Mikä on säätiöiden tehtävä?
Säätiöiden merkitys tieteen ja taiteen rahoittajana on yhä merkittävämpi. Kuinka toteuttaa säätiörahoitus ilman yhteisön hajaannuksen ja kilpailun kiihdyttämistä?
Säätiöiden merkitys tieteen ja taiteen rahoittajana on yhä merkittävämpi. Kuinka toteuttaa säätiörahoitus ilman yhteisön hajaannuksen ja kilpailun kiihdyttämistä?
Strategisten linjausten ja visioiden avoimuus, osallistavuus ja ennakoitavuus voivat antaa turvaa kylmimpiinkin olosuhteisiin, mutta ne eivät poista politiikan tekemisen tarvetta.
Tutkimuskentän säätilojen ennakointi on vaikea tehtävä, koska huomiota tulee samanaikaisesti kiinnittää useisiin rintamiin. On kuitenkin tärkeää, että keskustelu ei rajoitu vain ammattimaisten ”meteorologien” piiriin.
Kehitysyhteistyön määritelmä voi siirtyä lähiaikoina historiaan. Tähän liittyy vaaroja, mutta myös kehityspolitiikan tervettä politisoitumista ja läpinäkyvyyden kasvua, Teppo Eskelinen kirjoittaa. Kehitysyhteistyö syntyi 1950-luvulla, kun uutta identiteettiään hakevat länsimaat huolestuivat joidenkin maiden …
Keskustelu nuorisojärjestöjen valtionavustuksista sai uutta pontta tänä keväänä esitetyistä väitteistä, joiden mukaan jäsenmääriä on vääristelty. Opetusministeriön keinojen riittävyydestä väiteltiin jo ennen tarkastuksen alkua. Nuorisotutkija Pia Lundbom ja sosiologi Mervi Leppäkorpi tarkastelevat, mitä tarkastuksessa oikeasti …
Jäseniä joka lähtöön? Poliittiset nuorisojärjestöt jäsenkohussa Lue lisää »