Kun puolueet ja hallitus kerta toisensa jälkeen jättävät yhdenvertaisuuskysymykset huomiotta, erityisesti nuorten äänestysinnokkuus ja osallistuminen parlamentaariseen politiikkaan heikkenee.
Politiikan kommentaattorit ovat toistuvasti kiinnittäneet huolestuneena huomiota siihen, että varsinkin nuoret tuntuvat vieroksuvan puoluepolitiikkaa ja äänestämistä. Kuitenkin myös nuoria kiinnostavat sellaiset yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden kysymykset, joita monet perinteiset suuret poliittiset puolueet tuntuvat yhä vähättelevän toimissaan.
Viime vuosina kysymykset yhdenvertaisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta ovat kiteytyneet näkyvästi kysymykseen lesbojen ja homojen yhdenvertaisesta kohtelusta heteroiden kanssa. On ollut ilmeistä, että Suomessa, joka mielellään esiintyy tasa-arvon mallimaana, lesbojen ja homojen yhtäläisten oikeuksien säätäminen on ollut jälkijättöistä verrattuna moniin Euroopan maihin.
Nuoret äänestäjät pitävät esimerkiksi yhdenvertaista avioliittolakia itsestäänselvyytenä huomattavasti useammin kuin ikääntyneet äänestäjät. Viime vaalikautena he saivat kuitenkin seurata sitä, miten suuret puolueet onnistuivat toinen toisensa perään polkemaan perustuslain yhdenvertaisuusvelvoitetta suhteessa samaa sukupuolta olevien kumppaneiden avioliitto-oikeuteen.
Vaalikauden lopussa hallitus päätti olla tuomatta eduskunnan päätettäväksi jo valmisteltuja lakiesityksiä äitiyslain ja translain muutoksista. Pian hallituksen päätöksen jälkeen maaliskuussa 2015 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi, että transsukupuolisten ihmisten pakkosterilisointivelvoite loukkaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kahdeksatta artiklaa yksityiselämän suojasta. Hallituspuolueiden välinpitämättömyys yhdenvertaisuuskysymyksissä syö erityisesti nuorten äänestäjien intoa osallistua poliittisen järjestelmän tukemiseen.
Mikä innostaa toimimaan?
Sen sijaan luottamus siihen, että annettu ääni todella tukee yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta, onnistuu innostamaan kansalaisia vaaliuurnille. Vuoden 2012 presidentinvaaleissa vihreiden julkihomo presidenttiehdokas Pekka Haavisto yllätti politiikan tutkijat pääsemällä toiselle kierrokselle. Siellä hänsai kirkkaasti enemmän ääniä kuin kaikkien suurimpien puolueiden ehdokkaat ensimmäisellä kierroksella yhteensä kokoomusta lukuun ottamatta.
Ehdokkaana Haavisto oli profiloitunut muun muassa ihmisoikeuskysymyksissä. Lisäksi hänen julkihomoutensa antoi äänestäjille uskoa siihen, että ääni Haavistolle olisi ääni kansalaisten yhdenvertaisuuden puolesta. Tämä koettiin erityisen tärkeäksi vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen, joissa perussuomalaisten menestys käänsi politiikan painopistettä osaltaan entistä konservatiivisempaan suuntaan.
Kiinnostavaa on kuitenkin se, että Haaviston saamasta poikkeuksellisesta kannatuksesta huolimatta vuoden 2015 eduskuntavaalien alla mikään vanhoista puolueista ei ole näkyvästi tarttunut mahdollisuuteen profiloitua yhdenvertaisuuskysymyksissä. Tiettävästi vain pääkaupunkiseudulla äänestäjät voivat esimerkiksi kanavoida äänensä julkilesboille ja -homoille ehdokkaille.
Samaan aikaan kun puolueet tuskittelevat äänestäjien heikkoa sitoutumista puolueisiin, aktivistit osoittavat, että heillä on halua ja kykyä sitoutua suoraan poliittiseen vaikuttamiseen. Eduskuntatalon edustalla nähtiin mielenosoituksia virallistetun parisuhteen säätämisen puolesta jo 2000-luvun alussa. Verkossa toteutettu Toivottu lapsi -kampanja puolestaan vauhditti hedelmöityshoitolain ja adoptiolain säätämistä. Viime vuonna aktivistit onnistuivat ohittamaan perinteisten poliittisten puolueiden jarrutuspolitiikan kansalaisaloitetta tukeneella Tahdon2013-kampanjallaan.
Se, että kansalaisten täytyy turvautua ulkoparlamentaarisiin suoran vaikuttamisen keinoihin saadakseen taivuteltua kansanedustajat noudattamaan perustuslain yhdenvertaisuusvelvoitetta ei puhu sen puolesta, että kansalaisilla olisi vahva luottamus puolueiden haluun kohdella kansalaisia yhdenvertaisesti. Päinvastoin vaikuttaa siltä, että suuret puolueet onnistuvat omalla piittaamattomuudellaan kasvattamaan poliittisiin puolueisiin pettyneiden aktivistien sukupolven, joka entisestään vieraantuu edustuksellisesta politiikasta ja siihen perinteisesti kuuluvasta äänestyskäyttäytymisestä. Tulevaan eduskuntaan valitut kansanedustajat saattavat siksi olla painotuksissaan yhä konservatiivisempia, ja siten siirtää lainsäädäntötyötä yhä kauemmas sellaisista yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden arvoista, joita suurin osa kansalaisista vaalikonevastausten mukaan mielellään kannattaisi.
