Tutkimusten mukaan suomalaisten nuorten yhteiskunnallisen tietämyksen taso on kansainvälisesti huipputasoa, mutta he kokevat mahdollisuutensa vaikuttaa muiden maiden nuoria huonommiksi. Voisiko yksi selitys olla siinä, miten nuorten vaikuttamisyrityksiin suhtaudutaan?
Yhteiskunnallisen keskustelun seuraaminen on nykyisin haastava tehtävä kaikille. Erityisen hankalaa se on paikkaansa maailmassa hakevalle nuorelle.
Sosiaalisen median aikana omien totuuksien sarjatulittaminen on entistä huomattavasti helpompaa, nopeampaa. Vastakkaisten mielipiteiden ja ”totuuksien” sekä tarkoitushakuisesti valittujen ja tulkittujen tutkimusten ristitulessa oman punnitun kannan muodostaminen on haastavaa.
Nykykeskustelulle tyypilliset asiayhteyksistään irrotetut tiedonsirpaleet voivat olla oiva karttu poliittisten vihollisten hutkimiseen, mutta samalla ne hämärtävät käsitystä siitä, mitä moniääninen yhteiskunnallinen keskustelu ja politiikka ovat.
Kriittisen ajattelun taito on yksi tärkeimmistä taidoista, jonka avulla voi kasvaa itsenäiseen ajatteluun ja aktiiviseen kansalaisuuteen.
Tämän haasteen selvittäminen on kansalaiseksi kasvamisen kannalta kuitenkin hyvin tärkeää. Kriittisen ajattelun taito on kansalaisuuden näkökulmasta yksi tärkeimmistä taidoista, jonka avulla voi kasvaa itsenäiseen ajatteluun ja aktiiviseen kansalaisuuteen.
Kriittinen ajattelu ja perehtyneisyys yhteiskunnallisiin asioihin ei kuitenkaan pelkästään riitä tuottamaan aktiivista kansalaisuutta. Tästä Suomen tilanne on hyvä esimerkki.
Nuorten tietämys hyvä, usko vaikuttamiskykyyn heikko
Viime vuoden lopulla Jyväskylän yliopistossa toimiva Koulutuksen tutkimuslaitos julkaisi mielenkiintoisen raportin Nuorten yhteiskunnalliset tiedot, osallistuminen ja asenteet. Kansainvälisen ICCS 2016 -tutkimuksen päätulokset. Raportin ovat kirjoittaneet Jouko Mehtäläinen, Mikko Niilo-Rämä ja Virva Nissinen, ja se on osa laajempaa vertailevaa kansainvälistä International Civic and Citizenship Education Study (ICCS) -tutkimushanketta.
ICCS-tutkimuksissa kartoitetaan nuorten yhteiskunnallisen tietämyksen tasoa, heidän käsityksiään kansalaisuudesta sekä valmiutta astua kansalaisen rooliin. Raportin tutkimusaineisto kerättiin vuoden 2016 keväällä 24 maasta tai alueelta. Kyselyyn osallistui 94 000 kahdeksasluokkalaista, noin 37 000 opettajaa sekä noin 3 800 rehtoria noin 3 800 koulusta.
Kyse on siis varsin kattavasta vertailevasta tutkimuksesta, jossa otoksen maantieteellinen hajonta ulottuu Latinalaisesta Amerikasta Eurooppaan myös Venäjän ollessa mukana tutkimuksessa.
Löydökset ovat mielenkiintoinen. Koulutuksen tutkimuslaitoksen julkaisemassa raportissa todetaan suomalaisten koululaisten tietämyksen yhteiskunnallista asioista sekä yhteiskunnan rakenteista ja toiminnasta olevan tutkimuksen huippua.
Suomalaisten oppilaiden käsitys kyvyistään yhteiskunnallisena toimijana oli tutkimusotoksen heikoin
Vuoden 2016 aikana kerätyssä aineistossa suomalaiset sijoittuvat neljänneksi jääden hyvin vähän kärkipaikkaa pitävästä Tanskasta. Vuoden 2009 aineistossa suomalaiset vielä jakoivat kärkipaikan tanskalaisten kanssa, eli seitsemässä vuodessa sijoitus on ehtinyt pudota muutaman pykälän. Yhteiskunnallisen tietämyksen osalta Dominikaanisen tasavallan oppilaat jäivät vuonna 2016 kerätyn aineiston jumbosijalle.
