Euroopan unionin on määriteltävä roolinsa ja yhtenäinen politiikkansa yhä monimutkaisemmassa maailmassa. Transatlanttisten suhteiden tulevaisuus, brexitin vaikutus EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja vastaaminen globaaleihin kysymyksiin kuten ilmastonmuutokseen ovat tulevankin EU:n parlamentin agendalla.
Kuuntele artikkeli Johannes Lehtisen lukemana:
Eduskuntavaalien yhteydessä esiin nousi ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun näkymättömyys vaalikeskusteluissa. Näkymättömyyden on katsottu johtuvan pitkälti siitä, että turvallisuuspolitiikka ei ole äänestäjille keskeinen vaaliteema.
Ulko- ja turvallisuuspoliittisten aiheiden painoarvoa vaaliteemana olisi syytä kuitenkin tarkastella kriittisemmin, sillä ulko- ja sisäpolitiikan välinen rajapinta on nykyisellään häilyvä ja monet ulkopolitiikan aiheet näkyvät sisäpoliittisessa päätöksenteossa. Lisäksi monet globaalit kysymykset kuten terrorismin torjunta sekä ilmastonmuutoksen ehkäisy vaativat monenkeskistä kansainvälistä yhteistyötä.
Näistä syistä nyt eurovaalien kohdalla on syytä pohtia tarkemmin, minkälainen rooli EU:lla ja erityisesti sen parlamentilla on muuttuvassa maailmassa.
Euroopan parlamentin rooli ulkopolitiikassa muistuttaa yleisesti parlamentteja ulkosuhteissa: valta on usein suhteellista eikä aina niin näkyvää.
Euroopan parlamentin rooli ulkopolitiikassa muistuttaa yleisesti parlamentteja ulkosuhteissa: valta on usein suhteellista eikä aina niin näkyvää. Europarlamentilla on silti sanavaltaa erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntaviivojen päättämisessä.
EU:n tavoitteena on selkeästi ollut kansainvälisen järjestelmän ja normien ylläpitäminen. Samalla se on pyrkinyt kehittämään ”omaa suurvaltapoliittista identiteettiään”.
Jännitteitä yhteisten ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntaviivojen muodostamiseen on tuonut se, että EU:n jäsenmaiden ulko- ja turvallisuuspoliittiset intressit sekä kansalliset traditiot eroavat toisistaan.
Transatlanttisten suhteiden nykytila ja tulevaisuus
Tutkimuskeskus Pew Research Center teki vuonna 2018 kyselyn transatlanttisille vaikuttajille. Sen mukaan suurin haaste transatlanttisille suhteille tulee olemaan talous. Amerikkalaiset vastaajat näkivät transatlanttisten suhteiden ensisijaisena hyötynä turvallisuuden (ei-terrorismin), kun taas eurooppalaisilla vastaajilla ensisijaisina hyötyinä korostuivat talous ja kauppa.
Transatlanttisten suhteiden nykytila on herättänyt keskustelua myös EU:n parlamentissa, jossa ulkoasiainvaliokunta on selvittänyt asiaa. Vuonna 2018 Federica Mogherini, EU:n ulkosuhteiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, kuvaili nykyistä tilannetta toteamalla parlamentissa, miten ”ei ole salaisuus, että meillä (EU:lla ja Yhdysvalloilla) on yksi keskeinen ristiriita, joka koskee multilateralismia ja koko ideaa globaalin hallinnan järjestelmästä.”
EU:n on nähty olevan tilanteessa, jossa sen tulee seistä vahvemmin omilla jaloillaan.
Jo transatlanttisen suhteen kannalta katsottuna EU:n onkin nähty olevan tilanteessa, jossa sen tulee seistä vahvemmin omilla jaloillaan. Monet jäsenmaat tai erilaiset yhteisöt ovat toivoneet EU:sta myös kansainvälisen ilmastopolitiikan veturia, kansainvälisen sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen ja siihen liittyvien arvojen puolestapuhujaa sekä diplomatian ja kehitysavun esimerkin näyttäjää. ”Pehmeän vallan” lisäksi unioni on kehittänyt ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa muun muassa PESCO-yhteistyön ja EU:n ja Naton välisten suhteiden kautta.
