Kirja-arvio: Islamin merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa kasvaa

Muslimien eid-aamurukous, joka päättää paaston.
Islam on helluntaisuuden ja ortodoksisen kirkon ohella Suomen tärkein vähemmistöuskonto, joskin varsin hajanainen sellainen.

Teemu Pauha ja Johanna Konttori (toim.) (2022) Suomalaiset muslimit. Helsinki: Gaudeamus. 263 s.

Teemu Pauhan ja Johanna Konttorin toimittama Suomalaiset muslimit on tuorein yleiskatsaus monimuotoiseen islamiin Suomessa. Pauha ja Konttori ovat molemmat islamiin liittyvistä aiheista tohtoriksi väitelleitä uskontotieteilijöitä. Kirjan muut kirjoittajat ovat pääasiassa eri alojen tutkijoita, joita yhdistää kiinnostus maahanmuuttoon, islamiin ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen Suomessa.

Suomalaiset muslimit on jatkoa kahdelle vastaavalle aikaisemmalle teokselle: Muslimit Suomessa (1999) ja Islam Suomessa (2008). Edeltäjiensä tapaan kirjassa on yleiskuvan luova johdanto ja lukuisia aiheeseen liittyviä tapaustutkimuksia. Teos on suunnattu islamista Suomessa kiinnostuneille ja alkuvaiheen korkeakouluopiskelijoille.

Pauha ja Konttori tuovat kirjan alussa esiin tavoitteensa tuoda esiin islamia aikaisempaa enemmän suomalaisten muslimien näkökulmasta, eikä maahanmuutto painotu niin paljon kuin aikaisemmissa teoksissa. Kirja heijastaa 2010-luvulla nousseita teemoja sekä erityisesti nuoriin liittyviä aiheita. Musliminuorista yhä useampi on syntynyt Suomessa.

Islamin tulkinnat suomalaisessa yhteiskunnassa

Kirjassa jatkuu myös aikaisempien teosten teemat. Näitä ovat Suomessa yleinen kielteinen käsitys islamista uskontona, terrorisminvastaisen työn vaikutukset muslimien parissa sekä naisten ja seksuaalisuuden keskeisyys islamista puhuttaessa.

Johdannossa Pauha ja Konttori esittelevät muutamia perusasioita islamista sekä luovat yleiskatsauksen maan muslimitaustaiseen väestöön. He arvelevat eurooppalaisen tutkimuksen perusteella noin kolmasosan kaikista muslimitaustaisista harjoittavan uskontoaan aktiivisesti. Näin ollen Suomessa olisi noin 40 000 muslimia, joiden elämässä islamilla on tärkeä rooli.

Artikkelissaan islamista Euroopassa Johanna Konttori muistuttaa muslimien historiasta Suomessa 1800-luvulta lähtien sekä esittelee laajempia eurooppalaisia huivi- ja muita keskusteluja. Lisäksi Konttori pohtii Helsingin suurmoskeija -hankkeen herättämää huomiota osana laajempaa huolta muslimien radikalisoitumisesta.

Suomessa on arviolta 40 000 muslimia, joiden elämässä islamilla on tärkeä rooli.

Teemu Pauhan ja Abbas Bahmanpourin kirjoitus shiiamuslimeista Suomessa on uusi tutkimusavaus, sillä valtaosa aikaisempaa kotimaista tutkimusta on käsitellyt sunneja. Kirjoittajat arvioivat Suomessa asuvan noin 30 000 shiiataustaista muslimia. Lisäksi esitellään lyhyesti muutamaa shiialaista yhdyskuntaa ja pidemmin Suomen suurinta shiiamoskeijaa Resalatia, jossa Bahmanpour toimii imaamina.

Diasporashiialaisuuden merkitys on kasvanut myös Suomessa, koska Irakista ja Afganistanista on saapunut runsaasti pakolaisia 2000-luvulla.

Islam ja sukupuoli

Nuorten somalitaustaisten naisten elämää käsittelee kolme erillistä artikkelia, joista Mulki Al-Sharmanin ja Sanna Mustasaaren artikkelit pohtivat lähemmin suhdetta islamilaiseen perheoikeuteen. Kirjoituksessa avataan islamilaisen sharia-oikeusjärjestelmän käytännön vaikutusta diasporassa, jossa ristiriitoja saattaa syntyä etenkin avioerotilanteissa. Tilannetta ei helpota se, että Suomen lainsäädännön lisäksi aiheesta on erilaisia käytäntöjä niin islamilaisissa maissa kuin eri islamin tulkintaperinteissä, joiden lisäksi käytännöt etenkin diasporassa asuvien kesken vaihtelevat.

Tiina Alakärppä käsittelee kahdessa artikkelissaan kysymyksiä liittyen sukupuolielinten silpomiseen ja esiaviolliseen neitsyyteen ja kunniaan. Nuorten naisten seksuaalisuutta pyritään eri tavoin kontrolloimaan, kun taas miesten toimintaan suhtaudutaan ymmärtävämmin. Osa naisista protestoi patriarkaalisiksi kokemiaan käytäntöjä vastaan. Kaikissa teksteissä nousee esiin tyttöjen ja naisten ja poikien ja miesten erilainen asema islamissa, sekä pohdiskelua uskonnon ja kulttuurin välisestä suhteesta.

Kirjoituksessa avataan islamilaisen sharia-oikeusjärjestelmän käytännön vaikutusta diasporassa, jossa ristiriitoja saattaa syntyä etenkin avioerotilanteissa.