Samaisessa tutkimuksessa kysyttiin myös nuorten käsityksiä omista mahdollisuuksistaan vaikuttaa yhteiskunnallisissa asioissa. Suomalaisten oppilaiden käsitys kyvyistään yhteiskunnallisena toimijana oli tutkimusotoksen heikoin. Tosin muutkaan Pohjoismaat eivät kovin korkealle tässä kohdin sijoittuneet.
Sen sijaan Dominikaanisen tasavallan nuoret, jotka yhteiskunnalliselta tietämykseltään olivat hännänhuippuja, mielsivät kykynsä vaikuttaa kaikkein parhaimmaksi koko tutkimusotoksessa.
Lyttäämisen ja kuuntelemattomuuden ilmapiiri osallistumisen esteenä?
ICCS:n tutkimustulos on sekä kiinnostava että huolestuttava. Miksi yhteiskunnalliselta tietämykseltään heikommin sijoittuvat muiden maiden koululaiset uskovat voivansa vaikuttaa enemmän kuin yhteiskunnan toiminnasta enemmän tietävät? Lisääkö tieto tuskaa toimia, vai onko syynä nuoria vähättelevä asenne, joka ei kannusta osallistumaan yhteiskunnallisiin asioihin?
Mikä suomalaisessa ja laajemminkin pohjoismaisissa yhteiskunnissa johtaa siihen, että parhaiten asioista tietävät nuoret kokevat kaikkein vähiten voivansa vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin? Onko yhteiskunnallisessa keskusteluilmapiirissämme jotakin sellaista, joka lannistaa nuorten osallistumisen?
Suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa ja tavassa keskustella on löydettävissä viitteitä siitä, miten poliittisia mielipiteitä esittäviä nuoria on syyllistetty ja vähätelty tai että heitä ei vaivauduta kuulemaan heitä itseään koskevissa asioissa. Toisin sanoen nuoret sivuutetaan ja heidät jätetään ulkopuolelle poliittisesta osallisuudesta. Tällaista asennetta ilmenee niin instituutio- kuin yksilötasolla.
Onko yhteiskunnallisessa keskusteluilmapiirissämme jotakin sellaista, joka lannistaa nuorten osallistumisen?
Ammatillisen koulutuksen reformi on yksi hallituksen kärkihankkeista. Amisreformin tarkoituksena on uudistaa ammattiin tähtäävien opintojen rakenteita kokonaisvaltaisesti ja samalla kehittää yksilöllistä opinto-ohjausta, opintopolkuja ja lisätä työpaikoilla tapahtuvaa ohjausta.
Reformin tavoitteet ovat ylevät ja kannatettavat. Käytännössä hanketta toteutetaan leikkaamalla ammatilliselta koulutukselta 190 miljoonaa euroa ja vähentämällä lähiopetusta. Julkisuudessa ammattikoulujen opettajat ovat esittäneet kritiikkiä uudistusta vastaan. Ammattiin opiskelevat nuoret puolestaan ovat tietämättömiä reformin sisällöstä ja vaikutuksista opintoihinsa.
Amisreformin seurantaryhmä on laaja ja moniammatillinen, mutta nuorten edustajia siinä on häviävän vähän. Amisreformissa nuoret jätetään itseohjautuvasti oman aktiivisuuden varaan hieman samaan tapaan kuin pudottamalla lapsi laiturilta järveen ja katsomalla, pysyykö se pinnalla.
Amisreformi on esimerkki instituutiotason nuoret sivuuttavasta asenteesta. Samaa esiintyy myös yksilötasolla poliitikkojen piirissä. Tuorein tapaus on perussuomalaisten varapuheenjohtajan Laura Huhtasaaren Twitter-hyökkäys erään tamperelaisen koulun oppilaita vastaan.
Koulun oppilaat olivat osana laajempaa Taidekaari-kulttuurikasvatusohjelmaa saaneet tehtäväkseen laatia kantaaottavia julisteita. Yhden oppilaiden tekemistä julisteista saattoi tulkita perussuomalaisten tiukan maahanmuuttopolitiikan vastaiseksi kannanotoksi.
