Yksilöt voivat kyllä olla tulevaisuuteen suuntautuneita ja pitkäjänteisiä, mutta päätöksentekojärjestelmän rakenteet lyhentävät politiikan aikaperspektiiviä.
Olemme viimeistään 2010-luvun jälkipuoliskolla tulleet laajasti tietoisiksi jättimäisistä globaaleista trendeistä, jotka huomaamattoman hitaasti mutta suurella varmuudella vievät meitä kohti merkittäviä hankaluuksia. Ilmastonmuutos, talouden globalisaation aiheuttama eriarvoisuuden kasvu sekä globaali muuttoliike kurottavat yli valtiollisten rajojen, hallinnonalojen ja – ehkä ennen kaikkea – ajan.
Nämä haasteet vaatisivat laajalla rintamalla pitkäjänteisesti tehtävää politiikkaa, joka ottaa tarkasti huomioon yhteiskuntien tulevat elinedellytykset. Lyhyissä sykleissä toistuviin vaaleihin ja ryhmäintressien edustamiseen perustuva edustuksellinen demokratiamme on kuitenkin lähtökohtaisesti varsin huono työkalu tällaiseen – etenkin nyt, kun politiikka on niin vahvasti polarisoitunut.
Näitä ristiriitoja suomalaisessa politiikassa olemme PALO-STN-hankkeen toisessa työpaketissa pyrkineet ymmärtämään.
Olemme keränneet mittavan politiikan aikajänteitä kartoittavan aineiston. Se sisältää kolmekymmentä ympäristöpolitiikan keskeisen päättäjän syvähaastattelua sekä tulokset kahdesta laajasta kyselytutkimuksesta, joista toinen oli suunnattu valtiotason poliittis-hallinnollisen eliitin edustajille (n = 700) ja toinen kansalaisille. Jälkimmäiseen vastasi noin 1 900 äänestysikäistä Suomen kansalaista. Esittelemme nyt alustavia havaintojamme.
Yleinen aikakäsitys
Meistä jokaisella on oma käsityksemme ajasta, sen kulumisesta sekä tulevaisuudesta. Psykologian tutkimuksessa on jo pitkään ollut käytössä useita, toisiaan lähellä olevia aikakäsityksen mittareita. Monet niistä mittaavat suunnitelmallisuutta, mutta muun muassa käyttämämme Torgrim Gjesmen luoma Future Time Orientation (FTO) mittaa yleistä käsitystä aikakäsityksestä.
Se koostuu kuudesta vastaajan aikaorientaatiota mittaavasta väitteestä (esimerkiksi ”En ole niin kovin huolissani tulevista asioista”), joihin annettujen vastausten perusteella luotavan summamuuttujan arvot kasvavat sitä mukaa, kun vastaajatasolla siirrytään kohti kauemmas tulevaisuuteen suuntautuvaa ajattelua. Pienemmät arvot kertovat vastaavasti lyhytjänteisestä aika-ajattelusta.
Esitimme Gjesmen väitteet vastaajille sekä eliitti- että kansalaiskyselyssä. Näiden ryhmien välisessä vertailussa eliitti osoittautui melko selvästi kansalaisia enemmän tulevaisuuteen suuntautuneeksi. Ero oli tilastollisesti erittäin merkitsevä. Eliitin sisällä virkamiehet olivat puoluepoliittisia toimijoita enemmän tulevaisuusorientoituneita.
Poliittinen aikakäsitys
On kuitenkin epäselvää, kertooko yksilön yleinen aikakäsitys myös tämän käsityksistä politiikan aikajänteistä. Ovatko yleisesti tulevaisuuteen suuntautuneet ihmiset pitkäjänteisiä myös poliittisilta preferensseiltään?
Päättäjien pitkäjänteisestä suhtautumisesta huolimatta politiikka Suomessa on varsin lyhytjänteistä.
Tämän selvittääksemme suunnittelimme ja esitestasimme 12 väitteen patterin, joka mittaa yksilön normatiivista käsitystä politiikan aikajänteestä. Mitä suurempi arvo, sitä enemmän tulevaisuusorientoitunutta yksilön mielestä politiikan tulisi olla.
Myös politiikan aikajänteen osalta eliitti on selvästi kansaa enemmän tulevaisuuteen suuntautunut. Poliittisen aikajänteen osalta virkamiehet erottuivat poliitikkoja ja naiset miehiä pitkäjänteisempinä. Kansan keskuudessa äänestäjät olivat äänestämättä jättäneitä enemmän tulevaisuuteen suuntautuneita.
