Onko Green New Dealista Euroopan pelastajaksi?

Kuva: Dawid Zawila / Unsplash (CC0)
Lukuaika: 6 min. 

Eurooppa vapisee talouden ja politiikan kriisissä. Talousvaikeuksien vanavedessä laitaoikeisto on noussut vallankahvaan tai lähelle sitä kaikkialla Euroopassa. Historiallisen haasteen Euroopalle asettavat myös akuutisti kaivattavat ilmastotoimet. Voiko ilmasto- ja taloustavoitteet yhdistävästä Green New Dealistä muodostua vastaus maanosan poliittiseen kriisiin?

Yhdysvalloissa kevään kiihkeä keskusteluaihe on ollut Green New Deal (GND). Aloitteen, joka toisinaan henkilöityy demokraattien valovoimaiseen ensimmäisen kauden kongressiedustajaan Aleksandria Ocasio-Corteziin, tavoitteena on ratkaista Yhdysvaltoja vaivaava kaksoiskriisi: taloudellinen eriarvoisuus ja ilmastonmuutos.

Inspiraationsa GND hakee yhdysvaltalaisen lähihistorian suurista yhteiskunnallisista murroksista, 1930-luvun New Dealista ja toisen maailmansodan aikaisesta sotataloudesta.

New Deal nosti Yhdysvallat liittovaltion ohjaamalla talous-, elinkeino- ja työllisyyspolitiikan kokonaisuudella pitkittyneestä lamasta. Pearl Harborin pommitusten jälkeen puolestaan maan talous ja teollisuus mobilisoitiin lyhyessä ajassa ulkoista uhkaa vastaan ja sotaponnistelujen tueksi.

GND viestii, että ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen vaatii vastaavan kaltaista kokonaisvaltaista lähestymistapaa tarvittavan yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi.

Eurooppalainen Green New Deal

Hiljattain Green New Deal on alkanut resonoida myös Euroopassa. Espanjan sosialistit saavuttivat äskettäin vaalivoiton ohjelmalla, jonka ydin oli oikeudenmukainen siirtymäpolitiikka. Kampanjoimalla sen puolesta, että ilmastotoimien seurauksena työnsä menettäville työntekijöille kuten hiilikaivostyöläisille tarjotaan koulutus ja sosiaalinen turvaverkko, vasemmisto onnistui menestyksekkäästi vastaamaan ennalta pelättyyn laitaoikeiston nousuun.

Green New Deal on alkanut resonoida myös Euroopassa.

Britanniassa Labour-puolue on pyrkinyt kiinnittämään tiukat ilmastotoimet osaksi politiikkaansa. Kansalaisten ilmastoliikehdinnän kannustamana työväenpuolueen aloitteesta maahan julistettiin ilmastohätätila. Labourin sisällä on puolestaan keskusteltu jo pidempään saarivaltion oman GND:n lanseeraamisesta.

Myös Gianis Varoufakisiin usein henkilöityvällä eurooppalaisella DiEM25-liikkeellä on oma GND-aloitteensa, ja viimeisimmäksi Varoufakis on puhunut globaalin GND:n toteuttamista. Näiden lisäksi monessa muussakin maassa sekä vihreät että vasemmistopuolueet ovat hahmotelleet suuntaviivoja kansallisille GND-ohjelmille.

Eurooppalainen GND saa kaikupohjaa muuallakin kuin vasemmistopiireissä. Viimeisimpänä GND:n puolesta on puhunut Euroopan unionin brexit-pääneuvottelija, kaksinkertainen komissaari ja useampienkin arvioiden mukaan myös mahdollinen Euroopan komission tuleva puheenjohtaja Michel Barnier.

Barnierin mukaan GND:stä, eurooppalaisesta ”kestävyyssopimuksesta”, on tehtävä Euroopan vakaus- ja kasvusopimuksien arvovaltaan verrattava ohjelma, jonka kulmakivinä ovat hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä, kiertotalous ja biodiversiteetin suojelu.

Eurooppalaisen politiikan kolmoiskriisi

GND ei ole esillä Euroopassa ensimmäistä kertaa. Edellisen kerran siitä puhuttiin vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen.

