Kaiken maailman dosentit, kiitos!

Lukuaika: 2 min. 

Politiikasta.fi jatkaa politiikan tutkimuksen ja yhteiskuntatieteiden yleistajuistamista uudella alustalla, joka antaa entistä paremmat puitteet yhteiskunnasta kiinnostuneille lukijoille. Pyrimme tekemään tieteestä kiinnostavaa, hyödyllistä ja ymmärrettävää.

Kuluvan vuoden aikana tehtävämme on kirkastunut entisestään, koska poliittiset ja taloudelliset tuulet tuntuvat kääntyneen tietoa ja sivistystä vastaan. Yliopistojen määrärahojen leikkaaminen ja hallituksen tiedettä väheksyvä retoriikka vaikuttavat ihan konkreettisesti tutkijoiden edellytyksiin ottaa osaa julkiseen keskusteluun. Ja juuri nyt heitä tarvitaan erityisen kipeästi.

Politiikasta.fi tarjoaa tutkijoille tärkeän kanavan nostaa esiin tutkimustaan ja ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

150 tutkijaa, 350 artikkelia

Tutkijat käyttävät tämän mahdollisuuden ilahduttavan aktiivisesti. Vuodesta 2012 lähtien lähes 150 tutkijaa on kirjoittanut meille tutkimukseensa perustuvia artikkeleita ja arvioita.

Politiikasta.fi ottaa tehtävänsä vakavasti.

Politiikasta.fi tarjoaa laajan arkiston, josta löytyy lähes 350 punnittua, analyyttista ja terävää kirjoitusta. Aihealueet kattavat koko politiikan tutkimuksen kirjon. Artikkeleita löytyy niin poliittisen osallistumisen eri muodoistaturvallisuuspolitiikastaUkrainan kriisistä kuin retoriikasta.

Joidenkin mielestä tieteen yleistajuistaminen tarkoittaa kevyttä raapustelua ja mutkien vetämistä suoriksi. Todellisuudessa tieteen tekeminen ymmärrettäviksi on vaikea taitolaji.

Se on myös tutkijan velvollisuus, koska tieto pitää yleisen hyvän nimissä tuoda yhteiskunnalliseen keskusteluun ja mahdollisimman monien ulottuville.

Yleistajuistaminen on vakava asia

Politiikasta.fi ottaa tehtävänsä vakavasti. Olemme panostaneet erityisen paljon toimitusprosessiin ja uuden alustan käytettävyyteen, jotta tavoittaisimme entistä laajemman lukijakunnan.

Kuluva vuosi on ollut monella tapaa ennätyksellinen.

Jos haluamme ajan hengen mukaisesti puhua tehokkuudesta ja vaikuttavuudesta, kuluva vuosi on ollut monella tapaa ennätyksellinen. Politiikasta.fi on tänä vuonna kerännyt jo yli 125 000 verkkovierailua. Viime vuonna kävijöitä oli 80 000.

Jouni Tillin syyskuinen retoriikka-analyysi pääministeri Sipilän TV-puheesta on rikkonut kaikki lukijamääräennätykset. Artikkeli on luettu jo 13 338 kertaa, kun viime vuoden luetuin juttu sai 2 500 lukijaa.

Politiikasta.fi kiittää tukijoita, lukijoita ja kirjoittajia

Teemme verkkolehteä innostuksella ja intohimolla, mutta sen pyörittäminen vaatii myös taloudellisia resursseja.

Politiikasta.fi kiittää erityisesti Suomen tiedetoimittajain liittoa ja opetus- ja kulttuuriministeriötä taloudellisista avustuksista tänä vuonna. Toimitussihteerin palkkaaminen ja nyt käsillä oleva uudistus eivät olisi olleet mahdollisia ilman niitä.

Meillä on innostava ja aktiivinen toimituskunta, jonka rautainen asiantuntijuus ja laaja osaaminen ovat korvaamattomia voimavaroja. Kiitos toimitussihteerimme Maija Lähteenmäki ja 18-henkinen toimituskunta!

Lopuksi haluan huomioida meille kirjoittavat tutkijat, jotka käyttävät arvokasta aikaansa yhteiskunnallisten ilmiöiden ja kysymysten avaamiseen laajalle yleisölle.

Kaiken maailman dosentit, tutkijat ja yhteiskuntatieteilijät, kiitos!

1 kommentti

  1. “Karl Popper esitti ensimmäisenä, että teoriaa voitaisiin pitää tieteellisenä vain, jos se periaatteessa voisi olla todistettavissa tutkimuksella vääräksi.”, kertoo Wikipedia luotettavasti. Siksi fysiikka on tiedettä. Politiikka, naistutkimus ja retoriikka-analyysi ei ole tiedettä. Hallitus ei välttämättä halveksi tiedettä. Reaktiot tulevat tiedeyhteisön ulkopuolelta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*