Säätiöiden rooli tieteen ja taiteen rahoittajana on yhä merkittävämpi. Samalla on kasvanut säätiöiden valta päättää, keitä tiede- ja taideyhteisössä rahoitetaan ja mitä etenkin taiteessa ja ihmistieteissä pidetään oleellisena. Kuinka toteuttaa säätiörahoitus ilman yhteisön hajaannuksen ja kilpailun kiihdyttämistä?
Kun julkinen rahoitus vähentyy, säätiörahoitus pyrkii vaikuttamaan yhteiskuntaan yhä näkyvämmin. Prekaarissa asemassa toimivat tutkijat ja taiteilijat ovat taloudellisesti haavoittuvaisessa asemassa rahoittajien politiikan suhteen, miltä tahansa taholta rahoitus tuleekaan.
Säätiöt ja rahastot toivovat keskustelua tekijöiden ja tukijoiden yhteistyöstä. Siksi pohdimme, mitä vaikutuksia tieteen ja taiteen saralla säätiöiden aktiivisella nykypolitiikalla on.
Etenkin Koneen Säätiö on tuonut tieteen ja taiteen tutkimukseen uutta virtaa.
Sen aktiivisen ja nopeasti kasvaneen roolin vuoksi keskitymme erityisesti sen harjoittamaan rahoituspolitiikkaan.
Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtaja Hanna Nurminen luovutti vuonna 1989 Pekka Herliniltä saamansa osuuden osakelahjastaan eteenpäin säätiölle.
Sen arvo on kasvanut Koneen kurssinousun myötä satoihin miljooniin euroihin.
Näin yhden teollisuussuvun perinnöstä ja sijoitustoiminnasta koostuva pääoma on noussut kolmessa vuosikymmenessä taiteen ja tutkimuksen kolmanneksi suurimmaksi säätiörahoittajaksi.
Pohdimme, sisältyykö Koneen Säätiön – ja ylipäätään säätiöiden – vallan kasvuun riskejä. Lopuksi ehdotamme muutamia toimenpiteitä säätiöille ja valtiovallalle.
Säätiöt Suomessa
Säätiöiden tutkimusrahoitus on noin puolet Suomen Akatemian myöntövaltuudesta – kokonaisrahoituksesta säätiöiden osuus on joitakin prosentteja erityisesti tieteen mutta myös taiteen puolella, arvioi säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan toimitusjohtaja Liisa Suvikumpu, kun kysyimme asiaa tätä kirjoitusta varten.
Rahoituksen kokonaiskuvaa on vaikea yksityiskohtaisesti arvioida, mikä johtuu sekä valtion että säätiökentän monimuotoisista rahoitustavoista. Säätiöiden tuki tieteelle on kuitenkin yli 2500-kertaistunut sadassa vuodessa. Riippumaton tutkimus aiheesta olisi tärkeää.
Säätiökentän ylivoimaisesti suurimmat toimijat ovat Suomen Kulttuurirahasto (55 miljoonaa vuonna 2018) ja ruotsinkielistä tiedettä ja kulttuuria tukevat Svenska Kulturfonden ja Svenska Litteratursällskapet (yhdessä 46,9 miljoonaa vuonna 2018).
Näiden jättien jälkeen huomattavimpia rahoittajia ovat Koneen (31,8 miljoonaa vuonna 2018), Jane ja Aatos Erkon (28,3 miljoonaa vuonna 2018) sekä Sigrid Juséliuksen (18 miljoonaa vuonna 2018) säätiöt.
Kymmenen suurimman säätiörahoittajan ryhmään kuuluvat myös Åbo Akademin (17,8 miljoonaa vuonna 2018) sekä Jenny ja Antti Wihurin (12 miljoonaa vuonna 2018) säätiöt kuten myös Syöpäsäätiö (11 miljoonaa vuonna 2018).
Säätiöt ja rahastot ovat toimineet valtion rahoitusta tasapainottavassa ja laajentavassa roolissa. Niiden tarjoama rahoitus on kyennyt usein nostamaan esiin julkisen tuen katveisiin jääneitä ääniä ja toimijoita.
