Suomalaisten maanpuolustustahdon ja asevelvollisuuden kannatuksen lasku on herättänyt huolta. Mistä muutoksessa on todella kyse ja voiko siitä vetää julkisuudessa esitettyjä johtopäätöksiä?
Puolustusministeriön alainen Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS) julkaisi 29.11.2018 vuotuisen mielipidetutkimuksensa suomalaisten mielipiteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja maanpuolustuksesta.
Paljon julkista huomiota sai raportin tutkimustulos, että suomalaisten maanpuolustustahto on alimmillaan sitten vuoden 1989. Lisäksi asevelvollisuuden kannatuksen todettiin laskeneen, ja kaiken tämän erityisesti nuorten keskuudessa. Toisaalta suomalaisten henkilökohtainen maanpuolustustahto on säilynyt verrattain vahvana.
Asevelvollisuudella rakennetaan kansakuntaa, mutta millainen merkitys maanpuolustustahdolla on? Miten ymmärrys maanpuolustuksesta on vuosikymmenien aikana muuttunut, ja miten maanpuolustustahdon käsite on pysynyt tässä kehityksessä mukana? Mitä käsitteellä oikein tarkoitetaan ja mistä kehityksessä on kysymys?
Mitä tarkoittaa maanpuolustustahto?
Sotilaallisen suorituskyvyn on sanottu klassisesti koostuneen kolmesta tekijästä: kalustosta ja sekä taidosta että tahdosta käyttää sitä. Maanpuolustustahto on täten yksinkertaistetusti henkinen polttoaine ja motivaatio, joka ohjaa halua oppia käyttämään sotilaskalustoa.
Maanpuolustustahto on yksi puolustuksellisen pelotteen rakennuspalikka, joka muiden tekijöiden joukossa ennaltaehkäisee sotilaallisen kriisin mahdollisuutta. Maanpuolustustahto ja sen tutkiminen liittyy läheisesti asevelvollisuuteen, sillä ammattiarmeijamaissa ei ylipäätänsä oikein tunneta maanpuolustustahdon käsitettä.
Maanpuolustustahto on yksi puolustuksellisen pelotteen rakennuspalikka, joka muiden tekijöiden joukossa ennaltaehkäisee sotilaallisen kriisin mahdollisuutta.
Suomessa maanpuolustustahdon juuret juontuvat 1960-luvulle ja kenraali Jaakko Valtaseen. Hän oli mukana myötävaikuttamassa 60-luvun alussa Henkisen Maanpuolustuksen Suunnittelukunnan luomiseen, jonka työtä nykyinen MTS jatkaa.
1960–70-luvun vasemmistoradikalismin aikana Puolustusvoimien asema asetettiin ajoittain kyseenalaiseksi. Maanpuolustustahdon kuvitteleminen ja luominen olivatkin eräänlainen vastareaktio tuolloisen ajan poliittisiin trendeihin, vaikka radikalismin vaikutukset Puolustusvoimien asemaan yhteiskunnassa jäivät vähäisiksi. Maanpuolustustahto linkitettiin tuolloin Suomen puolueettomuuspolitiikkaan, josta tuli aikojen saatossa tärkeä osa kansallista identiteettiä.
Yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta asevelvollisuutta tutkivien parissa vallitsee laaja konsensus siitä, että nationalisesti latautunutta asevelvollisuutta on käytetty kansakunnan rakentamiseen. Tätä taustaa vasten maanpuolustustahdon käsite näyttäytyy sotilaallisemmalta ilmaisulta kansalllismielisyydelle sekä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunteelle, joka saa yksilöt taistelemaan ja jopa uhraamaan itsensä kansakunnan puolesta. Maanpuolustustahto tarkoittaa sosiaalista hyväksyntää, mutta ajoittain myös sosiaalista torjuntaa.
Naisetkin ovat aina kantaneet kortensa maanpuolustuksen kekoon sotilaiden huoltotoimenpiteiden järjestäjinä, vaikka aseisiin tarttuminen oli historiallisesti vain miesten oikeus ja velvollisuus. Kylmän sodan aikana naisilla ei vielä edes ollut mahdollisuutta vapaaehtoiseen asepalvelukseen, ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneiden määrä on viime aikaisesta kasvusta huolimatta ollut pitkään marginaalinen, vain prosentti per ikäluokka.