Lisäksi käy ilmi monenkirjavien islamilaisten käytäntöjen päivittämistarve uudessa asuinympäristössä, jossa usein muslimiaktivisteilla on tärkeä rooli.

Naisten keskeinen rooli jatkuu edelleen kolmen muun kirjoituksen kautta, joissa tarkastellaan muslimien kunnia- ja siveyskäsityksiä (Johanna Aapakallio), huivin käyttöä työpaikoilla (Katri Karhunen) ja islamilaisesti perusteltuja käytäntöjä liikunnassa (Riitta Latvio), mukaan lukien tarve sukupuolten mukaan eriytetyille liikuntavuoroille. Kaikissa tapauksissa islamilaiset normit eroavat valtaväestön vastaavista, mikä tekee keskusteluista vahvasti arvopohjaista, ja siten selittää usein melko pienten sopeuttamista vaativien toimien vastustuksen.

Kaikki edellä mainitut kuusi, lähinnä naisia käsittelevää tekstiä on suositeltavaa lukemistoa jokaiselle, joka on kiinnostunut uskonnon sukupuolittavasta vaikutuksesta joko oman työnsä tai muun kiinnostuksen puolesta. Sukupuolitematiikan keskeisyyden olisi voinut nostaa näkyvämmin esiin myös kirjan johdannossa jo siitäkin syystä, että tasa-arvo on jo pidempään ollut keskeinen osa suomalaisia poliittisia ja ideologisia keskusteluja.

Islam näkökulmana uskonnonopetukseen

Marcus Mobergin ja Teemu Pauhan kirjoituksessa tuodaan esiin useimpien muslimiyhteisöjen vähäinen näkyvyys internetissä ja sosiaalisessa mediassa. He arvelevat sen johtuvat siitä, että yhteisöt haluavat pitää matalaa profiilia. Näin yhteisöt pyrkivät välttämään silmätikuksi joutumisen. Tosin muutamat yhteisöt poikkeavat tästä linjasta ja tarjoavat laajoja palveluita eri kanavia pitkin.

Markus Himasen ja Karin Creutzin artikkeli taasen katsoo väkivaltaan tähtäävän ääriajattelun torjunnan ja turvallisuusalan toimijoiden vaikutusta muslimien kokemaan turvallisuuden kokemukseen. Heidän mukaansa muslimeihin kohdistuva yleinen epäily heikentää heidän kokemaansa turvallisuutta ja saattaa jopa etäännyttää yhteiskunnasta toistuvan torjunnan kautta. Himasen ja Creutzin havainnot ovat linjassa aikaisemman suomalaisen ja kansainvälisen tutkimuksen kanssa.

Muslimeihin kohdistuva yleinen epäily heikentää heidän kokemaansa turvallisuutta ja saattaa jopa etäännyttää yhteiskunnasta toistuvan torjunnan kautta.

Teoksen kolme viimeistä kirjoitusta kohdistavat huomionsa nuoriin muslimeihin ja islamin opetukseen. Anuleena Kimanen ja Inkeri Rissanen pohtivat kouluissa muslimilapsille annettavaa islamin opetusta ja avaavat sen taustoja ja haasteita. Jussi Ikkalan ja Niina Putkosen artikkeleissa tarkastellaan moskeijoiden antamaa ja täydentävää islamin opetusta, mikä on uusi tutkimusavaus ja Suomessa heikosti tunnettu aihepiiri. Lopuksi Ulla Vähäranta-Halonen käy läpi musliminuorten koulussa rukoiluun liittyviä ilmiötä, ja osoittaa, kuinka eri tavoin asiaan suhtaudutaan eri puolilla.

Suomalainen islamtutkimus on kolmessa vuosikymmenessä monipuolistunut. Se seuraa sisällöllisesti aikaansa, sillä esimerkiksi sosiaalisen median merkitys on noussut vasta viime vuosikymmenen aikana. Koulun rooli olisi teoksessa voinut olla suurempi, sillä merkittävä osa suomalaisista muslimeista on nyt koululaisia ja opiskelijoita. Lisäksi monia kysymyksiä tarkastellaan pitkälti suomalaisen yhteiskunnan kannalta, jolloin vähemmälle huomiolle jäävät lukuisten muslimiyhteisöjen usein ylirajaiset kehityskulut, kuten väkivaltaisen ääriajattelun kansainvälinen kehitys.

Merkittävä osa suomalaisista muslimeista on nyt koululaisia ja opiskelijoita.

Teos on hyvin toimitettu, artikkelit sopivan mittaisia ja kirjoitukset etenevät sujuvasti. Kokoelmateokselle tyypillisesti tietokirja on kokonaisuudessaan hieman sattumanvarainen valikoima, mutta kaikki valitut tekstit ovat ajankohtaisia ja puolustavat paikkaansa teoksessa. Teoksen painotus nuoriin muslimeihin on osuva, sillä suomalaisten muslimien väestörakenne on nuori ja heistä yhä useampi on Suomessa syntynyt.

Kokonaisuudessaan Suomalaiset muslimit on päivitetty ja tervetullut lisä aihetta käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen. Sille löytyy varmasti käyttäjiä niin korkeakoulujen opetuksessa kuin muutoin asiasta kiinnostuneiden parissa. Teos sisältää myös runsaasti uusia tutkimustuloksia ja muutoin kiinnostavia havaintoja islamin asettumisesta osaksi suomalaista uskontojen maisemaa.

Tuomas Martikainen on kulttuuriantropologian yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Vieritä ylös