän puheesta Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlassa Oulussa viime huhtikuussa. Siinä hän muisteli veteraani-ukkiaan, joka

”opetti minut omalla tavallaan ymmärtämään, että meidän nuoremman sukupolven talvisotamme on tämän isänmaan rakentaminen yhä paremmaksi paikaksi asua ja elää. Meidän jokaisen tulee olla oman elämämme yrittäjiä ja rakentaa maatamme niillä taidoilla, jotka meille itse kullekin on annettu.”

Samalla tavalla kuin Jumalakin ”on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi”, eivätkä ”kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia?”, on meidätkin laitettu kukin omalle paikallemme rakentamaan hyvinvointiyhteiskuntaa Suomeen.

Paavali jatkoi ensimmäistä kirjettään korinttilaisille neuvomalla heitä tavoittelemaan kaikkein arvokkaimpia armolahjoja. Yrittäminen on ollut Sipilälle erityinen tapa palvella isänmaata hänen poliittisen uransa alusta saakka. Yli kuusi vuotta vanhassa tekstissä Sipilä kiteyttää vaalikampanjansa keskeisimmän teeman näin:

”…ollaan älyttömän yritteliäitä, kannetaan vastuuta tulevaisuudesta eikä jätetä kaveria.
Yritteliäisyydellä rakennamme pohjan hyvinvointivaltiolle ihmisten elämänhallinnan perusvalmiuksien sekä syntyvien työpaikkojen ja ahkeran työnteon kautta. Jokainen meistä on oman elämänsä yrittäjä.”

Viime vuonna Sipilä julisti, että hallitus haluaa ”Suomesta maailman turvallisimman maan asua, yrittää ja tehdä työtä” ja vetosi, että ”rakennetaan se yhdessä”.

Valtiota tai yhteiskuntaa kuvitellaan usein olennoksi tai vaikkapa laivaksi, mutta valtio rakennuksena on klassinen vertaus poliittisen ajattelun historiassa sekin. Sipilän insinööritausta epäilemättä selittää hänen teknillistä mielikuvitustaan politiikasta.

Valtio rakennuksena on klassinen vertaus poliittisen ajattelun historiassa.

Rakennus on myös klassinen metafora seurakunnalle kristinuskossa. Lestadiolaisen herätysliikkeen Paavalina tunnettu maallikkosaarnaaja Juhani Raattamaa (1811–1899) perusti seurakuntakäsityksensä systemaattiselle vertauskuvalle lampaanhoidosta: kristityt muodostavat lauman, jonka ylimpänä paimenena on Jeesus Kristus.

Maan päällä lauman kotina on seurakunta, ”lammashuone”, joka sijaitsee Siionin vuoren ”viinamäellä” (näin ”viinitarha” kääntyy vuoden 1776 Raamatun suomennoksessa). Raattamaan mukaan Lars-Levi Laestadius oli ”ensimäinen viina mäen aidan rakentaja Pohjan maan läänissä”.

Aidan kunnossa pitäminen oli kuitenkin seurakunnan vastuulla, sillä ”jos aitan rakennus viinamäessä rapistuu niin tulee sikalauma tonkimaan ja tallaamaan Jumalan pellossa ja Herran seurakunnassa ja minä luulen että maailman joukko on monessa paikkakunnassa kauniisti viheriöitseviä heräyksiä tallannut huonon aitan tähden”.

Rakentamisen vertauskuvalla Raattamaa loi uskonyhteyttä, koinoniaa. Erityistä tarvetta sille oli heräyksen jälkeen perustetuissa siirtolaisseurakunnissa. Vuonna 1891 lähettämässään kirjeessä Yhdysvaltoihin emigroituneille uskonveljilleen Raattamaa kirjoittaa:

”Älkää peljätkö veljet ja sisaret, Ameriikassa ja Euroopassa jotka olette oven, Herran Jeesuksen kautta, olette tulleet tähän lammashuoneeseen, jonka lammasten paimen Jeesus on rakentanut, ensinnä Ruotsin Lapissa ja siitä levennyt itään, länteen, etelään ja pohjoiseen. [– –] Pysykäämme tässä lammashuoneessa rakkaat veljet ja sisaret Ameriikassa ja Euroopassa.”

Vertaus paimentamiseen on kristinuskolle tunnetusti hyvin tyypillinen. Raamatussa Jumalaa kuvataan hyväksi paimeneksi, joka kaitsee laumaansa, vie oikealle tielle ja suojelee.

Vaikka Raamatussa lampaanhoidon metaforilla perustetaan ja uusinnetaan hengellistä hierarkiaa Jumalan ja ihmisen välille, tällaiset troopit toimivat mainiosti myös maallisessa valtapiirissä.

Uskonyhteyttä, ”yhteistä tahtotilaa”, tarvitaan riippumatta siitä, olemmeko pelastamassa viheriöitseviä heräyksiä sikalaumalta tai suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa konkurssilta.

Uusliberalismin jumalallinen taloudenhoitaja

Sipilä näki siis hyvinvointiyhteiskunnan, joka näyttää paljon siltä, missä jo asumme ja elämme. Se pitäisi vain saada halvemmalla. ”Suomi on jäänyt menestyksensä ja edellisille vuosikymmenille jyvitetyn hyvinvointiyhteiskunnan vangiksi.”

Nyt Sipilä haluaa meidän saneeraavan hänelle tuloskuntoisen Suomen, joka pystyy maksamaan omiensa hyvinvoinnin omilla rahoillaan myös tulevina vuosikymmeninä. Vaihtoehtona on vararikko.

Sipilässä mielestäni henkilöityy Johanna Vuorelman ja Jouni Tillin jo tunnistama uusliberalismin jumalallinen taloudenhoitaja. Rooli näyttää sopivan entiselle yritysjohtajalle ja liberaalille rauhansanalaiselle.

Ilman uskonyhteyttä Israelin kansa ei olisi seurannut Moosesta ja lopulta löytänyt luvattuun maahan. Samalla tavalla meidänkin on enemmän tai vähemmän uskottava Sipilän hyvinvointiyhteiskuntaan, mikäli me nyt sinne olemme käymässä.

Näyttää siltä, että aivan kaikki meistä eivät olisi. Oppositiopuolueet eivät selvästikään ole vielä löytäneet yhteistä tahtotilaa. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson arvelee, että ”Sipilän hallituksen keskeisin tavoite on purkaa hyvinvointivaltio ja siirtää julkisten peruspalveluiden rippeet yksityisten yritysten hoidettavaksi – mitä nopeammin sen parempi”.

Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mukaan hallitus ”aikoo pakkoyhtiöittää sosiaali- ja terveyspalvelut, työvoimahallinnon sekä jopa kaikki Suomen tiet, rautatiet ja meriväylät”. Niinistö vaatiikin, että ”tämä vaarallinen kehitys on pysäytettävä”.

SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin on puolestaan syyttänyt Sipilää siitä, ettei hän ole politiikassa edistämässä isänmaansa vaan oman lähipiirinsä etua.

Aika näyttää, miten suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle käy nyt, kun se on armahdettu menneen menestyksensä vankeudesta.

PhD Mika Luoma-aho on politiikkatieteiden yliopistonlehtori Lapin yliopistossa.