Terrorismin seurauksia analysoitaessa on erotettava kolme ulottuvuutta: pitkän aikavälin päämäärät, lyhyemmän aikavälin taktiset tavoitteet ja terrorismin muut seuraukset.
Terrori-iskujen tapahduttua media täytyy usein viesteistä, joissa vakuutetaan päättäväisyyttä olla taipumatta terroristien tahtoon. Lontoolaiset ovat jo pitkään ilmoittaneet ylpeinä, ettei heidän jokapäiväiseen elämäänsä voi vaikuttaa iskuilla. Norjan heinäkuun 2011 iskuista muistetaan itse teon lisäksi se, miten Norjan pääministeri Jens Stoltenberg ilmoitti iskun vain lisäävän avoimuutta ja demokratiaa.
Samanlaisia viestejä on nähty viime päivinä Pariisin dramaattisten tapahtumien jälkeen.
Tosiasiassa tilanne on kuitenkin se, että päättäväisyyden ilmaisuista huolimatta terrorismilla on ollut monenlaisia vaikutuksia länsimaisiin yhteiskuntiin viimeisten vuosikymmenten aikana.
Terrorismi on toimintatapa, jota varsinkin länsimaisten demokratioiden on mahdotonta jättää omaan arvoonsa. Terrori-iskujen kyvystä vaikuttaa niin yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kuin yksilöiden käyttäytymiseen kertoo jo sekin, että iskujen jälkeen syntyy tarve erikseen vakuuttaa, ettei terrorismilla voida saada aikaan mitään.
Terroriteot voivat vaikuttaa silmittömiltä ja käsittämättömiltä, mutta ne perustuvat aina enemmän tai vähemmän tietoiselle poliittiselle laskelmoinnille.
Se, että terrorismilla on vaikutuksia, ei automaattisesti tarkoita, että vaikutukset olisivat iskujen tekijöiden tavoitteiden mukaisia. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan terrorismin seurauksia ja kykyä tuottaa toivottuja tuloksia länsimaissa.
Mitä terrorismilla on tavoiteltu?
Vaikka terrorismin kasvot tietyllä tavalla ovatkin kuolonuhreista ja hävityksistä kertovat uutiskuvat, väkivalta ja tappaminen itsessään eivät ole ne, mitkä tekevät terrorismista vaarallisen tuntuista. Terrorismi on ennen kaikkea psykologiselle vaikuttamiselle perustuva taktiikka. Kyse ei ole siis pelkästä ideologiasta, vaan toimintamallista omien poliittisten (tai uskonnollisten) tavoitteiden ajamiseen.
Terroriteot voivat vaikuttaa silmittömiltä ja käsittämättömiltä, mutta ne perustuvat aina enemmän tai vähemmän tietoiselle poliittiselle laskelmoinnille.
Miten terrori-iskujen on sitten ajateltu vievän lähemmäksi poliittisten tavoitteiden saavuttamista? Iskuilla voi olla useita samanaikaisia tavoitteita eri yleisöjen suhteen. Terrori-iskujen tavoitteeksi nähdään usein pelon lietsominen, mutta asia on harvoin näin yksinkertainen.
Myönnytysten saamisen sijasta tavoitteena saattaa olla myös provosoiminen.
Yleisimmät vaikutukset, joita terrorismilla on tavoiteltu, lienevät huomion saaminen omille tavoitteille, painostaminen myönnytyksiin, valtion provosoiminen vastatoimiin, polarisaation lietsominen, mobilisointi, taloudellisten menetysten kautta vaikuttaminen ja ryhmän tai verkoston sisäisiin tavoitteisiin liittyvät vaikutukset.
Ehkä kaikista yksinkertaisimmillaan terrorismi on nähty propagandana tekojen kautta eli keinona saada huomiota omalle toiminnalleen ja tavoitteilleen. Hyvä esimerkki tästä on palestiinalaisten tekemät lentokonekaappaukset 1960–70-luvuilla, joiden avulla pyrittiin samaan kansainvälistä huomiota Palestiinan kysymykselle.
Terroriteoilla on pyritty vaikuttamaan ratkaisuihin, joita valtiot tekevät. Madridissa maaliskuussa 2004 tehtyjen junaiskujen taustalla on nähty pyrkimys saada Espanja vetäytymään Irakin sodasta. Samankaltainen tavoite voidaan nähdä Libanonissa vuonna 1983 Ranskan ja Yhdysvaltain joukkojen tukikohtia vastaan tehdyissä itsemurhaiskuissa, jotka johtivat lopulta monikansallisten joukkojen vetäytymiseen alueelta.
