Ilmaston kuumenemisen seurauksena maapalloa vaivaavat huomattavasti vakavammat kriisit kuin 40 vuotta sitten ennakoitiin. Niihin vastaaminen vaatii päätöksentekoa, jossa luovutaan uskosta talouskasvun kaikkivoipaisuuteen ja annetaan ulkopuolisille mahdollisuus haastaa tavanomainen ajattelu.
Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n uunituore raportti vuodelta 2022 kertoo, että ilmaston kuumeneminen on jo nyt ajanut maapallon kroonisiin kriiseihin. Niihin sopeutuminen vaatii päättäjiltä paljon. Päätösten tulisi samanaikaisesti reagoida kriiseihin ja tähystää kauas tulevaisuuteen.
IPCC:n kuudennen arviointiraportin viime vuonna julkaistu ensimmäinen osa ja nyt julkaistu toinen osa sysäävät päätöksenteon monella tavalla epämukavuusalueelle. Ilmaston kuumenemisen seurauksena maapalloa vaivaavat huomattavasti vakavammat kriisit kuin 40 vuotta sitten ennakoitiin. Ne tulevat jatkumaan vuosikymmeniä.
Kymmenen vuotta sitten tulvasuojatuksi suunniteltu asuinalue ei enää valmistuessaan ole yhtä turvallinen ja on parin vuosikymmenen kuluttua tulvariskialuetta.
Kriiseihin varautuminen on vaikeampaa, koska aiemmin harvinaiset ympäristökriisit, kuten äärimmäiset tulvat ja helleaallot, tapahtuvat yhä useammin. Kymmenen vuotta sitten tulvasuojatuksi suunniteltu asuinalue ei enää valmistuessaan ole yhtä turvallinen ja on parin vuosikymmenen kuluttua tulvariskialuetta.
Tämä todellisuus edellyttää suomalaiseltakin yhteiskunnalta entistä parempaa kykyä tehdä strategisia päätöksiä kriiseissä.
Tässä artikkelissa tiivistetään, miten Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa WISE-hankkeessa ja Suomen Akatemian rahoittamassa LONGRISK-hankkeessa selvitetään tutkijoiden ja kolmen suomalaisen kaupungin, Helsingin, Tampereen ja Kotkan, yhteistyönä, mitä strateginen kriisipäätöksenteko tarkoittaa käytännössä.
Ilmastokriiseihin on pakko sopeutua
IPCC:n perustivat maailman ilmatieteen järjestö WMO ja YK:n ympäristöohjelma UNEP vuonna 1988. Se julkaisi ensimmäisen raporttinsa vuonna 1990. IPCC ei itse tee tutkimusta vaan analysoi ja kokoaa yhteen tieteellistä tietoa päätöksenteon tueksi ilmastonmuutoksen vaikutuksista, sen hillitsemisestä ja siihen sopeutumisesta. Arviointiraportit valmistellaan kansainvälisissä tutkijaryhmissä.
Uusi IPCC-raportti korostaa tarvetta suuriin sopeutumistoimiin siinäkin tapauksessa, että globaalin keskilämpötilan nousu esiteollisesta ajasta pystyttäisiin rajoittamaan kunnianhimoiseen 1,5 asteen tavoitteeseen. On hyvä muistaa, että vallitsevat päästötrendit ovat viemässä keskilämpötilan nousua selvästi yli 4 asteen vuoteen 2100 mennessä. Glasgow’n ilmastokokouksen päästövähennyslupaukset – siis lupaukset – rajoittaisivat nousun noin 2,5 asteeseen.
Kriisi edellyttää nopeaa reagointia. Samalla jokaisen kriisipäätöksen tulee ottaa huomioon strategiset vaikutukset vuosikymmenien päähän.
Ilmaston kuumeneminen on kyllä rajoitettavissa 1,5 asteeseen, mutta se edellyttäisi ennennäkemättömän radikaaleja teknis-taloudellisia, yhteiskuntapoliittisia ja käyttäytymismuutoksia, jotka kaiken lisäksi olisi saatava aikaan kymmenessä vuodessa. Vastaavan mittakaavan murroksia löytyy historiasta ehkä vain ennen ja jälkeen sotia. Kun Yhdysvallat päätti lähteä toiseen maailmansotaan, sen siviiliteollisuus muutettiin sotateollisuudeksi muutamassa kuukaudessa. Suomi puolestaan sysäsi itsensä teollistumisen polulle muutamassa vuodessa 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa, sotakorvausten ja jälleenrakennuksen pakottamana.
