Hallituksen budjettiriihen päätökset vaikuttavat siirtävän vastuun maahanmuuttajien kotoutumisesta kokonaan yksilön harteille, vaikka kotoutuminen rakentuu monien toimijoiden yhteistyössä.
Kotoutuminen ei tapahdu itsestään – se syntyy arjen kohtaamisissa, joissa rakennetaan luottamusta, osallisuutta ja turvallisuudentunnetta. Hallituksen kaavailemat leikkaukset ja lakimuutokset maahanmuuttajien kotoutumispalveluihin uhkaavat juuri nyt näitä kohtaamisia. Moni Suomeen muuttanut joutuu tämän seurauksena rakentamaan elämää uudessa kotimaassa, jossa yhteiskunnan tukea ei ole tarjolla juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsee.
Kotoutuminen ei ole ainoastaan yksilön asennekysymys vaan jatkuva, vuorovaikutukseen perustuva prosessi. Se tapahtuu arjen kohtaamisissa esimerkiksi viranomaisten, järjestöjen, kuntalaisten ja maahanmuuttajien välillä – tilanteissa, joissa rakennetaan luottamusta. Luottamusta tarvitaan myös osallisuuden, turvallisuudentunteen ja yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta, jotka ovat tärkeitä osia kotoutumisprosessissa.
Petteri Orpon hallituksen budjettiriihen päätökset kotouttamiskorvausten leikkaamisesta ja kuntien velvoitteita koskevan lainsäädännön keventämisestä herättävät huolta siitä, miten kunnilla ja järjestöillä on jatkossa mahdollisuus vastata kotoutumisen tarpeisiin. Samalla julkisessa keskustelussa korostetaan yksilön vastuuta kotoutumisestaan. Kuitenkin kotoutumista tukevissa päivittäisissä kohtaamisissa on pitkälti kyse vastavuoroisuudesta.
Julkisten palveluiden ja järjestöjen mahdollistamilla kohtaamisilla maahanmuuttajien ja muun yhteiskunnan välillä on kriittisen tärkeä rooli näiden välisen luottamuksen rakentumisessa. Keskinäisen luottamuksen rakentuminen puolestaan hyödyntää maahanmuuttajien lisäksi koko yhteiskuntaa, sillä se vahvistaa kaikkien kokemuksia yhteisöllisyydestä, turvallisuudesta ja osallisuudesta.
Kotoutumisen kenttä muutoksessa
Vuonna 2025 Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ohjaa pitkälti Petteri Orpon hallitusohjelma, joka pitää sisällään useita maahanmuuttajiin kohdistuvia lakimuutoksia ja kiristyksiä.
Näistä valtakunnalliseen kotoutumistyöhön vaikuttavat merkittävästi esimerkiksi vastaanottorahan ja käyttörahan pienentäminen, oleskelulupien keston lyhentäminen ja kansalaisuuden saamisen ehtojen tiukentaminen. Kiristyksiä on perusteltu muun muassa julkisen talouden sopeuttamistarpeilla sekä väärinkäytösten ehkäisemisellä.
Orpon hallitus päätti lisäksi syyskuun 2025 budjettiriihessä purkaa kuntien kotouttamistehtävien lainsäädännölliset velvoitteet vuoden 2027 alkuun mennessä. Samalla suunniteltiin 30 miljoonan euron leikkausta kunnille maksettaviin laskennallisiin korvauksiin kotoutumisen edistämisestä. Päätökset ovat herättäneet huolta kotoutumistyön toimijoissa (kuten kaupungeissa ja kunnissa), sillä jo vuodenvaihteessa kotoutumispalvelujen rahoitusta leikattiin 58 miljoonalla eurolla – noin neljännes koko korvausmäärästä.
Valtakunnalliseen kotoutumistyöhön vaikuttavat merkittävästi esimerkiksi vastaanottorahan ja käyttörahan pienentäminen, oleskelulupien keston lyhentäminen ja kansalaisuuden saamisen ehtojen tiukentaminen.
Kehityskulku on ristiriidassa uuden kotoutumislain (KOTO2024) kanssa, joka siirsi vuoden 2025 alussa kotoutumisen edistämisen kokonaisvastuun kunnille. KOTO2024-uudistus liittyy samanaikaisesti voimaan tulleeseen TE24-uudistukseen, jossa työvoima- ja elinkeinopalvelut siirtyvät valtiolta kuntien vastuulle.