Mogherini on viitannut myös Euroopan parlamentin tärkeään rooliin Yhdysvaltojen ja EU:n suhteiden ylläpitämisessä, mikä ilmenee Yhdysvaltojen kongressin ja Euroopan parlamentin keskinäisenä dialogina. EU:n ja Yhdysvaltojen kannat ovat eronneet toisistaan viime aikoina esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksen ja Iranin ydinasesopimuksen suhteen.
EU:n parlamentin mukaan EU:n suhde Yhdysvaltoihin edelleen perustuu yhteisiin, jaettuihin arvoihin, kuten demokratiaan, oikeusvaltioperiaatteeseen ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Samaan aikaan nostetaan esille kysymys, onko transatlanttisilla suhteilla yhä samanlainen merkitys Yhdysvalloille kuin historiallisesti on ollut. Lisäksi korostetaan konkreettisesti alueita, joilla yhteistyötä voitaisiin lisätä, ja että monimutkaisessa ja moninapaisessa maailmassa sekä EU:lla että Yhdysvalloilla on edelleen roolinsa yhteisten arvojen ylläpitäjänä.
Niin historiallisessa kuin nykyisessä keskustelussa transatlanttisista suhteista Yhdysvaltojen ja EU:n välillä on nähtävissä eri sävyjä. Niitä ilmentävät niin liittolaissuusuhteet kuin näkemyserot ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, Natosta, taloudesta ja kaupasta, kansainvälisten sopimusten ja instituutioiden arvosta ja roolista sekä esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeisen liberaalin maailmanjärjestyksen tulevaisuudesta.
Brexitin vaikutus ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan?
Brexit ei kyseenalaista kansainvälistä sääntöpohjaista yhteistyötä. Kaikki muu onkin sitten edelleen epäselvää.
Britannian EU-eroa on siirretty eteenpäin, eikä tällä hetkellä ole edelleenkään näkyvissä poliittista konsensusta, joka riittäisi erosopimuksen saavuttamiseen. Jäsenyyden pitkittyminen tarkoittaa myös Britanniassa eurovaaleja, joissa Nigel Faragen uusi brexit-puolue tulee galluptutkimusten perusteella olemaan selvä voittaja.
Nationalistisiin tavoitteisiin nojaavien populistien ennakoitu rynnistys parlamenttiin eurovaaleissa kuitenkin hankaloittaa sen kykyä seisoa omilla jaloillaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Parlamentaarisen ulkopolitiikan potentiaalisiksi heikkouksiksi voidaan luetella esimerkiksi päätöksenteon hitaus ja kyvyttömyys saavuttaa sopu hankalissa aiheissa.
Jatkossa EU:n parlamentissa erottuu todennäköisesti kolme keskeistä poliittista ryhmää, joiden voimasuhteet selviävät toukokuun lopussa. Nämä poliittiset ryhmät, siis vasemmisto, keskustaoikeisto ja oikeistopopulistit saattavat myös jäädä toisiaan tasapainottavaan valtatilanteeseen, jossa erityisesti keskustaoikeiston ja oikeistopopulistien välinen yhteys saattaa vahvistua.
Brexitin jälkeiselle yhteistyölle on löydettävissä luontevia yhteisiä säveliä mutta myös jakavia kysymyksiä.
Monet EU:n kannalta keskeiset ulko- ja turvallisuuspoliittiset teemat ovat keskeisiä myös Britannialle. Brexitin jälkeiselle yhteistyölle on löydettävissä luontevia yhteisiä säveliä mutta myös jakavia kysymyksiä.
