Kun suomalaiset korkeakoulut ovat historiallisten leikkauksien kohteena, tilanne ei vaikuta tutkinto-ohjelmien laadun kannalta erityisen otolliselta muuttaa niitä maksullisiksi. Leikkaukset väistämättä heikentävät suomalaisten korkeakoulujen houkuttelevuutta opiskelija-asiakkaille.
Kirjoitin loppuvuodesta 2014 hallituksen lukukausimaksujen kaavailuista. Tällöin ennakoin, että EU/ETA-alueen opiskelijoiden lukukausimaksulle ei löydy ainakaan merkittäviä vastalauseita nyt hallituksen muodostaneiden puolueiden sisältä.
Oppositiosta, etenkin vihreistä ja vasemmistoliitosta, löytyy jonkin verran vastustusta, mutta kun suuremmat aiheet dominoivat julkista keskustelua, lähdettiin uuden hallituksen myötä suunnitelmia toteuttamaan vauhdikkaasti. Nyt lukukausimaksut ovat totisinta todellisuutta, ja niitä on tarkoitus aloittaa soveltamaan heinäkuusta 2017 alkaen.
Vaaditaan kuitenkin vielä monta askelta ennen kuin lukukausimaksuja voidaan käytännössä soveltaa.
Tähän asti yliopistot ovat keskittyneet määrittämään pääasiassa hintaansa. Toistaiseksi kärjessä on mittavien leikkausten kohteeksi joutunut Helsingin yliopisto, jossa lukukausimaksu maisteritutkintoa suorittavalle EU/ETA-alueen ulkopuoliselle opiskelijalle sijoittuu melko laveaan 10 000–25 000 euron haarukkaan.
Kattoa sen sijaan lukukausimaksuille ei ilmeisesti haluttu asettaa.
Muissa yliopistoissa maksukaavailut ovat alapäästä saman suuruisia, mutta katto arvioidaan alemmas. Tampereen yliopisto arvioi vararehtori Harri Melinin suulla maksuksi noin 10 000–15 000 euroa, Tampereen teknillisen yliopiston rehtori arvioi oman oppilaitoksensa hinnaksi 12 000–16 000 euroa.
Kaikissa tapauksissa yliopistojen ilmoittama hintahaarukka karkaa melko kauaksi hallituksen asettamasta 1 500 euron minimistä. Hieman ihmetyttää, miltä pohjalta tämä minimi määriteltiin, jos se vastaa noin 10–15 prosenttia korkeakoulujen omasta minimistä.
Kattoa sen sijaan lukukausimaksuille ei ilmeisesti haluttu asettaa. Myöskään se, miksi Tampereen yliopisto hinnoittelee itsensä 10 000 euroa halvemmaksi kuin Helsingin yliopisto, ei ole selvillä.
Miten lukukausimaksut vaikuttavat?
Jo aiemmin on osoitettu, että kansainväliset opiskelijat eivät ole vain kuluerä kansantaloudelle, vaan he saattavat olla jopa taloudellisesti eduksi. Lisäksi usein sivuutetaan kansainvälisten opiskelijoiden korkeakoulujen oppimisympäristöjä rikastuttava vaikutus.
Laaja kansainvälisten opiskelijoiden kirjo tarjoaa myös suomalaisille opiskelijoille luonnollisen tavan kansainvälistyä etenkin tutuimman eurooppalaisen kulttuuriympäristön ulkopuolelle, mistä on eittämättä hyötyä työelämässä.
Myös suomalaisille opettajille voi olla hyväksi tutustua ohjattaviensa erilaisiin oppimistapoihin oman kompetenssinsa kehittämiseksi. Kansainvälistymisen heikentymistä tuskin on huomioitu epäsuorana kustannuksena, mutta syytä olisi.
Myös suomalaisille opettajille voi olla hyväksi tutustua ohjattaviensa erilaisiin oppimistapoihin oman kompetenssinsa kehittämiseksi.
Tähän asti maksullisia tutkinto-ohjelmia ovat kannattaneet julkisuudessa pääasiassa vain yliopistojen ylin johto. Toistaiseksi on vaikea sanoa, kuinka paljon maksullisista tutkinto-ohjelmista vastaavia opettajia ja muuta henkilökuntaa on haastateltu tai aiotaan haastatella heidän kokemuksistaan ja kompetenssistaan.
Vaarana on, että lukukausimaksut on tehty hallinnollisena päätöksenä vailla pedagogisia intressejä. Nimenomaan pedagogiset intressit ovat kuitenkin keskeistä niille koulutustuotteille, joista opiskelijat tulevaisuudessa maksavat.