Maanpuolustustahdon käsitteen suurin kompastuskivi lienee se, että sitä mitataan edelleen samalla klassikkokysymyksellä kuin jo 1960-luvulla: ”Jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?”
Kuinka validi kysymys aseellisesta maanpuolustustahdosta on naisilla, sillä sotatilanteessa vain ani harva nainen puolustaisi Suomea aseellisesti? Maanpuolustustahdon käsitettä onkin tarkasteltu uudelleen Maanpuolustuskorkeakoulussa yhä toimivassa TAHTO-tutkimusprojektissa.
Maanpuolustustahto aikansa reflektiona
Kaksi kolmasosaa eli 66 prosenttia suomalaisista vastasi myöntävästi MTS:n kysymykseen Suomen aseellisesta puolustamisesta. Viime vuonna luku oli 72 prosenttia, mutta tutkimuksen kolmen prosentin virhemarginaali on syytä tiedostaa.
Alle 25-vuotiaista vastasi vuonna 2017 tähän kysymykseen myöntävästi 66 prosenttia, mutta tänä vuonna vain 49 prosenttia. 50–79-vuotiaista myönteisesti vastasi 72 prosenttia kansalaisista, mikä on nelisen prosenttia pienempi luku vuoteen 2017 verrattuna. Myös yleisen asevelvollisuuden kannatus on laskenut viime vuodesta, ja tuen jakautuminen heijastelee muutenkin samanlaisia jakolinjoja kuin suhtautuminen maanpuolustustahtoon.
Suomalaisten henkilökohtainen maanpuolustustahto on kuitenkin edelleen hyvin korkea. Suomalaisista 84 prosenttia vastaa myönteisesti kysymykseen: “Jos Suomeen hyökätään, niin olisitteko itse valmis osallistumaan maanpuolustuksen eri tehtävien ja kykyjesi mukaan?”.
Yleiseen kansalaispalvelusvelvollisuuteen sekä siihen siirtymiseen suhtautuu myös 55 prosenttia suomalaisista myönteisesti. On huomionarvoista, että MTS on esittänyt kysymyksen kansalaispalveluksesta jo vuonna 2008, kymmenen vuotta ennen Elisabeth Rehnin Bank of Ideas -säätiön keväällä 2018 julkaistua visiota.
Maanpuolustustahdon ja asevelvollisuuden kannatuksen kääntyminen lievään laskuun nyt on mielenkiintoinen käänne, sillä niiden kannatus on pikemminkin noussut viime vuosina. Tätä on selitetty Ukrainan sodan vaikutuksella. Laskusta huolimatta kannatus on kuitenkin edelleen voimakasta.
On mahdollista ja jopa ilmeistä, ettei kannatuksen lasku välttämättä liity sotilaspoliittisiin tekijöihin vaan muihin yhteiskunnallisiin syihin.
Asevelvollisuudella on sen sotilaallista roolia laajempi yhteiskunnallinen merkitys. Täten on mahdollista ja jopa ilmeistä, ettei kannatuksen lasku välttämättä liity sotilaspoliittisiin tekijöihin vaan muihin yhteiskunnallisiin syihin.
MTS:n tutkimuksen tekemisen vuotena 2018 asevelvollisuus on saanut kriittistä huomiota osakseen esimerkiksi Jehovan todistajien erikoisasemasta. Rehnin säätiön kansalaispalvelusmalli lähestyi melko kriittisesti nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää, joka ei heidän mukaansa ole yhdenvertainen eikä vastaa kokonaisturvallisuuden haasteisiin. Kriittinen julkisuus asevelvollisuutta kohtaan on todennäköisesti heijastunut alentuneisiin kannatuslukuihin.
Maanpuolustustahto osana laajempaa turvallisuutta
Maanpuolustustahtoa mittaavassa kysymyksessä puolustaminen ymmärretään aseelliseksi puolustamiseksi, vaikka maanpuolustus on paljon muutakin. Toisen maailmansodan myötä ymmärrys maanpuolustuksen käsitteestä laajeni huomattavasti, sillä totaalinen sota ei koskettanut vain asevoimia vaan kaikkia yhteiskunnan osa-alueita.
