Ei ole näyttöä siitä, että valinnanvapaus loisi peruskoulutukseen laatua ilman että se lisää syvästi koulujen välistä epätasa-arvoa. Oikeudenmukaisuusteoriatkaan eivät tue ajatusta. Mikko Poutanen ruotii väitteitä valinnanvapaudesta yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisijana.
Valinnanvapautta esitetään aika ajoin ratkaisuksi erilaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Viime viikolla siihen tarttui Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen, joka kysyi Helsingin Sanomissa julkaistussa kirjoituksessa, miksi hän ei saisi haluta lapselleen hyvää opettajaa.
Apunen on aivan oikeassa siinä, että käsite ”shoppailu” soveltuu huonosti keskusteluun peruskoulutuksesta. Ongelma ei kuitenkaan ole ainoastaan sanan elitistisissä konnotaatioissa, vaan siinä, että se rinnastaa peruskoulutuksen minkä tahansa kulutushyödykkeen hankintaan. Näin tekee myös Apunen, joka vertaa lapsensa koulun valintaa ruoan ja vaatteiden hankkimiseen.
Koulutus – samaan tapaan kuin terveydenhuolto – ei toimi yksiselitteisen markkinamallin mukaisesti eivätkä niiden ”tuotteet” siksi ole verrattavissa yksinkertaisiin markkinahyödykkeisiin. Ilman resursseja ei ole todellista valinnanvapautta, minkä vuoksi ”shoppailulle” perustuvat koulutusmarkkinat eivät johda yksilöiden kannalta parempiin tuloksiin – eivät edes niiden kohdalla, joilla olisi resursseja valita (terveydenhuollon osalta vastaavaa ovat tutkineet esim. Sieberg & Shvetsova 2012; Schram & Sonnemans 2011; Mol 2008).
Valinnanvapauden retoriikka lepää markkinalogiikkaan pohjaavalla ideologialla (kts. esim. Friedman & Friedman 1990). Tällainen harvojen etuoikeuden symboli ei voi toimia yhteiskunnan kokonaisvaltaisen kehittämisen ohjenuorana. Valinnanvapaudelle pohjautuvalle tavalle järjestää peruskoulutus ei löydy yksioikoisia perusteita myöskään oikeudenmukaisuusteoriasta, jonka mukaan valinnanvapauden täytyisi toteutua kaikille samanlaisena.
Valinnanvapaus ei luo laatua
On totta, että kilpailu synnyttää valinnanvaraa, mutta se tekee näin luomalla valintoja, jotka ovat lähtökohtaisesti eriarvoisia. Esimerkkejä tästä löytyy Yhdysvalloista, jossa koulujen kilpailuhenkinen vertailu on tavallista. Siellä valinnanvapaus on johtanut julkisten ja yksityisten koulujen välisen opiskelija-aineksen vinoutumiseen kuten G.W. Bushin opetusministeri Dianne Ravitch osoittaa vuonna 2013 julkaistussa kirjassa Reign of Error: The Hoax of the Privatization Movement and the Danger to America’s Public Schools.
Ravitch oli aiemmin vaikutusvaltainen peruskoulutuksen valinnanvapauden ja yksityistämisen puolestapuhuja. Kokemukset tällaisen politiikan tuloksista kuitenkin saivat hänet muuttamaan kantansa, ja Ravitch onkin viime vuosina kritisoinut voimakkaasti Obaman hallinnon jatkamaa julkisten koulujen tuomista markkinalogiikan ja keskinäisen kilpailun piiriin.
Ravitchin kirja lyttää useita peruskoulutuksen valinnanvapauteen liittyviä myyttejä. Yksi näistä on Apusenkin vaalima väite, jonka mukaan kilpailu kohentaa peruskoulutuksen laatua kannustamalla opettajia opettamaan paremmin. Apunen haluaa palkita hyviä opettajia ja herätellä huonoja opettamaan paremmin. Hän kuittaa nopeasti kiusallisen kysymyksen koulujen eriytymisestä ja välttelee ottamasta kantaa siihen, mikä olisi häviäjien kastiin jäävien opettajien, koulujen ja ennen kaikkea oppilaiden kohtalo.
Ylevältä kuulostavan perheiden valinnanvapauden kääntöpuoli on se, että yksien valinnanvapauden kasvaessa toisten yhteiskunnallinen valinnanvapaus kaventuu. Ei-halutut koulut kouluttavat oppilaita, joiden mahdollisuudet menestyä elämässä ovat rajatut. Voidaan jopa puhua institutionaalisesti luoduista häviäjistä, joiden yhteiskunnallinen asema korreloi herkästi sekä kroonisen köyhyyden että rikollisuuden kanssa (Rueda & Stegmueller 2013).
Yhdysvalloissa Bushin hallinnon No Child Left Behind -koulutusohjelma jakoi julkisille kouluille rahaa kansallisten koetulosten perusteella. Tällöin rahavirrat suuntautuivat pois sieltä, missä niitä olisi eniten tarvittu eli pääasiassa suurten kaupunkien kouluista, joissa tulokset olivat huonompia ja joiden enemmistön muodostivat alempien sosiaaliluokkien ja vähemmistöjen oppilaat. Rahat vähenivät juuri niistä kouluista, jotka olisivat tarvinneet enemmän tukea (Ravitch 2010).
Tilanteessa, jossa opettajilla on ”varaa valita”, resurssien puute vaikuttaa koulujen kykyyn houkutella opettajia. Ellei tilanne opettajien työmarkkinoilla ole erityisen tukala, suurin osa pätevistä opettajista hakeutuu töihin kouluihin, joissa korvaus ja työmäärä kohtaavat toisensa (Ravitch 2014). Apusenkin kannattaisi siis perehtyä Ravitchin kirjaan, jonka kuvaus Yhdysvaltain koulujärjestelmästä tarjoaa lukuisia esimerkkejä siitä, että valinnanvapaus synnyttää lähes kaikkea muuta paitsi laadukasta opetusta.
