Kirja-arvio: Sarjakuvallinen kurkistus SDP:n historiaan

Helsingin kaupunginmuseo (CC BY 4.0)
Lukuaika: 4 min.

Taipumaton Tanner rakentaa nimihenkilöstään säröttömän kuvan, mutta onnistuu valaisemaan Suomen poliittista historiaa monipuolisesti työskennelleen poliitikon näkökulmasta. Lietzén on mahduttanut teokseen paljon tapahtumia pitkältä ajanjaksolta, mutta kokonaisuus on eheä ja helposti seurattava.

Mika Lietzén: Taipumaton Tanner – Väinö Tannerin elämä 1881–1966. Väinö Tannerin säätiö, 2021.

 

Turkulaisen sarjakuvataiteilija Mika Lietzénin uusimmassa teoksessa kietoutuvat yhteen henkilöhistoria ja valtakunnanpolitiikka. Ministeri Väinö Tanner, joka oli Suomen ensimmäisen eduskunnan kansanedustaja ja SDP:n puoluejohtaja, näki paraatipaikalta, kuinka Suomi itsenäistyi ja ajautui sisällissotaan. Hän joutui kohtaamaan myös 1930-luvun lapuanliikkeen nousun ja lopulta talvi- ja jatkosodan Suomessa.

Historiallisiin lähteisiin perustuvassa sarjakuvateoksessa näkökulma sitoutuu voimakkaasti Tanneriin, ja viiteen osaan jaettu teos käy läpi hänen elämänsä ja poliittisen uransa keskeisimmät tapahtumat nuoruudesta vanhuuteen.

 

Poliittista historiaa sarjakuvana: Elämäkertaa vai biofiktiota?

Viime vuosina monet sarjakuvantekijät ovat löytäneet aiheensa poliittisesta historiasta ja etenkin sosiaalidemokratian ja kommunismin aatteista Suomessa. Lietzénin teoksella on paljon historiallisia yhtymäkohtia Jesse Matilaisen Suomen suurin kommunisti -sarjakuvaan (2017), joka kuvaa suomalaisen kommunismin kehityskulkuja ja avainhenkilöitä. Lietzénin teoksessa näkökulma tosin on sosiaalidemokraattisessa puolueessa maltillisuutta korostaneessa Tannerissa, kun taas Matilaisen teoksessa keskiöön nousevat radikaalin työväenliikkeen edustajat, kuten Otto W. Kuusinen, Kullervo Manner ja Yrjö Sirola.

Muistovuotena 2018 Suomessa ilmestyi lisäksi sisällissotaa pääosin punaisten naisten näkökulmasta kuvaava Sisaret 1918 -sarjakuva-antologia, joka noteerattiin Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinnolla. Antologian kymmenen tarinaa perustuvat Kansan Arkistosta ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta valittuihin muistelmiin.

Suomalaisessa nykysarjakuvassa on yleistynyt biofiktion laji, jossa kertomuksen lähtökohtana toimii historiallisen henkilön elämä, mutta taiteellisia vapauksia otetaan erityisesti henkilön tunteiden ja ajatusten kuvaamisessa. Lajia edustaa niin ikään suomalaisen vasemmiston historiaa sivuava Aapo Kukon Sosialisti ja nihilisti (2019), jossa vasemmistolainen runoilija Arvo Turtiainen matkustaa Euroopassa kuvataiteilija-kirjailija Henrik Tikkasen kanssa. Teos keskittyy kuvaamaan kaksikon alkoholinhuuruisia keskusteluja ja henkilökohtaisia traumoja.

Inspiraatioita viime vuosien sarjakuvallisiin biofiktioihin ovat tarjonneet myös esimerkiksi taidemaalarit Helene Schjerfbeck, Ada Thilén, Helena Westermarck ja Maria Wiik Reetta Niemensivun teoksessa Maalarisiskot (2019) sekä Ellen Thesleff Hanna-Reetta Schreckin, Annukka Mäkijärven ja Iida Turpeisen teoksessa Ellen T. (2019). Kuvatessaan historiaa naismaalareiden näkökulmasta teokset tekevät näkyväksi sukupuolittunutta vallankäyttöä ajankohdan taidemaailmassa.

