Alankomaissa järjestetään 6. huhtikuuta kansanäänestys Euroopan unionin ja Ukrainan assosiaatiosopimuksen hyväksymisestä. Sopimuksen ovat hyväksyneet jo kaikki muut EU-maat, samoin Alankomaiden parlamentti.
Yksitoista vuotta sitten Alankomaat hylkäsi EU:n perustuslakisopimuksen kansanäänestyksessä, ja nyt siitä näyttää taas tulleen kapula EU:n rattaissa. Mistä oikein on kysymys? Ja miten ylipäänsä on mahdollista, että assosiaatiosopimus voi vielä kariutua kansanäänestykseen, vaikka se on jo hyväksytty parlamentin molemmissa huoneissa?
Leidenin yliopiston professori Joop van Holsteyn vertasi alankomaalaisen poliittisen eliitin asenteita lähestyvää kansanäänestystä kohtaan kylmän veden kammoon.
Kansanäänestykset eivät ole olleet mitenkään merkittävä osa Alankomaiden politiikkaa kansallisella tasolla. Itse asiassa kesäkuussa 2005 pidetty kansanäänestys perustuslakisopimuksesta oli ensimmäinen varsinainen valtakunnallinen kansanäänestys maan historiassa. Lopputulos ei ollut silloin mitenkään iloinen yllätys poliittiselle eliitille.
Käsillä oleva kansanäänestys on hallituksen kannalta vähintäänkin kiusallinen.
Nyt käsillä oleva kansanäänestys on hallituksen kannalta vähintäänkin kiusallinen, varsinkin kun Alankomaat on parhaillaan EU:n puheenjohtajamaa. Äänestyksen mahdollistaa monien vaiheiden jälkeen heinäkuussa 2015 voimaan tullut laki, jonka mukaan Alankomaiden kansalaisilla on mahdollisuus vaatia neuvoa-antavaa kansanäänestystä parlamentin hyväksymistä laeista ja sopimuksista.
Jotta kansanäänestys järjestetään, 300 000 äänioikeutetun tulee vaatia sitä tietyn määräajan kuluessa siitä, kun laki tai sopimus on julkaistu Alankomaiden virallisessa lehdessä.
Aivan kaikista asioista ei voi vaatia äänestystä, sillä esimerkiksi perustuslain muutokset, budjetti ja kuningashuonetta koskevat asiat on rajattu menettelyn ulkopuolelle. Lisäksi yli 30 prosentin osan äänioikeutetuista tulee äänestää, jotta kansanäänestyksen tulos olisi pätevä,
Assosiaatiosopimusta koskeva kansanäänestys on ensimmäinen tämän lain nojalla järjestettävä äänestys.
Mistä sopimuksessa on kysymys?
Assosiaatiosopimuksen sisällöstä löytyy kosolti tietoa niille, jotka haluavat perehtyä siihen tarkemmin. Lyhyesti sanoen kyse on pääosin Euroopan unionin ja Ukrainan kauppasuhteiden kehittämisestä ja vapaakauppa-alueen luomisesta maiden välille.
Sopimukseen sisältyy myös poliittisia tavoitteita, kuten yhteistyön vahvistaminen oikeus- ja turvallisuusasioissa sekä demokratian ja kansalaisten perusoikeuksien ja -vapauksien vahvistaminen.
Euroopan unioni on solminut vastaavan kaltaisia sopimuksia monien muidenkin maiden – kuten Etelä-Korean, Libanonin ja Guatemalan – kanssa. Samaan aikaan Ukrainan kanssa tehtävän sopimuksen kanssa on valmisteltu vastaavia sopimuksia Moldovan ja Georgian kanssa.
Assosiaatiosopimus Euroopan unionin ja Ukrainan välillä ei kuulosta asialta, joka herättäisi suuria intohimoja alankomaalaisten keskuudessa. Kansanäänestysvaatimuksen allekirjoitti kuitenkin yli 420 000 maan yhteensä noin 13 miljoonasta äänioikeutetusta.
Kansanäänestysvaatimuksen allekirjoitti yli 420 000 maan 13 miljoonasta äänioikeutetusta.
Sopimus on toki ollut jo nyt poliittisesti merkittävä. Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin päätös hyllyttää sopimus marraskuussa 2013 johti joukkoprotestoinnin alkamiseen maassa.
Sopimuksen geopoliittisista vaikutuksista keskusteltiin muun muassa Suomen eduskunnassa, kun asia oli sen käsiteltävänä. Sopimuksella tulee ilman muuta olemaan selviä vaikutuksia Euroopan maiden ja Ukrainan suhteiden kehittymiseen.
Sopimuksen vastustus Alankomaissa ei kuitenkaan johdu tästä, vaikka geopoliittisten jännitteiden mahdollinen kasvaminen on toisinaan tuotu esiin kriittisissä puheenvuoroissa.
