Pyrimme kollegani Teppo Eskelisen kanssa vastaamaan kysymykseen taloustieteen asemasta nyky-yhteiskunnan hallinnasta Politiikka-lehden (1/2018) symposiumiin kirjoittamassamme katsausartikkelissa. Tarkempi tutkimuskysymyksemme on, että elämmekö ”teknotaloudellisessa kapitalismissa”, jota taloustieto organisoidusti pyörittää.
Teknotaloudellisen kapitalismin käsite olettaa, että taloustieteellisellä tiedolla on kapitalististen instituutioiden varaan rakennetussa yhteiskunnassa niin sanottu konstitutiivisen tiedon asema. Eli yhteiskuntaa tavalla tai toisella organisoidusti rakennetaan, kuvitellaan ja hallitaan taloustieteen käsitteiden, mallien, tulkintakehysten, tutkimustulosten ja/tai relevantteina pitämien ilmiöiden avulla.
Elämmekö tällaisessa yhteiskunnassa? Aiemman tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että kyllä elämme ainakin siinä mielessä, että taloustiede on nykyään poliittisessa päätöksenteossa esiintyvien ideoiden keskeisin, joskaan ei ainoa lähde.
Taloustieteilijät ovat vaikuttaneet oikeastaan jo toisesta maailmansodasta lähtien perustavanlaatuisesti siihen, miten yhteiskunnallista päätöksentekoa ajatellaan ja toteutetaan. Vaikutusvaltaa on, ja tätä vaikutusvaltaa on tutkittu hyvin aktiivisesti jo yli 30 vuoden ajan.
Mutta missä määrin ja missä mielessä tämä vaikutusvalta perustuu organisoituun toimintaan? Tarkastelimme asiaa politiikan tutkimuksen ”pyhän kolminaisuuden” eli intressien, ideoiden ja instituutioiden organisoinnin näkökulmasta.
Aiemman tutkimuksen perusteella ei mielestämme voida vielä tyhjentävästi sanoa, miten tämä vaikutusvalta on organisoitu. Evidenssiä organisoinnista on runsaasti, mutta varsin usein havainnot perustuvat hyvin spesifeihin tapaustutkimuksiin.
Vasta tällä vuosikymmenellä on julkaistu aihepiriin systemaattisempaa tutkimusta. Viimeaikaisesta tutkimuksesta mainittakoon Johan Christensenin Policy Sciences -lehdessä juuri julkaistu artikkeli Economic knowledge and the scientization of policy advice.
Mitä aiheesta sitten tiedetään katsauksemme perusteella?
Millaista organisoitu vaikutusvalta on luonteeltaan?
Taloustieteen organisoitu valta on ensinnäkin luonteeltaan asiantuntijavaltaa. Asiantuntijavalta perustuu siihen, että monimutkaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä upotetaan ”mustiin laatikoihin” eli asiantuntijoiden määrittelemiin käsitteisiin, indikaattoreihin ja mittareihin. Samalla monimutkaiset ilmiöt samastuvat simppeleiksi valinnoiksi.
Taloustieteellisellä asiantuntijatiedolla on tapana esimerkiksi samastaa elintaso ja elämänlaatu bruttokansantuotteen tasoon, ihmisten käyttäytyminen ja päätöksenteko yksilöiden väliseen kilpailuun ja markkinavalintoihin, resurssien käytöstä päättäminen tehokkuuteen ja utiliteettiin (kustannus–hyöty-analyysi) sekä innovaatiot pääomaintensiivisiin teknologioihin.
Mikäli päätöksenteossa omaksutaan tällaisia lähtökohtia, tullaan siten – haluttiin tätä tai ei – ajaneeksi tuotannon kasvattamista elämänlaadun muiden kohentamisen tapojen sijaan, kilpailua yhteistyön sijaan, taloudellista tehokkuutta oikeudenmukaisuuden tai ekologisen kestävyyden sijaan sekä investointeja jo kehitettyyn teknologiaan uusien teknologioiden etsimisen sijaan.
Taloustieteellinen asiantuntijavalta perustuu ”neutraaliksi pukemiseen”.
Toiseksi taloustieteen vaikutusvalta on luonteeltaan professionaalista ja kaikkialla läsnä olevaa. Taloustieteilijät ovat läsnä kaikenlaisissa instituutioissa ja hyvin verkostoituneita.
Taloustieteilijät on nostettu keskeisiin päätöksentekorooleihin lähes kaikkialla maailmassa, olkoonkin eri tavoilla eri maissa ja eri aikoina. Kiitos hyvien verkostojen, ekonomistit pystyvät levittämään ideoita tehokkaasti yli maiden, instituutioiden ja organisaatioiden rajojen.
