Keskustan Mari Kiviniemi ilmoitti huhtikuun alussa luopuvansa puolueensa puheenjohtajapestistä. Kiviniemi koki, ettei hän pystynyt nostamaan Keskustan kannatusta oppositiossa tarpeeksi korkealle tasolle. Osa epäili päätöksen taustalla olleen kenttäväen tuen puute ja osa katsoi, että Kiviniemen oli pakko ottaa henkilökohtainen vastuu vaalitappiosta jälkikäteen.
Oliko Kiviniemellä omiensa eli Keskustan äänestäjien tuki vuoden 2011 eduskuntavaaleissa? Olivatko Keskustan hylänneet äänestäjät tyytymättömiä Kiviniemeen? Entä miten Keskustan uudet äänestäjät suhtautuivat Kiviniemeen? Kansallisen vaalitutkimuksen data viime vuoden eduskuntavaaleista tarjoaa näihin kysymyksiin vastaukset.
Kiviniemen kannatus eri äänestäjäryhmissä
Vastaajilta kysyttiin tutkimuksessa, kuinka paljon he pitävät kustakin puolueen puheenjohtajasta asteikolla 0–10. Kiviniemi sai Keskustaa sekä vuosien 2007 ja 2011 vaaleissa äänestäneiltä puolueuskollisilta äänestäjiltä keskimäärin arvosanan 7,60. Keskustan vuoden 2011 vaaleissa hylänneiden, eli puoluetta vaihtaneiden tai äänestämättä jättäneiden, joukossa lukema oli 6,60, mutta Keskustan uusilta äänestäjiltä Kiviniemi sai arvosanaksi vain 5,60.
Osuuksien suhteuttamiseksi voidaan tehdä vertailu SDP:n puheenjohtajaan Jutta Urpilaiseen, jonka johdolla SDP on kärsinyt neljä peräkkäistä vaalitappiota. SDP:n puolueuskolliset äänestäjät antoivat Urpilaiselle arvosanaksi 7,06, SDP:n hylänneet äänestäjät 6,92 ja SDP:n uudet äänestäjät 6,16.
Keskustan puolueuskollisilta äänestäjiltä Kiviniemi keräsi siis varsin mairittelevat arviot Urpilaiseen ja puolueuskollisiin SDP:läisiin verrattuna. Kiviniemen heikkous oli se, että hän keräsi huonommat arviot Keskustan hylänneiltä ja erityisesti puolueensa uusilta äänestäjiltä. Suurin osa Keskustan uusista äänestäjistä siis mobilisoitui puolueen taakse jostain muusta syystä. Kiviniemen suoraa toteamusta ”enempää ei tällä naamalla irronnut” voidaan siis pitää turhautuneisuutta heijastelevana arviona siitä, että hän ei yksinkertaisesti saanut Keskustan vankkureihin toivottua ytyä. Keskustan taakkana oli viime vaaleissa myös yleinen luottamuspula muun muassa vaalirahakohun vuoksi, ja vaalitutkimuksen vastaajat eivät luottaneet puolueen kykyyn hoitaa yhteiskunnallisia ongelmia. Tämän vuoksi on varsin epätodennäköistä, että kukaan muukaan olisi puheenjohtajana ollessaan estänyt Keskustan murskaavaa vaalitappiota.
Keskustan hylänneet äänestäjät korostivat Keskustan vakiintuneita kannattajia enemmän puoluevalinnassaan sitä, että heidän uudella puolueellaan on hyvä puheenjohtaja. Toisaalta painotukset kääntyivät toisin päin, kun kyse on siitä, kuinka sopivana oman puolueen puheenjohtajaa pidettiin pääministeriksi. Keskustan peruskannattajat korostivat siis enemmän Kiviniemen pääministeri- kuin puoluejohtajaominaisuuksia. Pääministeri- ja puheenjohtajapestin yhdistäminen oli hankalaa myös Matti Vanhaselle hänen kautensa loppupuolella. Sekä Vanhanen että Kiviniemi hoitivat pestejään asianhoitajalinjalla eivätkä puolueen aatteelliset tavoitteet ja saavutukset päässeet ehkä tarpeeksi esiin, mikä tuli esille myös Keskustan puoluejohdon omassa analyysissä vaalien jälkeen.
On kuitenkin muistettava, että Vanhasen suosio oli vielä vuoden 2007 vaalien aikaan hyvin poikkeuksellista. Vanhanen on ollut suositumpi koko äänestäjäkunnassa kuin yksikään toinen puoluejohtaja koko 2000-luvulla. Tämän vuoksi Kiviniemi oli lähes väistämättä epäsuositumpi kuin edeltäjänsä. Moni muukin edeltäjäänsä epäsuositumpi ja odotukset pettänyt puoluejohtaja on joutunut jättämään pestinsä ennen aikojaan.