Valinnanvapaus on etuoikeuden symboli
Kansainvälinen valuuttarahasto on huomauttanut, että kasvava epätasa-arvoisuus rapauttaa yhteneväisiä palveluja synnyttäen jatkuvasti syvenevää sosiaalista ja taloudellista epävarmuutta (Ostry, Brg, & Tsangarides 2014). Tasa-arvoiseen koulutukseen panostamisen sen sijaan nähdään usein lisäävän yhteiskunnallista vaurautta. Tätä ajatusta tukee myös Thomas Piketty (2014), joka esittää, että tasa-arvoisten yhteiskuntien talous on yleensä menestyvämpi kuin eriarvoisten. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa valinnanvapaus on myös todellisempi kuin kahden ääripään välissä.
Suomessa on pitkään ollut vallalla näkemys, jonka mukaan koulutusmahdollisuuksien tulisi olla tasa-arvoiset. OECD:n mukaan suomalaiset koulut onnistuvat kouluttamaan lapsia verrattain hyvin huolimatta lasten erilaisista taustoista ja oppimiskyvyistä (OECD 2010: 117). Tällaista opetusmetodia kuvataan myös usein – hyvässä ja pahassa – tasapäistäväksi. Valinnanvapaus on rajattua, mutta tällaisessa tilanteessa myös melko tarpeetonta.
Ei ole näyttöä siitä, että valinnanvapaus synnyttäisi laatua ilman että se lisää syvästi koulujen eriytymistä ja niiden välistä epätasa-arvoa. Kiistämätöntä sen sijaan on se, että valintoja pystyvät parhaiten hyödyntämään sellaiset perheet, joilla on taloudellista tai koulutuksellista pääomaa. Tilanteessa, jossa perheillä ei ole samanlaisia resursseja tehdä valintoja, valinnanvapaus muuttuu etuoikeuden symboliksi. Sen seurauksena koulutukseen perustuvan tietopääoman kertyminen yksipuolistuu, sosiaalinen liikkuvuus hidastuu ja hyväosaisuus alkaa periytyä.
Oikeudenmukaista valinnanvapautta?
Voisiko kysymystä oman lapsen opettajan valinnasta sitten perustella oikeudenmukaisuuskysymyksenä? Onko oikeudenmukaista, että juuri Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen ei saa käyttää – kuten hän itse kysyy – resurssejaan parhaan opetuksen mahdollistamiseksi omille lapsilleen? Vastaavasti voidaan kysyä onko oikeudenmukaista että Apunen saa käyttää resurssejaan parhaan opetuksen mahdollistamiseksi nimenomaisesti omille lapsilleen?
Oikeudenmukaisuusfilosofeilla ei ole antaa tähän valmista vastausta (Matravers 2007), mutta klassisen oikeudenmukaisuusteorian mukaan valinnanvapauden täytyy olla samanlainen kaikille (Rawls 1971). On totta, että julkisesti johdetut palvelut voidaan nähdä valinnanvapautta rajoittavana tekijänä, mutta täysin tasa-arvoisessa järjestelmässä valinnanvapaus taas olisi miltei merkityksetöntä. Ainoastaan kilpailun luoma ”luonnollinen” epätasa-arvoisuus tekee valinnanvapaudesta mielekästä. Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta keskeisiä ovat tasa-arvoiset mahdollisuudet, jotka takaavat valinnanvapauden etuoikeutettuja yksilöitä laajemmalle joukolle. Tällöin valinnanvapautta vaativa oikeudenmukaisuus asettuu vasta-asemaan mahdollisuuksien tasa-arvoon pyrkivän koulutuspolitiikan kanssa.
Lähteitä
Friedman, M. & Friedman, R. (1990). Free to Choose. Mariner Books.
Goldstein, D. (2014). The Teacher Wars: A history of America’s Most Embattled Profession. Doubleday.
Matravers, M. (2007). Responsibility and Justice. Polity Press.
Mol, A. (2008). The Logic of Care: Health and the Problem of Patient Choice. Routledge.
OECD (2010). “Finland: Slow and Steady Reform for Consistently High Results.” http://www.oecd.org/pisa/pisaproducts/46581035.pdf
Ostry, J.D., Berg, A. & Tsangarides, C.G. (2014). Redistribution, Inequality, and Growth. International Monetary Fund Staff Discussion Note.http://www.imf.org/external/pubs/ft/sdn/2014/sdn1402.pdf
Piketty, T. (2014). Capital in the Twenty-First Century. Harvard University Press.
Ravitch, D. (2010). The death and life of the great American school system: How testing and choice are undermining education. Basic Books.
Ravitch, D. (2013). Reign of Error: The Hoax of the Privatization Movement and the Danger to America’s Public Schools. Vintage Books.
Rawls, J. (1971). A Theory of Justice. Harvard University Press.
Rueda, D. & Stegmueller, D. (2013). “Equality or Crime? Redistribution Preferences and the Externalities of Inequality in Western Europe.”http://www.yale.edu/leitner/resources/papers/Ruedapaper.pdf
Schram, A. & Sonnemans, J. (2011). “How individuals choose health insurance: An experimental analysis.” European Economic Review, 55: 799-819.
Sieberg, K.K. and Shvetsova, O. (2012). “Cost efficiency and coverage problems in US Healthcare.” Hallinnon Tutkimus 31(2): 131-137.
