Merkittäviä sopeutuksia edellyttävä velkajarru rajaa talouspoliittista keskustelua ja vaikeuttaa nykyisten oppositiopuolueiden työtä. Vaikka velkajarrun voi nähdä voittona kokoomukselle, se voi kuitenkin vaikeuttaa myös oikeiston ja elinkeinoelämän intressien toteutumista.
Eduskuntapuolueiden yhteinen työryhmä ilmoitti 14.10.2025 päässeensä sopuun niin kutsutusta velkajarrusta, joka sitoo puolueet julkisen velan vähentämiseen jopa vuosikymmeniksi eteenpäin. Ainoastaan vasemmistoliitto jättäytyi sovun ulkopuolelle. Vaikka velkajarru astuu virallisesti voimaan vasta vuonna 2031, on uuden parlamentaarisen ryhmän tavoitteena vahvistaa jo tulevan vaalikauden sopeutustavoite loppuvuodesta 2026.
Talouspoliittisen keskustelun näkökulmasta keskeinen muutos on se, että sopeutustarve tullaan määrittelemään eduskuntapuolueiden yhteisellä sopimuksella jo ennen vaaleja. Keskustelua siitä, tulisiko talouspolitiikan olla elvyttävää vai kiristävää, ei enää käytäisi. Lähtökohtaisesti talouspolitiikka säädettäisiin kiristäväksi, eli menoja supistavaksi ja verotusta tiukentavaksi.
Velkajarru kaventaa vaalikeskustelua
Ainoastaan merkittävä kriisi, kuten uusi pandemia tai sota, olisi hyväksyttävä syy poiketa linjasta. Poikkeamatkin edellyttävät neljän suuren tai kolmen suuren ja pienempien puolueiden tukea. Esimerkiksi ympäristökriisin käyttäminen poikkeamana tuskin onnistuisi, jos kaksikin puoluetta katsoisi, että Suomessa ei ole sellaista ympäristökriisiä, joka tarkoittaisi poikkeusoloja.
Vaalikeskustelun piirissä ei myöskään olisi vaadittavan sopeutuksen määrä, vaan ainoastaan se, millä tavalla sopeutusta tavoiteltaisiin, eli veronkorotukset ja menoleikkaukset. Tätäkin demokraattista valtaa tosin rajoittaa se, että sopeutustoimien vaikutuksia arvioi valtiovarainministeriö: keväällä ministeriö sai kuitenkin kritiikkiä, kun sen tuottamat vaikutusarviot yhteisöveron alentamisesta olivat puutteellisia eivätkä perustuneet minkäänlaisiin laskelmiin. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta puolustikin velkajarrusopua korostamalla, että jatkossa valtiovarainministeriöltä edellytetään tasapainoisempaa vaikutusarviointia sopeutustoimista.
Vaalikeskustelun piirissä ei myöskään olisi vaadittavan sopeutuksen määrä, vaan ainoastaan se, millä tavalla sopeutusta tavoiteltaisiin, eli veronkorotukset ja menoleikkaukset.
Toistaiseksi on epäselvää, mitä tämä käytännössä voisi tarkoittaa. Valtiovarainministeriön tiedontuotanto on ollut suhdanteesta riippumatta talouskuria edistävää ja finanssipolitiikan kerroinvaikutuksia suhteessa tutkimuskirjallisuuteen on aliarvioitu.
Finanssipolitiikan kerroinvaikutuksella viitataan siihen, paljonko julkisten menojen lisäys kasvattaa kokonaistuotantoa ja toisaalta paljonko sopeuttaminen pienentää sitä. Kun kerroinvaikutuksia aliarvioidaan, sopeuttamisen negatiiviset vaikutukset talouskasvulle näyttäytyvät todellista vähäisemmiltä.
Velkajarrun vaikutukset nykyisille oppositiopuolueille
Velkajarrusovun tuottamat haitat keskustalle ja punavihreille puolueille ovat ilmeisiä. Hallituksen alkuperäistä esitystä hieman maltillisemmassakin versiossa kansallisen velkajarrun vaatima lisäsopeutus voisi kriitikoiden mukaan olla helposti 5–10 miljardia euroa sopeutuskautta kohden.
Tässä tilanteessa jokainen hallinnonala on – ehkä puolustusta lukuun ottamatta – merkittävien säästöpaineiden alla. Maksuton koulutus sekä yliopistojen rahoitus, eläkkeet ja muut sosiaalietuudet, järjestöjen rahoitus, luonnonsuojelu, kulttuurin ja taiteen rahoitus, kehitysapu, hyvinvointialueiden rahoitus ja kuntien valtionosuudet sekä maataloustuet ovat kaikki tulilinjalla useiksi vaalikausiksi eteenpäin.
