Päiväni murmelina – 30 vuotta vanha puolueiden kriisi uusissa kansissa

Lukuaika: 3 min. 

Nytkähtäisikö vuosikymmeniä junnannut keskustelu eteenpäin, jos poliittisesta osallistumisesta kirjoittavat myös lukisivat politiikan tutkimuksen kirjallisuutta?

Tutustuminen vanhempien neuvonantajien Liisa Hyssälän (kesk.) ja Jouni Backmanin (sd.) Sitralle tekemään työpaperiin Kansanvallan peruskorjaus sai minut taas pohtimaan sitä, lukevatko esimerkiksi poliittisesta osallistumisesta kirjoittavat lainkaan politologista kirjallisuutta. Edellisen kerran pohdin tätä tutustuessani Matti Apusen, Mikael Jungnerin ja Taru Tujusen pamflettiin Pelastakaa puolueet (EVA 2016).

Vaikka Hyssälä ja Backman kertovat työpaperin perustuvan yli sataan haastatteluun ja laajaan tausta-aineistoon, ei lähdeluettelosta löydy kovinkaan montaa politologista kirjaa. Siteeratut lähteet ovat pääasiassa artikkeleita ja muistioita pamflettien ohella.

Toisenlainen tilanne on Pelastakaa puolueet -pamfletin kanssa. Sen kohdalla kirjastoreissulta ovat reppuun eksyneet väärät kirjat. Pamfletin pitäisi käsitellä puolueiden tilaa, mutta kirjallisuusluettelosta ei löydy juurikaan poliittisia puolueita käsitteleviä tieteellisiä tutkimuksia.

Analogioita ja reflektointia ammennetaan liike-elämän toimijoista tehdyistä tutkimuksista. Tekijät eivät ole näköjään lainkaan tulleet ajatelleeksi, että demokraattinen ja yhteisöllinen poliittinen toiminta on jo logiikaltaan erilaista kuin kaupallinen toiminta.

Vähiä politologisia lähteitä luettu huolimattomasti

Tutustumattomuus politologiseen tutkimukseen ei ole ainoa ongelma tarkasteltavana olevissa teksteissä. Myös lainattua tekstiä on usein tulkittu väärin.

Esimerkiksi puolueita käsittelevässä luvussa (s. 28) väitetään, että politiikan tutkijoilla on näköharha heidän julistaessaan, että puolueiden valta on vahvistunut. Tässä tapauksessa viitataan epätarkasti teokseen Poliittinen valta Suomessa kertomatta luvun tekijän nimeä.

Kyseessä lienee Lauri Karvosen artikkeli, jossa hän tosiasiassa väittää, että parlamentarisoitumisen myötä puolueiden valta eduskunnan päätöksenteossa on kasvanut. Syynä ovat pitkäkestoiset enemmistöhallitukset.

Seuraavassa kappaleessa on toivomus, että ”tarvittaisiin lisää tutkimusta, joka keskittyisi puolueiden asemasta eduskuntaryhmän roolin ja aseman tarkasteluun myös suhteessa puolueisiin”. Jos raportin tekijät olisivat vaivautuneet lukemaan kirjan seuraavan, Vesa Koskimaan kirjoittaman luvun ”Onko valta siirtynyt puolueissa kenttäväeltä eliitille?”, joitain vastauksia olisi saatu myös tähän kysymykseen.

Kehityksen suunnat jäävät arvioimatta

Molempia tarkasteluja vaivaa myös historiattomuus. Vaikka Sitran työpaperissa toistetaan toistamisen jälkeen, että Suomen poliittinen järjestelmä luotiin vuonna 1906 ja se on sen jälkeen pysynyt aivan samana muun yhteiskunnan kuitenkin muuttuessa, ei paperista eikä myöskään EVAn pamfletista löydy muunlaista historiallista tarkastelua.

Vaikka muutosta korostetaan, ei viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana tapahtunutta muutosta nähdä kuin pienestä puolueiden tirkistysreiästä. Tämän vuoksi ei nähdä 1980-luvulla ilmaantuneita uudenlaista poliittisen agendan luontia ja uusia politisoinnin tapoja.

Puolueiden ulkopuolelta tulleita tee-se-itse-liikkeitä ei käsitellä muuten kuin jonkinnäköisenä uhkana. Sama vaivaa EVAn paperia, jossa vähätellään Occupy-liikkeitä ja halutaan puolueisiin enemmän uberia ja muita matalan hierarkian toimintatapoja.