Korkeakoulut myöntävät itse, että EU/ETA-maiden opiskelijoiden määrän odotetaan kääntyvän jyrkkään laskuun. Puutetta aiotaan paikata eurooppalaisilla opiskelijoilla, jotka siis eivät tule maksamaan lukukausimaksuja.
Oletettavasti kuitenkin lukukausimaksujen vaatima hallinnollinen lisätyö saadaan katettua niillä vähäisillä maksuilla, jotka saadaan – ohjelmien vaatima hallinto täytyy perustaa ja tutkinto-ohjelmat tuotteistaa huolimatta siitä, montako opiskelijaa niihin saadaan.
Aiemmassa kokeilussa havaittiin, että maksullisten tutkinto-ohjelmien opiskelijoille myönnetyt stipendit hallinnon, mainonnan ja oheispalvelujen ohella synnyttävät huomattavia kuluja, joissa ei ole edes huomioitu vielä perusopetuksen – eli maksullisen substanssin – kustannuksia.
Kassavirran synnyttämisen sijaan maksullinen opetustoiminta vaatiikin entistä laajempaa selvittelyä ja valvontaa. Tämä paisuttaa yliopistojen hallinnollista budjettia, mutta ei tue suoraan yliopiston päätehtävää, eli koulutusta ja tutkimusta.
Mikä on lukukausimaksujen markkinalogiikka?
Koulutuksen tuotteistaminen on merkittävä, mutta myös pakollinen osa lukukausimaksujen käyttöönottoa. Lukukausimaksujen taustalla täytyy olettaa olevan jonkinlaisia konkreettisia kustannuslaskelmia. Yksityisellä sektorilla tällaiset laskelmat ovat melko normaaleja tuotteen hinnan määrittelyssä. Ohjelmille laadituista kululaskelmista olisi myös se hyöty, että ne tekisivät lukukausimaksujen tulot ja kulut läpinäkyviksi.
Maksullisista kansainvälisistä korkeakouluopiskelijoista kilpailee Suomen ohella moni muukin maa.
Maksullisten tutkinto-ohjelmien täytyy olla innovatiivisia ja houkuttelevia, sillä maksullisista kansainvälisistä korkeakouluopiskelijoista kilpailee Suomen ohella moni muukin maa. Ei voida olettaa, että vaihtoehtojaan punnitseva opiskelija-asiakas maksaisi 10 000–15 000 euroa tutkinto-ohjelmasta, josta ei aiemmin veloitettu (ja jonka piirissä on opiskelijoita, joita ei vieläkään veloiteta).
Suomalaiset korkeakoulut ovat vauhdilla rientäneet hinnoittelemaan itsensä, vaikka tuote, jota ne myyvät, on yhä jokseenkin keskeneräinen. Tosin esimerkiksi Lappeenrannan teknillisen yliopiston vararehtori Jaana Sandström kommentoi, että tarvittavat rakenteet, prosessit ja käytännöt ovat jo paikallaan.
Joka tapauksessa maksulliseen tutkinto-ohjelmaan liittyvä opiskelija tulee odottamaan saavansa rahoilleen vastinetta. Tämä koskee erityisesti tutkinto-ohjelman laatua, joka välittömästi ymmärretään sen opetuksen laaduksi.
Maksulliseen tutkinto-ohjelmaan liittyvä opiskelija tulee odottamaan saavansa rahoilleen vastinetta.
Jo pelkästään markkinoinnin vuoksi on syytä kysyä, muuttavatko maksulliset tutkinto-ohjelmat suomalaisten yliopistojen rekrytoimistarpeita? Vaikka suomalaisissa yliopistoissa on jo nyt erittäin pätevää ja kykenevää henkilökuntaa, alallaan tarpeeksi kuuluisa ja sujuvasti (yksinomaan) englanniksi opettava henkilöstö nostaa tutkinto-ohjelman imagoa ja toimii siten lukukausimaksujen perusteena. Ehkä (virheellisenä) oletuksena on tähän asti ollut, että hintalapulliselle opetukselle syntyy välitön ja luonnollinen arvovalta.
Kahden kerroksen väkeä?
Markkinaperustaisen ja maksuttomaan järjestelmän yhtäaikainen ylläpito on omiaan aiheuttamaan ennakoimattomia ongelmia. Mitä tapahtuu, kun koulutuksestaan maksanut opiskelija-asiakas istuu samassa luokassa maksutta opiskelevan kollegansa kanssa? Vain osalle opiskelijoista osoitettu maksu saattaa tuottaa dynamiikkaa, jonka seurauksena opetusryhmiä täytyy lopulta alkaa eriyttää, jotta palvelun taso voidaan osoittaa maksaville asiakkaille selkeämmin.