Puolesta ja vastaan
Sopimusta vastustavat ovat esittäneet lukuisia syitä sille, miksi he pitävät sopimusta niin Alankomaiden kuin Ukrainankin etujen vastaisena.
Sen myötä rahaa virtaisi tukien muodossa Alankomaista Ukrainaan ja todennäköisesti korruption vuoksi aivan vääriin taskuihin. Viisumivapauden toteutuessa Ukrainan ongelmat kuten rikollisuus, korruptio ja ihmiskauppa tulisivat muuttajien mukana Alankomaihin.
Vastustajat kyseenalaistavat myös, onko Ukraina kaikkine ongelmineen ylipäänsä sellainen maa, jonka kanssa EU:n pitäisi tehdä tällaisia sopimuksia. Sopimus sitä paitsi todennäköisesti vain pahentaisi maan poliittista kriisiä ja haittaisi kauppasuhteita Venäjän kanssa.
Sopimuksen väitetään olevan ensimmäinen askel kohti Ukrainan EU-jäsenyyttä.
Kriitiikin terävin kärki on kuitenkin se, että sopimuksen väitetään olevan ensimmäinen askel kohti Ukrainan EU-jäsenyyttä. Suuri osa sopimusta vastaan kampanjoivista vastustaa Euroopan unionin laajentumista ja pitää sitä epädemokraattisena poliittisen eliitin projektina, joka on johtamassa kohti liittovaltiota.
Hallituksen ja muiden sopimusta kannattavien tärkeimmät perustelut puolestaan liittyvät kaupankäyntiin sekä Ukrainen vakauden ja demokratian edistämiseen. Se myös edesauttaa Ukrainan kehittymistä poliittisena järjestelmänä ja talousalueena sellaiseen suuntaan, joka on Euroopalle niin taloudellisesti, turvallisuuden kannalta kuin poliittisestikin edullinen.
Kannattajat kiistävät, että sopimuksella avattaisiin ovi EU-jäsenyydelle. Toisin kuin joidenkin muiden valtioiden kanssa tehdyissä vastaavissa sopimuksissa, Ukrainan assosiaatiosopimuksessa ei edes mainita jäsenyyden mahdollisuutta. Lisäksi kannattajat ovat korostaneet, että vaikka sopimuksen kaikki tavoittteet toteutuisivat, Ukraina ei olisi vielä lähelläkään jäsenyyden ehtojen täyttymistä.
Sopimuksen vastustajia on kovasanaisesti moitittu Putinin pojiksi.
Kannattajat ovat kehottaneet myös pohtimaan, kuka lopulta hyötyy sopimuksen kaatumisesta. Sopimuksen vastustajia on kovasanaisesti moitittu Putinin pojiksi ja hyödyllisiksi idiooteiksi. Lisäksi on tuotu esille sekin, että ei-kampanjan esitteissä Ukrainaa luonnehditaan Venäjän vaikutuspiiriin kuuluvaksi valtioksi.
Koko kansanäänestysprojektia on niin ikään luonnehdittu yli 40 miljoonaa euroa maksavaksi kaunan osoitukseksi Euroopan unionia ja Alankomaiden hallitusta kohtaan. Lisäksi on kysytty, mitä demokratiaa se oikein on, jos 15 prosenttia alankomaalaisista äänestäjistä kaataa sopimuksen, joka on jo hyväksytty EU:n toimielimissä, kaikkien jäsenmaiden parlamenteissa ja Ukrainassa.
Mistä äänestyksessä on oikeasti kyse
Sopimuksen vastustajat kiistävät, että kansanäänestyksessä olisi kyse kaunankannosta tai kiukuttelusta. Koko kansanäänestys tulee kuitenkin käsitettäväksi vasta, kun luopuu ajatuksesta, että kansanäänestyksessä olisi pelkästään tai edes etupäässä kyse assosiaatiosopimuksesta.
Tämän ovat sanoneet myös kansanäänestystä vaatineet keskeiset tahot. Kansalaisilla pitäisi heidän mukaansa olla enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa eurooppalaiseen päätöksentekoon eikä toimia yksinomaan maksajana projekteissa, jotka eivät vastaa heidän arvojaan ja ideaalejaan.
Pelot EU:n liittovaltiokehityksestä nousevat niin ikään usein esille ja onpa jopa ilmaistu toiveita siitä, että sopimuksen kaatuminen murentaisi koko unionia.
On jopa ilmaistu toiveita siitä, että sopimuksen kaatuminen murentaisi koko unionia.
Sopimuksen vastaista kampanjaa järjestävien mukaan äänestyksessä on kyse ennen kaikkea demokratian pelastamisesta.
He haluavat mobilisoida yhteiskunnallisen tyytymättömyyden ja lähettää sitä kautta hätäsignaalin kansalaisten hupenevien vaikutusmahdollisuuksien puolesta. Kansalaisten tahto tulee heidän mukaansa huomioiduksi yhä huonommin poliittisessa päätöksenteossa, mistä EU:n puitteissa viime vuosina tehdyt suuret talous- ja rahapoliittiset päätökset ovat esimerkki.