Silloin GND kytkeytyi osaksi sekä keskustaliberaalien että kolmannen tien sosiaalidemokraattien, kuten Tony Blairin, puheenpartta. Saksan Bundesbankin kaltaiset tahot puolestaan laativat vihreiden rahoitusohjelmien pohjapiirustuksia. GND:stä haettiin vastausta talouskriisiin ja uuteen vihreään kasvuun.

GND ei kuitenkaan yltänyt todelliseksi politiikaksi kahdesta syystä. Ensiksi Euroopan päähuomio kohdistui vuosikymmeneksi ilmastotavoitteiden sijasta eurokriisin hoitoon. Kriisiä hoidettiin talouskuripolitiikalla eikä esimerkiksi tulevaisuusinvestointeja painottaen.

Toiseksi on aiheellista epäillä, että Euroopan keskustalaisen eliitin projektina GND ei olisi saavuttanut jäsenmaiden tai kansalaisten kattavaa tukea. Näin ollen se ei olisi tarjonnut politiikan suunnanmuutosta.

Nykyisen GND:n yhteiskunnallinen potentiaali nousee kovin erilaisesta historiallisesta maaperästä kuin edeltäjänsä. Tätä eurooppalaista maaperää määrittää Euroopan politiikan kolmoiskriisi: talousvaikeudet, laitaoikeiston nousu ja ilmastonmuutos.

Euroopan politiikan kolmoiskriisi – talousvaikeudet, laitaoikeiston nousu ja ilmastonmuutos – määrittää sitä eurooppalaista maaperää, josta nykyisen GND:n yhteiskunnallinen potentiaali nousee.

Ensinnäkin maanosa on vakavissa taloudellisissa ongelmissa. Eurokriisin jälkeen unionin kriisimaat ovat joutuneet toteuttamaan ankaraa talouskuripolitiikkaa niille tarjottujen tukipakettien ja hätälainoituksen ehtona. Eurokriisin hoito on jättänyt syvän poliittisen kuilun etelän ja pohjoisen maiden välille.

Samalla sitoutuminen rahaliiton budjetti- ja alijäämätavoitteisiin on kaventanut talouspoliittista liikkumavaraa myös eurokriisistä paremmin selvinneissä pohjoisissa maissa. Seurauksena ovat olleet pitkittyneet talousvaikeudet, lisääntyvä työelämän epävarmuus ja sosiaalinen tyytymättömyys.

Merkille pantavaa Euroopan taloustilanteessa on investointien puute. Vuoden 2009 jälkeen eurooppalaiset yksityiset investoinnit ovat suuntautuneet pääasiassa euroalueen ulkopuolelle. Samaan aikaan euroalueen julkiset investoinnit, jotka olivat maltillisia jo ennen talouskriisiä, ovat tyrehtyneet olemattomiksi.

Kriisin jälkeen ovat kadonneet myös ulkomaiset euroalueelle kohdistuvat investoinnit. Eurooppa kärsii siis käytännössä investointilamasta: yksityiseltä sektorilta ei näyttäisi löytyvän riittävää investointihalukkuutta, ja rahaliiton budjetti- ja alijäämäsäännöt estävät yksittäisiä jäsenmaita ryhtymästä lyhyellä aikavälillä alijäämää kasvattaviin investointeihin.

Toisen kriisin muodostaa laitaoikeiston nousu eurooppalaisen politiikan voimatekijäksi. Kaikkialla Euroopassa oikeistopopulistiset, kansallismieliset ja äärioikeistolaiset puolueet ovat kyenneet hyödyntämään talousvaikeuksista, eriarvoisuudesta ja näköalattomuudesta kumpuavaa tyytymättömyyttä.

Kaikkialla Euroopassa oikeistopopulistiset, kansallismieliset ja äärioikeistolaiset puolueet ovat kyenneet hyödyntämään talousvaikeuksista, eriarvoisuudesta ja näköalattomuudesta kumpuavaa tyytymättömyyttä.

Laitaoikeisto on esittänyt keskustalaisen ja kosmopoliittisen Eurooppa-projektin elitistisenä ja vedonnut kansan nationalistisiin tuntoihin puolustamalla kansallista teollisuutta, työpaikkoja ja perinteisiä kulttuuriarvoja.