Testasimme myös, missä määrin yleinen ja poliittinen aikajänne korreloivat keskenään. Havaitsimme, että vaikka yhteys on olemassa, ei se ole kovin vahva. Yleisestä aikakäsityksestä ei siis voida varmasti päätellä yksilön poliittista aikakäsitystä.
Rakenteet ja realiteetit
Näiden havaintojen perusteella voisi ajatella, että kykenemme hyvin huomioimaan tulevaisuuden suuret haasteet, koska päättäjämme ovat niin pitkäjänteisiä ja tulevaisuuteen suuntautuneita. Poliittinen päätöksenteko on kuitenkin muutakin kuin yksilöiden toiveiden täyttämistä.
Politiikan maailma täyttyy erilaisista ”realiteeteistä”, jotka voivat lyhentää tai pidentää päätöksenteon aikajännettä siitä, mitä sen yksilöiden, päättäjienkin, mukaan tulisi olla. Yllättävät ja huomiota herättävät tapahtumat kiilaavat helposti asialistan kärkeen luomaan painetta, kun taas sote-uudistuksen kaltaiset ikuisuusprojektit liimaantuvat agendalle, vaikka ne kuinka monesti kaadettaisiin.
Selvittääksemme asiaa loimme toisenkin 12 väitteen patterin, jolla pyrittiin mittaamaan poliittis-hallinnollisen eliitin käsityksiä suomalaisen politiikanteon aikajänteestä 2010-luvulla.
Politiikka on selvästi lyhytjänteisempää kuin sitä tekevät ihmiset, joten erilaisilla rakenteilla on oltava suuri merkitys politiikan aikajänteen selittämisessä.
Kuten yksilöllisiäkin politiikan aikajänteitä mitattaessa väitteet liittyivät siihen, koetaanko suomalaisessa politiikassa tulevaisuuden ongelmat ylipäätään tärkeiksi sekä ollaanko niiden eteen valmiita tekemään taloudellisia ja poliittisia uhrauksia ja soveltamaan pitkäjänteisyyttä tukevia päätöksentekomenetelmiä.
Yllätyimme, kun summasimme indikaattorit jälleen yhteen: suomalaispäättäjät, joiden henkilökohtainen poliittinen aikajänne on varsin pitkä (keskiarvo 3,23/4), kokevat suomalaisen politiikan lyhytjänteiseksi (2,10/4, kun yksi on mittarin minimiarvo).
Toisin sanoen politiikka on selvästi lyhytjänteisempää kuin sitä tekevät ihmiset, joten erilaisilla rakenteilla on oltava suuri merkitys politiikan aikajänteen selittämisessä.
Aikajännettä lyhentävät tekijät
Amerikkalaistutkija Alan Jacobs on eritellyt tekijöitä, jotka yleisesti lyhentävät politiikan aikajännettä demokratioissa.
Pitkäjänteisen politiikan tekeminen on haastavaa ensinnäkin siitä varsin ilmeisestä syystä, että se edellyttää pitkäaikaista poliittista sitoutumista, kun taas vaalit käydään muutaman vuoden välein. Sekä äänestäjät että poliitikot tietävät tämän. Sen vuoksi pitkäjänteisyyden edellyttämä luottamuksellinen sitoumus on politiikassa jatkuvasti koetuksella.
Toiseksi pitkäjänteinen politiikka on tiedollisesti haastavaa. Mitä pidemmälle ajassa ajattelemme, sitä monimutkaisemmiksi ajatteluketjumme muuttuvat ja sitä epävarmemmaksi tietomme käy. Nykyongelmia koskeva tieto on luotettavampaa ja siksi helpompaa myydä äänestäjille, jotka yleensä pitävät ajankohtaisia haasteita oleellisempina kuin hyvin hitaasti materialisoituvia, vakaviakin uhkia.
Kolmas politiikan aikajännettä yleisesti lyhentävä tekijä demokratioissa on vankasti organisoituneiden intressien vastustus, eli suomeksi sanottuna lobbaus. Pitkälle tulevaisuuteen kantavat ”politiikkainvestoinnit” yleensä edellyttävät uhrauksia nykyajassa ja monesti niistä koituu kustannuksia juuri toimijoille, joilla on vankka taloudellinen ja yhteiskunnallinen asema nykymaailmassa.
Selvitimme haastatteluissa ja kyselyssämme myös sitä, minkä tekijöiden eliitti kokee lyhentävän politiikan aikajännettä Suomessa. Havaitsimme, että tekijät ovat pääpiirteissään samoja, kuin mitkä Jacobs on kuvannut: edustuksellisen demokratian perusprosessit, epätäydellinen informaatio ja organisoitunut edunvalvonta.