Tämä voi johtaa siihen, että ne suomalaiset opiskelijat, joilla on varaa ostaa myös lippu tähän korkeakoulutuksen (englanninkieliseen) ”business-luokkaan”, vaativat mahdollisuutta seurata ulkomaalaisten opiskelijoiden perässä uusiin, arvostettuihin ja maksullisiin tutkinto-ohjelmiin.
Jos markkinalogiikkaa sovelletaan opiskelijoihin, sen vaikutukset myös henkilökuntaan on huomioitava.
Tämä toimisi luonnollisena tapana ottaa lukukausimaksut laajemmin käyttöön opiskelijoiden omaan tahtoon vedoten. Erilaisia aloitteita myös suomalaisten opiskelijoiden lukukausimaksujen selvittelyyn on jo esitetty, vaikka hallitus onkin ministeri Sanni Grahn-Laasosen suulla ilmoittanut, että lukukausimaksuja ei aiota laajentaa. Aikansa kutakin; nykyistä lukukausimaksujärjestelmää edeltänyt kokeilu suoritettiin 2010–2014.
Jos markkinalogiikkaa sovelletaan opiskelijoihin, sen vaikutukset myös henkilökuntaan on huomioitava. Maksullisiin ja arvostettuihin tutkinto-ohjelmiin houkuteltu henkilöstö olisi luonteeltaan kansainvälistä ja arvonsa tiedostavaa ja siten valmista odottamaan parempaa palkkaa, koska heidän opiskelijansa myös todennäköisesti odottaisivat heiltä enemmän, niin opetuksen, ohjauksen kuin palautteen antamisenkin osalta.
Lukukausimaksun arvonsiirto opetuksen välityksellä opiskelijalle korostuu. Tällaisessa tilanteessa olisi vaikeaa perustella niin opiskelijoille kuin opettajillekin, että suurin osa 10 000 euron lukukausimaksuista suuntautuu täysin opetuksen ulkopuolisiin kuluihin.
Onko realistista odottaa vähemmällä parempaa?
Kun suomalaiset korkeakoulut ovat historiallisten leikkauksien kohteena, tilanne ei vaikuta tutkinto-ohjelmien laadun kannalta erityisen otolliselta muuttaa niitä maksullisiksi. Lukukausimaksujen odotetaan siis olevan alussa pienet, joten niiden tuloilla tutkinto-ohjelmien tuotteistusta ei voida tehdä – ainakaan kovin nopeasti.
Vararehtori Melin kertoo Ylen haastattelussa, että Tampereen yliopistolla on 14 lukukausimaksujen piiriin sopivaa tutkinto-ohjelmaa, joista osa joudutaan todennäköisesti lopettamaan. Leikkaukset väistämättä heikentävät suomalaisten korkeakoulujen houkuttelevuutta opiskelija-asiakkaille.
Leikkaukset väistämättä heikentävät suomalaisten korkeakoulujen houkuttelevuutta opiskelija-asiakkaille.
Onko siis niin, että yliopistojen nykyinen henkilökunta joutuu tuottamaan ei ainoastaan enemmän vaan parempaa vähemmällä?
Mikäli pääministeri Juha Sipilää on uskominen, näin nimenomaan on. Pääministeri nojaa yritysmaailman kokemuksiinsa ja esittää, että leikkausten myötä luovuus korkeakouluissa pääsee kukoistamaan. Sipilän väite nojaa jokseenkin voimakkaasti hänen omaan persoonaansa auktoriteettina: mitään suoraa viittausta tutkimuksiin tai vastaavaan tietoon pääministeri ei nähnyt tarpeelliseksi.
Saattaa olla realistisempaa olla huolestunut yt-neuvottelujen paineessa olevien tutkijoiden ja opettajien kyvystä tuottaa laadukkaat, maksulliset tutkinto-ohjelmat puolentoista vuoden sisään.
Kuten tutkija Mari K. Niemi kirjoittaa, ”On vaikea nähdä kumpaa joukkoa viestin pitäisi motivoida, kannustaa tai lohduttaa: heitä, jotka menettävät työnsä vai heitä, jotka joutuvat tekemään entistä suuremman osan opetuksesta, tutkimuksesta, hallinnosta, rahoitushauista ja niin edelleen entistä pienemmin resurssein”. Tämä koskee koko henkilökuntaa, ei ainoastaan niitä, jotka työskentelevät lukukausimaksujen piiriin kuuluvien tutkinto-ohjelmien kanssa.
Mikko Poutanen on valtio-opin jatko-opiskelija ja tohtorikoulutettava Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa.
