Kansalaisosallistuminen on haastavaa kriisitilanteessa, jolloin päätöksiä pitää tehdä nopeasti ja epävarman tiedon pohjalta. Kansalaisten kuuleminen ja osallistaminen voi edesauttaa kriisin tehokasta hoitoa sekä vahvistaa kriisitoimien hyväksyttävyyttä.
Suoran ja osallistuvan kansalaisvaikuttamisen tavat alkoivat yleistyä 1960–1970-luvuilla. Tuolloin ajateltiin, että osallistuva demokratia pystyisi vastaamaan demokratian kriisiin, josta osoituksena olivat äänestysaktiivisuuden laskeminen, puolueiden jäsenmäärän vähentyminen sekä demokraattisiin instituutioihin kohdistuvan luottamuksen heikentyminen.
Osa ehdotetuista osallistuvan demokratian malleista perustuivat deliberatiivisen, eli puntaroivan demokratian periaatteille, jotka edellyttävät päätöksenteon pohjautuvan yhteisymmärrykselle tähtäävälle keskustelulle eri näkökantojen välillä. Deliberatiivisen demokratian mallien, kuten deliberatiivisten kansalaiskeskustelujen, -raatien ja -paneelien yleistyessä maailmalla onkin usein puhuttu ’deliberatiivisesta käänteestä’.
Nykyisin molempiin osallistuvan demokratian malleihin, eli suoraan osallistuvaan demokratiaan ja deliberatiiviseen demokratiaan, viitataan yleisesti ’demokraattisina innovaatioina’. Tunnetuimpia näistä ovat osallistuvan budjetoinnin mallit, kansalaisaloitteet, deliberatiiviset kansalaiskeskustelut ja myös erilaiset sähköisen demokratian sovellukset.
Samalla tutkijoiden kiinnostus on laajentunut yksittäisten mallien tutkimisen sijaan siihen, kuinka erilaiset demokraattiset innovaatiot pystyvät täydentämään olemassa olevaa edustuksellista demokratiaa. Erityisesti deliberatiivisen demokratian tutkijoiden keskuudessa puhutaan usein systeemisestä käänteestä, joka viittaa aikaisempaa kokonaisvaltaisempaan näkemykseen demokraattisen järjestelmän toiminnasta.
Demokraattisia innovaatioita hyödynnettiin myös koronapandemian aikana. Participedia-verkkosivustolla on ilmoitettu 86 esimerkkiä kansalaisten osallistamishankkeista, jotka liittyvät tavalla tai toisella pandemiaan. Suurin osa hankkeista on perustunut deliberatiivisen demokratian periaatteille tai yhteistoiminnallisille menetelmille.
Pääasiassa menetelmät ovat toimineet päätöksentekoa tukevassa roolissa, jolloin ne eivät ole antaneet kansalaisille valtaa vaikuttaa suoraan päätöksiin. Lisäksi vain neljäsosa osallistamishankkeista on ollut viranomaisten järjestämiä, mikä voi kertoa siitä, että hallinto on suhtautunut varauksella kansalaisten osallistamiseen akuuttiin terveyskriisiin liittyvissä kysymyksissä.
Demokraattisen hallinnon haasteita kriisin aikana
Koronapandemian aikana ja yleisemminkin akuuttien kriisien aikana on tunnistettavissa kaksi suurempaa haastetta, jotka voivat vaikeuttaa kansalaisosallistumista. Ensinnäkin kriisitilanteissa tieto kriisin taustoista ja vaikutuksista saattaa olla epävarmaa sekä samalla jatkuvasti päivittyvää. Koronapandemian aikana nähtiin myös, että kriisitilanteessa valheellinen tieto saattaa levitä hyvin nopeasti kansalaisten keskuudessa. Tästä syystä päätöksentekoa keskitettiin poliitikoille ja asiantuntijoille, joiden ajateltiin pystyvän paremmin vastaamaan päätöksenteon tarpeisiin.
Koronapandemian aikana nähtiin myös, että kriisitilanteessa valheellinen tieto saattaa levitä hyvin nopeasti kansalaisten keskuudessa. Tästä syystä päätöksentekoa keskitettiin poliitikoille ja asiantuntijoille, joiden ajateltiin pystyvän paremmin vastaamaan päätöksenteon tarpeisiin.