Tätä edesauttaa taloustieteelliseen koulutukseen sisältyvät oletukset, että taloustieteellinen tieto on relevanttia. Tämä mahdollistaa sen, että taloustieteilijänä voidaan esiintyä suurella itseluottamuksella lähes minkä tahansa asian tuntijana, vaikka esitetyt näkökulmat olisivatkin irrelevantteja kommentoidun ilmiön suhteen.
Kolmanneksi taloustieteellinen asiantuntijavalta perustuu ”neutraaliksi pukemiseen”. Taloustieteilijät mielellään esitellään ja he myös itse esittäytyvät neutraaleina tieteilijöinä – ikään kuin luonnontieteilijöinä, joiden tiedolla ei olisi vaikutusta maailmaan.
Näin on jopa silloin, kun he ovat päätöksentekorooleissa tai päätöksentekoa tukevissa rooleissa. Tieto esitetään ”faktoina”, jotka määrittelevät, mikä on mahdollista – myös silloin, kun faktat voidaan päättää toisenlaisiksi.
”Neutraaliksi pukeminen” mahdollistaa sen, että kivuliaille päätöksille annetaan tieteellinen leima ja että päätöksentekoa ulkoistetaan asiantuntijoille.
Tämä ”neutraaliksi pukeminen” mahdollistaa sen, että kivuliaille päätöksille annetaan tieteellinen leima ja että päätöksentekoa ulkoistetaan asiantuntijoille. Kuten Politiikka-lehden artikkelissa toteamme, on taloustieteilijän professio ”luotu näyttämään samaan aikaan sekä neutraalilta että yhteiskunnallisen päätöksenteon ytimessä olevalta ja vaikutusvaltaiselta. [–] Tämä ei ole paradoksi, vaan teknokraattisen päätöksenteon mahdollistava sommitelma.”
Mihin kaikkeen taloustieteen ideoilla ja/tai taloustieteilijöillä on vaikutettu organisoidusti?
Taloustieteen ideat ohjaavat vahvasti sitä, miten politiikkaa ajatellaan. Tämä sisältää niin sanotun agenda-settingin ja issue controlin (so. mitkä asiat ovat relevantteja ja mahdollisia), mutta myös konkreettiset politiikan ajattelun välineet ja työkalut (esimerkiksi kustannus–hyöty-analyysit, markkinapohjaiset ratkaisut ja kannustimet).
Taloustiede nostetaan politiikassa usein oikeuttamaan tiettyjä agendoja, erityisesti julkisen sektorin resurssileikkauksia, tiettyjen verolajien alennuksia ja yhteiskunnan markkinoistamista vaihtelevien bisnesintressien edistämiseksi. Tämä ei tapahdu pelkästään nostamalla taloustieteilijöitä päätöksentekoon ”hyödyllisinä hölmöinä” vaan myös perustelemalla päätöksiä taloustieteen löydöksillä.
Jos haluaa ajaa taloustieteen ideoihin sopivaa politiikkaa, kannattaa nostaa ortodoksisen taloustieteen koulutuksen saaneita henkilöitä päätöksentekoon.
Taloustiedettä käytetään myös politiikan vakauttamiseen. Tämä johtuu paitsi taloustieteen ”omnipresenssistä” myös alan ortodoksisesta luonteesta. Ortodoksisen koulutuksen saaneiden ihmisten nostaminen päätöksentekoon tuottaa usein samanlaisia politiikkoja.
Jos siis haluaa ajaa vakaasti taloustieteen ideoihin sopivaa politiikkaa, kannattaa nostaa koulutuksen saaneita henkilöitä päätöksentekoon – oikeastaan mihin tahansa rooliin – sillä nämä löytävät toisensa hyvin helposti jaettujen premissien vuoksi. Tämä tuottaa niin sanottua ryhmäajattelua eli käytännössä sitä, että samanmielisten ryhmässä on vaikea asettua olemaan eri mieltä.
Toki kannattaa myös muistaa, että ortodokseja ei kannata nostaa mihinkään asemaan, jos halutut toimenpiteet eivät sovi yhteen ortodoksisen maailmankuvan kanssa.
Taloustiede on vaikuttanut ehkä kaikkein vahvimmin koulutukseen. Ortodoksisen taloustieteen ideat ovat hyvin vahvasti levittäytyneet kaikille yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden aloille.
Tämä aiheuttaa varsinkin meillä kauppakorkeakoulussa suurta päänvaivaa, kun opiskelijat kuvittelevat, että yritykset ovat yksilöiden välisiä sopimuksia (ongelma oikeustieteilijöille) tai että organisaatioita voidaan nykyaikaisessa hajaantuneessa alusta- ja tietotaloudessa johtaa tehokkaasti tuloskorteilla tai ylimmän johdon bonuksilla (ongelma johtamisen opettajille).
Tutkimuksen poliittisuus
Lopuksi haluan vielä esittää lyhyen pohdinnan koskien tutkimuksen poliittisuutta. Taloustieteen poliittisia ulottuvuuksia käsitellään usein omituisella tavalla, ikään kuin kyse olisi suunnilleen tutkijan suhteesta puoluepolitiikkaan.