Tavoitteita ei aina ajatella saatavan yhden iskun avulla. Joskus terrorismi on nähty näännytysstrategiana, jossa valtio lopulta taipuu ainakin osaan terrorikampanjaa toteuttavien vaatimuksista, kun hinta niistä kieltäytymiselle kasvaa. Aina tavoiteltava asia ei liity suoraan perimmäisiin poliittisiin tavoitteisiin, vaan terrori-iskuilla saatetaan esimerkiksi yrittää painostaa valtiot vapauttamaan vankeja. Tällaiset iskut ovat tyypillisesti yleistyneet kampanjan edetessä.
Myönnytysten saamisen sijasta tavoitteena saattaa olla myös provosoiminen. Tällöin ajatuksena on, että iskut saisivat valtion reagoimaan tavalla, joka paljastaisi sen todelliset (esimerkiksi fasistiset tai autoritaariset) kasvot. Sen on laskelmoitu johtavan kansalaisten kääntymiseen valtiovaltaa vastaan. Tämäntyyppinen laskelmointi oli erityisen tyypillistä 1970-luvun eurooppalaisille vasemmistokampanjoille.
Terrori-iskuilla saatetaan lietsoa myös epävarmuutta ja epäjärjestystä, jonka uskotaan auttavan omien tavoitteiden läpimenemisessä. Esimerkiksi äärioikeistokampanjoissa kaaoksen on uskottu johtavan siihen, että kansalaiset alkavat vaatia vahvempaa ja päättäväisempää valtiovaltaa sekä sen hetkisten päättäjien ja päätöksentekojärjestelmän syrjäyttämistä. Polarisaatiota ja epäluottamusta voidaan pyrkiä vahvistaman useilla eri akseleilla.
Terrori-iskuihin saattaa sisältyä myös toive, että kun omille tavoitteille saadaan julkisuutta ja tekojen kautta osoitetaan kyky saada aikaan vaikutuksia, se johtaisi omien rivien vankkenemiseen. Tämä koskee niin itse toimintaan osallistuvien määrää kuin toiminnan tavoitteiden laajempaa kannatusta. Anders Behring Breivikin Norjassa heinäkuussa 2011 tekemien iskujen yhtenä tavoitteena näyttää esimerkiksi olleen huomion saamisen lisäksi toisten inspiroiminen vastaaviin tekoihin.
Valtioihin on pyritty vaikuttamaan myös iskujen taloudellisten seurausten kautta. Klassisin esimerkki tästä lienevät turistikohteisiin tehdyt iskut. Koska matkustaminen on lähes aina täysin vapaaehtoista ja helposti väliin jätettävissä, turismi terrori-iskujen tapahtumapaikoille on tyypillisesti romahtanut iskuja seuraavina kuukausina.
Toinen tapa aiheuttaa taloudellista vahinkoa on pyrkiä sitomaan vastustajan taloudellisia resursseja terrorismia vastaan sotimiseen. Tämä vaikuttaa olleen yksi al-Qaidan terroritoiminnan tausta-ajatuksista.
Iskujen tekemiseen voi vaikuttaa myös esimerkiksi kilpailu vaikutusvallasta muiden vastaavien järjestöjen kanssa tai valtataistelu oman ryhmittymän sisällä. Iskujen tekeminen voi olla tärkeää jo ryhmittymän sisäisen hengen nostattamisen ja säilyttämisen vuoksi.
Mitä terrorismilla on saavutettu?
Mitä terrorismista on sitten lopulta seurannut? Tähän kysymykseen vastaamiseksi on erotettava terrorismin seurauksista kolme ulottuvuutta – pitkän aikavälin päämäärät, lyhyemmän aikavälin taktiset tavoitteet ja terrorismin muut seuraukset.
Terrorismin seurauksista on ehkä yllättävänkin vähän tutkimusta. Olemassaolevan tiedon perusteella näyttää kuitenkin selvältä, että terrorismi on tehokkaimmillaan rajatumpien taktisten tavoitteiden saavuttamisessa.
Uutisointi minkä tahansa isomman terrori-iskun jälkeen osoittaa, että varsinkin länsimaissa terrorismilla voi todella saada huomion kohdistumaan itseensä. Terrorismin avulla on saatu toistuvasti valtiot taipumaan myönnytyksiin, kuten vankien vapauttamiseen. Joissakin tapauksissa terrorikampanjat ovat olleet voimakkaasti myötävaikuttamassa maan suistumiseen kohti sekasortoa (esimerkiksi Tupamaroksen kampanja Uruguayssa 1960–70-lukujen taitteessa).