Nyt puhutaan ekologisesta jälleenrakennuksesta, joka viittaa sodanjälkeiseen jälleenrakennukseen rinnastuvaan ponnistukseen irtautua fossiilitaloudesta. Ilmaston kuumeneminen on kuitenkin erilainen hätätila kuin sota, koska sen tuhot hiipivät ihmisten arkeen pikku hiljaa. Kriisi, joka ei tule iholle, ei motivoi toimintaan.
Näköpiirissä olevien ilmastokriisien kohtaamiseen tarvitaan strategista kriisipäätöksentekoa. Päätökset kaikilla toimialoilla tullaan tekemään jonkinasteisessa ilmaston kuumenemisesta johtuvassa kriisissä. Kriisi edellyttää nopeaa reagointia. Samalla jokaisen kriisipäätöksen tulee ottaa huomioon strategiset vaikutukset vuosikymmenien päähän.
Kuinka nähdä kauas kiireessä?
WISE-hanke (2018-2023) kartoittaa mahdollisia ratkaisuja strategiseen kriisinhallintaan konsortiossa, johon kuuluvat Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistot, Aalto-yliopisto sekä BIOS-tutkimusyksikkö. LONGRISK (2020-2023) puolestaan kehittää strategisen kriisipäätöksenteon alustoja kaupungeille Helsingin ja Tampereen yliopiston sekä Ilmatieteenlaitoksen konsortiossa. Ajatuksena on istuttaa strateginen kriisipäätöksenteko saumattomasti kaupunkien nykyiseen hallintoon.
Hankkeiden kirjallisuuskatsauksissa ja asiantuntijahaastatteluissa on kartoitettu aukkoja suomalaisen yhteiskunnan kriisinsietokyvyssä ja strategisessa kriisinhallinnassa. Kiinnostava havainto on, että paikallis- ja aluetason ilmastoasiantuntijat kyllä tiedostavat ilmastonmuutoksesta aiheutuvat ympäristöriskit – he eivät vain ole mukana niissä pöydissä, joissa päätetään kriisinhallinnasta.
Lisäksi WISE ja LONGRISK järjestävät strategisia tilannehuoneharjoituksia, eräänlaisia politiikkapäämajoja, joihin osallistuvat yhteistyökaupunkien johtavat poliitikot ja asiantuntijat. Harjoitusten tavoitteena on kehittää uudenlaista strategisen kriisipäätöksenteon menettelytapaa, jolla voidaan reagoida nopeasti ympäristön ja yhteiskunnan murroksiin ja samanaikaisesti huomioida pitkän aikavälin vaikutukset. Ensimmäinen harjoitus järjestettiin Helsingissä vuonna 2019 ja toinen Kotkassa vuonna 2021. Vuosina 2022–2023 on tarkoitus järjestää Helsingissä, Tampereella ja Kotkassa kussakin kaksi strategista tilannehuoneharjoitusta.
Eri toimialojen strategioilla on usein ristiriitaiset tavoitteet, jotka johtavat toisiaan vastaan sotiviin sopeutumistoimiin ja strategisten päätösten lukkiutumiseen. Vaihtoehtoiset tulevaisuuspolut pystyvät paljastamaan tällaiset ristiriidat ja lukkiutumiset.
Tilannehuoneita on hankkeissa järjestetty sekä poliittisten päättäjien ja johtavien asiantuntijoiden yhteisharjoituksina että yksinomaan asiantuntijoiden harjoituksina. Yhteistä kaikille harjoituksille on, että ne ovat eräänlaisia aikakoneita. Osallistujat viedään kuviteltuun lähitulevaisuuteen, jossa ympäristökriisit ovat kroonistuneet vuosittaiseksi vaivaksi. Osallistujien tehtävänä on muokata kaupungin pitkän tähtäyksen strategioita ja toimintasuunnitelmia siten, että ne vahvistaisivat kaupungin kaukonäköistä sopeutumista kroonisiin ympäristökriiseihin.
