Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Jouni Tilli analysoi pääministeri Juha Sipilän televisioitua puhetta artikkelissaan Pääministeri Sipilän pelastuskertomus (22.9.2015). Tilli käytti analyysissaan retoriikan tutkimuksen keinoja identifikaation näkökulmasta.
Jyväskylän yliopisto markkinoi Tillin artikkelia sosiaalisessa mediassa Facebook- ja Twitter -kanavillaan, mutta päätti vetää artikkelin pois markkinoinnista vedoten siihen, että artikkeli on tulkittavissa poliittiseksi kannanotoksi ja yliopiston virallista linjaa edustavaksi.
Jyväskylän yliopiston viestintä- ja markkinointipäällikkö Miikka Kimarin mukaan Tillin artikkeli ”pääsi livahtamaan viestinnän filtterin läpi”. Twitterissä yliopisto kuvailee artikkelin markkinointia ”arviointivirheeksi”.
Kimari ei osaa arvioida, onko aikaisemmin päässyt käymään vastaavalla tavalla. Hän ei myöskään kykene määrittelemään, minkälainen tutkimus on tulkittavissa poliittisesti kantaa ottavaksi.
Vaikuttaakin siltä, että eniten poliittista tässä on Jyväskylän yliopiston sensuuripäätös.
Linjaus on varsin poikkeuksellinen. Esimerkiksi Turun yliopiston viestintäjohtaja Anne Paasi kertoo, että Turun yliopiston tutkimusviestintää ei rajata tutkimuksen sisällön mukaan. Yliopisto kannustaa tutkijoita tutkimuksesta kertomiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tutkimuksen ”poliittisuus”
Sekä Jyväskylän yliopiston päätös vetää Tillin artikkelia koskeva markkinointi takaisin että yliopiston tiedeviestinnän linja herättävät monta huolestuttavaa kysymystä tiedeviestinnästä, tutkijoiden sananvapaudesta ja yliopistojen suhteesta valtiovaltaan.
On ilmiselvää, että Tillin artikkeli ei ole poliittinen kannanotto vaan retoriikan tutkimuksen keinoja käyttävä analyysi, joka jatkaa Tillin jo palkitussa väitöskirjassaan osoittamaa ansiokasta tutkimuslinjaa.
Toiseksi on mahdotonta määritellä, mitä ”poliittisuus” tarkoittaa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa. Laajassa merkityksessä kaikki yhteiskuntatieteellinen tutkimus on poliittista, koska kieli ei ole ikinä neutraalia. Aiheen rajaus ja tutkimuksen kieli ovat arvovalintoja eli politiikan ydintä. Ei ole yhdentekevää, puhutaanko tutkimuksessa vaikkapa pakolaistulvasta vai hädänalaisten ihmisten pyrkimyksestä turvaan. Kieli on läpeensä poliittista.
Jos taas yliopiston määritelmä poliittisuudesta liittyy puoluepolitiikkaan tai hallituksen linjaan, on vaikea nähdä, kuinka Tillin artikkeli voisi edustaa kumpaakaan näistä. Pääministerin puheen analysointi ei tee tutkimuksesta vielä puoluepoliittista tai hallituksen linjaa vastustavaa kannanottoa.
Tilli toteaakin, että ”kyseessä on analyysi siitä, mitä pääministerin puheessa ’tapahtuu’, ei mitään sen kummempaa politikointia. Toki aiheen, kohteen ja teorian valintakin voidaan nähdä poliittisena tekona, mutten mielestäni tee esimerkiksi puoluepolitiikkaa analyysillani. Menee kyllä oudoksi.”
Tutkijan rooli yhteiskunnallisena keskustelijana
Asiaan liittyy kuitenkin vielä tärkeämpi kysymys tutkijoiden roolista yhteiskunnallisessa keskustelussa. Jyväskylän yliopiston nykyinen tiedostuslinja hankaloittaa tutkijoiden asemaa yhteiskunnallisina keskustelijoina. Tämä on hämmästyttävää, koska yksi yliopiston tärkeimmistä tehtävistä on juuri yhteiskunnallinen kantaaottavuus ja poliitikan haastaminen.
Kansainvälinen tutkijayhteisö puhuu jatkuvasti tutkijoiden asemasta yhteiskunnallisina vaikuttajina. Puhutaan akateemisesta aktivismista ja poliittisesta vaikuttavuudesta. Tässä valossa Jyväskylän yliopiston käytäntö olla markkinoimatta tutkimusta näyttää todellisuudesta irtautuneelta ja eettisesti arveluttavalta hallintolinjaukselta.