Esimerkiksi Sigrid Juséliuksen Säätiön lääketieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Jukka Kere on todennut lääketieteen osalta näin: ”ilman säätiörahoitusta perustutkimus olisi loppunut Suomessa jo kauan sitten.”
Kasvava säätiövalta
Säätiöiden ja rahastojen tuki tieteelle ja taiteelle on kasvanut huomattavasti vuosisadan mittaan. Yhtenä syynä on säätiöiden sijoitusmarkkinoilla kasvatettu varallisuus ja toisena Herlinin ja Erkon sukujen sekä muiden suurlahjoittajien isojen perintöjen osittainen ohjaaminen säätiörahoitukseen.
Säätiöt ja rahastot ovat järjestäytyneet Suomessa yhdistykseksi. Vuonna 2018 säätiöyhdistyksen lähes 200 jäsensäätiötä tuki tiedettä, taidetta, kulttuuria sekä sosiaalisia tavoitteita puolella miljardilla eurolla.
Vuonna 2017 säätiötukea myönnettiin taiteeseen summalla, joka oli ”miltei tuplaten valtion Taiteen edistämiskeskuksen 35 miljoonan euron tuki”, Liisa Suvikumpu laski.
Nuoret taiteilijat hakevatkin enemmän säätiörahoitusta kuin valtion taiteilija-apurahoja.
Väitöskirjojen rahoitus puolestaan alkoi korostua säätiöiden tavoitteena 1950-luvulta lähtien sen seurauksena, että opetusministeriö nosti tavoitteitaan tohtorintutkintojen määristä. 1980-luvun rahoitusnotkahduksen jälkeen väitöskirjojen säätiörahoitus on 2000-luvulla lähes tuplaantunut. Yliopistojen väitöstutkijoille säätiörahoitus on ollut lähestulkoon ratkaisevaa.
Uudistettu yliopistolaki vuonna 2010 sitä seuraavine vastinlupauksineen siirsi varainhankinnan vastuuta yliopistoille itselleen. Säätiöistä tuli tässä kehityksessä tärkeämpiä yliopistojen yksityisiä rahoittajia.
Säätiöt itsensä brändääjinä
Vaikka säätiöt ovat olleet aina aktiivisia, on suurilla säätiöillä, niiden noustua rahallisesti merkittävämpään asemaan, nykyisin uutta valtaa olla päättämässä siitä, keille taide- ja tiedeyhteisössä annetaan mahdollisuus perustaa taiteen ja tutkimuksen hankkeita.
Koneen Säätiön tiedejohtaja Kalle Korhonen vertasikin vuoden 2019 myöntötiedotteessa Koneen Säätiön asemaa julkiseen rahoitukseen: ”Nämä erittäin tavoitellut hankkeet, joita on vaikeampi saada kuin Suomen Akatemian projekteja, ovat merkittäviä meriittejä hankkeissa toimivien tutkijoiden uralla.”
Arviointikäytännöissä on merkittäviä eroja säätiöiden ja Akatemian välillä.
Kansainvälinen tiedeyhteisö ei kuitenkaan välttämättä tunnista tai arvota säätiörahoituksia yhtä merkittäviksi ansioiksi kuin Suomen Akatemian avoimesti kilpailtuja myöntöjä. Lisäksi arviointikäytännöissä on merkittäviä eroja säätiöiden ja Akatemian välillä.
Akatemiassa arviointipaneelien puheenjohtajien nimet ja raportit on laitettu Akatemian sivuille. Arviointiprosessin vaiheita on kuvailtu siten, että tutkijat tietäisivät, mitä tapahtuu, milloin, kuka arvioi, miten paneelit kootaan ja kuka tekee rankingin sekä viimeiset päätökset.
Myös jääviyskysymykset on otettu tarkasti huomioon.
Säätiöiden päätöksissä rahastojen arvioijien lausuntoja tai asiamiesten ja yksittäisten mesenaattien valtaa rahoituspäätöksissä ei yleensä tuoda julki. Toisin kuin Akatemian hauissa, säätiöiden apurahahakijat eivät saa yksityiskohtaista pisteytystä tai kirjallista palautetta.