Vuoden 2015 niin kutsutun pakolaiskriisin jälkeen se on yhä voimakkaammin asettanut vastakkain ”todelliset” saksalaiset, tanskalaiset tai suomalaiset ja maahanmuuttajat. Kun laitaoikeisto on noussut, liberaalin eurooppalaisen projektin tukijalkoina toimineiden keskustavasemmistolaisten ja keskustaoikeistolaisten puolueiden kannatus on romahtanut. Tämän vuoksi liberaalin Euroopan projekti vapisee toden teolla.

Kolmannen ongelman Euroopalle asettavat kansainvälisten ilmastotavoitteiden mukaiset nopeat päästövähennystoimet. Jotta IPCC:n asettama globaali 1,5 asteen tavoite olisi mahdollinen, tulee eurooppalaiset yhteiskunnat ohjata vähäpäästöiselle polulle tulevan vuosikymmenen aikana.

Kasvihuonekaasupäästöjä on leikattava rajusti irrottamalla yhteiskunnat massiivisesta fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Ilmastotavoitteisiin pääseminen tarkoittaa merkittäviä muutoksia energiajärjestelmässä, asumisessa, liikenteessä sekä maankäytössä eli metsätaloudessa ja ruoantuotannossa.

Hallittu yhteiskunnallinen siirtymä

GND:n lupaus on sen kokonaisvaltaisuudessa. Yhdysvalloissa sitä koskeva keskustelu on jo liikuttanut politiikan mahdollisuuksien ikkunaa merkittävästi. Yhtäältä konservatiivit on pakotettu pois ilmastomuutoksen epäilijöiden positiosta ottamaan kantaa itse ilmastonmuutoksen ratkaisemiseen. Toisaalta ilmastokeskustelu ei enää Yhdysvalloissakaan jäsenny pelkästään markkinaehtoisten ratkaisujen puitteisiin.

Nyt keskustellaan siitä, miten siirtymä vähäpäästöisen yhteiskuntaan voidaan toteuttaa politiikan ja julkisen vallan määrätietoisessa ohjauksessa. Tässä on selkeä ero vuosikymmenen takaisen ja nykyisen GND-keskustelun välillä.

Hallitun siirtymän puolesta puhuu myös se, että ilmastotoimet eivät saisi johtaa tilanteeseen, jossa olemassa olevat yhteiskunnalliset jakolinjat eskaloituvat. Ranskan keltaliiviliike on noussut tämän ongelman kansainväliseksi esimerkiksi: yksittäinen ilmastotoimi – presidentti Emmanuel Macronin polttoaineveron korotus – kärjisti eriarvoisuudesta ja näköalattomuudesta nousevat yhteiskunnalliset kokemukset Ranskaa viikkoja ravistelevaksi protestiksi.

Ilmastotoimet eivät saisi johtaa tilanteeseen, jossa olemassa olevat yhteiskunnalliset jakolinjat eskaloituvat.

Ilmastotoimissa ei pidä olla naiivi, muuten niiden toteuttaminen uhkaa tyssätä jo alkumetreillä. Eurooppalaisen laitaoikeiston eräs menestymisen edellytys on ollut asettuminen elitistiseksi kuvattua Eurooppa-projektia vastaan. Ilmastotoimet on helppo liittää osaksi tätä agendaa.

Niin kauan kuin julkinen keskustelu pyörii vain yksittäisten ilmastoimien, kuten lihansyönnin vähentämisen, polttomoottoriautojen tai työpaikkojen kohtalon ympärillä, on laitaoikeiston helppo esittää ilmastotoimet aikaisemman elitistisen politiikan jatkumona ja kärjistää identiteettipoliittisia tuntoja edukseen. Suomen eduskuntavaalien ilmastokeskustelussa oli juuri tällaisia piirteitä.

GND tarjoaa vastauksen tähän ongelmaan. Kun ilmastotoimet toteutetaan hallitusti, syntyy uusia työpaikkoja, joiden avulla rakennetaan vähähiilistä yhteiskuntaa.

