Palkanmaksu, sairaspoissaolot ja sijaisten järjestäminen hoidetaan hyvin kirjavasti yksityisellä liikuntapalvelualalla. Työehtosopimusta ei ole ja monet ohjaajat tekevät työtään ilman työsopimusta. Tuoreessa tutkimuksessa ajatus työehtosopimuksesta ei kuitenkaan saanut juuri kannatusta sen enempää työntekijöiden kuin yrittäjien keskuudessa.
Yksityisellä liikuntapalvelualalla työskentelevät ohjaajat kuuluvat siihen kasvavaan vähemmistöön suomalaisia työntekijöitä, jotka työskentelevät ilman työehtosopimusta. Heidän ja työnantajan välisen työsuhteen ehtoja määrittävät ainoastaan työlainsäädäntö ja työsopimus, mikäli sopimus on solmittu. Monet alalla työskentelevät ohjaajat tekevät työtään ilman työsopimusta ja ilman, että työnantaja noudattaa kaikkia työlainsäädännön työnantajavelvoitteita.
Työlainsäädännön lähtökohtana on heikomman osapuolen eli työntekijän suojelu. Työlainsäädäntö ei voi ottaa huomioon yksittäisten alojen tai ammattien erityistarpeita, vaan se on varsin yleinen peruslaki, joka koskee kaikkia työsuhteita.
Näyttää siltä, että yksityisellä liikuntapalvelualalla työlainsäädännön noudattamiseen liittyvät laiminlyönnit koskevat usein palkanmaksua, sairaspoissaoloja ja sijaisten järjestämistä. Kukaan ei tiedä, miten yleisiä työlainsäädännön rikkomukset alalla ovat. Työlainsäädännön noudattamatta jättämisen syiksi on julkisuudessa mainittu taloudelliset syyt tai työnantajien tietämättömyys työlainsäädännöstä ja -sopimuksista.
Monet alalla työskentelevät ohjaajat tekevät työtään ilman työsopimusta ja ilman, että työnantaja noudattaa kaikkia työlainsäädännön työnantajavelvoitteita.
Yksityisiä liikunta- ja hyvinvointipalveluja tarjoavat keskeisesti erilaiset kunto- ja terveysliikuntakeskukset, hyvinvointi- ja kuntoutuskeskukset sekä urheiluopistot. Liiketoiminnan määrä on lisääntynyt huomattavasti.
Kuntokeskusten lukumäärä ja henkilöstömäärä on viimeisen kymmenen vuoden aikana kaksinkertaistunut. Vuonna 2015 toimialalla oli Tilastokeskuksen luokituksen mukaan 426 yritystä, jotka työllistivät yhteensä 1 800 henkilöä, muun muassa personal trainereita ja liikunnanohjaajia.
Suurin osa kaikista yksityisten liikuntapalvelujen työntekijöistä ja ryhmäliikunnan ohjaajista on naisia, kun taas liikunnanohjaajiksi kouluttautuneet miehet hakeutuvat usein erilaisiin valmennustehtäviin. Kuitenkaan tarkkaa tietoa ryhmäliikunnan ohjaajien määrästä ja sukupuolijakaumasta ei ole saatavilla. Ohjaajat ovat pääosin nuoria. Vanhemmat ohjaajat siirtyvät usein muihin, fyysisesti kevyempiin tehtäviin.
Maassamme on poikkeuksellisen paljon myös joogaohjaajia, sillä joogan harjoittaminen on Suomessa erityisen suosittua. Myös joogaohjaajista suuri osa on naisia, mutta heidän tarkkaa määrää on vaikea arvioida.
Yksityisen liikuntapalvelualan tutkimus
Yksityisellä liikuntapalvelualalla toimii monenlaisia yrityksiä suurista kansainvälisistä ketjuista pieniin, yhden tai kahden yrittäjän yhteisiin yrityksiin. Etsiessämme haastateltavia käynnissä olevaan, Työsuojelurahaston rahoittamaan Uuden työn sukupuolistavat käytännöt ja sopimisen muodot –tutkimushankkeeseen huomasimme, että pääsimme haastattelemaan henkilöstöä vain niissä yksityisen liikuntapalvelualan yrityksistä, joissa asiat koettiin olevan hyvin ja työntekijät olivat tyytyväisiä niin työhönsä kuin työnantajaansakin.