Tutkimushankkeet ovat antaneet osviittaa strategisen kriisipäätöksenteon keskeisistä periaatteista. Koska kriisit muuttavat toimintaympäristöä alituisesti, strategioita ei tule päivittää vain joka neljäs vuosi vaan jatkuvasti. Päätöksentekotilanteen on ruokittava päättäjien mielikuvitusta vaihtoehtoisilla poluilla toimialojen strategisiin tavoitteisiin. Eri toimialojen strategioilla on usein ristiriitaiset tavoitteet, jotka johtavat toisiaan vastaan sotiviin sopeutumistoimiin ja strategisten päätösten lukkiutumiseen.
Tämän toteaa painokkaasti IPCC:n uusin raporttikin; vaihtoehtoiset tulevaisuuspolut pystyvät paljastamaan tällaiset ristiriidat ja lukkiutumiset.
Päätöksentekotilanteen on myös edistettävä oppimista ja estettävä päättäjien puolustautumisreaktiot maineriskien pelossa. Tutkimukset osoittavat, että päättäjät pyrkivät usein suojaamaan itseään äänestäjien pettymykseltä tekemällä tietoisesti lyhytnäköisiä päätöksiä. Kuten Euroopan komission entinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker aikoinaan totesi, ”tiedämme kyllä mitä tehdä, emme vain tiedä kuinka tulla uudelleen valituksi sen tehtyämme”.
Demokratiaa kriisin keskellä
Strateginen kriisipäätöksenteko on rakennettava vuorovaikutukseksi poliittista vastuuta kantavien päättäjien ja tutkimustietoa välittävien asiantuntijoiden kesken. Samaa on peräänkuuluttanut johtaja Mika Salminen THL:stä pandemiakriisin kokemusten pohjalta. Asiantuntijoiden osallistuminen päätöksiin lisää kriittisiä kysymyksiä asiantuntijavallan lisääntymisestä ja sen suhteesta demokraattiseen päätöksentekoon. Tutkimustietoon perehtyneet asiantuntijat on kuitenkin otettava päätöksiin mukaan vaikutusvaltaisina osapuolina, koska harkinnan kohteena ovat monimutkaiset päätösvaihtoehdot.
Tilannehuoneharjoitukset ovat paljastaneet strategisen kriisipäätöksenteon sudenkuoppia. Vaihtoehtoisten tulevaisuuspolkujen hahmottamista rajoittavat vakiintuneet tulkintatavat ja päättelyketjut – esimerkiksi usko talouskasvun voimaan ratkaista kriisi kuin kriisi. Maineriskin pelko estää vaikeat ja kauaskantoiset päätökset, kun vaikkapa energiansäästö katsotaan poliittisesti liian tulenaraksi keinoksi tavoitella hiilineutraalisuutta. Päätöksentekotilanne olisikin suunniteltava siten, että ulkopuolisilla asiantuntijoilla ja kansalaisryhmillä on mahdollisuus haastaa tavanomainen ajattelu.
Vaihtoehtoisten tulevaisuuspolkujen hahmottamista rajoittavat vakiintuneet tulkintatavat ja päättelyketjut – esimerkiksi usko talouskasvun voimaan ratkaista kriisi kuin kriisi.
Pyrimme hankkeissamme myös vahvistamaan päätösten tietopohjaa kehittämällä strategista kojelautaa, joka visualisoi kroonisten ilmastokriisien kauaskantoiset kerrannaisvaikutukset. Visualisointi tapahtuu karttapohjaisten simulaatioiden, kolmiulotteisten katunäkymien ja kuvitteellisten ilmastoreportaasien avulla.
IPCC:n raportteihin on viime vuosina reagoitu kannustuksin ”vielä on aikaa ryhtyä toimiin” ja ”toivoa ei pidä heittää”. On kuitenkin syytä olla realistinen sen suhteen, paljonko aikaa on ja mille toivo rakennetaan. Aika strategisille kriisipäätöksille on juuri nyt.
Toivo puolestaan on sitä samaa toivoa, jota pääministeri Winston Churchill valoi briteille toisessa maailmansodassa: tahtoa tehdä suuria uhrauksia siedettävän elämän turvaamiseksi.
Janne I. Hukkinen on ympäristöpolitiikan professori Helsingin yliopistossa.
Politiikasta-Akatemia on kirjoitussarja, jossa tarkastellaan ja seurataan Suomen Akatemian rahoittamia tuoreita yhteiskunnallisia tutkimushankkeita.