Oikeudenmukaisella siirtymällä eli uudelleenkoulutuksella ja sosiaaliturvaratkaisuilla puolestaan turvataan työpaikkansa menettäneiden asema ja tulevaisuus. GND mahdollistaa myös työlle uudenlaisen merkitysten: tarkoituksena ei ole tehdä mitä tahansa työtä, vaan työn kautta osallistutaan kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.

Oikeudenmukaisella siirtymällä eli uudelleenkoulutuksella ja sosiaaliturvaratkaisuilla puolestaan turvataan työpaikkansa menettäneiden asema ja tulevaisuus.

Vaikka Euroopan lähitulevaisuuden eräs kohtalon kysymyksistä on euroalueen talousinstituutioiden ja talouspolitiikan perustojen uudistaminen, on nykyinen investointiongelma puolestaan ratkaistavissa osittain jo nykyisten instituutioiden ja sääntörajoitusten puitteissa.

Esimerkiksi Barnier on ehdottanut, että Euroopassa tulisi varata vuosittain 180 miljardia euroa GND:n rahoittamiseksi. Rahoitus voitaisiin kanavoida Euroopan investointipankin välityksellä jälleenrakennusohjelmiin, joita tuettaisiin sekä unionitason että kansallisilla hiilineutraaliuteen johtavilla tiekartoilla.

Tämä olisi merkittävä parannus kuluneiden vuosien tilanteeseen, jossa esimerkiksi Euroopan keskuspankin määrälliseen helpottamiseen käytetyt miljardit eurot ovat menneet finanssimarkkinoille eivätkä eurooppalaisen infrastruktuurin tai teollisuuden jälleenrakentamiseen.

Voiko GND murtautua eurooppalaiseen julkisuuteen?

Yhä useampi eurooppalainen on havahtumassa siihen, että elämme suuren poliittisen murroksen kynnyksellä, jossa vanha maailma ei enää ole mahdollinen mutta uuden suunta ei ole vielä ratkaistu.

Entistä selvemmäksi käy myös se, että ilmastonmuutosta ei voi pysäyttää vastaamatta samalla yhteiskuntia vaivaaviin sosiaalisiin ja poliittisiin ongelmiin. GND tarjoaa tällaisen ratkaisun keskeiset elementit.

Ilmastonmuutosta ei voi pysäyttää vastaamatta samalla yhteiskuntia vaivaaviin sosiaalisiin ja poliittisiin ongelmiin.

Ilmastonmuutoksen pysäyttämisen näkökulmasta kevään 2019 EU-vaalien alla Eurooppa seisookin historiallisessa tienristeyksessä, jossa se voi valita kolmesta vaihtoehdosta.

Ensinnäkin se voi valita kansallismielisen populistioikeiston, joka edelleen usein kieltää ilmastonmuutoksen ja estää tehokkaiden ilmastotoimien toteuttamisen. Toiseksi se voi sitoutua maltillisiin, inkrementaalisiin muutoksiin, jotka eivät lopulta johda ilmastotavoitteiden saavuttamiseen. Tai sitten vaihtoehtona on GND:n kaltainen ”suuri ratkaisu”, joka mahdollistaa päättäväiset poliittiset linjaukset ja hallitun yhteiskunnallisen siirtymän.

Potentiaalistaan huolimatta eurooppalaisella GND:llä on edessään haasteita. GND:n menestys Yhdysvalloissa on perustunut pitkälti siihen, että siitä on tullut mediakentän läpäisevä keskusteluaihe. Tämän vuoksi jokaisen politiikan toimijan on täytynyt muodostaa siihen kanta.

Onkin todennäköistä, että presidentti Donald Trump ottaa GND:n yhdeksi tulevien Yhdysvaltojen presidentinvaalien päähyökkäyskohteekseen. Haastaahan GND työtä ja toimeentuloa tarjoavalla agendallaan äärioikeiston helppoihin kärjistyksiin perustuvan politiikan.

Eurooppaan on kuitenkin hankalampi muodostaa vastaavaa jaettua keskustelua, koska Yhdysvaltojen kaltainen yhteinen julkinen tila puuttuu. Vain hieman kärjistäen voikin todeta, että yhteinen eurooppalainen julkisuus on syntynyt vain kriisin keskellä – eikä suinkaan positiivisessa mielessä. Tästä esimerkki on muun Euroopan suhtautuminen Kreikan talousongelmiin vuosikymmenen alussa, kun ”laiskoja kreikkalaisia” vastaan käytiin yhteisin moraalisin äänenpainoin.

