Sananvapaus on läntisen demokratiaperinteen kulmakivi, mutta se on enenevässä määrin uhattuna myös Euroopassa.
Sananvapauden oikeudellisia rajoja ei aina ymmärretä hyvin. Tanskan ja Norjan hallitukset arvioivat sananvapauden tilaa maissa ja nostivat esiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjauksen, jonka mukaan sananvapaus suojaa myös loukkaavia, järkyttäviä ja häiritseviä ilmaisuja.
EU:n komissio julkisti vuoden 2020 lopussa kaksi suurta lainsäädäntöehdotusta, jotka pyrkivät puuttumaan internetin moniin ongelmiin. Neuvotteluissa uudesta lakipaketista lehdistönvapaus ja disinformaation torjuminen ovat törmänneet.
Sananvapaus uhattuna Suomessa -teos keskittyy nimensä mukaisesti argumentoimaan, että erityisesti konservatiivisesti ja uskonnollisesti ajattelevien ihmisten sananvapaus on tämän päivän Suomessa uhattuna.
Orbánin johtamassa Unkarissa valtaa keskitetään, ja sama on median kohtalo. Poliittinen keskustelu on korvattu yksipuolisella propagandalla eikä loppua näy.
Keskustelussa totuudenjälkeisestä ajasta piirretään moraalista kuvaa hyvän ja pahan ilmentymistä ajassamme, vaikka tärkeämpää olisi piirtää yhteistä tilannekuvaa, joka tavoittaa myös muita yhteisöjä.
Poliittisia tapahtumia normalisoidaan Suomessa osaksi jatkuvuutta, jolla vaalitaan omakuvaa. Ajankohtaisin tapahtuma liittyy kysymykseen sananvapaudesta ja poliittisesta painostuksesta.
Pääministeri Juha Sipilän suhtautumisessa valtaan kaikuvat luterilaisuuden perusopit, mistä syntyy jännitteitä valistuksen perinteen kanssa.
Tapaus Sipilä osoittaa, että myös Suomessa olisi syytä käydä periaatekeskustelua siitä, kuinka julkisen palvelun on voitava toimia vallan vahtikoirana ilman poliittista painetta.
Puolalaiset naiset menivät eilen lakkoon vastalauseena hallituksen ja 450 000 allekirjoittaneen tukemalle abortinvastaiselle lakialoitteelle.
Eikä vaikeneminen suoranaisten virhepäätelmien edessä ole kultaa.
