Turvallisuus ja turvattomuus pakolaisten kertomana

Kuva: Adam Winger / Unsplash
Lukuaika: 5 min. 

Pakolaisuutta käsittelevässä keskustelussa ja politiikassa valtiollinen turvallisuus menee jatkuvasti inhimillisen turvallisuuden edelle.

Kaksi nuorta miestä matkaa tämän tekstin kirjoittamishetkellä Kakuman pakolaisleirille Keniassa. Vielä edeltävällä viikolla he opiskelivat englantia Nairobin lähellä pakolaiskoulussa, missä olin tutkimukseeni liittyvissä kenttätöissä ja vapaaehtoisena. Kenian pakolaispolitiikka pakottaa heidät kahdestatoista Tansaniassa pakolaisleirillä vietetystä vuodesta huolimatta vangitsemisen uhalla takaisin leiriin.

Veljesten tarina kuvastaa hyvin niitä epävarmuuksia ja turvallisuutta tuottavia seikkoja, joita pakolaisena elämiseen liittyy.

Inhimillisen turvallisuuden käsitteen kautta voidaan tarkastella turvallisuuden ja turvattomuuden kokemuksia eri elämänalueilla. Inhimillinen turvallisuus liittää erilaiset turvallisuuden todellisuudet laajempiin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin konteksteihinsa.

Käsite on peräisin YK:n kehitysohjelma UNDP:n vuoden 1994 Inhimillisen kehityksen raportista, jossa se määritellään yksilöiden ja yhteisöjen turvallisuudeksi, joka merkitsee vapautta pelosta ja puutteesta.

Inhimillinen turvallisuus määritellään yksilöiden ja yhteisöjen turvallisuudeksi, joka merkitsee vapautta pelosta ja puutteesta.

Valtiokeskeisen, sotilaalliseen voimaan perustuvan turvallisuuskäsityksen lisäksi inhimillinen turvallisuus pitää sisällään subjektiivisen kokemuksen turvallisuudesta eli turvallisuudentunteen. Se voidaankin käsittää niin vapautena subjektiivisilta peloilta kuin vapautena todellisilta vaaroilta ja uhilta.

Inhimillinen turvallisuus kattaa monia osa-alueita, kuten toimeentuloon, ravintoon, ympäristöön ja terveyteen liittyvän turvallisuuden. Käsite onkin laajuutensa sekä vaikean mitattavuutensa vuoksi saanut runsaasti kritiikkiä.

Turvattomuus on kuitenkin osa pakolaisten kokemuksia monilla elämänaloilla. Siksi näitä turvattomuuskokemuksia ja myös turvallisuutta pakolaisten elämään lisääviä tekijöitä on erityisen otollista tarkastella juuri inhimillisen turvallisuuden kautta.

Kokemuksia kuulemalla kohti kestävämpiä ratkaisuja

Pakolaisuutta käsittelevässä keskustelussa ja politiikassa valtiollinen turvallisuus menee jatkuvasti inhimillisen turvallisuuden edelle, jolloin pakolaiset nähdään turvallisuusuhkana, jolta pitää suojautua. Pakolaisten kokemuksia ymmärtämällä on mahdollista rakentaa työkaluja, joilla myös Euroopan unioni jäsenvaltioineen voisi paremmin vastata nykyiseen pakolaistilanteeseen ja luoda inhimillistä ja kestävää politiikkaa, jossa turvallisuus kuuluu kaikille.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n määrittelemät kestävät ratkaisut (durable solutions) pakolaisille ovat vapaaehtoinen paluu lähtömaahan, paikallinen integraatio tai uudelleen sijoittaminen kolmanteen maahan.

Huolimatta siitä, että nämäkin ratkaisut yksinkertaistavat pakolaisten monimutkaisia tilanteita, suurin osa pakolaisista viettää pakolaisleireillä vuosia, moni jopa vuosikymmeniä tai koko elämänsä, jolloin kestävät ratkaisut eivät toteudu. Vaikka fyysinen turvallisuus leireissä on usein näennäisen hyvin turvattu, inhimillisen turvallisuuden näkökulmasta leirielämään liittyy monenlaista turvattomuutta.

