Miksi he välittäisivät?

Zygmunt Bauman ja Egyptin lähihistoria tarjoavat oppitunnin moraalisesta välinpitämättömyydestä.

Kuuntele artikkeli Susanna Hastin lukemana:

”Kairon yöelämä viihdyttää, stimuloi mielikuvitustasi ja luo täydellisen uuden vuoden kokemuksen ja loistavan päätteen vuodelle!”

Tuhansien kairolaisten kiinnostuksen sosiaalisessa mediassa herättänyt kutsu kielii juhlatunnelmasta Lähi-idän väkirikkaimmassa kaupungissa. Vuoden viimeisenä iltana juhlatunnelma konkretisoituu vähän ennen puoltayötä alkoholituotteisiin erikoistuneen kaupan edessä. Nuoret ostavat juhlasta juhlan tekeviä juomia. Tietysti Kairon parempiosaisten asuinalueella.

Uuden vuoden pitoihin eivät ole kaikki kairolaiset tervetulleita. Kuten muidenkin suurkaupunkien yöelämässä, bileisiin pyrkivän habitus ratkaisee, pääseekö hän mukaan uudenvuodenjuhliin. Kutsussa mainitaan erikseen yökerhon selektiivinen ovipolitiikka.

Vuodenvaihteesta huolimatta juhlahabituksen stailaaminen ei ole Kairon valtaväestöllä mielessä. Ystäväni on yksi heistä. Hänen toimittaja-aviopuolisonsa on vankilassa.

Ystäväni kohauttaa olkapäitään ja kysyy retorisen kysymyksen – miksi he välittäisivät?

Toimittajaa syytetään väärän informaation levittämisestä, julkisen rauhan häiritsemisestä sekä jäsenyydestä vuoden 2013 syksystä lähtien kiellettyyn Muslimiveljeskuntaan.

Egyptin politiikkaa seuraavat kuitenkin uskovat, että kyseessä on pikemminkin Egyptin hallituksen ärsyyntyminen siihen, että toimittaja kyseenalaisti hallituksen virallista narratiivia maan tapahtumista.  Hän ei ole yksin syytettyjen penkillä.

Kansalaisjärjestöt puhuvat kymmenistä tuhansista vangeista, jotka on vangittu kesän 2013 sotilasvallankaappauksen jälkeen. Vuoden 2013 syksyllä myös Egyptiä vuoden hallinneen entisen presidentin Mohammed Mursin järjestön Muslimiveljeskunnan olemassaolo kiellettiin. Tämä laillisti vangitsemiset.

Uudenvuodenpäivällisellä kertaan ystävälleni edellisen illan tapahtumia. Ihmettelen, miten ihmiset voivat juhlia ja olla niin välinpitämättömiä kaiken sen poliittisen repression ja mielivaltaisten vangitsemisten, vankilakuolemien ja kidutuksen keskellä. Ystäväni kohauttaa olkapäitään ja kysyy retorisen kysymyksen – miksi he välittäisivät?

Niin, miksi he välittäisivät? Egyptihän on lumoava maa. Eurooppalaiset ovat kertoneet siitä tarinoita jo pitkään, muistuttaa jälkikoloniaalinen tutkimustraditio. Egyptin taika ja sen arkeologiset ihmeet ovat tuttuja turisteille. Nehän eivät kuulu vain egyptiläisille, vaan niitä pidetään koko maailman kulttuuriperintönä.

Egypti on kaunis maa – kaikille niille, joiden elämä ei koostu edellä mainituista kauheuksista, kadonneen omaisen etsimisestä tai vankilakäynneistä, kuten ystäväni elämä.

Egyptin kauneudesta ja lumosta meitä muistuttaa Egyptin turismiministeriön lanseeraama videosarja ”This is Egypt”. Lyhyet mainosvideot eivät vain houkuttele turisteja. Ne havainnollistavat yllämainitun uuden vuoden juhlistajan mielikuvaa Egyptistä. Kuten uudenvuodenjuhlat, videoiden Egypti kimaltaa.

Niin, miksi siis tämän kaiken keskellä he välittäisivät?

Zygmunt Baumanin moderni ja holokausti

Kirjassaan Modernity and the Holocaust (1989) hiljattain edesmennyt Zygmunt Bauman pureutuu moraalisen välinpitämättömyyden tuottamiseen. Baumanin tärkeimpänä tuotoksena pidetty kirja haastaa aikaisemmat sosiologiset teoriat, jotka käsittelivät juutalaisten kansanmurhaa Euroopan sivilisaatiokehityksessä poikkeuksena, virheenä tai niin kutsuttuna sivilisaation sairautena.

Vieraillessaan Firenzen Eurooppalaisessa yliopistoinstituutissa syksyllä 2014 Bauman kertoi, kuinka hän itsekin oli erehtynyt käsittelemään holokaustia sosiologikollegoidensa tapaan eurooppalaisen sivilisaatiokehityksen ”poikkeuksena”.

Bauman edisti ajatusta siitä, että juutalaisten kansanmurha piti ymmärtää tämän yhteiskunnan, kulttuurin ja sivilisaation ongelmaksi.

