Puolasta on viime aikoina kantautunut huolestuttavia uutisia, joita ovat kommentoineet myös suomalaiset poliitikot ja media. Miksi maan demokratiakehitys ei etene eurooppalaisen mallin mukaisesti, vaan maa näyttää kääntyvän Euroopasta poispäin?
Puolan uusi hallitus, jonka muodostaa lokakuun vaalit voittanut Laki ja Oikeus -puolue (puolaksi Prawo i Sprawiedliwość, PiS), on puuttunut maan yleisradioyhtiön sekä oikeuslaitoksen toimintaan korvaamalla epämiellyttäväksi katsomansa johtajat ja tuomarit. Nyt Euroopan komissio on ryhtynyt tarkkailemaan Puolan tilannetta tarkoituksenaan arvioida, onko maan hallitus loukannut eurooppalaisia oikeusvaltioperiaatteita.
Osaltaan Puolan uuden hallituksen toimet ovat vastavetoja sille, että vuoden 2015 vaalit hävinneet presidentti Bronisław Komorowski ja Kansalaisfoorumi-puolueen johtama hallitus pyrkivät allekirjoittamaan lakeja ja tekemään nimityksiä pikavauhtia ennen vallan virallista vaihtumista. Silti Puolan uusilta johtajilta on kuultu muutakin kummallista, kuten ulkoministeri Witold Waszczykowskin kommentti, jossa hän yhdisti monikulttuurisuuden, pyöräilyn ja kasvissyönnin vasemmistolaisuuteen ja marxilaisuuteen.
Puola on noin 38 miljoonan asukkaan maa, joka on ollut Euroopan unionin jäsen vuodesta 2004 ja jonka talous on ollut jatkuvassa kasvussa. Missä siis mättää? Miksi maan demokratiakehitys ei etene eurooppalaisen mallin mukaisesti, vaan maa näyttää kääntyvän Euroopasta poispäin?
Demokratiakehitystä kirkon suojissa
Puola vapautui sosialismista 1990-luvun kynnyksellä. Kommunismin vastavoimana oli koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan toiminut maan katolinen kirkko, jonka asema sai kansainvälistä vahvistusta, kun puolalainen piispa Karol Józef Wojtyła valittiin paavi Johannes Paavali II:ksi vuosiksi 1978–2005.
Toinen merkittävä vastavoima sosialismille oli ammattiyhdistysten piiristä 1980-luvulla noussut Solidaarisuus-liike, joka eri poliittisia puolueita yhdistävänä tekijänä rakensi Puolan uutta poliittista järjestelmää sosialismin murtumisen jälkeen. Nämä kaksi voimatekijää, katolinen kirkko ja Solidaarisuus-liike, määrittelivät yhdessä, mihin suuntaan sosialismin jälkeinen Puola ryhtyisi etenemään 1990-luvulla.
Kristinusko takaa eurooppalaisen yhteyden ja Puolan katolinen kirkko erityisesti toimii Euroopan puolustuslinjana ulkoista vihollista vastaan, oli tämä vihollinen sitten ottomaanien sulttaani, bolshevikki tai pyöräilevä vapaa-ajattelija.
Kritiikin kohteena ei ollut vain vanha kommunistinen hallinto, vaan myös muut vasemmistopuolueet sekä naisasialiike. Sosialismin ajalla nainen oli voinut saada abortin muillakin kuin terveydellisillä syillä, kun taas vuonna 1993 voimaan astuneet kiristykset saivat aikaan Irlannin rinnalla yhden Euroopan tiukimmista aborttilaeista.
Naisen valinnanvapaus ja sukupuolten välinen tasa-arvo nähtiin vaarallisena, epäluonnollisena ja Puolalle vieraana marxismina. Puhe sukupuolesta on edelleen vahvasti politisoitunutta, koska käsitteellä ”sukupuoli” on vasemmistolainen leima.
2000-luvulla negatiivisen konnotaation saanut sukupuoli-termi on sisältänyt myös kritiikin seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia kohtaan. Naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustavat sen sijaan vetoavat Euroopan unioniin ja siihen, että sukupuolten ja vähemmistöjen oikeuksien turvaaminen on nähtävä osana ”Puolan paluuta Eurooppaan”.
Konservatiiviset äänenkannattajat ovat EU-kriittisiä, mutta eivät Eurooppaa vastaan. Päinvastoin, useimmat oikeistopoliitikot katsovat, että Puola on ja on aina ollut tärkeä osa Eurooppaa. Tässä katsannossa asiat, jotka tekevät Puolasta eurooppalaisen mallimaan, ovat pääasiassa kirkko ja perinteiset perhearvot.