Lietzénin sarjakuvassa Tanner tulee esitetyksi ennen kaikkea ihmisenä muiden joukossa.

Poliitikon sarjakuvamuotoisena elämäkertana Lietzénin teos on harvinaisuus suomalaisen sarjakuvan kentällä. Presidentit Urho Kekkonen ja C.G.E. Mannerheim ovat innostaneet sarjakuvataiteilijoita, mutta lopputuloksena ei ole ollut niinkään elämäkertaa kuin suurmiesten myyttisiä tai jopa symbolisia mittasuhteita liioittelevia teoksia. Näin on esimerkiksi Matti Hagelbergin Kekkonen-teoksessa (2004), jossa presidentti seikkailee niin Jeesuksen, Elviksen kuin avaruusolentojenkin kanssa.

Lietzénin sarjakuvassa Tanner tulee esitetyksi ennen kaikkea ihmisenä muiden joukossa. Sarjakuvataiteilija on korostanut tätä piirrettä upottamalla tarinaan pieniä Tannerin henkilökuvaa täydentäviä yksityiskohtia, kuten hänen mieltymyksensä huilun soittamiseen. Toisaalta Tannerin henkilökuva on teoksessa kovin särötön, ja hänen voittamattomuuttaan – tai taipumattomuuttaan – korostetaan esimerkiksi kuvaamalla voittoisia painijan taitoja.

Poliittisessa henkilökuvassa korostuu Tannerin maltillinen sosiaalidemokraattinen ideologia, jota teoksessa korostetaan käyttämällä tehokeinona murrettua tiilenpunaista. Kirkas verenpunainen puolestaan vilahtelee teoksessa ideologioiden mutta myös väkivallan värinä etenkin sisällissodan ajanjaksoa kuvaavassa luvussa ja Saksasta kantautuvan fasismin yhteydessä.

Punaisen värin käyttäminen tehokeinona toistuu monissa ulkomaisissakin sarjakuvissa, jotka kuvaavat työväenliikkeen historiallisia vaiheita esimerkiksi Fidel Castron Kuubassa (2010) tai Pariisin kommuunissa vuonna 1871 (2016). Punainen väri korostaa kuvattujen henkilöiden ideologista vakaumusta, mutta se tehostaa myös intohimon ja väkivallan kuvauksia.

 

Eleganttia historian visualisointia ja poliittisia rajanvetoja

Väinö Tannerin säätiö tarjoaa Lietzénin teosta oppilaitoksiin ja kirjastoihin veloituksetta tavoitteenaan lisätä kiinnostusta historiaan ja sarjakuvaan. Tavoite on siinä mielessä toteutettavissa, että Lietzénin sujuva tarinankerronta ja elegantti piirrosjälki vetoaa todennäköisesti moniin eri kohderyhmiin, niin nuoriin kuin aikuisiin. Teos ei sorru taustoittamaan historiallisia tapahtumia pitkillä tekstipätkillä, vaan kerronnassa vaihtelevat taidokkaasti erilaiset kuvan ja sanan yhdistelmät, sujuva sanallinen kerronta ja henkilöiden välinen vuoropuhelu.

Tannerin elämän ohella historian elegantti visualisointi on vaatinut taiteilijalta mittavan taustatyön, kuten henkilöiden ajanmukaisen vaatetuksen, liikennevälineiden ja arkkitehtuuristen yksityiskohtien kuvaus osoittavat. Historiallisten yksityiskohtien korostaminen voi toisinaan vaikuttaa kielteisesti tarinan vetävyyteen ja henkilöhahmoihin, mutta näin ei kuitenkaan ole Lietzénin teoksessa.

Pitkän uran tehneellä taiteilijalla on taito elävöittää kerrontaa henkilöiden kasvonilmeillä, eleillä ja asennoilla, taustojen yksityiskohtaisuuden varioinnilla sekä erilaisilla kontrasteilla, kuten hiljaisuuden ja puheen vaihtelulla. Tanner henkilönä ei pelkisty politiikan äänitorveksi, sillä hänet kuvataan myös puolisona ja, tosin vähemmässä määrin, perheenisänä.

Tannerin elämän ohella historian elegantti visualisointi on vaatinut taiteilijalta mittavan taustatyön, kuten henkilöiden ajanmukaisen vaatetuksen, liikennevälineiden ja arkkitehtuuristen yksityiskohtien kuvaus osoittavat.