Edeltäjäänsä epäsuositummat puoluejohtajat
Eero Heinäluoma oli huomattavasti Paavo Lipposta epäsuositumpi ja oli kolmen suuren puolueen puheenjohtajasta selvästi vähiten pidetyin. Ville Itälä puolestaan jäi vuoden 2003 vaaleissa Lipposen ja Anneli Jäätteenmäen varjoon, ja oli todennäköisesti edeltäjäänsä Sauli Niinistöä epäsuositumpi, vaikka vuoden 1999 osalta ei ole käytettävissä vastaavanlaista dataa kuin 2000-luvun vaaleista.
Vasemmistoliiton ex-puheenjohtajan Martti Korhosen persoona ei vedonnut äänestäjiin ja hän oli sekä edeltäjäänsä Suvi-Anne Siimestä että seuraajansa Paavo Arhinmäkeä epäsuositumpi. Anni Sinnemäki oli vuoden 2011 vaaleissa toiseksi vähiten pidetyin puheenjohtaja arvosanalla 3,99, kun Tarja Cronberg oli saanut neljä vuotta aiemmin arvosanaksi 4,93. Datan avulla pystytään siis ennakoimaan puheenjohtajavaihdoksia varsin hyvin. Notkahdus yleisarvioissa ja myös puheenjohtajan merkityksen aikaisempaa vähäisempi painottaminen omien riveissä ennakoivat puheenjohtajan vaihtumista.
Poikkeuksiakin on
Kristillisdemokraatit tarjoavat mielenkiintoisen esimerkin toisenlaisesta trendistä. KD:n äänestäjät suhtautuivat Päivi Räsäseen myönteisemmin vuonna 2011 kuin vuonna 2007 ja korostivat enemmän hänen merkitystään puoluevalinnassa. Samalla Räsäsen suosio on laskenut koko valitsijakunnassa merkittävästi – hänestä tuli epäsuosituin puheenjohtaja. Todennäköisin syy suosion laskuun on kärjekkään konservatiiviset puheenvuorot moraaliarvoista. KD:n ongelma on, ettei maltillisemmankaan linjan edustaja ole vedonnut kansalaisiin. Bjarne Kallis oli vuoden 2003 vaaleissa vain hieman suositumpi kuin Räsänen viime vuoden vaaleissa.
Vertailukohtaa Räsäselle ei ole, sillä muiden pidempiaikaisten puheenjohtajien, Timo Soinin, Jyrki Kataisen ja Stefan Wallinin, suosio koko valitsijakunnassa on ollut eduskuntavaaleissa nousussa tai pysynyt ennallaan. Jos vastaavia tutkimuksia tehtäisiin myös vaalien välillä, olisin tosin todennäköistä, että Wallinin suosio on romahtanut. Wallin luopuukin kohujen jälkeen puheenjohtajan paikasta.
Puoluejohtajien vaihdoksien yhteys heidän suosioonsa antaa karun kuvan politiikasta. Tulos tai ulos -mentaliteetti on 2000-luvun vaaleissa noudattanut samaa kaavaa vanhan kolmen suuren puolueen osalta. Kokoomuksen, SDP:n ja Keskustan kamppailussa suurimman vaalitappion kärsivän ja puheenjohtajapelin häviävän kohtalona on ollut joka kerta astua vapaaehtoisesti alas puheenjohtajan pallilta.
Suurten joukkoon noussut Timo Soini sen sijaan jakoi mielipiteitä vuoden 2011 vaaleissa huomattavasti enemmän kuin neljä vuotta aikaisemmin, mutta johdatti persoonallaan puolueensa hurjaan vaalivoittoon. Keskustalla ei ole todennäköisesti varaa äärimmäisen polarisoivaan johtohahmoon, koska siihen liittyvät riskit ovat suuret. Keskustan puheenjohtajan valinnassa saattaa Rovaniemellä olla vahvimmilla se, jota kenttäväki vastustaa vähiten. Koko äänestäjäkuntaa Keskustankaan uuden puheenjohtajan ei tarvitse miellyttää. Anneli Jäätteenmäki oli vuoden 2003 vaaleissa epäsuositumpi koko valitsijakunnassa kuin Mari Kiviniemi vuoden 2011 vaaleissa. Oppositiosta iskenyt Jäätteenmäki onnistui kuitenkin olemaan selkeä vaihtoehto Lipposelle ja mobilisoimaan riittävästi äänestäjiä puolueensa taakse.