Toisekseen kriisitilanteessa poliittisia päätöksiä joudutaan usein tekemään nopeassa aikataulussa, mistä johtuen poliittiseen valmisteluun on vähemmän aikaa käytettävissä kuin normaalisti. Aikaisemmassa tutkimuksessa on todettu, että monissa maissa asetettiin koronapandemian vallitessa erilaisia rajoitteita tavallisille demokraattisille käytännöille. Esimerkkinä rajoitteista ovat muun muassa parlamenttien työskentelyn rajoittaminen sekä kriisitoimien laillisuusarvion lykkääminen. Kriisitoimien varjolla monet maat rajoittivat myös kansalaisten poliittisia oikeuksia sekä kavensivat kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.
Pandemia-aika vahvisti teknokratisoitumista, eli asiantuntijavallan vahvistumista poliittisessa päätöksenteossa sekä vallan keskittymistä. Perustellusti molemmat näistä ilmiöistä herättivät huolta tutkijoiden keskuudessa demokraattisten poliittisten instituutioiden kestokyvystä kriisitilanteissa.
Kansalaisosallistumisella on paikkansa myös kriisitilanteessa
Vaikka kriisitilanteessa kansalaisten vaikutusmahdollisuudet voivat kaventua monessa suhteessa, demokraattisella kansalaisosallistumisella voi olla myös myönteisiä puolia, jotka voivat edistää kriisitilanteen ratkaisua ja siitä toipumista. Kansalaisten osallistuminen kriisitoimista päättämiseen voi vahvistaa luottamusta viranomaisiin sekä vahvistaa kriisitoimien hyväksyttävyyttä. Osallistuminen voi näin ollen edistää viranomaisten asettamien rajoitusten ja suositusten noudattamista.
Kansalaisten kuuleminen voi myös edistää kriisin ratkaisemiseksi ja siitä palautumiseksi soveltuvien toimintamallien tunnistamista. Keräämällä tietoa erilaisten kriisitoimien vaikutuksista sekä kansalaisten tarpeista ja toiveista, viranomaiset pystyvät valitsemaan entistä tehokkaampia toimia ja suuntaamaan niitä ryhmille, jotka ovat haavoittuvimmassa asemassa. Samalla pystytään toteuttamaan sellaisia toimia, jotka ottavat paremmin huomioon mahdolliset kulttuuriset tekijät sekä muut paikkakohtaiset erikoispiirteet.
Kansalaisten osallistuminen kriisitoimista päättämiseen voi vahvistaa luottamusta viranomaisiin sekä vahvistaa kriisitoimien hyväksyttävyyttä. Osallistuminen voi näin ollen edistää viranomaisten asettamien rajoitusten ja suositusten noudattamista.
Erityisesti kriisitilanteen vallitessa, kansalaisten osallistuminen voi vahvistaa politiikan responsiivisuutta, eli vastaavuutta poliittisten tekojen ja niiden kohteina olevien kansalaisten toiveiden ja tarpeiden välillä. Akuutissa kriisitilanteessa, kuten pandemiassa, responsiivisesta politiikasta tulee entistä vaikeampaa, koska kansallisten toimijoiden täytyy vastata kriisin nostattamiin äkillisiin haasteisiin.
Tällöin aikaisemmat poliittiset agendat, joihin muun muassa hallituspuolueet ovat hallitusohjelmassaan sitoutuneet, saattavat nopeasti käydä vanhentuneiksi. Näin kävi Suomessakin, kun monet Marinin hallituksen hallitusohjelman kirjauksista jäivät toteutumatta pandemian sekä sitä seuranneen Venäjän hyökkäyssodan takia.
Osallistuvan demokratian mallien vertailua kriisien ratkaisemisen näkökulmasta
Demokratiainnovaatioita koskevassa kirjallisuudessa on tapana tehdä jaottelu suoran, osallistuvan ja deliberatiivisen demokratian periaatteille pohjautuvien mallien välillä. Edellisiä edustavat muun muassa joukkoistetut palautteen- tai lausunnonantopalvelut, joissa kansalaiset voivat esittää näkemyksensä erilaisiin asiakysymyksiin.
Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat puolestaan kansalaispaneelit ja -raadit, joissa edustava otos kansalaisia keskustelee asiantuntijatiedon pohjalta etukäteen valituista teemoista ja pyrkii esittämään harkittuja kantoja jonkin asian puolesta tai vastaan, tai tuottamaan harkitun näkemyksen aiheesta päätöksenteon tueksi.