Puolalaisten poliitikkojen historiallinen katsaus yltää kuitenkin yleensä vain toiseen maailmansotaan saakka, joten historialliset esimerkit uskonnollisesta ja etnisestä moninaisuudesta tai poliittisen järjestelmän edustuksellisuudesta jäävät menneisyyden unholaan.
Lännessä moni on tästä eri mieltä, mutta tulee ymmärtää, millaisesta historiallisesta traditiosta tällainen näkemys kumpuaa. Siinä, missä sukupuolten välinen tasa-arvo ja monitulkintainen ”monikulttuurisuus ja arvoliberalismi” ovat luonnotonta marxismia, kristinusko takaa eurooppalaisen yhteyden ja Puolan katolinen kirkko erityisesti toimii Euroopan puolustuslinjana ulkoista vihollista vastaan, oli tämä vihollinen sitten osmanien sulttaani, bolshevikki tai pyöräilevä vapaa-ajattelija.
Toisenlainen historia
Puolan historia antaisi toki muunkinlaisia esimerkkejä ja poliittisia traditioita. 1500-luvulla puolalainen ylimystö edellytti, että vaaleilla valittu kuningas antaa vakuutuksen, jolla tämä takaisi aateliston uskonnollisen vapauden ja parlamentaarisen järjestelmän.
Vaikka katolinen kirkko on aina ollut puolalaisten suurin uskonnollinen ryhmittymä, vasta toisen maailmansodan jälkeinen Puola on uskonnollisesti ja etnisesti ollut niin homogeeninen, mitä tyypillinen slogan ”polski katolik” antaa ymmärtää.
Protestanttiset liikkeet heikkenivät jo 1600-luvulla, mutta ortodoksit ja juutalaiset katosivat Puolasta vasta 1940-luvulla: toiset jäivät uuden rajan taakse Neuvostoliittoon ja toiset tuhoutuivat natsi-Saksan keskitysleireillä.
Puolalaisten poliitikkojen historiallinen katsaus yltää kuitenkin yleensä vain toiseen maailmansotaan saakka, joten historialliset esimerkit uskonnollisesta ja etnisestä moninaisuudesta tai poliittisen järjestelmän edustuksellisuudesta jäävät menneisyyden unholaan.
Vaalivuosi 2015
Puolan nykyiset kaksi pääpuoluetta, Laki ja Oikeus sekä Kansalaisfoorumi (Platforma Obywatelska, PO) nousevat molemmat Solidaarisuus-liikkeen perinteestä. 1990-luvulla puolueiden aktiivit kuuluivat samaan oikeistokoalitioon, joiden poliittinen vastus oli kommunismin perinnön ja korruptioskandaalien suossa rämpivä vasemmisto. Laki ja Oikeus sekä Kansalaisfoorumi molemmat perustettiin 2001 ja vuoden 2005 vaalien alla ne suunnittelivat muodostavansa hallituskoalition, kunnes poliittinen taktikointi vaati muutosta.
Kuten viime vuonna, myös vuonna 2005 Puolassa käytiin sekä presidentti- että parlamenttivaalit. Vasemmiston kohtalo oli sinetöity jo ennen vaaliuurnille käymistä, joten haastajien oli turha käyttää voimiaan sosiaalidemokraattien sättimiseen, jotka kuitenkin tulisivat häviämään. Entisistä liittolaisista tulikin nyt vastustajia, kun Laki ja Oikeus sekä Kansalaisfoorumi hyökkäsivät kampanjoissaan toisiaan vastaan.
Eurooppalaisittain melkoinen murros on se, että lokakuun vaaleissa koko puolalainen vasemmisto jäi parlamentin ulkopuolelle.
Huolimatta vahvasta vastakkainasettelusta, joka on hallinnut Puolan politiikkaa viimeiset kymmenen vuotta, onkin muistettava, että kahden pääpuolueen tausta on pääasiassa sama. Vain talouden osalta puolueissa on merkittävää eroa. Kansalaisfoorumi sijoittuu talouskysymysten kohdalla perinteisellä puoluekartalla enemmän oikealle markkinaliberalismia suosivalla politiikallaan, kun taas Laki ja Oikeus esiintyy tiukemman valtiokontrollin ja vähempiosaisten sosiaalietuuksien puolustajana.