Toki on mahdollista, ettemme tavoittaneet haastatteluissa kaikkia työsuhteisiin liittyviä ongelmia. Lisäksi haastateltavamme kyllä tunnistivat alalla olevan paljon yrityksiä, joissa asiat eivät ole yhtä hyvin.
Aiemmin olemme haastatelleet myös alalla työskenteleviä joogaohjaajia ja keränneet aihetta käsittelevää lehtiaineistoa. Niiden tarjoama kuva alasta ei ole yhtä myönteinen kuin liikunnanohjaajien haastattelujen piirtämä kuva.
Pienellä palkalla tai palkatta
Palkkapolitiikka on keskeinen kysymys yksityisellä liikuntapalvelualalla. Alalla toimii työnantajia, jotka eivät palkkaa ohjaajia työsuhteeseen vaan haluavat pyörittää toimintaansa laskuttavien ohjaajien eli alihankkijoiden kanssa.
Näin he välttävät työnantajan vastuut ja velvollisuudet myös työlainsäädännön noudattamisesta. Osa haastatelluista joogasaliyrittäjistä sanoo suoraan, etteivät he halua olla kenenkään työnantajia. He toivovat, että kaikki joogaopettajat työskentelevät omalla toiminimellä.
Työaikalaki määrittää, että ”säännöllisenä työaikana tehdystä sunnuntaityöstä on maksettava 100 prosentilla korotettu palkka”. Jotkut liikuntapalvelualan yrittäjät jättävät korotetun palkan maksamatta ja maksavat vain normaalin tuntipalkan. Syyksi saatetaan esittää, että lain noudattaminen tulee yrittäjälle kohtuuttoman kalliiksi.
Toisinaan myös tuntipalkka jaetaan suunnitteluosaan ja perusosaan, ja sunnuntaikorvaus maksetaan vain perusosasta, joka on pieni osa tuntipalkasta. Käytäntöä on perusteltu sillä, että suunnittelu tapahtuu muulloin kuin sunnuntaina.
Toiset työnantajat eivät maksa tuntien suunnittelusta mitään. Yrittäjä saattaa myös päätyä ratkaisuun, jossa hän teettää sunnuntaitunnit niillä ohjaajilla, jotka työskentelevät freelancereina ja laskuttavat yritystä. Heitä työlainsäädäntö ei koske.
Yksityiselle liikuntapalvelualalle on tehty suositus minimipalkoiksi. Palkka on monilla ohjaajilla pieni, eikä se aina yllä yksityisellä sektorilla toimiville liikunta-alan yrityksille annetun vähimmäispalkkasuosituksen tasolle.
Kyseessä on vain suositus, eikä minimipalkkaa ole, koska siitä säädetään työehtosopimuksessa. Ohjaajat tiesivät, että jotkut pienet työnantajat maksavat mielellään ainakin osan ohjaajien palkoista pimeästi eli verottomana. Lisäksi pienten yritysten palkanlaskijana voi toimia joko yrittäjä itse tai hänen perheenjäsenensä, jolla ei ole tehtävään tarvittavaa ammattitaitoa. Tällöin palkat saatetaan laskea ja maksaa toistuvasti väärin.
Ohjaajien palkkaa pienentää se, että kaikki työnantajat eivät maksa peruuntuneista tunneista. Tunti voi peruuntua, koska asiakkaita on liian vähän, tai ohjaaja on sairastunut. Lisäksi jotkut edellyttävät ohjaajilta, että he etsivät itselleen sijaisen, jos he sairastuvat tai eivät muusta syystä pääse ohjaamaan tuntia.
Sijaisen etsiminen on erityisen vaikeaa, jos kyseessä on jokin erikoistunti, joiden ohjaajia on vain muutama Suomessa. Jotkut työnantajat myös maksavat ohjaajille palkkaa tunnin asiakasmäärän perusteella.
Jotkut työnantajat voivat edellyttää, että ohjaajat työskentelevät vastaanotossa tai siivoavat, mutta eivät maksa siitä palkkaa. Yksi haastattelemamme joogaopettaja kertoi, että hän tekee kahdeksan tuntia viikossa palkatonta työtä joogakoulun vastaanotossa. Tämän lisäksi joogakoulujen vastaanotoissa ja siivoojina saattaa työskennellä nuoria, jotka eivät saa työstään vastikkeeksi palkkaa, vaan mahdollisuuden osallistua joogatunneille.