GND:n kaltaisella kokonaisvaltaisella aloitteella olisi eurooppalaisessa julkisuudessa paljon saavutettavaa.

Sikäli kun yhteinen julkisuus on ollut EU:n historian aikana olemassa, on se toiminut itse EU-projektia vastaan. Jäsenmaiden oikeistopopulismi on kummunnut siitä, että EU ja siihen liittyvä julkisuus on näyttäytynyt etäisenä, poliittisen eliitin projektina.

Jäsenmaiden julkisuuteen on puolestaan kuulunut alusta alkaen unioniin kohdistuva epäluulo, suuttumus ja vastustus. Nämä reaktiot laitaoikeisto on sittemmin kytkenyt maahanmuuttoon, joka on kuvattu liberaalin EU-eliitin tuottamana ongelmana.

GND:n kaltaisella kokonaisvaltaisella aloitteella olisi eurooppalaisessa julkisuudessa paljon saavutettavaa. Ensi alkuun eurooppalaisen GND:n läpilyönti voisi ainakin osittain katkaista kansainvälisille ilmastotoimille ominaisen nollasummapelin, jossa jokainen valtio punnitsee toimiaan suhteessa enemmän saastuttavaan maahan löytääkseen perustelut päästötoimien viivyttelylle.

Itsestään tällainen julkisuus ei synny. GND voikin todennäköisesti nousta Euroopassa kokoavaksi aloitteeksi vain jäsenvaltioita ja unionia koskevan julkisuuden ja politiikan yhteispelillä. Tavallaan tämä on varsin ilmeistä: jäsenvaltiot ovat taloudellisesti ja poliittisesti erilaisissa tilanteissa. Siten kussakin maassa on reagoitava eri tavoin nopeisiin päästövähennystavoitteisiin ja yhteiskunnallisen infrastruktuurin jälleenrakennustarpeisiin.

Energiajärjestelmän, asumisen, liikkumisen ja ruoantuotannon yhteiskunnallista muutosympäristöä määrittävät eri maissa erilaiset polkuriippuvuudet, valtasuhteet tai intressit. Kansallisten aloitteiden onkin noustava näistä konkreettisista materiaalista kysymyksistä, mutta samanaikaisesti koko maanosan siirtymää voidaan ohjata, rahoittaa ja koordinoida eurooppalaisella GND-politiikalla.

Kansallisten aloitteiden on noustava konkreettisista materiaalista kysymyksistä, mutta koko maanosan siirtymää voidaan ohjata, rahoittaa ja koordinoida eurooppalaisella GND-politiikalla.

Poliittisten aloitteiden on myös vedottava kulttuurihistoriallisesti erilaisiin maaperiin. Yhdysvaltalaisessa kontekstissa presidentti Franklin D. Rooseveltin New Deal on kaikkien tuntema historiallinen murrosaika, joka asettaa välittömästi myös nykyiset haasteet riittävään mittakaavaan.

Suomessa vertailukonteksti voi muodostua sotien jälkeisestä jälleenrakennuksesta, jolloin uudistettiin teollinen ja yhteiskunnallinen infrastruktuuri, luotiin hiljalleen perusta hyvinvointivaltion keskeisille instituutioille ja koettiin kaupungistumisen myötä valtaisa kulttuurinen muutos.

Jälleenrakennuksen ajatuksella lienee myös vetovoimaa Euroopan tasolla. Euroopan yhteisö syntyi alun perin projektina, jonka tehtävänä oli estää uuden eksistentiaalisen uhan, kolmannen maailmansodan, syntyminen jälleenrakentamalla maanosaan kestävät talouden ja politiikan instituutiot. Nyt Eurooppa olisi jälleenrakennettava toisenlaisen eksistentiaalisen uhan, ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden kaltaisten kriisien, estämiseksi.

VTT Tero Toivanen on tutkija BIOS-tutkimusyksikössä. KTT Paavo Järvensivu on tutkija BIOS-tutkimusyksikössä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*