Rivien välistä onkin luettavissa, että päätöksen takana on jotain muuta kuin oletus siitä, että artikkeli on tulkittavissa poliittisesti kantaa ottavaksi ja yliopiston virallista linjaa edustavaksi. Tuskin kukaan tosissaan kuvittelee, että tutkijoiden kirjoittamat artikkelit edustavat yliopiston virallista linjaa.
Vaikuttaakin siltä, että eniten poliittista tässä on Jyväskylän yliopiston sensuuripäätös.
Politiikan (ja yhteiskuntatieteiden laajemmin) tutkimuksen kenttään, samoin kuin mm. viestintätieteisiin, kielitieteisiin ja humanistisiin tieteisiin laajemmin, sisältyy kysymys: miten viestimällä vaikutetaan yleisöön ja millaisia vaikutuksen keinoja tässä vaikuttamisessa on käytetty. Kielellisiä vaikutuskeinoja, joihin myös argumentointi lukeutuu, myös opetetaan (ainakin periaatteessa) julkisesti. Tuosta sensuuripäätöksestä ja siitä tosiasiasta että näitä sensuroitujen asioiden kaltaisia asioita opetetaan, voinee päätellä että tuo itsesensuuripäätös on oire tulevaisuuden tutkimuksen ja opetuksen sisällöllisestä sensuurista.
Vaikka ”yliopistojen autonomia” on jo vitsi, on tämä itsesensuuri-ilmiö rajaamassa autonomian rippeitä entistä pienemmäksi. Sen sijaan että yliopisto vaalisi ja puolustaisi omalakisuuttaan, se säätää oma-aloitteisesti kieltäviä lakeja itselleen: autonomiasta on tullut autonomiaa, valkoisesta mustaa.
JKL:n yliopiston hallinnon jotkut-osasto on nyt ruvennut tekemään puoluepolitiikkaa. Ei sensuroitu tutkijatohtori.
Sensuurilta vaikuttaa. Ikävästi tämäkin. Puhe, viestintä on lobattu vääristeltäväksi ja pimennettäväksi niin, että vain uusliberalistista kansalta leikkaaminen puheella saadaan mahdollistaa, kun taas varakkaiden verohelpotuksiin 1992 pääomatuloprogressiosta luopumisesta alkaen ja mm. varallisuusveron Sailas-TUPO-poistoon 2004 asti ja näihin päiviin ja Sipilä puheisiin asti, varakkaidelle suunnatusta verottamisesta Suomen talousahdingon apuna ei saa edes keskustella. Sipilä ei ole kertaakaan edes maininnut varallisuusveroa, puhumattakaan kipeästä tarpeesta palauttaa se (ilman valtiovarainministeriön etukäteen 2002-2003 junailemia varallisuusveron merkityksen kuihduttamistoimien vaikutusta) pikimmiten. Se että varallisuusverosta (tai sen puuttumisesta 2005 lähtien) ei puhuta on osa Suomessa eliitin aikaansaamaan sensuuria.
Suomeen on eritoten uusliberalistisen valtiovarainministeriön virkamiesretoriikalla ja ministeriön poliittisista päätöksistä piittaamattomalla uusliberalismia ajavalla valmistelulla ja esittelyllä vääristelty yhteiskuntakehitystä pitkään ja ainakin verouudistuksesta 1992 lähten, niin, että kansa alkaa jo olla kadulla.
Tämä sensuuri kuuluu samaan kansalaisten (tässä: tutkijatohtorin viestin) saaman tiedon vääristämiseen ja hämäämiseen, johon yhteikunnassamma on kuulunut mm. retoriikka ”veropohjan laajentaminen”, kun ei sanota termin alla ajettavaa tosisasiaa eli sitä että varakkaiden verotusta vähentävät säännökset korvataan tavallisten kansalaisten verotaakkaa lisäävillä säännöksillä, valtiovarainministeriön ”uusliberaalien” yhdenasian johtovirkamiesten perustelemina ja valmistelemina, vieläpä ilman todellisia tilastoja ja jopa huterasti ”hatusta vetämällä” tai verokertymätietoja uusliberalistisuutta tukeviksi vääristelemällä.