Samalla investoinnit esimerkiksi vihreään siirtymään vaikeutuvat jatkuvan budjettikurin oloissa huomattavasti. Esimerkkejä tästä löytyy myös ulkomailta. Vuonna 2009 velkajarrun käyttöön ottanut Saksa kärsii merkittävästä korjausvelasta riittämättömien julkisten investointien vuoksi.
Hallituksen alkuperäistä esitystä hieman maltillisemmassakin versiossa kansallisen velkajarrun vaatima lisäsopeutus voisi kriitikoiden mukaan olla helposti 5–10 miljardia euroa sopeutuskautta kohden.
Velkajarruneuvotteluissa vihreitä edustanut Atte Harjanne vastasi kritiikkiin Bluesky-viestipalvelussa esittämällä, että koulutusta, hoivaa ja vihreitä investointeja ei muutenkaan tulisi rahoittaa velkarahalla. Tutkimuslaitos Laboren johtaja Mika Maliranta taas esitti, että hyvinvointivaltion rakenteita ei voida ylläpitää, jos kansantalous jatkuvasti velkaantuu.
Ottamatta kantaa siihen voidaanko koulutusta tai investointeja rahoittaa velkarahalla tai velkaantuuko kansantalous, tämä kehystys hämärtää velkajarrun käyttöönoton kokonaiskuvaa. Sama vaikutus on myös väitteellä, jonka mukaan velkajarru otetaan käyttöön Euroopan unionin uusien finanssipolitiikan sääntöjen vahvistamiseksi.
Sopeuttamisen määrä ei ole luonnonlaki
Tämä hämärtäminen jättää kaksi olennaista asiaa huomiotta. Velkajarru ei ollut vain EU:n vaatimien sääntöjen käyttöönottoa, vaan merkittävä kiristys niihin. Lisäksi EU:n vaatima sopeutus on jo valmiiksi Suomen näkökulmasta kohtuuttoman suuri, mihin on keskeisesti vaikuttanut Suomen oma toiminta.
Ensinnäkin vuodesta 2022 eteenpäin Suomessa tehtiin tilastointimuutos, jossa valtion ARA-lainojen takaukset alettiin laskea osaksi julkista velkaa. Muutos tapahtui Euroopan komission tilastotietoyksikkö Eurostatin aloitteesta, mutta Suomi ei puolustanut aikaisempaa tulkintaa siitä huolimatta, että yksittäiset takaukset kaatuvat valtion syliin vain poikkeustapauksissa. Muutos nosti velkasuhdetta kerralla 5,9 prosenttiyksikköä.
Keskeiset talouspolitiikan liikkumatilaan vaikuttaneet ja mahdollisesti vielä muutettavissa olevat tekijät jäävät kuitenkin huomioimatta, jos velkajarru kuitataan vain tarpeellisena reaktiona julkisen velan kasvuun.
Toisekseen vuonna 2024 Suomi pyysi EU-komissiolta oma-aloitteisesti työeläkerahastojen ylijäämien poistamista. Laboren tutkimusohjaaja Ilkka Kieman esimerkkilaskelman mukaan muutoksen vaikutus alijäämään on jopa 11 miljardia euroa jo vuonna 2031. Sosiaaliturvarahastojen ylijäämiä ei huomioitu myöskään velkajarrulainsäädännössä, mikä vielä osaltaan lisää sopeutustarvetta.
Sopeuttamisen määrä ei siis ole luonnonlaki tai kansantalouden realiteetti. Onnistuneemmalla edunvalvonnalla ja kansallisista lisäkiristyksistä pidättäytymällä sopeutustarve olisi muodostunut merkittävästi pienemmäksi. Nämä keskeiset talouspolitiikan liikkumatilaan vaikuttaneet ja mahdollisesti vielä muutettavissa olevat tekijät jäävät kuitenkin huomioimatta, jos velkajarru kuitataan vain tarpeellisena reaktiona julkisen velan kasvuun.
Velkajarrun vaikutukset oikeistopuolueille
Siinä missä velkajarru vesittää merkittävästi nykyisten oppositiopuolueiden mahdollisuuksia toteuttaa niiden omia poliittisia tavoitteita, on velkajarrua tulkittu voittona kokoomukselle.
Tulkintaa vahvistaa se, että kokoomuslaiset itse eivät ole peitelleet voitonriemuaan. Puolueen viralliset some-tilit juhlistivat velkajarrua kirjoittamalla, että ”tänään järki teki paluun talouspolitiikkaan”, josta tosin sosiaalisen median irvileuoille riitti huumoria. Olihan päätöstä edeltänyt talouspolitiikka ollut jo yli kahden vuoden ajan leimallisesti nimenomaan kokoomuslaista talouspolitiikkaa.