Holokaustista selviytyneen vaimonsa Janina Baumanin kirjoituksiin perehtyminen sai hänet toisiin ajatuksiin.  Kansanmurha oli itseasiassa sivilisaation tuote ja toimi sen ehdoilla.

Bauman argumentoi, että holokausti nimenomaan suunniteltiin ja pantiin täytäntöön modernin rationaalisen yhteiskunnan toimesta. Hän edisti ajatusta siitä, että juutalaisten kansanmurha piti ymmärtää tämän yhteiskunnan, kulttuurin ja sivilisaation ongelmaksi. Ei sille ulkoiseksi tekijäksi.

Joukkomurha Rabaa al-Adawyia- ja al-Nahda-aukioilla

Egyptin sotilasvallankaappausta kesällä 2013 seurasi paljon väkivaltaa. Turvallisuusviranomaiset tappoivat satoja mielenosoittajia saman vuoden heinäkuussa. Syynä oli, että Mursia tukeneet joukot eivät hyväksyneet armeijajohtoista vallansiirtoa ja osoittivat sen maan kaduilla.

Poliittisessa umpikujassa Mursin presidenttiyden laillisuuteen vetoavat mielenosoittajat pystyttivät leirinsä kahdelle Kairon aukiolle. Kairon yliopiston edessä sijaitseva al-Nahda-protestileiri oli yksi niistä. Toisella puolella kaupunkia sijaitsi toinen, vielä suurempi Rabaa al-Adawiya -aukion leiri.

Viikkoja kestäneet protestileirit häiritsivät liikennettä ja ihmisten arkea. Väliaikaishallinto piti niitä turvallisuusriskinä ja syytti niitä terroristien piilottelemisesta.

Leirien lakkauttamisen puolestapuhujat vertasivat niitä Eurooppaan: mikään sivilisoitunut Euroopan valtio ei heidän mielestään sallisi tällaisia leirejä keskeisillä liikenneväylillä.

Elokuun 14. päivän aamuna Kairon asukas heräsi suoraan lähetykseen, jossa Egyptin turvallisuuskoneisto toimeenpani aukioiden ”puhdistusoperaatioita”.

Ja niin leirit lakkautettiin. Elokuun 14. päivän aamuna Kairon asukas heräsi suoraan lähetykseen, jossa Egyptin turvallisuuskoneisto toimeenpani aukioiden ”puhdistusoperaatioita”. Paikalla olleiden toimittajien sekä sieltä pakoon päässeiden mielenosoittajien kertomuksista voi päätellä, että operaatio oli tarkkaan suunniteltu.

Eri järjestöjen raportit painottavat, että turvallisuuskoneisto käytti tappavaa väkivaltaa.  Eri laskelmien mukaan päivän aikana molempien leirien yhteenlaskettu uhrimäärä lähentelee tuhatta.

Moraalisen välinpitämättömyyden tuottaminen

Aikaisempaan holokaustia käsittelevään tutkimukseen viitaten Bauman esittää kolme vaihetta moraalisen välinpitämättömyyden tuottamisessa: väkivallan valtuuttaminen, sen rutinoituminen ja uhrien epäinhimillistäminen.

Kuten muissakin modernisoitumiskehityksen läpikäyneissä valtioissa, väkivallan monopolin keskittämisellä on Egyptissä historiansa. Historioitsijat osoittavat armeijan tärkeyden Egyptin valtion rationalisoitumiskehityksessä aina Muhammad Alin ajoista 1800-luvulta lähtien. Myös kesän 2013 operaatiossa näkyi operaation suunnitelmallisuus ja sen kurinalainen läpivieminen sekä väkivallan rutinoituminen.

Väkivalta kohdistui tiettyyn poliittiseen ryhmään – Muslimiveljeskunnan kannattajiin eli ikhwaneihin. Ikhwan kuvaa arabian kielellä yksittäistä Muslimiveljeskunnan jäsentä (Läheskään kaikki mielenosoittajista eivät olleet Muslimiveljeskunnan jäseniä, mutta alueella oleminen leimasi heidät ryhmän kannattajiksi.)

Armejia oli heille parempi vaihtoehto kuin vaaleilla valittu Muslimiveljeskunta, joka nähtiin esteenä Egyptin sivilisaatiokehitykselle.

Seuraavien päivien lehdissä useat kommentaattorit oikeuttivat aseellisen operaation ja tukivat turvallisuuskoneiston toimintaa. Armeija oli heille parempi vaihtoehto kuin vaaleilla valittu Muslimiveljeskunta. Muslimiveljeskunta puolestaan nähtiin esteenä Egyptin sivilisaatiokehitykselle.

Tämä argumentointi seuraa logiikkaa, jonka Bauman tuo esille viitatessaan holokaustin yhden päätoimeenpanijan Adolf Eichmannin oikeudenkäynnissä kuultuun puolustuksen puheeseen: Eichmann teki tekoja, jotka ovat hyväksyttäviä, jos ne toteutetaan sodan voittajien puolesta. Teot itsessään eivät ole moraalittomia. Niillä ei ole moraalista arvoa. Teon moraalisuus arvioidaan teon logiikalle ulkoisilla kriteereillä.