Valtiovarainministeriön vääristelevä retoriikka (puhutaan leikkauksista vaikka valtion tuloja olisi helppo lisätä säätämällä osinkojen verovapaa osuus pois, ja osingot verotettaviksi ansiotulojen tapaan sekä palauttamalla varallisuusvero, ilman VM:n v.: 2002-2003 verolievennyksiä) on samaa kuin nyt yliopisto vääristelee, sitä mitä puolueettomasti tutkimalla pääministerin retoriikasta voisi tuoda kansalle havaittavaksi.
Sensuurilta vaikuttaa. Ikävästi tämäkin.
Puhe, viestintä on lobattu vääristeltäväksi ja pimennettäväksi niin, että vain uusliberalistinen kansalta leikkaaminen mahdollistetaan puheella, kun taas varakkaiden verohelpotuksiin – v. 1992 pääomatuloprogressiosta luopumisesta alkaen ja jatkuen mm. varallisuusveron Sailas-TUPO-poistoon 2004 ja näihin päiviin ja Sipilä puheisiin asti, varakkaihin suunnatusta lisäverottamisesta Suomen talousahdingon apuna ei saa edes keskustella.
Sipilähän poissulki varakkaiden verovapauksien ja verohelpotusten (veronkiristykset varakkaisiin suunnattuna) heti pois keskustelusta ja ”sallituista” keinoista. Lisäksi Sipilä ei ole kertaakaan edes maininnut varallisuusveroa, puhumattakaan kipeästä tarpeesta palauttaa se (ja palauttaa se ilman valtiovarainministeriön etukäteen 2002-2003 junailemia varallisuusveron merkityksen kuihduttamistoimia) pikimmiten.
Se että varallisuusverosta (tai sen puuttumisesta 2005 lähtien) ei puhuta on osa Suomessa eliitin (ja nyt Sipilän) aikaansaamaan sensuuria.
Suomeen on eritoten uusliberalistisen valtiovarainministeriön virkamiesretoriikalla ja ministeriön harjoittamalla, poliittisista päätöksistä piittaamattomalla uusliberalismia ajavalla valmistelulla ja esittelyllä, vääristelty yhteiskuntakehitystä pitkään ja ainakin verouudistuksesta 1992 lähten, niin, että kansa alkaa jo olla kadulla. 1992 siirryttiin ”verot maksukyvyn mukaan”, varakkaiden verohelpotuksiin, verovapauteen ja tasaveroon ja työn progressiivisen verotuksen lisäämiseen ankaralla arvonlisäverotuksella ja muulla tavalliseen kansaan sattuvalla tasaverotuskäytännöllä.
Tämä neutraalin, tosiasiapohjaisen ja havainnoivan keskustelun sensuuri kuuluu samaan kansalaisten saaman tiedon (tässä: tutkijatohtorin viestistä tulevan tiedon) vääristämiseen, poistamiseen ja tosipohjaisten viestien hämärtämiseen, johon yhteikunnassamme on kuulunut mm. valtiovarainminiteriön valheellisena pidettävä retoriikka ”veropohjan laajentamisesta”, kun tosiasissa pimitetään agenda eli ei sanota termin alla ajettavaa tosisasiaa eli sitä että varakkaiden verotusta vähentävät säännökset valmistellaan ja korvataan tavallisten kansalaisten verotaakkaa lisäävillä ja varakkaiden verotusta poistavilla säännöksillä, valtiovarainministeriön ”uusliberaalien” yhdenasian johtovirkamiesten perustelemina ja valmistelemina ja varmistelemina, vieläpä ilman todellisia tilastoja ja jopa huterasti ”hatusta vetämällä” tai verokertymätietoja uusliberalistisuutta tukeviksi muokkaamalla/vääristelemällä.
Valtiovarainministeriön vääristelevä retoriikka (puhutaan vain leikkauksista vaikka valtion tuloja olisi helppo lisätä säätämällä osinkojen verovapaa osuus pois, ja osingot verotettaviksi ansiotulojen tapaan sekä palauttamalla varallisuusvero, ilman VM:n v.: 2002-2003 verolievennyksiä) on samaa yhteiskuntamme tautia, kuin nyt kun yliopisto vääristelee sitä mitä puolueettomasti tutkimalla pääministerin retoriikasta voisi tutkijatohtori tuoda kansalle asti (ilman sensuuria) havaittavaksi.
Tosiasiapohjaisen tiedon manipuloinnin ja pimittämisen (sensuroinnin) syöpä leviää. Kysymys kuuluu: Mikä on lääke?