Vastuualueiden laajentuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että kunnat vastaavat kotoutumisen alkuvaiheen palveluista, kuten kotoutumissuunnitelmista, kotoutumiskoulutuksesta ja monikielisestä yhteiskuntaorientaatiosta. Lailla on laajennettu kotoutumispalveluiden kohderyhmää: kunnan on jatkossa tavoitettava työttömien työnhakijoiden lisäksi muun muassa kotona lapsia hoitavat vanhemmat.
Julkisten kotoutumispalvelujen lisäksi järjestöt tekevät paljon kotouttamistyötä. Vuoden 2025 alussa järjestöiltä leikattiin 50 miljoonaa euroa, ja lisäleikkauksia on kaavailtu vuosille 2026–27. Kehitys on huolestuttavaa, sillä juuri kotoutumispalveluiden puitteissa tapahtuu luottamusta ja osallisuutta edistäviä arkisia kohtaamisia. Palveluissa tuetaan myös ulkomaisten tutkintojen tunnustamista ja viranomaisjärjestelmässä navigointia, mitkä ovat kriittisiä tekijöitä työllistymisen ja yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta. Nämäkin palvelut voivat esimerkiksi kielitaidottomalle henkilölle olla keskeinen väylä yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja sitä kautta kielen oppimiseen.
Poliittinen konteksti ja retoriikan vaikutus
Vuoden 2025 kotoutumisen tuen leikkaukset ja kuntien velvoitteiden lainsäädännön keventäminen ovat tapahtuneet poliittisen ja julkisen keskustelun kontekstissa, jossa maahanmuuton vaikutukset suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuuteen on esitetty hyvin negatiivisessa valossa.
Valtiovarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra totesi puolueen eduskuntaryhmän kokouksessa ennen budjettiriihtä, että maahanmuutto on ”suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan loppu”. Purran käyttämä kieli on linjassa 2010-luvun alusta perussuomalaisten retoriikassa yleistyneen maahanmuuttokriittisyyden kanssa. Pääsääntöisesti kotoutuminen esitetään näissä maahanmuuttajien heikkona suoriutumisena sekä valtiontaloudelle ja veronmaksajille kalliina kulueränä.
Väitteet ovat paitsi harhaanjohtavia, myös vahingollisia. Maahanmuuttajista käytävä julkinen keskustelu vaikuttaa siihen, millaisia mielikuvia heistä muodostuu suhteessa hyvinvointivaltioon ja sen palveluihin. Yhteiskuntatieteilijät Ov Christian Norocel, Anders Hellström ja Martin Bak Jørgensen kuvaavat vuonna 2020 toimittamansa kirjan johdannossa ”Nostalgia and Hope: Narrative Master Frames Across Contemporary Europe”, kuinka maahanmuuttajille poliittisessa keskustelussa annetut roolit ovat usein joko ”uhka” tai ”pelastaja”. Käytännössä roolit ovat kuitenkin yhtä moninaisia kuin muillakin: naapureita, vanhempia, työntekijöitä, yrittäjiä ja veronmaksajia.
Kotoutuminen on yksilön suoriutumista ja asennekysymystä monimutkaisempi kokonaisuus, jonka keskiössä on maahanmuuttajan ja uuden yhteiskunnan vastavuoroinen suhde.
Tapa, jolla hallituspuolueet puhuvat maahanmuuttajista, ei jää vain poliittiseksi puheeksi – se näkyy arjessa rasismin ja vihapuheen lisääntymisenä. Julkisen vallan edustajilla on erityinen vastuu puhua ihmisistä kunnioittavasti. Kotoutuminen on yksilön suoriutumista ja asennekysymystä monimutkaisempi kokonaisuus, jonka keskiössä on maahanmuuttajan ja uuden yhteiskunnan vastavuoroinen suhde.
Tuoreessa MIPEX-selvityksessä – jonka tuloksia Purra on aiemmin kritisoinut – Suomi sijoittuu kotouttamispolitiikassa EU-keskiarvoa paremmin. Kritiikki kohdistuu erityisesti siihen, että MIPEX mittaa järjestelmän rakenteita ja palvelujen saatavuutta, ei maahanmuuttajien konkreettista suoriutumista. Mutta mittarit eivät tuota yksiselitteistä numeerista dataa, vaan ne kuvaavat kotoutumista laajana yhteiskunnallisena prosessina.