EVAn ja Sitran kontribuutioiden tekijät eivät ole tutustuneet viimeimpään noin kolmenkymmenen vuoden demokratiakeskusteluun.

EVAn ja Sitran kontribuutioiden tekijät eivät ole myöskään tutustuneet viimeimpään noin kolmenkymmenen vuoden demokratiakeskusteluun. Suoraa demokratiaa kyllä vaaditaan Sitran paperissa, mutta usein varsin virheellisin termein. Se sotketaan osallistuvaan demokratiaan.

EVAn pamfletissa ihaillaan olematonta hierarkiaa 2000-luvulla perustetuissa yhtiöissä kuten Uber ja Zappos, mutta ei ole tutustuttu kolmekymmentä vuotta sitten alkaneisiin matalan hierarkian yhteiskunnallisiin toimintatapoihin. Siksi kirjassa vaaditaankin, että puolueiden pitää ottaa mallia Uberilta. Sitä edeltäneet vaihtoehtoliikkeet unohdetaan.

Yksipuolinen näkökulma

Ehkä suurin puute EVAn ja Sitran raporteissa on yksipuolinen näkökulma. EVAn pamfletin kolmesta tekijästä kaksi on entisiä puoluesihteereitä. Sitrankin paperin tekijät ovat molemmat olleet puolueidensa huipulla. He katsovat maailmaa puoluetoimiston ja huippupolitiikan norsunluutornista.

Sitran raporttia varten on lisäksi haastateltu päälle sata vaikuttajaa. Rivijäsenen ja vaikkapa tilapäisten liikkeiden kanssa toimivien ihmisten näkökulma puuttuu täysin.

Tekijät katsovat maailmaa puoluetoimiston ja huippupolitiikan norsunluutornista.

Hyssälä kertoi työpaperia käsitelleessä Ylen Politiikkaradiossa, että ensin he haastattelivat filosofeja. Sieltäkö he luulivat löytävänsä suuren viisauden poliittisen osallistumattomuuden ongelmaan? Mikseivät he haastatelleet politologeja?

Mitään uutta mullistavaa kumpikaan raportti ei esitä. Pitkään puolueiden ja poliittisen osallistumisen kriisistä käytyä keskustelua seuranneena olo on kuin elokuvassa Päiväni murmelina. Siinä toimittaja herää aina samaan päivään eikä mitään etene.

EVAn pamfletin hahmottomia Uber-ideoita esiteltiin tosiaan jo kolmekymmentä vuotta sitten silloisissa vaihtoehtoliikkeissä. Sitran työpaperi vaatii puolueiden ohjelmatyön vahvistamista, puoluetyön lisäämistä ja organisaation madaltamista. Siis aika lailla samanlaisia asioita, joita on vaadittu viimeiset kolmekymmentä vuotta.

Koska tästä samoja argumentteja saarnaavasta ”keskustelusta” päästään eroon ja poliittista osallistumisesta käyty keskustelu nytkähtää eteenpäin? EVAn ja Sitran edustajille voisi sanoa, että se on jo nytkähtänyt.

Muun muassa politologit ovat kautta maailman pohtineet länsimaissa vallinnutta asiantilaa. Kehittäneet uusia osallistumisen tapoja, miettineet globaalidemokratiaa, kehittäneet alueellisen demokratian ideoita ja luoneet uusia demokratiateorioita.

Sitrankin vanhemmat neuvonantajat olisivat päässeet aiheessa pidemmälle lukemalla politologista kirjallisuutta. Syvempi perehtyminen jo pelkästään heidän viittaamaansa teokseen Poliittinen valta Suomessa olisi ollut hyvä alku.

VTT, dosentti Rauli Mickelsson on puoluetutkija Turun yliopistossa.

3 kommenttia

  1. Jouni Backman 22.3.2018 - 14:28

    Kyllä on luettu. Myös ”Poliittinen valta Suomessa” jonka johdannossakin todetaan puolueiden aseman vahvistuneen. Meidän käsityksemme toinen. Myös sisältäpäin tarkasteltuna.

  2. Rauli Mickelsson 23.3.2018 - 11:59

    Myös Sitran sivuilla on pitkä lista Poliittisesta vaikuttamisesta ja sen tulevaisuudesta kertovista kirjoista. Työpaperissa ei tätä kirjallisuutta käytetty lainkaan. Tässä linkki:https://www.sitra.fi/artikkelit/11-tarppia-demokratian-tulevaisuudesta/

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*