Elävyyttä kerrontaan tuottaa myös Lietzénin tavaramerkki, sarjakuvaruutujen reunojen rikkominen. Esimerkiksi kuvaus V. I. Leninin puheesta bolševikkien kokouksessa saa erityistä pontta, kun palavasti esiintyvä puhuja ylittää sarjakuvaruutujen rajat voimakkailla eleillään. Kiinnostava yksityiskohta on, että Leninin puheen sisältöä ei esitetä puhekuplissa, vaan ainoastaan kehonkielestä on pääteltävissä aatteen palo ja sanoman kiivaus.

Sarjakuvasta voi päätellä, että nuori Tanner ei perustanut Leninin esiintymisestä, mikä voi selittää puheen sisällön kuvaamatta jättämisen. Kyse voi toki olla myös sarjakuvataiteilijan valinnasta keventää kerrontaa, mutta myös taidokkaasta keinosta pitää keskiössä Tanner ja hänen maltillisuutensa. Eettisenä valintana puolestaan voidaan pitää sitä, että Lietzén ei ole antanut puhekuplia myöskään ajankohdan hirmuhallitsijoille, Adolf Hitlerille ja Josif Stalinille, jotka eivät siten saa yhtään enempää tilaa ideologialleen.

 

Sisäpolitiikka kietoutuu ulkopolitiikkaan

Teoksen hyödyntämistä opetuskäytössä helpottaa sen loppuun sijoitettu esittely teoksen keskeisistä historiallisista henkilöistä ja aikajana, jossa Tannerin elämän keskeisimmät tapahtumat esitetään rinnakkain kansallisten ja kansainvälisten murrosten kanssa. Teoksen soisikin päätyvän erityisesti historian ja yhteiskuntaopin oppilaiden ja opettajien käsiin. Teos ei uuvuta sisäpoliittisten kiemuroiden yksityiskohdilla tai poliittisen päätöksenteon prosesseilla, vaan näyttää, kuinka Suomen tapahtumat liittyvät kansainvälisiin sopimuksiin, liittolaisuuksiin ja jännitteisiin.

Esimerkiksi Tannerin kohtalo jatkosodan jälkeen kytkeytyi Suomen päätymiseen Neuvostoliiton valtapiiriin: sodan syttymiselle haluttiin löytää syyllisiä, ja Tanner yhdessä muiden keskeisten poliitikkojen kanssa tuomittiin vankeusrangaistuksiin rauhan aikaansaamisen estämisestä. Politiikka näyttäytyy teoksessa dramaattisena valtapelinä, joka tuo mieleen viime vuosina supersuosituksi muodostuneen fantasiasarjan Game of Thronesin. Esimerkiksi tuolloin oikeusministerinä toiminut Urho Kekkonen esitetään teoksessa säälimättömänä poliittisena pelurina ja takinkääntäjänä, joka ei kaihda likaisiakaan keinoja päämääriensä saavuttamiseksi.

Teoksen soisi päätyvän erityisesti historian ja yhteiskuntaopin oppilaiden ja opettajien käsiin.

Tannerin ura ja silloinen maailmantilanne olivat toki täynnä dramaattisia käänteitä, mutta on luettava myös Lietzénin ansioksi, että hän on osannut rakentaa historiallisista tapahtumista lukijan hyppysissään pitävän kokonaisuuden.

Taipumaton Tanner rakentaa nimihenkilöstään säröttömän kuvan, mutta onnistuu valaisemaan Suomen poliittista historiaa monipuolisesti työskennelleen poliitikon näkökulmasta. Lietzén on mahduttanut teokseen paljon tapahtumia pitkältä ajanjaksolta, mutta kokonaisuus on eheä ja helposti seurattava. Sosiaalidemokraattisen historian kuvaus saa toivottavasti sarjakuvallista täydennystä lähivuosina, kun Aino Sutisen teos SDP:n kansanedustajasta – ja Tannerin aikalaisesta – Sylvi-Kyllikki Kilvestä valmistuu.

 

Leena Romu on sarjakuvaan erikoistunut kirjallisuudentutkija ja filosofian tohtori Tampereen yliopistosta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*