Turvattomuus on eri tavoin läsnä erilaisissa tilanteissa ja pakolaisuuden eri vaiheissa.

Turvallisuuteen liittyvät kokemukset saavat muotonsa kiinnittymällä tilallisiin, ajallisiin ja sosiaalisiin prosesseihin. Sen erilaiset tasot ja ulottuvuudet tulevat esiin erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä, joissa pelot, vaarat ja uhat vaihtelevat. Kuten muidenkin tapaamieni pakolaisten, myös kohtaamieni veljesten tarinassa turvattomuus on eri tavoin läsnä erilaisissa tilanteissa ja pakolaisuuden eri vaiheissa.

Veljekset pakenivat perheensä kanssa vuonna 1996 Kongosta 5- ja 6-vuotiaina, kun heidän kyläänsä hyökättiin. Useamman viikon piileskelyn ja matkanteon jälkeen he saapuivat pakolaisleirille Tansaniaan, jossa viettivät seuraavat 12 vuotta, käytännössä koko jäljellä olevan lapsuutensa.

Leirillä esimerkiksi ruoan säännöstelyn säännöllinen tiukentaminen tuotti turvattomuutta – ”koko ajan oli nälkä”. Turvallisuutta leirillä taas lisää veljesten mukaan se, ettei tarvitse pelätä sotaa, minkä lisäksi koulunkäynti helpottaa lasten elämää, kun ei tarvitse olla tyhjänpanttina.

Tansanian leirillä ihmisiä sairastui ja kuoli aluksi paljon, mutta vuosien saatossa leirielämään ja omaan tilanteeseen alkoi tottua. Leirillä oli sentään saatavilla terveydenhuolto ja jonkinlaiset peruspalvelut, jotka lievittävät äärimmäistä hätää.

Äitinsä kuoleman jälkeen nyt jo miehiksi kasvaneet pojat yrittivät isänsä kanssa palata Kongoon vain huomatakseen, ettei sieltä edelleenkään löytynyt heille turvaa. Kolmikko päätyi noin kymmeneksi vuodeksi Kongon demokraattiseen tasavaltaan, Lubumbashin kaupunkiin, missä veljekset työskentelivät elintarvike- ja pientavarakauppiaina, kunnes eräänä päivänä isä surmattiin heidän ollessaan ulkona. Alkoi uusi pakomatka – tällä kertaa Keniaan.

Leiripolitiikka lisää avustusriippuvuutta ja näköalattomuuden tunnetta

Avoimista rajoistaan huolimatta Kenian pakolaispolitiikka pyrkii sulkemaan pakolaiset leireihin, mikä rajoittaa vapaata liikkumista ja mahdollisuutta työntekoon. Se aiheuttaa riippuvuutta avustuksista ja näköalattomuuden tunnetta. Moni kaupungissa asuva piileskelee maan alla kiinni jäämistä peläten. UNHCR:n mukaan Keniassa olevasta noin 500 000 pakolaisesta leireillä asuukin noin 87 prosenttia.

Avoimista rajoistaan huolimatta Kenian pakolaispolitiikka pyrkii sulkemaan pakolaiset leireihin.

Istumme veljesten kanssa Githurain lähiössä pakolaiskoulun vieressä erään hökkelitalon pihalla. Miehet ilmoittautuivat kertomaan tarinansa kuullessaan, että teen pakolaisiin liittyvää tutkimusta. Heistä nuorempi on suurimman osan ajasta hiljaisempi, mutta vanhempi veli kertoo heidän vaiheistaan ja tuntemuksista, jotka liittyvät leiriin palaamiseen kymmenen vuoden vapauden jälkeen. ”Pahinta tässä on se, että on vielä näin nuori. Jos olisi vanhempi, olisi helpompaa, kun ei olisi enää niin paljon elämää edessä”, hän sanoo.

Turvallisuus näyttäytyy veljeksille vapautena ja mahdollisuutena päättää omasta elämästään. Näköalattomuus taas lisää turvattomuutta ja toivottomuutta.