Näitä elinkeinoelämän, kansalaisyhteiskunnan ynnä muita toimijoita pyrittiin kylmän sodan aikana ja edelleenkin tuomaan kokonaismaanpuolustuksen periaatteen mukaisesti yhteen maanpuolustuskurssien myötä. Nykyisin puhutaan jo hybridisodankäynnistä. Kyberhyökkäyksillä pystyttäisiin periaatteessa lamaannuttamaan koko yhteiskunta ilman, että käytettäisiin ollenkaan konventionaalisia aseita.
Miten hyvin maanpuolustustahdon mittaaminen vanhalla klassikkokysymyksellä osuu maaliinsa, kun maanpuolustus tai sotilaallinen hyökkäys eivät enää pitkään aikaan ole olleet vain konventionaalisiin aseisiin rajattua?
Miten hyvin maanpuolustustahdon mittaaminen vanhalla klassikkokysymyksellä osuu maaliinsa, kun maanpuolustus tai jopa sotilaallinen hyökkäys eivät enää pitkään aikaan ole olleet vain konventionaalisiin aseisiin rajattua?
Maanpuolustustahdon laskussa voi olla kyse siitäkin, ettei vanha tapa mitata maanpuolustustahtoa enää yksinkertaisesti toimi. Vaikka aseellinen puolustautuminen menettää tukeaan, on henkilökohtainen maanpuolustustahto yhä vahva.
Asevelvollisuus on kuitenkin velvollisuusinstituutiona rakennettu pitkälti aseellisen puolustuksen varaan. Sille alisteisen siviilipalveluksen suorittaa vain 7 prosenttia ikäluokasta. Siviilipalvelusta on haluttu uudistaa enemmän kokonaisturvallisuutta edistävään suuntaan.
Varusmiespalveluksen keskeyttämiset johtuvat enemmänkin kyvyttömyydestä sopeutua armeijaan instituutiona kuin vaikkapa varusmieskoulutuksen fyysisyydestä tai itse aseista. Perinteinen kansalaissotilaan malli voi lukujen valossa edelleen periaatteessa toimia, mutta se tarvitsee toteutuakseen uusia ja laajempia turvallisuuspoliittisia kanavia.
Maanpuolustustahdon mittaamisen ja toteuttamisen uudet väylät
Maanpuolustustahdon ja asevelvollisuuden kannatuksen lasku ei välttämättä ole niin hälyttävä asia kuin julkisen keskustelun perusteella voisi ymmärtää. Maanpuolustus on paljon muutakin kuin aseellista puolustusta tai hyökkäystä, vaikka maanpuolustustahto, asevelvollisuus ja niihin liittyvä tutkimus toimii edelleen pitkälti aseellisen puolustuksen mittareilla.
Asevelvollisuuteen liittyvä kansakunnan rakennus toimii nykyisin entistä heikommin. Se nojautui historiallisesti muun muassa sukupuolittuneisuuteen kansalaisuuteen. Maanpuolustustahto ja asevelvollisuus olivat keskeisiä tekijöitä kansallisvaltioiden luomisessa, joten kansallisvaltioiden murentuminen heikentää niiden uskottavuutta.
Kansallisvaltioon nojaava asevelvollisuus ja maanpuolustustahto puhuttelee luultavasti heikommin sitä EU-nuorten sukupolvea, joiden keskuudessa maanpuolustustahto on laskenut kaikkein eniten.
Turvallisuuden käsitteen päämäärätietoinen laajentaminen on ollut pitkä kylmän sodan jälkeinen trendi, mutta Suomessa laajan turvallisuuden haasteet eivät ole monen maan tavoin ottaneet sotilaallisen puolustuksen paikkaa. MTS:n tutkimuksessa koko maailmaa koskettava ilmastonmuutos oli noussut suurimmaksi huolenaiheeksi.
Niin henkilökohtaista kuin poliittista tahtoa maanpuolustusta varten pystytään luultavasti edelleen sekä kuvittelemaan että mittaamaan, mutta siihen tarvitaan uusia väyliä ja välineitä.
Hannu Salomaa on valtio-opin väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa.