Auttaisiko työehtosopimus?
Kun kysyimme sekä työntekijöistä että yrittäjiltä, olisiko työehtosopimuksesta apua alan ongelmiin, ei ajatus saanut juurikaan kannatusta. Jotkut yrittäjät kokevat työehtosopimuksen yrittäjyyden sääntelyksi, jota he eivät halua, vaikka ovatkin tietoisia joidenkin yritysten harjoittamasta työnantajapolitiikasta.
”Mä nään työehtosopimukset sillai, että jos joku yritys niitä rikkoo, ni se että onks sitä vai eiks sitä oo, niin sitä rikotaan siltiki. Kyllä lähtee tollaset asiat mun mielestä siitä työnantajasta, että mitenkä se haluaa mennä. Joko se on reilu tai sitte se koko aja koittaa mennä sieltä, että jos jotain ei tarvii maksaa ni sitte sitä ei makseta. Kyllä mä uskon, että ehkä se voi jotain hillitä, että jos sellanen on, jollakin alalla, niin että sen alle ei ainakaan mennä. Mutta kuitenki sitten on yleissitova, niin mää uskon, että ne ketkä niitä työehtoja polkee, ni ne polkee niitä joka tapauksessa.”
Haastattelukatkelmassa liikuntapalvelualan yrittäjä ottaa kantaa sen puolesta, että yrittäjien reilu suhtautuminen on yrittäjästä itsestään kiinni, eikä sitä voi sääntelyllä muuttaa. Työehtosopimuksen myös pelätään tuovan lisäkustannuksia ja kankeutta yritystoimintaan.
Kun kysyimme sekä työntekijöistä että yrittäjiltä, olisiko työehtosopimuksesta apua alan ongelmiin, ei ajatus saanut juurikaan kannatusta.
Työehtosopimuksen sopijaosapuolena voisi työnantajanpuolella olla yksittäinen yritys, mutta tiedossamme ei ole, että mikään liikuntapalvelualan yritys olisi neuvotellut työehtosopimusta. Näyttää siis siltä, ettei tällaisiin sopimuksiin ole työnantajapuolella erityistä halukkuutta.
Työlainsäädäntöä tiukempi sääntely työehtosopimuksen keinoin ei välttämättä muuttaisi yksityisen liikuntapalvelualan villiä tilannetta. Yrittäjien ei tarvitse muuttaa toimintatapojaan, jos sitä ei heiltä vaadita ja edellytetä.
Kuitenkin esimerkiksi sunnuntaikorvausten maksaminen vain osittain tuo epäreilua kilpailuetua joillekin yrittäjille verrattuna niihin, jotka maksavat lakisääteiset korvaukset. Niin kauan kuin sekä asiakkaat, työntekijät, yrittäjät itse että lakia valvova viranomainen antavat tilanteen jatkua ennallaan, ei muutosta liene näköpiirissä.
Viime vuosina paikallinen sopiminen työsuhteen ehdoista on lisääntynyt voimakkaasti. Yleensä paikallisessa sopimisessa on kyse työehtosopimuksen säännöksen soveltamistavasta tai sopimisesta työehtosopimuksen määrittelemissä rajoissa.
Paikallisen sopimisen neuvotteluja käyvät yksittäisten työntekijöiden puolesta yleensä luottamushenkilöt. Yksityinen liikuntapalveluala tarjoaa esimerkin paikallisesta sopimisesta tilanteessa, jossa työehtosopimuksen tarjoamaa kollektiivista suojaa ei ole, ja työntekijä neuvottelee työsuhteen ehdoista työnantajan kanssa. Näyttää siltä, ettei neuvottelutulos ole erityisen hyvä työntekijöiden kannalta.
Tuija Koivunen, Minna Leinonen ja Katri Otonkorpi-Lehtoranta työskentelevät tutkijatohtoreina Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksessa. Artikkeli on kirjoitettu osana Työsuojelurahaston rahoittamaa tutkimushanketta Uuden työn sukupuolistavat käytännöt ja sopimisen muodot.