Tutkimusnäyttöä on myös siitä, että terrori-iskuilla on taipumus muokata kansalaisten asenteita konservatiivisempaan suuntaan. Kuinka pitkäkestoisia nämä vaikutukset ovat ja miten iskuista vastuussa olevat ovat lopulta pystyneet hyväksikäyttämään nämä taktiset saavutukset omien päämääriensä edistämiseen, on kuitenkin kokonaan toinen kysymys.
On ollut myös hyvin yleistä, etteivät asiat ole menneet niin sanotusti kuin Strömsössä. Terrorismin tehokkuus taktiikkana perustuu siihen, että sillä pystytään kompensoimaan omaa resurssien puutetta valjastamalla toisten resurssit omaan käyttöön. Syyskuun 11. päivän iskut ovat oiva esimerkki tästä. Sen sijaan, että olisi rakennettu oma pommi, lentokoneesta tehtiin sellainen. Omien viestintäkanavien luomisen sijaan teon avulla saatiin valtamedian jakamaton huomio.
Samasta syystä terrorismi on kuitenkin ongelmallinen toimintatapa. Terrori-iskujen vaikutukset ovat lähes täysin välillisiä. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden vaikutukset perustuvat täysin siihen, miten muut reagoivat iskuihin. Miten iskuihin reagoidaan, on puolestaan vaikeasti ennakoitavissa.
Entä terrorikampanjoiden pitkän tähtäimen tavoitteet?
Terroritoiminnan tulosraportit kampanjan lopullisten päämäärien saavuttamisen suhteen ovat varsin kehnoja. Audrey Kurth Cronin tuli terrorikampanjoiden loppumista koskevassa tutkimuksessaan siihen tulokseen, että alle 13 prosentissa kampanjoista saavutettiin poliittisia tavoitteita edes jossain määrin.
Tämä on voinut johtua lukuisista eri syistä. Siinä missä terrorismilla voi sen shokeeraavaan luonteen vuoksi saada huomiota, teot voivat samasta syystä kääntää ihmiset pikemminkin kampanjan tavoitteita vastaan. Iskut johtavat vastatoimiin, jotka ovat käyneet monen ryhmittymän kohtaloksi.
Toisaalta perimmäisiä tavoitteita ei usein edes ajatella saavutettavan yksin terrorismin keinoin. Terrorismi nähdään usein taktiikkana, joka täydentää muita keinoja tai toimii kampanjan lähtövaiheena, josta toimintaa sitten resurssien ja kannatuksen kasvaessa laajennetaan.
Kuuluisa esimerkki tästä on ollut Pohjois-Irlannin aseman muuttamista ajaneen IRA:n ”armalite and ballot box” -nimellä kulkenut taktiikka 1980-luvulla, jossa tavoitteita ajettiin yhtäaikaisesti poliittisen prosessin ja aseellisen taistelun kautta.
Siitä, millaiset kampanjat ovat osoittautuneet tuloksekkaimmiksi tavoitteiden saavuttamisen osalta, on esitetty joitakin yleistyksiä. On esimerkiksi väitetty, että tavoitteisiin ovat päässeet useammin ne ryhmät, jotka ovat tehneet kohdennettuja iskuja, kun taas summittaisiin iskuihin perustuneet kampanjat ovat tuottaneet vähemmän toivottua tulosta.
Harvojen erityisen menestyksekkäiden terrorikampanjoiden listalla vaikuttaa olevan paljon nimenomaan niin kutsuttuja nationalistisseparatistisia kampanjoita, joissa on pyritty jonkin alueen itsenäistymiseen tai muuten statuksen muuttumiseen (esimerkiksi IRA, Israelissa ja Palestiinassa toiminut Irgun ja Umkhonto Etelä-Afrikassa).
Silloinkin kun terrorismin käyttöön ainakin osin perustuva kampanja on saavuttanut lopulta tavoitteensa, ei ole ollut itsestään selvää, että se on ollut tulosta juuri terrorismista. Yhtä vakuuttavia perusteluita voidaan usein esittää väitteelle, että tavoitteet saavutettiin terrori-iskuista huolimatta.
Mitä muuta terrorismista on seurannut?
Terrorismin seurauksia arvioitaessa ei voida rajoittua yksinomaan sen tarkasteluun, miten iskut ovat edesauttaneet tai olleet edesauttamatta niiden tekijöiden tavoitteiden toteutumiseen.