Suurimpien säätiöiden arvioijat käsittelevät valtavan määrän hyvin erilaisia hankkeita.
Esimerkiksi Suomen Kulttuurirahasto käyttää kahta tai kolmea ulkopuolista asiantuntijaa kussakin toimikunnassaan.
Koneen Säätiöllä puolestaan jokaisen hakemuksen käsittelee yksi arvioija.
Esimerkiksi 2019 Koneen Säätiön arvioijien urakkaan kuului 5 507 hakemusta, joista 294 sai myönteisen päätöksen.
Koneen Säätiö perustelee linjaansa sillä, että ”näin tuettavaksi valikoituu taiteellisesti ja tieteellisesti kiinnostavampia hankkeita kuin usean arvioijan – usein kompromisseja edellyttävän – työn tuloksena.”
Se, että säätiöt ovat vapaampia normatiivisten akateemisten meriittien sitovuudesta kuin Suomen Akatemia on tutkimuksen uudistamiselle todella tärkeää. Samalla kuitenkin päätöksenteon on läpinäkymättömyys on omiaan lisäämään niiden tuhansien korkeatasoisten apurahahakijoiden hämmennystä, joille myöntöä ei tullutkaan.
Säätiörahan mahti ja hankenäkyvyys
Varakkaimmat säätiöt osallistuvat taiteen ja tieteen julkisuuskuvaan myös tapahtumajärjestäjinä ja säätiöpalkintojen jakajina.
Säätiöt vaikuttavat somenäkyvyytensä kautta siihen, mitä taiteessa ja ihmistieteissä pidetään oleellisena ja tärkeänä.
Esimerkiksi Koneen Säätiö on nimennyt itsensä rohkeuden, vaihtoehtoisuuden ja marginaalien tukijaksi taiteen ja tutkimuksen alueella. Se brändää tukemiaan hankkeita ”rohkeina avauksina” ja apurahansaajiaan ”rohkeiksi tekijöiksi”.
Myös Suomen Kulttuurirahasto nostaa tukemiaan hankkeita sosiaalisessa mediassa, mutta hillitymmin.
Koneen Säätiötä on ehdottomasti kiittäminen monien marginaalisten alueiden rahoittamisesta. Ilman sitä moni uutta kokeileva taiteilija ja tutkija olisi saattanut muutoin jäädä näkymättömiin.
Silti voimakkaasti markkinoitu rohkeusretoriikka tuottaa railoja niiden tieteentekijöiden ja taiteilijoiden välille, joille rahoitusta myönnetään ja joille ei.
Vaarana on, että tutkijat ja taiteilijat alkavat glorifioida Koneen Säätiön rahoituksen merkittävyyttä, vaikka päätösprosessit eivät ole hakijalle läpinäkyviä. Apurahaan liitetään tällöin merkittävää symbolista – brändättyä – arvoa.
Vaarana on, että tutkijat ja taiteilijat alkavat glorifioida Koneen Säätiön rahoituksen merkittävyyttä.
Lisäksi usein tuetaan myös jo aseman saavuttaneita toimijoita ja tekijöitä, jotka saavat mittavaa tukea muualtakin.
Vahvan brändin varjossa voi unohtua, että julkinen rahoitus ja monet muutkin säätiöt ovat rahoittaneet marginalisoituja sekä uutta luovia hankkeita ja tekijöitä vuosikymmeniä.
Apurahojen taso
Säätiöiden alhaiset kuukausiapurahat ovat todellinen ongelma, johon valtio pakottaa jopa meritoituneita taiteilijoita ja tutkijoita määrittelemällä verovapaan apurahatason. Koneen Säätiön hohtoa on kirkastanut, että se myöntää suurempia kuukausirahoituksia kuin useimmat muut säätiöt.
Koneen Säätiön taiteilijoille myöntämä kuukausiapuraha (2400 € /kk) on peräti 24 prosenttia suurempi kuin valtion taiteilija-apuraha (1939,15 € / kk). Vaikka apurahojen kattavuutta on parannettu, eivät useimmat muut säätiöt ole nostaneet (tai kyenneet nostamaan) apurahojaan Koneen Säätiön tasolle.