Juliste oli osa laajempaa esillä ollutta julistekokoelmaa, mutta juuri tämä juliste osoittautui punaiseksi vaatteeksi eritysopettajan koulutuksen saaneelle kananedustajalle. Huhtasaaren tviitin seurauksena kouluun alkoi tulvia epäasiallisia viestejä, törkypuheluita ja uhkailuja, mikä pakotti koulun lisäämään vartiointia koulussa. Tapaus ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen.
Huhtasaaren sometoiminnassa on nuorten osallistumista tutkivan näkökulmasta kritisoitavaa siitä läpi paistava vähättelevä asenne oppilaita kohtaan. Hänen ja hänen seuraajiensa mukaan oppilaat ovat ainoastaan opettajiensa mielipiteitä toistelevia (vihervasemmistolaisesti) aivopestyjä papukaijoja.
Peiliin katsomisen paikka – kuunnellaan ihan oikeasti nuoria
Varsin monella nuorella on kokemus, että hänen mielipiteitään ei oteta vakavasti ja ettei häntä kuunnella. Tämä on tullut esiin monissa ALL-YOUTH-hankkeen nuorten parissa toteuttamissa työpajoissa.
Erityisen skeptisiä kyvystään vaikuttaa yhteiskunnallisesti ovat nuoret, joilla on riski pudota yhteiskunnan marginaaliin. Nuoret sanovat, ettei heidän kannata kertoa, mitä mieltä he milloin mistäkin asiasta ovat, koska heidän mielipiteillään ei ole mitään väliä.
Tämä on sangen surullinen tutkimushavainto, koska se kertoo juuri erityisen haavoittuvassa asemassa olevien nuorten epäuskosta osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Lisäksi se on selkeässä ristiriidassa aktiiviseen kansalaisuuteen tähtäävien opintotavoitteiden kanssa.
Nuorten edut sivuuttava tai lyttäävä ja asiaton suhtautuminen erilaisiin mielipiteisiin ei ole omiaan lisäämään halukkuutta osallistumiseen.
Nuorten äänen ohittava kuulemiskulttuuri ei kosketa ainoastaan niitä nuoria, jotka ovat menettämässä tai menettäneet uskonsa kykyynsä vaikuttaa tai tulla edes kuulluksi. Myös aktiivisesti asioita seuraavat vaikuttamistaitoiset nuoret, jotka osallistuvat esimerkiksi nuorisovaltuustojen toimintaan, ovat kertoneet turhautumisestaan. Vaikka heillä on kanavia viedä viestiään päättäjille, niin heillä ei silti ole tietoa siitä, vaikuttaako heidän viestinsä mitenkään päätöksenteossa.
Yhteiskunnalliseen ja poliittiseen keskusteluun kuuluu moniäänisyys. Tutkimustuloksia voi perustellusti tulkita niin, että jos nuorten poliittista osallistumista halutaan lisätä, heidän keskustelunavauksiinsa olisi paikallaan suhtautua kannustavasti ja rohkaisevasti. Erilaisten mielipiteiden esittämistä ei toivoisi seuraavan teilauksen vaan perustelujen peräämisen.
Poliittisessa keskustelussa asioista ei tarvitse olla samaa mieltä. Sen sijaan nuorten edut sivuuttava tai lyttäävä ja asiaton suhtautuminen erilaisiin mielipiteisiin – puhumattakaan, että joutuu pelkäämään oman turvallisuutensa puolesta – ei ole omiaan lisäämään halukkuutta osallistumiseen.
Olisiko mahdollista, että aikuisten päättäjien asenteissa, samoin kuin poliittisessa kuulemiskulttuurissa, olisi tarkistamisen varaa, jotta yhteiskunnasta tietävät nuoretkin voisivat uskoa mahdollisuuksiinsa osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnassa?
YTT Jarmo Rinne työskentelee ALL-YOUTH STN-tutkimushankkeessa sekä CO-SECURE-hankkeessa, jossa tutkitaan arkiturvallisuuden ja demokratian peruskysymyksiä.
Kirjoitus on osa Nuoret ja kestävän tulevaisuuden avaimet -sarjaa.