Tämä ei siis tarkoita, että kotoutuminen olisi Suomessa heikkoa, vaan että kokonaisuuden hahmottamiseen ja erilaisten tarpeiden arviointiin tarvitaan sekä määrällistä että laadullista tietoa.
Maahanmuuttajat osana hyvinvointivaltiota
Maahanmuuttajat, kuten muutkin vähemmistöt, ovat olleet osa suomalaista yhteiskuntaa ja hyvinvointivaltiota sen alkuajoista lähtien, erityisesti työvoimana ja palveluiden käyttäjinä. Heidän kokemuksensa tuovat esiin, miten instituutiot kohtelevat eri ryhmiä eri tavoin, ja miten tämä vaikuttaa luottamuksen ja osallisuuden kokemuksiin. Maahanmuuttajien kokemuksissa tulevat esiin myös erot väestöryhmien erilaisesta kohtelusta instituutioiden ja palveluiden käyttäjinä.
Hyvinvointivaltio ei ole vain hallinnollinen järjestelmä tai palveluiden verkosto, vaan myös kokemuksellinen tila, jossa kansalaiset elävät, toimivat ja osallistuvat. Johanna Annolan, Hanna Lindbergin ja Pirjo Markkolan vuonna 2024 toimittamassa kirjassa ”Lived Institutions as History of Experience” hyvinvointivaltiota kuvataan jatkuvasti neuvoteltuna kokonaisuutena, jonka muotoa ja merkitystä muovaavat kansalaiset, vähemmistöt ja poliittinen retoriikka.
Leikkausten vaikutuksena voi olla, että yksilö jää ilman tarvittavaa tukea, jolloin epäonnistuminen kotoutumisessa näyttäytyy hänen henkilökohtaisena epäonnistumisenaan.
Maahanmuuttajilla on oikeus saada kotoutumislain mukaisia palveluja, jotka tukevat heidän kotoutumistaan. Nykyisen hallituksen pyrkimyksenä vaikuttaakin olevan siirtää vastuu kotoutumisen onnistumisesta kokonaan yksilön harteille. Tämä tarkoittaa, että kotoutumisen mahdollisesti epäonnistuessa vastuu on myös ainoastaan yksilöllä, jolloin heikko kotoutuminenkin voidaan esittää henkilökohtaisena asennekysymyksenä, eikä yhteiskunnan epäonnistumisena.
Leikattavaksi suunnitellut kunnille maksettavat laskennalliset korvaukset on tarkoitettu juuri kotoutumisen tukemiseen. Leikkausten vaikutuksena voi olla, että yksilö jää ilman tarvittavaa tukea, jolloin epäonnistuminen kotoutumisessa näyttäytyy hänen henkilökohtaisena epäonnistumisenaan – ja samalla perusteluna sille, miksi hänet nähdään uhkana ja/tai kulueränä hyvinvointivaltiolle.
Luottamus arjen kohtaamisissa
Kotoutuminen ei tapahdu tyhjiössä, vaan syntyy arjen kohtaamisissa viranomaisten, järjestötoimijoiden, kuntalaisten ja maahanmuuttaneiden välillä. Kuten tutkijat Barbara Fersch ja Karen Nielsen Breidahl, Eveliina Heino ja Kati Turtiainen ovat tuoneet tahoillaan esiin, tutkimuksissa on painotettu viranomaisedustajien ja kotoutujien kohtaamisten merkitystä viranomaisluottamuksen rakentumisessa.
Tutuilla kasvoilla on väliä ja ikään kuin instituutioiden kasvoina toimineilla opettajilla, sosiaalityöntekijöillä ja järjestötyöntekijöillä on suuri vaikutus maahanmuuttajille kotoutumisvaiheessa. Liselott Sundbäckin mukaan viranomaisluottamukseen vaikuttaa myös aika muun muassa niin, että viranomaisedustajilla on aikaa aitoon kohtaamiseen ja viranomaisjärjestelmän sekä päätösten avaamiselle.
Kotoutuminen ei tapahdu tyhjiössä, vaan syntyy arjen kohtaamisissa viranomaisten, järjestötoimijoiden, kuntalaisten ja maahanmuuttaneiden välillä.