Osallistuvan demokratian mallit vaativat vain vähän toteuttamisaikaa, mikä tekee niiden soveltamisesta akuutissa kriisitilanteessa helppoa. Osallistuvat mallit vaativat kuitenkin kansalaisilta kykyä ottaa itsenäisesti selvää asioista, joista he ovat päättämässä. Tällaisen vaatimuksen noudattaminen on haastavaa kriisitilanteessa, jonka yhteydessä usein liikkuu harhaanjohtavaa tai virheellistä informaatiota. Tilanteen epäselvyydestä johtuen kansalaisten käsitykset kriisin vakavuudesta tai sen torjumiseksi tarkoitettujen toimenpiteiden tarpeellisuudesta saattavat pohjautua puutteellisiin tietoihin.
Deliberatiivisen demokratian malleja käytettäessä kansalaiset kuitenkin oppivat prosessin aikana sekä toisiltaan sekä asiantuntijoilta. Näin ollen deliberatiivisen demokratian malleilla on mahdollisuus korjata kansalaisten virheellisiä ennakkokäsityksiä ja virhepäätelmiä, mikä saattaa johtaa harkitumpaan ja tietoperusteisempaan päätöksentekoon.
Deliberatiiviset kansalaiskeskustelut puolestaan vaativat runsaasti aikaa, mikä vaikeuttaa niiden käyttämistä akuuteissa kriisitilanteissa. Vastaavasti ne vaativat vastaavia tietoresursseja kuin suoran ja osallistuvan demokratian mallit. Deliberatiivisen demokratian malleja käytettäessä kansalaiset kuitenkin oppivat prosessin aikana sekä toisiltaan sekä asiantuntijoilta. Näin ollen deliberatiivisen demokratian malleilla on mahdollisuus korjata kansalaisten virheellisiä ennakkokäsityksiä ja virhepäätelmiä, mikä saattaa johtaa harkitumpaan ja tietoperusteisempaan päätöksentekoon.
Maailmalla on myös kehitetty viime vuosien aikana menetelmiä, joilla voidaan säästää deliberatiivisten kansalaiskeskustelujen toteuttamiseen tarvittavia ajallisia resursseja. Yksi mahdollinen ratkaisu on hyödyntää pysyviä kansalaispaneeleja, joissa osallistujajoukko säilyy samana pidemmän aikaa tai osallistujat valitaan jo aiemmin kerätyn osallistujapoolin joukosta. Näin säästetään aikaa osallistujien rekrytoinnista, joka on usein kaikkein aikaa kuluttavin osuus kansalaiskeskusteluiden järjestämisessä.
Tutkijat ovat myös kehittäneet kevyempiä kansalaiskeskustelumalleja, jotka voivat täydentää jo vakiintuneita ja tunnettuja malleja. Kevyempiä malleja voidaan mahdollisesti helpommin käyttää myös kriisitilanteissa, joissa ei ole välttämättä aikaa järjestää varsinaisia kansalaiskeskusteluja. Esimerkiksi Sitran järjestämät Poikkeusajan dialogit voivat tässä suhteessa olla kiinnostava askel kohti kuuntelevampaa ja osallistavampaa kriisinhallintaa.
Deliberaatio responsiivisuuden vahvistajana
Deliberatiivisilla kansalaiskeskusteluilla voidaan myös edistää politiikan responsiivisuutta kriisitilanteessa. Ensinnäkin deliberatiivisissa kansalaiskeskusteluissa pyritään pääsemään yli yksityisistä intresseistä sekä löytämään yleisiä ja yhteisiä intressejä, jotka kaikki osallistujat pystyvät allekirjoittamaan. Deliberatiiviset mallit pystyvät näin ollen antamaan paremman käsityksen kansalaisten yhteisestä ”valveutuneesta” mielipiteestä kuin suoran ja osallistuvan demokratian mallit.
Lisäksi deliberatiiviset kansalaiskeskustelut pystyvät edistämään poliittisen päätöksenteon pitkäjänteisyyttä ja kehittämään tulevien sukupolvien toiveiden ja tarpeiden huomioonottamista. Tulevaisuusorientaatiota voidaan vahvistaa deliberatiivisissa kansalaiskeskusteluissa erilaisten tätä varten kehitettyjen menetelmien avulla, kuten omaksumalla aikamatkustajan rooli. Näin deliberatiiviset mallit pystyvät vähentämään politiikan lyhytnäköisyyttä ja edistämään kestävää politiikkaa myös pitkällä aikavälillä.
Jatkuvien kriisien aikakaudella deliberatiiviset kansalaiskeskustelut voivat edesauttaa kriisien oikeudenmukaista ratkaisemista. Näin ollen niillä tulisi olla merkittävä rooli perinteisten edustuksellisen demokratian instituutioiden rinnalla.
YTT Mikko Värttö on erikoistutkija JuRe-hankkeessa Turun yliopistossa.
Artikkelikuva: Timon Studler / Unsplash