Kaikista ilmeisin seuraus terrorismista on itse tuhon lisäksi se henkinen kärsimys, jota se aiheuttaa iskuissa loukkaantuneille, niitä silminnäkijöinä tai pelastustöissä todistaneille sekä kuolleiden omaisille. Tutkimuksissa on selvitetty myös terrorismin vaikutuksia ihmisten henkiseen hyvinvointiin ja asenteisiin laajemmin. Tulokset antavat ehkä odotetustikin viitteitä siitä, että terrorismi lisää ahdistusta ja stressiä myös niiden keskuudessa, jotka ovat kuulleet siitä vain joukkotiedotusvälineiden kautta. Tulokset tämän vaikutuksen kestosta ovat vaihtelevia.
Terrori-iskujen vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon on myös jonkin verran tutkittu. Edellä jo mainittiin, että terrori-iskuilla on taipumus muokata asenteita konservatiivisempaan suuntaan. On myös väitetty, että terrori-iskut saattavat heikentää (mahdollisesti erityisesti vasemmistolaisten) hallitusten kestokykyä ainakin hallituskauden pituudella mitattuna.
Terrorismin seurausten kannalta hyvin olennainen kysymys on se, miten terrorismia päätetään torjua. Tämä ei ole olennainen kysymys vain siksi, paljonko iskuja ja siten niiden seurauksia onnistutaan estämään. Yhtä olennaista on se, millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia se tuottaa.
Erityisesti Yhdysvaltain terrorismin vastaisen sodan vaikutuksia demokratiaan ja kansalaisvapauksiin on kritisoitu laajalti. Terrorismin torjuntaa on kuitenkin kehitetty monin tavoin myös Euroopassa vuoden 2001 jälkeen. Siinä missä eurooppalaisten maiden lähestymistapa on poikennut Yhdysvaltain tavasta torjua terrorismia, terrorismin vastaisella toiminnalla on ollut laaja-alaisia vaikutuksia myös Atlantin tällä puolen.
Terrorismin aiheuttama kärsimys ja tuho kohdistuu valtaosaltaan Euroopan ulkopuolisiin alueisiin, tällä hetkellä erityisesti Irakiin, Afganistaniin ja Pakistaniin, joissa tapahtuu huomattava osuus kaikista terroriteoista.
Suomessa terrorismin torjunta on toistaiseksi mittakaavaltaan ja oikeudelliselta kehykseltään suhteellisen maltillista. Useissa muissa Länsi-Euroopan maissa terrorismin torjunta on johtanut varsin merkittäviin yhteiskunnallisiin, oikeudellisiin ja poliittisiin muutoksiin. Asian kattava käsittely vaatisi enemmän tutkittua tietoa kuin toistaiseksi on saatavilla sekä paljon pidemmän käsittelyn kuin mihin tässä yhteydessä on mahdollisuus.
Ehkä merkittävin asiakokonaisuus liittyy suhtautumiseen demokratian ja oikeusvaltion keskeisiin periaatteisiin. Terrorismin torjunnan vaikutuksista perus- ja ihmisoikeuksiin on esitetty toistuvia huolia, ja tutkijat ovat nähneet merkkejä siitä, miten demokratian ja oikeusvaltion keskeisistä normeista ollaan entistä valmiimpia tinkimään turvallisuuden ja terrorismin torjunnan nimissä.
Myös monet laajemmat politiikka-alat, kuten maahanmuutto, on alettu nähdä yhä vahvemmin nimenomaan turvallisuuskysymyksenä, mikä on ohjannut huomattavasti niiden kehittymistä.
Lopuksi
Perinteisesti on ajateltu, että nimenomaan avoimet demokratiat ovat erityisen haavoittuvaisia terrorismille. Vapaa media takaa teoille paljon huomiota, suurkaupungit anonymiteettia sekä suuren määrän sopivia kohteita, ja oikeusvaltio asettaa rajat sille, millaisiin tekoihin viranomaiset voivat ryhtyä terroristiverkostoja hajottaessaan.
Samalla iskut haastavat suoraan valtion väkivaltamonopolin sekä asettavat kyseenalaiseksi sen, miten valtio selviytyy yhdestä keskeisimmistä perustehtävistään eli kansalaistensa turvallisuudesta huolehtimisesta.
Terrorismi on näistä kaikista syistä hankala kysymys länsimaissa, mutta on vaikea löytää perusteluja sille, että iskujen määrällä mitattuna länsimaat olisivat erityisesti terrorismin ongelma-aluetta. Terrorismin aiheuttama kärsimys ja tuho kohdistuu valtaosaltaan Euroopan ulkopuolisiin alueisiin, tällä hetkellä erityisesti Irakiin, Afganistaniin ja Pakistaniin, joissa tapahtuu huomattava osuus kaikista terroriteoista.