Hallitus- ja mediakeskeisyys
Niin triviaalilta kuin se politiikantutkijoille kuulostaakin, politiikka Suomessakin on itsekästä peliä, missä toimijoita (poliitikot, puolueet, hallitus, oppositio, media, ministeriöt jne.) kiinnostaa ennen kaikkea heidän omat intressinsä ja näkökulmansa. Yhteinen etu, mitä pitkälle tulevaisuuteen katsova politiikka usein edellyttää, ei ole kenenkään ensisijainen tavoite ja siksi niin hankala tyydyttää.
Politiikka Suomessa on myös korostuneen hallituskeskeistä, mistä seuraa, että sekä hallitus- että oppositiopoliitikkojen huomiota ja ajan- ja rahankäyttöä ohjaa hallitusohjelma, joka on solmittu tuottamaan näkyviä tuloksia neljän vuoden aikajaksolla.
Kolmas itse politiikan luonteeseen liittyvä, pitkäjänteistä politiikantekoa hankaloittava ilmiö, joka sekä haastatteluissa että kyselyssä nousi vahvasti esille, on nykypolitiikan ”markkinahenkisyys”. Se kytkeytyy vahvasti politiikan julkisuuteen, etenkin sosiaaliseen mediaan.
Nopeita asioita ja jatkuvaa reagointivalmiutta korostava, näennäisen avoin, hektinen ja arvaamaton pelikenttä luo politiikkaan kroonistuneen ”julkisuuspaniikin”.
Nopeita asioita ja jatkuvaa reagointivalmiutta korostava, näennäisen avoin, hektinen ja arvaamaton pelikenttä luo politiikkaan kroonistuneen ”julkisuuspaniikin”. Se pitää poliitikot tiiviisti nykyhetken konkreettisten asioiden äärellä ja kehottaa karttamaan laajamittaista tulevaisuusvisiointia, valmistelua ja yhteistyötä.
Informaatio-ongelmat ja lobbarit
Suomalainen politiikka on altista myös Jacobsin mainitsemille tiedollisille ongelmille. Poliitikkojen ”huomioavaruuden” täyttävät ajankohtaiset, korkeintaan vaalikauden mittaiset asiat. Ilmiöiden monimutkaisuus tekee niistä hankalasti tartuttavia ja rahoitettavia.
Lisäksi pitkäjänteistä ja tulevaisuuteen suuntautuvaa politiikkaa Suomessa hankaloittaa, etenkin ympäristöalalla, erilaiset etujärjestöt. Ne ovat hyvin resursoituja ja erittäin tiiviisti kytkeytyneitä poliittisen prosessin eri vaiheisiin aina hallitusneuvotteluista ministeriöiden valmistelevien työryhmien kautta eduskunnan valiokuntiin.
Nämä kaikki tekijät huomioiden ei ole järin yllättävää, miksi politiikka vaikuttaa olevan lyhytjänteisempää kuin sitä tekevät henkilöt ja jopa äänestäjät.
Päättäjien pitkäjänteisyydestä huolimatta politiikka Suomessa on lyhytjänteistä
Aineistojemme perusteella näyttää siltä, että päättäjien pitkäjänteisestä suhtautumisesta huolimatta politiikka Suomessa on varsin lyhytjänteistä. Koska myös äänestäjät ovat poliittisesti selvästi lyhytjänteisempiä kuin päättäjät, analyysimme tukee aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa tehtyä yleistä oletusta, jonka mukaan kansan kärsimättömyys voi tehdä päätöksenteosta lyhytnäköistä oman edun tavoittelua.
Voi siis olla, että tehdyt poliittiset päätökset myötäilevät hyvin kansalaisten aikakäsityksiä. Tavallaan siis demokratia toimii.
Kokonaan toinen asia on se, kykeneekö nykymallinen edustuksellinen demokratia ratkaisemaan globaaleja haasteita. Kun otetaan huomioon, kuinka laajamittaista, -alaista ja -aikaista kansainvälistä yhteistyötä sellainen edellyttää, nämä vakavat haasteet kansallisen tason päätöksenteossa saavat edessä olevan urakan näyttämään entistäkin vaikeammalta.
Kirjoitus on osa Ratkaisuja vaalikaudet ylittävään politiikkaan -sarjaa, jossa PALO-tutkimushankkeen tutkijat kirjoittavat vaalikaudet ylittävästä politiikasta ja kansalaisvaikuttamisesta. Kirjoitukset liittyvät PALOn studia generalia -luentosarjaan.
YTT Vesa Koskimaa on tutkija Institutet för Samhällsforskningissa Åbo Akademissa. VTT Lauri Rapeli on tutkimusjohtaja Institutet för Samhällsforskningissa Åbo Akademissa.