Vanhempi veli kertoo, kuinka tuntee olevansa täysin jumissa ilman minkäänlaisia vaikutusmahdollisuuksia omaan elämäänsä ja kuinka tukahduttavalta se tuntuu miehelle, joka haluaisi tehdä töitä, jotta voisi löytää vaimon ja perustaa perheen. Leiriin palaamisessa pahinta on se, että siellä ei ole minkäänlaista tulevaisuutta. Lisäksi hiekkaerämaan tukahduttava kuumuus pelottaa.

Nuoremman veljen sanoin: ”Turvallisuus on sitä, että olisi helppo hengittää”.

Näköalattomuus lisää turvattomuutta ja toivottomuutta.

Githuraissa, kuten Afrikassa usein, uskonto toimii yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta rakentavana voimana, joka pitää yllä toivoa siitä, että asiat kääntyvät loppujen lopuksi hyvin. Veljeksistä nuorempi kertoo, että ilman uskoa olisi helppo luovuttaa, mutta usko auttaa selviytymään ja pitää erossa hankaluuksista.

Molemmat miehistä käyvätkin kirkossa viikoittain, niin kuin suuri osa Githurain asukkaista. Päällystämättömät ja nimettömät kadut pöllyävät sunnuntaiaamuisin, kun parhaimpiinsa pukeutuneet aikuiset ja lapset suunnistavat alueen lukuisiin pyhäkköihin, joista raikuu vauhdikas, toivoa täynnä oleva gospelmusiikki.

Rikkaat maat eivät tee pakolaispolitiikkaa tyhjiössä

Tämä on vain yksi matkalla tapaamieni ihmisten tarinoista, ja odotan kuulevani sille whatsappin välityksellä jatkoa Kakuman leiristä. Samankaltaisia kohtaloita Keniassa ja ympäri Afrikkaa riittää.

Yhdysvaltojen pakolaiskiintiöiden pienennyttyä huimasti ja Donald Trumpin pysäytettyä kaikki hakemusprosessit kuulin myös useamman tarinan siitä, kuinka jo hyväksytyt ja valmiina lähtöön olevat pakolaisperheet joutuvatkin jäämään Afrikkaan. Toivorikas tulevaisuus pyyhitään kertaheitolla pois, sillä jos hakemus kerran kohdemaan puolesta hylätään, ei toista mahdollisuutta yleensä tule.

Kenian ja monen muun kehittyvän, paljon pakolaisia vastaanottavan valtion asenne pakolaisia kohtaan on viime vuosina tiukentunut. Monet poliitikot sekä tuoreen International Rescue Committeen tekemän selvityksen mukaan myös 89 prosenttia Kenian kansalaisista ajattelee, että maa on kantanut omaa osuuttaan suuremman vastuun pakolaisten auttamisessa verrattuna muihin.

Monen kehittyvän, paljon pakolaisia vastaanottavan valtion asenne pakolaisia kohtaan on viime vuosina tiukentunut.

Viime vuosien aikana pakolaistilanne on yhä vahvemmin liitetty myös kenialaisessa mediassa kansallista turvallisuutta uhkaavaksi tekijäksi. Tämä liittyy erityisesti somalialaisiin terroristiryhmiin. Vuodesta 2016 lähtien Kenian valtio on uhannut sulkea lähellä Somalian rajaa olevan Dabaabin leirin, jolla asuu tällä hetkellä yli 235 000 pakolaista.

Kenian kansalaisista vajaa neljäsosa pitää pakolaisia turvallisuusuhkana, ja vain 13 prosenttia näkee pakolaiset taakkana maansa resursseille. Mitä pakolaisille tapahtuu, jos suurimman vastuun tällä hetkellä kantavat kriisialueiden naapurimaat alkavat toimia samoin kuin suurin osa vastuuta välttelevistä, paljon vauraammista maista?

Laura Sumari on tohtorikoulutettava Eurooppalaisen oikeuden, identiteetin ja historian tutkimuksen huippuyksikössä Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Kirjoitus on osa Euroopan muuttuvat kertomukset -sarjaa.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*