Valtiovallan voimakkaan ohjauksen seurauksena tohtorin tutkintojen määrää on jatkuvasti kasvatettu. Samalla kilpailu kaventuvasta rahoituksesta on kiihtynyt. Jopa 73 prosenttia nuorista tutkijoista kokee suurta tai huomattavaa epävarmuutta tulevasta rahoituksesta ja asemastaan.
Tämä saa monet taiteilijat ja tutkijat keskittämään voimansa Koneen Säätiön syksyiseen hakuaikaan. Millaisia hankkeita juuri Koneen Säätiö tukee, samoin kuin säätiön hakulomakkeen vaatima logiikka, ovatkin taiteilijoiden ja tutkijoiden keskuudessa jokavuotinen keskustelun aihe.
Mitä voisi tehdä paremmin?
Ehdotamme säätiöille ja rahastoille, että säätiöiden päätöksenteosta ja arviointiprosesseista tulisi tehdä läpinäkyvämpiä, jotta säätiörahoitus palvelisi taiteen ja tutkimuksen päämääriä entistä avoimemmin.
Toivomme, että yliopistot, säätiöt ja muut rahoittajatahot selvittäisivät, miten ne voisivat tukea taidetta ja tutkimusta, mutta samalla välttää tutkija- ja taiteilijayhteisöjen hajaannusta ja kilpailun kiihdyttämistä. Erityisesti Koneen Säätiön tulisi tunnistaa rohkeus tieteen ja taiteen ilmiöksi, jota voidaan tarkastella erillään rahoituspäätöksistä.
Taiteilijoille ja tutkijoille haluamme muistuttaa, että olemme ollaksemme yhdessä. Emme toivo kilpailullisessa rahoitustilanteessa yksilöivien palkitsemisjärjestelmien sumentavan sitä, että uusia ideoita syntyy yhteisössä käytävässä vuoropuhelussa.
Sen tulisi olla avointa toimiakseen.
Luovaa ja uutta tekevien tutkijoiden ja taiteilijoiden asemaa pitää kiireellisesti parantaa. Siksi ehdotamme valtiolle, että tutkimusrahoitusta voisi pohtia ylirajaisen tutkija- ja taiteilijaryhmän kanssa. Esimerkiksi perustulo tai palkkasuhde ovat monimutkaisia kysymyksiä. Jotta taidetta sekä kriittisten, pienten ja uusien alojen tutkimusta voidaan tukea paremmin, tulisi asiaa tutkia sellaisella joukolla, joka tuntee taiteilijoiden ja tutkijoiden realiteetit.
Rahoitusten projektikohtaisuus ei sovellu kaikkiin taiteen tai tutkimuksen muotoihin. Projektimuotoisuudella on etunsa, mutta kovassa kilpailussa se on myös omiaan heikentämään tutkijoiden ja taiteilijoiden keskittymiskykyä ja vaikuttamaan heidän keskinäisiin suhteisiinsa tavoin, jotka eivät aina ole myönteisiä.
Yhteistyösuhteet muuttuvat potentiaalisiksi rahoitushakuverkostoiksi samalla, kun eri projektit helposti klikkiytyvät suorituspaineiden alla eivätkä niissä työskentelevät ihmiset välttämättä jaa tietoa ja inspiraatiota alansa arjessa yli projektin rajojen. Tämä on tosin laajempi ongelma, joka ei johdu ainoastaan säätiörahoituksesta.
Rajojen ylittäminen siten, että jotakin todella muuttuu, edellyttää perusteiden liikuttamista.
Myös Politiikasta-lehti saa pääasiallisen rahoituksensa Koneen Säätiöltä.
Antu Sorainen on akatemiahankkeen johtaja, sukupuolentutkimuksen dosentti ja apuraha-queertutkija Helsingin yliopistossa.
Jaakko Ruuska (vanhempainvapaalla) on monialainen taiteilija ja tohtoriopiskelija Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.