Näissä arjen kohtaamisissa rakentuu luottamus, joka on keskeinen osa kotoutumisprosessia. Arvostava kohtaaminen vaatii ammattilaisilta ammattitaitoa, jatkuvaa osaamisen kehittämistä ja verkostoja hyvien käytäntöjen jakamiseksi. Edellä mainittujen lisäksi monialainen yhteistyö, asiakasohjaus ja eri ammattiryhmien väliset kumppanuudet ovat leikkausten takia vaarassa.
KOTO2024- ja TE2025-uudistusten myötä järjestöjen ja kuntien rooli kotoutumisessa kasvaa, mutta resurssit eivät seuraa mukana. Budjettiriihessä hallitus linjasi, etteivät säästötoimet saa heikentää kielikoulutusta, varhaiskasvatusta tai työllistymistä edistäviä palveluita. Tämä on hämmentänyt asiantuntijoita, sillä juuri näitä palveluita rahoitetaan kotoutumiskorvauksilla.
Luottamus väestösuhteiden perustana
Luottamuksen merkitys on tunnistettu myös valtion omissa selvityksissä ja hankkeissa, kuten oikeusministeriön Hyvien väestösuhteiden pilottihankkeessa ja valtioneuvoston vuoden 2024 raportissa Luottamus ihmiskeskeisen vuorovaikutuksen kautta. Väestösuhteet liittyvät yhteiskuntaan kuulumiseen, turvallisuuteen, vuorovaikutukseen ja yhdenvertaisuuteen – kaikki nämä edellyttävät keskinäistä luottamusta.
Kotoutumisen budjettileikkaukset uhkaavat juuri niitä rakenteita, jotka mahdollistavat luottamuksen rakentumisen. Aiemmissa tutkimuksissa onnistuneen kotouttamispolitiikan on havaittu vahvistavan osallisuutta ja luottamusta yhteiskuntaan, tukevan koulutusta ja työllisyyttä ja vähentävän ennakkoluuloja. Yhdymme tutkija Rolle Alhon näkemykseen, että kotoutuminen tulee ymmärtää laajana kokonaisuutena ja kotoutumispalvelut kuluerän sijasta investointina. Arkisten kohtaamisten vähentyminen ei edistä maahanmuuttajien työllistymistä tai hyvien väestösuhteiden kehitystä, vaan heikentää myös hallitusohjelman keskeisiä tavoitteita.
Kotoutuminen ei tapahdu tyhjiössä: se rakentuu vuorovaikutuksessa, jossa myös vastaanottavan yhteiskunnan asenteet, rakenteet ja resurssit määrittävät, millaiseksi yhteinen tulevaisuus muodostuu. Maahanmuuttajan oma asenne ja toiminta ovat tärkeitä kotoutumisprosessin osia, mutta mikäli uuden yhteiskunnan tuki vähenee, myös epäonnistumisen riski kotoutumisessa kasvaa. Maahanmuuttajat eivät ole uhka tai kuluerä hyvinvointivaltiolle, vaan tärkeä osa sitä ja sen tulevaisuutta – ja yhtä lailla me, yhteiskuntana, kannamme vastuun siitä, millaiset edellytykset kotoutumiselle luodaan.
Suosittelemme, että hallitus harkitsee uudelleen kunnille maksettavaan kotoutumisen taloudelliseen tukeen ja kuntien lainsäädännöllisten velvoitteiden keventämiseen liittyviä päätöksiään. Taloudellisen tuen jatkuvuuden varmistaminen sote- ja kotoutumisasioiden parissa toimivien järjestöjen työlle on yhtä lailla tärkeää.
Luottamuksen rakentuminen ei tapahdu itsestään, vaan se vaatii yhteiskunnallista tahtoa ja konkreettista tukea. Älkää purkako rakenteita, jotka mahdollistavat tämän.
VTM Eveliina Junikka toimii tutkijana Mobile Futures- hankkeessa Åbo Akademin yliopistolla ja Helsingin Diakonissalaitoksella.
VTT Liselott Sundbäck toimii tutkijatohtorina Mobile Futures- hankkeessa Åbo Akademin yliopistolla.
Artikkelin kuvituskuva: Min(Felix) Xu / Unsplash