Brexit ja sen jälkiseuraukset tulevat jatkossakin työllistämään EU:n virkamiesten ja poliittisten päättäjien toimintaa enemmän kuin olisi suotavaa. Ehkä olennaisimmat kysymykset jatkossa ovatkin, mihin kaikkeen on aikaa ja poliittista pääomaa ryhtyä ja miten Euroopan parlamentin ja toisaalta Euroopan komission suhde voi kehittyä.
Carnegie Europe -ajatushautomon tutkija Stefan Lehnen mukaan Euroopan parlamentin vahvistunut päätöksenteko on edelleen sidoksissa kansallisten vaalien tuloksiin. Siten parlamenttiin ei ole kyennyt muodostumaan todellista ylikansallista paneurooppalaista demokratian foorumia.
Kansallisten vaalien vaikutuksesta on vaikea päästä irti, ja nyt käytävät eurovaalit alleviivaavat tätä tilannetta. Monet kansalliset populistipuolueet eivät niinkään halua maansa eroavan EU:sta tai hajottaa EU:ta, vaan ne painottavat kansallisen roolin vahvistamista.
Myös jäsenmaiden hallituksilla on jatkossakin intressi vahvistaa yhtä aikaa niin kansallisista tarpeista ponnistavaa politiikkaa kuin pyrkiä säilyttämään ja luomaan EU:sta mahdollisimman yhtenäistä toimijaa. Ulko- ja turvallisuuspoliittisten teemojen ja kansallismielisyyden vahvistumisen suhdetta kuvaa Itävallan vapauspuolueen FPÖ:n johtajiston äskettäinen Venäjään liittynyt skandaali, joka on nostanut populistien suopeat Venäjä-suhteet uudelleen tikunnokkaan.
Europarlamentissa populistiryhmillä saattaa silti olla houkutusta yhtäältä kansallisen suvereenisuuden painottamisen ja toisaalta taloudellisten intressien vuoksi ajaa jatkossakin suopeaa suhtautumista Venäjään.
Europarlamentin vastuu ilmastotoimista
Tulevan europarlamentin aikana unionin ulkopolitiikkaan liittyvät keskeiset haasteet tulevat varmasti konkretisoitumaan erityisesti ilmastopolitiikassa. EU:lla ei ole varaa pakoilla vastuutaan ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, sillä se kuuluu maailman suurimpien saastuttajien joukkoon Yhdysvaltojen ja Kiinan ohella. Kansalliset intressit näkyvät kuitenkin tässäkin.
Euroopan parlamentti on tärkeä ilmastopoliittinen areena ja toimija, koska kaikki lainsäädäntö unionissa sekä EU:n kansainväliset sitoumukset edellyttävät parlamentin hyväksynnän. Europarlamentin tehtävänä lähivuosina onkin jämäkästi määrittää niin unionin asema kansainvälisessä ilmastoregiimissä kuin konkreettiset toimiet päästöjen vähentämiseksi omalla alueellaan.
Europarlamentti on tärkeä ilmastopoliittinen toimija, koska kaikki lainsäädäntö unionissa sekä EU:n kansainväliset sitoumukset edellyttävät parlamentin hyväksynnän.
Erityisesti nuorempi äänestäjäkunta kohdistaa ehdokkaisiin huomattavia odotuksia ilmastoasioissa. Äänestyspäätöksissä europarlamentaarikoilla on väljemmän ryhmäkurin ansiosta jossakin määrin enemmän liikkumavaraa kuin kansallisen tason parlamenteissa. Tulevan parlamentin asemoitumiseen ilmastoasioissa vaikuttaa kuitenkin suuresti se, millaisiksi parlamentin poliittisten ryhmittymien voimasuhteet muodostuvat.
Voimasuhteet näkyvät todennäköisesti esimerkiksi siinä, millaiseen asemaan erityisesti poliittista vasemmistoa puhuttelevat ajatukset eurooppalaisesta Green New Dealista nousevat.