Nimenomaan tästä assosiaatiosopimuksesta äänestetään mitä ilmeisimmin siksi, että se oli ensimmäinen sopiva EU:n toimintaan liittyvä laki tai sopimus, joka hyväksyttiin Alankomaiden parlamentissa sen jälkeen, kun uusi laki neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä astui voimaan. Tämänkaltaista tilaisuutta unioniin kriittisesti suhtautuvien piirissä on odotettu jo hyvän aikaa.
Euroopan unionista on tullut perinteisesti hyvin integraatiomyönteisessä Alankomaissa viime vuosina kaiken aikaa epäsuositumpi.
Esimakua alankomaalaisten EU-asenteiden muutoksesta saatiin jo vuoden 2005 perustuslakisopimusta koskevassa kansanäänestyksessä. Niihin aikoihin kuitenkin mielipidetiedustelujen mukaan valtaosa alankomaalaisista piti EU-jäsenyyttä hyvänä asiana.
Sittemmin kriittisyys on voimistunut selvästi. Ainakin osaselityksenä tähän pidetään yleisesti eurokriisin mukanaan tuomia taloudellisia haasteita ja pakolaiskriisiä. Viimeisimmän marraskuussa 2015 tehdyn Eurobarometer-tutkimuksen mukaan EU:hun myönteisesti suhtautuvia on enää 34 prosenttia, mikä on alle EU:n keskiarvon.
Euroopan unioniin kriittisesti suhtautuva äärioikeistolaisena pidetty Partij voor de Vrijheid -puolue on ehdottanut jo pari vuotta sitten, että Alankomaissakin pitäisi Britannian tavoin äänestää EU-jäsenyydestä. Alkuvuodesta tehdyn mielipidetiedustelun mukaan yli puolet alankomaalaisista kannattaisi tällaisen kansanäänestyksen järjestämistä.
Kaatuuko sopimus?
Alankomaiden hallituksen budjetti kansanäänestyksen järjestämiselle oli alun perin puolet siitä, mitä se on esimerkiksi parlamenttivaaleissa. Tämä kertonee siitä, että kiinnostuksen äänestystä kohtaan arveltiin olevan hyvin laimeaa. Sittemmin budjettia on jouduttu merkittävästi kasvattamaan.
Tällä hetkellä mielipidetiedustelut viittaavat siihen, että sopimusta vastustavat ovat johdolla ja että vaadittu äänestysprosentti saatetaan sittenkin saavuttaa. Ainakin neljäsosa vastanneista ei kuitenkaan vielä ollut päättänyt kantaansa.
Kahvipöytäkeskusteluissa päivitellään yleisesti sitä, että kuinka moni alankomaalainen edes lopulta tietää, mistä heidän mielipidettään kysytään. Monet myös miettivät, kannattaako ylipäänsä äänestää ja siten edesauttaa vaaditun minimiäänestysprosentin täyttymistä, jos on jäämässä häviävän kannan puolelle.
Lopulta harkintavalta sopimuksen suhteen jää joka tapauksessa Alankomaiden hallitukselle ja parlamentille.
Lopulta harkintavalta sopimuksen suhteen jää joka tapauksessa Alankomaiden hallitukselle ja parlamentille. Vaikka kyse on neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä, sen tulosta on erittäin vaikea jättää huomiotta varsinkin, mikäli äänestyksen tulos on selvä ”ei”.
Asetelman on laajastu tulkittu olevan eliitti vastaan kansalaiset. Mikäli kansalaiset äänestävät poliittisen eliitin tekemää päätöstä vastaan, sitä on vaikea olla tulkitsematta jonkinlaiseksi epäluottamuslauseeksi. Sellaisen huomiotta jättäminen on poliittisesti erittäin vaikeaa.
Sopimuksen hylkäämisen pelätään murentavan Alankomaiden uskottavuutta ja arvovaltaa EU:ssa. Entinen Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman van Rompuy on jo ehtinyt tiuskaista, että tarkoittaako tämä nyt sitä, että TTIP-sopimuksestakin tulee samanlainen kansanäänestys – itse asiassa sitä on jo ehditty vaatia Alankomaissa.
Jotkut ovat arvelleet ei-tuloksen voivan johtaa dominoefektiin eli vastaavankaltaisten kansalaisten epäluottamuksen osoitusten yleistymiseen myös muissa EU-maissa. Alankomaiden kansanäänestystä tiedetään seurattavan tarkasti Brexit-kampanjan suunnalla.
Seuraisiko sopimuksen hylkäämisestä mantereenlaajuinen kriisi niin kuin komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker tammikuussa varoitti, jää nähtäväksi ja toisten pohdittavaksi.
Kansanäänestyksen eri kantojen taustoja on käsitelty perinpohjaisesti hollanninkielisen NRC-lehden artikkelissa.
Leena Malkki toimii tutkimusjohtajana Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkostossa.