Puolalaiset äänestäjät ovat perinteisesti hyvin skeptisiä poliittisia puolueita kohtaan, mikä tavallaan on melko luonnollinen reaktio sosialismin jälkeisessä tilanteessa. Samoin 1990-luvun poliittiset skandaalit ja korruptio ovat näivettäneet kansalaisten uskoa politiikkaan.
Nykytilanteessa, kun valta jakautuu pääasiassa kahden hyvin samankaltaisen puolueen kesken, äänestäjien vaihtoehdot ovat vähissä. Tämä näkyy äänestysuurnilla: vuoden 2015 presidentinvaalien äänestysprosentti oli ensimmäisellä kierroksella 48,96 prosenttia, toisella kierroksella 55,34 prosenttia. Lokakuun parlamenttivaalien äänestysprosentti oli 50,92 prosenttia.
Eurooppalaisittain melkoinen murros on se, että lokakuun vaaleissa koko puolalainen vasemmisto jäi parlamentin ulkopuolelle. Pettyneimpiä viime vuoden vaalituloksiin olivat korkeastikoulutetut, kolmikymppiset ja työpaikkansa säilyttäneet kaupunkilaiset, kun taas nuoret ja vanhat Kansalaisfoorumin kriitikot antoivat äänensä haastajalle.
Vuosi 2015 oli yhtä pitkää vaalikampanjaa Puolassa. Kannatuslukujen mukaan Kansalaisfoorumi-taustaisen presidentti Bronisław Komorowskin piti voittaa jatkokausi melko turvallisin luvuin, mutta aggressiiviseen kampanjaan ryhtynyt Laki ja Oikeus -puolueen entinen euroedustaja Andrzej Duda hyökkäsi paitsi Komorowskia, erityisesti tämän taustapuoluetta vastaan, ja voitti lopulta vaalit.
Hyvään nosteeseen päässyttä puoluetta ei syksylläkään pysäytetty. Laki ja Oikeus -puolue keskittyikin kampanjoissaan vaatimaan muutosta. Talouskasvun aikana Puolan sisäiset tuloerot ovat kasvaneet eikä vähempiosainen kansa ole päässyt nauttimaan positiivisista talousluvuista. Perinteiset alat, kuten kaivosteollisuus, ovat olleet kriisissä, eivätkä ammattiyhdistysliikkeen suhteet entiseen Kansalaisfoorumin pääministeri Ewa Kopacziin olleet helpot.
Sosiaali- ja talouspolitiikan lisäksi Laki ja Oikeus -puolue on pyrkinyt palaamaan sen vuoden 2005 suunnitelmaan ”Puolan neljännestä tasavallasta”, jonka keskiössä on moraalinen uudistus – tai siis paluu perinteisiin kristillisiin arvoihin. Onkin hämmästyttävää, miten tehokkaasti Laki ja Oikeus -puolue on kyennyt kuorruttamaan konservatiivisen ohjelmansa uudistuksia korostavalla puheella.
Kaczyńskin retoriikassa eurooppalainen liberalismi ja monikulttuurisuus ovat Puolalle yhtä vieraita ja vaarallisia kuin kommunismin sortovalta.
Tässä olennaista on ollut päätös, ettei puolueen puheenjohtaja itse asetu ehdolle, vaan puolue kävi vuoden 2015 vaaleihin uusilla kasvoilla. Näin nuorehkot mutta Kaczyńskille uskolliset poliitikot Andrzej Duda ja Beata Szydło nousivat presidentiksi ja pääministeriksi.
Puolueen ohjelman taustalla on kuitenkin Kaczyński ja vihollinen on sama kuin ennen: Puolan on taisteltava vierasta ylivaltaa vastaan ja noustava itse eurooppalaiseksi malliksi.
Vaikka Euroopan unionin ja kommunismin välille on vaikea piirtää yhtäläisyysmerkkiä, Kaczyńskin retoriikassa eurooppalainen liberalismi ja monikulttuurisuus ovat Puolalle yhtä vieraita ja vaarallisia kuin kommunismin sortovalta. Puolan kansallisen olemassaolon on perustuttava vanhoillisille kristillisille arvoille, joiden tukemana puolalainen demokratia on kehittynyt.
Nähtäväksi jää, minne Puolan nykyhallinnon uudistukset maata vievät. Valitettavasti puolalaisten äänestäjien vaihtoehdot lienevät yhtä vähissä kuin ennenkin.
Yksi lienee kuitenkin varmaa. Puolassa EU-lippuja nähdään jatkossa enemmän kansalaisten protesteissa kuin hallituksen tilaisuuksissa.
FT Miia Ijäs on historian yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa.