Globaalin johtajuuden näkökulmasta merkittävää on, miten parlamentti tulee asemoitumaan siihen, tulisiko EU:n kiristää päästövähennystavoitteitaan, vaikka Kiina ja Yhdysvallat eivät toimisi samoin. Kielteinen kanta on saanut kannatusta esimerkiksi Suomessa perussuomalaisilta, mutta linjauksen noudattaminen sotii samalla vastaan EU:n tavoitetta olla kansainvälinen ilmastojohtaja. Globaalin johtajan olisi kyettävä näyttämään esimerkkiä ja asettamaan rimansa korkealle.
Globaalin johtajan olisi kyettävä näyttämään esimerkkiä ja asettamaan rimansa korkealle.
EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuuluva yksiäänisyyden ideaali joutuu koetukselle tulevissa kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Siksi parlamentin ilmastopoliittisilla päätöksillä ja linjauksilla on merkitystä EU:n uskottavuuden kannalta.
EU:n parlamentti joutuu myös ottamaan kantaa konkreettisiin, kansalaisten arkielämään vaikuttaviin kysymyksiin. Esimerkiksi unionin laajuinen lentovero ja polttomoottoriautojen myyntikielto seuraavan vuosikymmenen kuluessa ovat puhututtaneet eurovaaliehdokkaita.
Ristiriitaisia näkemyksiä on aiheuttanut myös kysymys siitä, pitäisikö EU:n maataloustuissa huomioida maatalouden ilmastovaikutukset. Lisäksi vaalikeskusteluissa on kiistelty EU:lle kaavaillusta ympäristöperusteisesta tullijärjestelmästä, jossa suuripäästöisille tuontitavaroille pantaisiin korkeammat tullit.
Parlamentin merkitys korostuu siinäkin, että se toimii foorumina Euroopan laajuiselle debatille ilmastoasioissa ja tuo yhteen eri jäsenmaiden ja poliittisten ryhmittymien intressit. Poliittinen kielenkäyttö on keskiössä päätöksistä ja linjauksista keskusteltaessa, ja siitä voisi avautua parlamentaarikoille mahdollisuus edelleen korostaa ilmastoasioiden tärkeyttä.
Mediassa on ilmennyt pyrkimyksiä arvioida uudelleen terminologiaa, jolla ilmastoasioista kirjoitetaan ja viestitään. Esimerkiksi The Guardian teki vastikään linjauksen suosia selvästi ilmastotoimien kiireellisyyttä ja kohtalokkuutta painottavia käsitteitä, kuten ilmastokriisiä ilmastonmuutoksen sijaan. Tulevalla europarlamentilla on myös käsitteellisen määrittelyn kautta mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaiseksi EU:n ilmastopoliittinen toimijuus lähitulevaisuudessa tulee asettumaan.
Kaiken kaikkiaan uudelle europarlamentin kokoonpanolle asettuu hurjia paineita, joihin ei ole helppoa vastata. Se on kuitenkin selvää, että parlamentin ulko- ja turvallisuuspolitiikalla tulee olemaan huomattavaa merkitystä jo lähivuosina.
Suomen tulevalle EU:n puheenjohtajuuskaudelle osuu seuraava YK:n ilmastokokous, jolloin EU:lla on tilaisuus profiloitua ilmastopoliittiseksi toimijaksi. Puheenjohtajana Suomi huolehtii myös EU:n agendan toteutumisesta ja jäsenmaiden välisestä yhteistyöstä.
Kun hallitusneuvottelut ovat kesken, Suomi ei ole vielä julkaissut omia prioriteettejaan puheenjohtajuuskaudelleen. Suomen puheenjohtajuuskauden sivuilla korostetaan kuitenkin puheenjohtajamaan roolia yhtenäisyyden luomisessa. Suomi pääsee ensimmäisenä toteuttamaan parhaillaan valmisteilla olevaa EU:n strategista agendaa vuosille 2019–2024.
YTT Anna Kronlund on tutkijatohtori Jyväskylän yliopistossa. FT Teemu Häkkinen on tutkijatohtori Jyväskylän yliopistossa. FT Miina Kaarkoski on tutkijatohtori Jyväskylän yliopistossa