Kokoomuksen lisäksi velkajarru on kerännyt kehuja myös elinkeinoelämän edustajilta. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi totesi X:ssä, että velkajarru tarvitaan ilman muuta lakiin. Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Sami Pakarinen taas hehkutti päätöstä historiallisen hyvänä kulttuurinmuutoksena.
Velkajarrun käyttöönotto voi kuitenkin tarkoittaa myös oikeiston ja elinkeinoelämän tavoitteiden vesittymistä siltä osin, kun ne koskevat jotain muuta kuin julkisten menojen leikkaamista. Tämä johtuu erityisesti siitä, että velkajarrun myötä menopuolen lisäksi tullaan tulopuoltakin todennäköisesti tarkastelemaan kriittisemmin.
Velkajarrun käyttöönotto voi kuitenkin tarkoittaa myös oikeiston ja elinkeinoelämän tavoitteiden vesittymistä siltä osin, kun ne koskevat jotain muuta kuin julkisten menojen leikkaamista.
Nykyiset oppositiopuolueet saattavat vastustaa veronalennuksia huomattavasti hanakammin, kun veronalennusten välittömänä seurauksena on vähemmän resursseja julkisiin palveluihin. Aikaisemmin poliittinen mekaniikka ei ollut yhtä suoraviivainen, kun kehysmenettelyssä veronalennuksia ei ole tarvinnut rahoittaa menosopeutuksilla.
Mahdollisuuksia tulopuolen sopeuttamiselle riittää. Huhtikuussa 2024 pääekonomisti Patrizio Lainá laati Helsingin Sanomien pyynnöstä listan kahdeksan miljardin euron veronkiristyksistä. Joukossa oli muun muassa yhteisöveron nosto (myöhemmin yhteisöveroa laskettiin entisestään), varallisuusveron käyttöönotto, perintö- ja lahjaveron korotus ja kaivosveron korotus.
Nykyisissä oppositiopuolueissa on varmasti kiinnostusta kaivaa Lainán lista esille, kun velkajarru otetaan käyttöön. Oikeiston ilo pääministeri Petteri Orpon saavutuksista yhteisöveron ja korkeimpien marginaaliverojen alentamiseksi taas saattaa jäädä melko lyhytaikaiseksi.
Velkajarru voi kääntyä kannattajiaan vastaan
On tietysti mahdollista, että kokoomuksessa luotetaan valtiovarainministeriön suosiolliseen tiedontuotantoon, kuten veronalennusten tapauksessa kävi. Paine tuottaa laadukkaampaa ja tasapuolisempaa tietoa on kuitenkin kasvanut, eikä valtiovarainministeriön uskottavuus kestä loputtomiin, jos laskelmista paljastuu lisää tutkimuskirjallisuuden kanssa ristiriidassa olevia analyyseja.
Erityisen tarkoitushakuisena näyttäytyy, jos vaikutusarviot suosivat pienemmän osan tuloistaan kulutukseen käyttäviä suurituloisia, kun tehdään valintoja sosiaalietuuksien leikkaamisen ja rikkaiden veronkiristysten välillä.
Samalla on muistettava, että oikeistolla on myös tulopuolen tavoitteita. Esimerkiksi teiden kunnossapitoon tai poliisitoimeen voi olla tulevaisuudessa vaikeampi saada rahoitusta, kun finanssipolitiikan liikkumatila kaventuu. Eduskuntapuolueiden yhtenäinen näkemys puolustusmenojen nostosta voi murentua, jos kaikilta muilta hallinnonaloilta vaaditaan mittavia leikkauksia yhden alan nauttiessa lisäpanostuksista.
Jos kotimarkkinat sakkaavat, verot nousevat ja infrastruktuuri rapistuu, voi velkajarrun kannatus heikentyä elinkeinoelämän ja oikeistonkin piirissä ja sen jatkaminen muuttua poliittisesti mahdottomaksi.
Sopeuttaminen saattaa myös heikentää kotimarkkinoilla toimivien pienten ja keskisuurten yritysten edellytyksiä. Sopeuttaminen supistaa kokonaiskysyntää ja yritysten liikevaihto kärsii samalla, kun liiketoiminta on veronkorotusten myötä muutenkin vähemmän kannattavaa.
Etelä-Euroopan maissa 2010-luvulla harjoitettu talouskuripolitiikka on johtanut sosiaalisten ongelmien lisäksi taloudellisen toiminnan hiipuessa yritysten sulkemisiin sekä työttömyyteen, eikä ole nähtävissä erityistä syytä, miksi näin ei tapahtuisi myös Suomessa. Työttömyysaste on ylittänyt jo nyt 10 prosenttiyksikön rajan, vaikka sopeuttaminen on ollut vielä maltillista verrattuna velkajarrun vaatimaan sopeutukseen.