Kesän 2013 aikana myös osa Muslimiveljeskunnan kannattajista syyllistyi kuolettavan väkivallan käyttöön ja tuhotöihin. He tekivät sen vähemmän systemaattisesti kuin Egyptin armeija ja poliisi. Kuitenkin vain Muslimiveljeskunnan jäsenet istuvat nyt syytettyjen penkillä, eivät Egyptin turvallisuusviranomaiset.

Itseään maallistuneiksi tai liberaaleiksi kutsuvien intellektuellien ja kulttuurihenkilöiden Egyptin armeijaa tukeva diskurssi ei ole uusi ilmiö. Jälkikoloniaalinen tutkimustraditio osoittaa, että entisten siirtomaiden uudet paikalliset valtaeliitit eivät aina kyseenalaistaneet siirtomaaherrojen mukanaan tuomia valtarakenteita.

Nämä sivilisaatio-ideologiaan perustuvat valtasuhteet ovat jatkaneet elämäänsä myös Egyptissä.

Pikemminkin nämä sivilisaatio-ideologiaan perustuvat valtasuhteet ovat jatkaneet elämäänsä myös Egyptissä. Tämä näkyy Egyptin kulttuuriauktoriteettien suhtautumisessa sivistymättömiksi, barbaarisiksi ja alkukantaisiksi leimattuihin Muslimiveljeskunnan edustajiin ja sen yläkategoriaan, ”islamisteihin”.

Antropologinen tutkimus problematisoi sivilisaatiosta juontuvien hierarkioiden käyttöä. Se tuo esille Egyptin kulttuuritoimijoiden luoman vastakkainasettelun ”valistuneen” ja ”alkukantaisen” sekä ”sivistyneen” ja ”islamistin” välille.

Muun muassa Columbian yliopiston antropologian professori Lila Abu-Lughold on tutkinut televisiossa esitettävien draamasarjojen representaatiota alkukantaisiksi leimatuista islamisteista. Antropologi Jessica Winegar on tarkastellut kulttuuritoimijoiden omakuvaa valistuksen saattajina terrorismin ”pimeyttä” vastaan.

Tällaiset representaatiot ovat monessa mielessä ongelmallisia.  Ne tuottavat uudelleen tiettyjä valtasuhteita ja hierarkioita. Museot, teatterinäyttämöt ja muu esittävä taide tai kirjallisuus eivät ole kaikkien egyptiläisten ulottuvilla.

Omassa tutkimuksessani tarkastelen korkeakulttuurin asemaa yhteiskunnallisena erottelumekanismina sivistyneiden ja sivistymättömien, tai sivistyneiden ja ikhwaneiden välillä juuri presidentti Mursin hallintokaudella.

”Sivistymättömäksi” leimaaminen edesauttaa epäinhimillistämistä ja epäinhimillistäminen eliminoimista. Vuosina 2013 ja 2014 Egyptissä liputettiin monesti kuolleiden sotilaiden kunniaksi, mutta ei joukkomurhissa kuolleille sivistymättömille ikhwaneille.

Baumanin perintö

Tarkoitukseni ei tietenkään ole verrata Kairon joukkomurhia juutalaisten kansanmurhaan. Baumanin teos tarjoaa kuitenkin tärkeän näkökulman Egyptin nykyhistorian tarkasteluun. Se auttaa käsittelemään kysymystä ”miksi he välittäisivät?”

Egypti muistuttaa Baumanin varoitusta siitä, kuinka sivistyneisyys pystyy tyrmistyttävällä tavalla asumaan samassa asuinkorttelissa joukkomurhan kanssa.

Sivistyneisyys pystyy tyrmistyttävällä tavalla asumaan samassa asuinkorttelissa joukkomurhan kanssa.

Egypti on esimerkki välinpitämättömyydestä sitä kohtaan, mikä tapahtuu yksilön oman kokemuspiirin ulkopuolella. Ja vaikka Egyptin nykyinen presidentti, siis entinen armeijan komentaja Abdel Fattah el-Sisi juuri saikin ystävän valkoiseen taloon, niin Yhdysvalloissa kuin Egyptissäkin monet urheat aktivistit jatkavat taistelua tätä välinpitämättömyyttä vastaan.

Modernity and the Holocaust  -kirjan viestiä kannattaa miettiä laajemminkin. Bauman muun muassa ennusti teknologisen kehityksen edesauttavan niitä prosesseja, jotka johtavat välinpitämättömyyteen. Eurooppalaiseen sosiologian traditioon perustavanlaatuisesti vaikuttaneen Baumanin merkittävin opetus holokaustista kehottaa meitä ottamaan sivilisaatiokritiikin tosissaan. Tämä opetus ei Baumanin poismenon myötä toivottavasti unohdu.

Liina Mustonen väittelee keväällä 2017 Firenzen Eurooppalaisen yliopistoinstituutin yhteiskuntatieteiden laitokselta.