”Liittyykö mediatisoituminen ja passivoituminen jotenkin meihin? Pitäisikö meidän valtio-opin tutkijoina katsoa peiliin, ja raivata omaa tilaamme? Kertoa, mitä teemme ja tuoda esiin tutkimuksellisia analyyseja selontekojen, konsulttipuheenvuorojen ja mediakommenttien rinnalle?”, kysyy päätoimittaja Emilia Palonen.
Suuri osa tiedeuutisista koskee yhä kotimaisia väitöskirjoja, vaikka tutkimusta tehdään monilla tasoilla ja monissa paikoissa, vaiheissa ja tilanteissa. On paljon tutkijoita, jotka tekevät kiinnostavaa työtä, joista kukaan ei tiedä mitään. Väitöskirjatiedotteista jää usein käsitys ”nollatutkimustuloksista”, täällä tutkijat kertovat itse tutkimuksistaan ja siitä, mikä heistä oli kiinnostavaa. Apuna on laaja-alainen toimituskunta, sekä toimitussihteeri ja sivuston kaksi päätoimittajaa, jotka työstävät sivustoa oman tutkimustyönsä ohella. Sivustoa tuottaa Valtiotieteellinen yhdistys Koneen säätiön tuella yhdessä Rauhantutkimusyhdistyksen kanssa.
Sivuston taustalla on huoli valtio-opin opetuksen ja tutkimuksen osittaisesta alasajosta. Opetusministeriö on päättänyt vähentää alalla rahoittamiaan aloituspaikkoja, vaikka valtio-opin maisterit ja kandidaatit työllistyvät julkiselle ja yksityiselle sektorille lähes ongelmitta. Hakijoita riittää niin paljon, että tietyillä aloilla paikkojen vähentäminen tarkoittaisi sattumanvaraisuuden lisääntymistä hakuprosessissa, jos pari prosenttia hakijoista pääsisi sisään.
Valtio-opin opiskelijat ovat kuitenkin olleet huolissaan omasta arvostaan työmarkkinoilla: paitsi että päättäjät aliarvostavat alalta valmistuneiden roolia vähentämällä alan aloituspaikkoja myöskään valtio-oppineiden tutkijoiden, lehtoreiden ja professorien ääntä ei usein kuulu siellä missä poliittisista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä puhutaan.
Kyse on myös siitä, missä asioissa meihin valtio-opin tutkijoihin otetaan yhteyttä. Otetaan yksinkertainen esimerkki. Vaaleja – politiikan karnevaaleja tai demokraattisen osallistumisen huipentumia, kommentoivat meillä vaalivalvojaisissa toimittajat ja mediatutkijat sekä yksi vaalitutkija. Usein kun puolueiden profiilit muuttuvat, kysytään asiasta mediatutkijalta, joka usein keskittyy mediakuvan ja brändin välittämiseen, ei puolueen tekemään politiikkaan, perusolettamuksiin tai arvovalintoihin. Eipä kumma jos politiikan tutkimuksesta jää mielikuvaksi joko median tutkimus tai vaalitutkimus, tuloksen ennustaminen tai sen selvittäminen kuka äänesti ketä. Tätäkin tutkimusta valtio-opissa toki ansiokkaasti tehdään.
Näkyvyys ja valta pääasioina?
Politiikan mediatisoituminen on pitkään viitannut siihen, että poliittiset instituutiot ovat yhä riippuvaisempia mediasta. Big Brother -julkkikset, brändäys ja huomion kiinnittyminen pikemminkin poliitikon persoonaan kuin politiikkaan, mitä hän ajaa, kertoo siitä, että muodosta ja välitysprosessista – mediasta, tulee pääasia, sisällöstä toissijaista.
Vaaleja käyviksi koneiksi muuttuneiden ja toisiaan lähenevien puolueiden näkökulmasta tämä on ollut hyödyllistä. Moninaistuvien identiteettien aikakaudella perinteiset poliittiset samaistumiset eivät enää riitä: ei ole selkeää porvaristoa tai työväenluokkaa. Poliittisten puolueiden tehtävänä on luoda itse poliittinen ”me”, mutta miten se tehdään? Pelkkänä hyvän mielen ryhmänä tai rankkana vastakkainasetteluna? Vai medialäsnäolona pääpoliitikkojen vetävän persoonan kautta?
Politiikan näennäinen vaihtoehdottomuus ja järkiperustainen politiikan teko, maan tapa, jossa eri tavoin nimetyt sisäpiirin verkostot jakavat yhteistä ja yksityistä hyvää toisilleen, on saanut aikaan epäpolitisoitumisen. Uudesta politisoitumisesta taas kertovat esimerkiksi viimeisimmät eduskuntavaalit, joiden jälkeen vaihtui 40 prosenttia kansanedustajista.
Pinnan alle ja pidemmälle?
Liittyykö mediatisoituminen ja passivoituminen jotenkin meihin? Pitäisikö meidän valtio-opin tutkijoina katsoa peiliin, ja raivata omaa tilaamme? Paljastaa mitä teemme ja tuoda esiin tutkimuksellisia analyyseja selontekojen, konsulttipuheenvuorojen ja mediakommenttien rinnalle? Kertoa, mitä politiikka on, mistä poliittisissa ilmiöissä on kyse, avata näkökulmia?
Näkökulmamme politiikkaan on usein hieman erilainen kuin median kommentaarien. Emme yleensä analysoi päivänpolitiikkaa. Entisessä kotimaassani Unkarissa päivänpolitiikan tutkimus on oma politiikantutkimuksen haaransa, jollaista Suomen ei yliopistoissa olla tuotettu. Siellä politiikantutkijoilla onkin poliittinen rooli kommentaattoreina ja erilaisten uudistusten legitimoijina.
Politiikka on paljon muutakin kuin vaaleja ja puolueita. Poliikkailmiön rikkaus ja monitahoisuus, monitasoisuuskin syntyy siitä, että poliitisuus voidaan nähdä aspektina, joka liittyy mihin kysymykseen vaan. Olennaista on kysymyksenasettelu. Siksi tälläkin Valtiotieteellisen yhdistyksen yhdessä Rauhantutkimusyhdistyksen kanssa ylläpitämällä sivustolla käydään keskustelua paljon laajemmista aiheista.
Me valtio-oppineet, politiikan tutkijat, kerromme tällä sivustolla politiikan moni-ilmeisyydestä, niistä asioista jotka ovat tärkeitä ja kiinnostavia tutkimuksen kohteita sekä kommentoimme merkittäviä ajankohtaisia poliittisia tapahtumia. Tervetuloa keskustelemaan!