”Poliittisuus” viittaa laajassa mielessä kaikkeen yhteiskunnan kontingenssiin liittyvään. Poliittisuudella tarkoitetaan karkeasti ottaen sitä, että yhteiskunta ja sitä koskeva päätöksenteko voidaan päättää järjestää millä tahansa tavalla, kunhan järjestämistavan taakse saadaan vaan riittävästi valtaa.
Tutkimuksella on poliittisia ulottuvuuksia, kun se liittyy tavalla tai toisella yhteiskunnan järjestämistapaan, sitä koskeviin valtakamppailuihin tai kumpaankin. Tämä on eri asia kuin tutkimuksen suhde vallitsevaan yhteiskunnalliseen järjestykseen tai sitä koskevaan päätöksentekoon – tällöin on kyse tutkimuksen ja politiikan suhteesta, ei tutkimuksen poliittisista ulottuvuuksista.
Tutkimuksella on poliittisia ulottuvuuksia, kun se liittyy tavalla tai toisella yhteiskunnan järjestämistapaan, sitä koskeviin valtakamppailuihin tai kumpaankin.
Jo itse tutkimuksen tekemisen piiristä voidaan löytää monenlaisia poliittisia ulottuvuuksia. Esimerkiksi ortodoksisuus eli vaatimus tutkimuksen redusoimisesta yhteen lähestymistapaan on poliittista siinä mielessä, että siinä hyväksytään analyysiin vain yhdenlainen kuva yhteiskunnasta.
Kun joku jo valtaa käyttävä tai valtaresursseja tavoitteleva taho nostaa tämän kuvan yhteiskunnan ”pohjapiirrokseksi”, saa ortodoksisuus vahvan poliittisen merkityksen. Tutkimuksen tekeminen ja tutkimuksessa esiintyvät ideat voidaan toki politisoida tai olla politisoimatta yhteiskunnallisiin valtakamppailuihin.
Poliittisuus ei kuitenkaan vaadi sitä, että tutkija itse osallistuu politisointiin (jolloin kyse olisi lähtökohtaisesti poliittisesta tutkimuksesta). Osa taloustieteilijöistä on itse ihmisiä ohjaavan väkivaltamonopolin palveluksissa, osa ei. Osa pyrkii suostuttelemaan ihmisiä näkemään yhteiskunnan tietyllä tavalla, osa ei. Tutkimuksen poliittisten ulottuvuuksien näkeminen ei kuitenkaan vaadi sitä, että tutkimuksen tekijä osallistuu eksplisiittisesti ja tietoisesti johonkin poliittiseen toimintaan.
Kuten katsausartikkelissamme tuomme esiin, ovat kysymykset vastuusta kuitenkin hyvin erilaisia, kun kyse on satunnaisen vaikutusvallan sijaan organisoidusta vaikutusvallasta. Kun asia ajatellaan tutkimuksen poliittisuuden kautta, on vastuukysymyksissä panoksena se, millaista yhteiskuntaa omalla toiminnalla tullaan tuottaneeksi ja miten nämä vaikutukset tunnistetaan ja oikeutetaan.
Myös asiantuntijat joutuvat kantamaan toiminnastaan osittaista poliittista vastuuta aina, kun asiantuntijoiden vaikutusvalta on organisoitua. Taloustieteessä asiaa ovat pohtineet esimerkiksi Jean Tirole, Greg Mankiw ja Dani Rodrik.
Koulutuksessa kiinnitetään kuitenkin edelleen varsin vähän huomiota siihen, millaisia yhteiskunnallisia seurauksia asiantuntijavallan käytöllä ja – erityisesti taloustieteen tapauksessa – millaisia poliittisia ulottuvuuksia erilaisten mallien valinnoilla on päätöksentekotilanteissa. Kuten artikkelissamme toteamme, ovat kriitikot tässä asiassa vielä toistaiseksi askeleen edellä.
Mikään ei kuitenkaan estä sisällyttämästä asiantuntijan yhteiskunnallista asemaa ja tieteen poliittisuutta koskevaa opetusta taloustieteen koulutukseen. Ehkäpä tämä voitaisiin huomioida myös uuden graduate schoolin opetussuunnitelmia tehtäessä?
Politiikka-lehden numerossa 1/2018 julkaistiin symposiumi poliittisesta taloudesta ja talousteorian poliittisuudesta. Keskustelu jatkui 22.5.2018 Tiedekulmassa, missä tutkijat käsittelivät aihetta eri näkökulmista. Tässä Talous tieteenä ja politiikkana -juttusarjassa julkaistaan kuusi artikkelia tilaisuuden puheenvuorojen pohjalta.
Ville-Pekka Sorsa on johtamisen ja organisoinnin apulaisprofessori Hankenissa.