Jos kotimarkkinat sakkaavat, verot nousevat ja infrastruktuuri rapistuu, voi velkajarrun kannatus heikentyä elinkeinoelämän ja oikeistonkin piirissä ja sen jatkaminen muuttua poliittisesti mahdottomaksi. Saksassa puolustusmenojen nosto osoittautui velkajarrun oloissa niin vaikeaksi, että lakia oli muutettava. Suomessa velkajarrun hylkääminen on Saksaa huomattavasti helpompaa, sillä sitä ei kirjattu osaksi perustuslakia.
Valtiovarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander ja Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja, professori Niku Määttänen tosin ovat antaneet ymmärtää, että tilanteessa, jossa talous ei kasva riittävästi, velkajarrua ei välttämättä otetakaan käyttöön. Tämä on jo sikäli realismia, että bruttokansantuote asukasta kohden ei tosiasiallisestikaan ole kasvanut noin 18 vuoteen.
Herääkin kysymys, milloin velkajarru ylipäätään voidaan ottaa käyttöön. Toisaalta, jos talouskasvu oletetaan jälleen liian suureksi, tämä suhdannepoliittinen huoli tullaan ohittamaan. Tämä skenaario saattaisi johtaa kriitikoiden pelkäämään noidankehään, jossa liian suuri sopeutus heikentäisi kasvua, jolloin tarve uusille sopeutuksille toistuisi uudelleen ja uudelleen. Näin talouskasvu laahaisi ja velkasuhde kasvaisi sopeutuksista huolimatta.
Mikäli velkajarrusta ei missään vaiheessa luovuttaisi, näköpiirissä olisi pahimmillaan sopeuttamista ”hamaan maailmaan tappiin”, kuten Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Aki Kangasharju asian muotoili Kauppalehdelle.
YTM Aatu Puhakka on väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa.
Artikkelin kuvituskuva: Zack Yeo / Unsplash
Luulen että VM:n kommentit kuten ”tilanteessa, jossa talous ei kasva riittävästi, velkajarrua ei välttämättä otetakaan käyttöön” on sumutusta. 2008 jälkeen VM on aika systemaattisesti yliarvioinut talouskasvua, ja aika selvältä näyttää että sitä yliarvioidaan nytkin kuten 2025 osoitti. Liian pienen fipo-kertoimen käyttöhän tuottaa tuon jo ihan lähtökohtaisesti, ja VM on itsekin myöntänyt käyttävänsä liian pientä fipo-kerrointa ”turvallisuusperiaatteen” vuoksi.
Eli, odotettavissa on pettymyksiä myös jatkossa talouskasvun suhteen. En siis pidä realistisena että velkajarrua jätetään ottamatta käyttöön sen takia mikä on jo ollut normaali lähes kahden vuosikymmenen ajan.
Ja luvassa on täten myös ikäviä yllätyksiä sopeutusmäärien suhteen. Yllätyn jos 2027-2031 sovittu sopeutustarve on merkittävästi alempi mitä 10 miljardia. Oma arvio nyt on että se on tuo 10 miljardia.
Mitä tulee siihen että tuleeko velkajarrusta pettymys myös oikeistolle ja EK:lle. Jää nähtävästi. Nähdäkseni merkit osoittavat jo nyt että tuolla laidalla tärkeintä on oma suhteellinen asema yhteiskunnassa, ei absoluuttinen vauraus. Tätä puoltaa paitsi Wahlroosin luokkataistelu-näkökulmat (esim. Trumpin ihailu), myös se että kokoomuksen korkealla pysyvä kannatus vaikka tyyliin kaikki vaalilupaukset on rikottu, BKT supistuu, maassa on ennätystyöttömyys ja konkurssimäärät ovat 2000-luvun korkeimmalla tasolla.
Tästä huolimatta elinkeinoelämä ja kokoomuslaiset kannattajat ovat enemmänkin ekstaasissa nykyhallituksesta kuin olisivat sitä kohtaan mitenkään kriittisiä.
Kaikki tämä viittaa kohti sitä että heille tärkeintä on hyvinvointivaltion purkaminen, julkisen vallan heikentäminen ja hyvätuloisten verojen alentaminen. Jos sen hintana on talouden romuttaminen, so be it. Tärkeintä on siis pönkittää huipun asemaa suhteessa muihin, ja jyrkentää yhteiskunnan hierarkioita. Se että oma rikastuminenkin hieman hidastuu sen myötä kun koko talouden kasvu hidastuu on ihan ok hinta siitä että alemmat yhteiskuntaluokat ”pistetään ruotuun”.