Millainen on hyvä kansanedustaja? Kuka saa edustaa ketä? Miten edustuksessa ilmeneviä sosiaalisia vinoumia voitaisiin kaventaa? Aihetta pohtivat podcastissamme Hanna Wassin johdattelemana Mikkel Näkkäläjärvi, Ozan Yanar, Elina Pekkarinen ja Mikko Poutanen.
Institutionalisoitunut poliittinen edustus toteutuu läntisissä demokratioissa, Suomi mukaan lukien, eräänlaisena eliittikehänä, jossa taloudellinen, sosiaalinen ja poliittinen valta kietoutuvat yhteen. Mitä paremmin yksilöllä menee, sitä todennäköisimmin hän on myös poliittisesti aktiivinen.
Sama vinouma näkyy tilastojen mukaan myös siinä, kuka asettuu ehdokkaaksi ja tulee valituksi ja mitkä tahot tulevat kuulluksi tärkeissä parlamentaarisissa toiminnoissa, kuten esimerkiksi lainvalmistelussa.
Monissa kysymyksissä suuri- ja pienituloisten näkemykset eivät eroa toisistaan, mutta silloin kun ne eroavat, rikkaiden intressit tulevat päätöksentekoprosessien tuotoksissa paremmin edustetuiksi.
Tähän voi olla useita syitä, kuten se, että rikkaiden intressit ovat selkeämmin ilmaistu ja ne näyttäytyvät näin helpommin toteutettavina, tai että rikkailla on paremmat mahdollisuudet tuoda näkemyksensä päätöksentekijöiden tietoon.
Yksi keino avata edustuksen eliittikehää olisi varmistaa, että eduskuntaan valitaan moninaisista eri lähtökohdista tulevia edustajia. Kuitenkin käsityksemme siitä, kuka kelpaa kansanedustajaksi, on jokseenkin kapea.
Kansallisten vaalitutkimusten pohjalta tiedetään, että äänestäjillä on taipumus äänestää itseään korkeammin koulutettua ehdokasta, nuorimmilla ikäryhmillä itseään vanhempaa ehdokasta ja vanhemmilla taas useammin miesehdokasta.
Miten edustuksessa ilmeneviä sosiaalisia vinoumia voitaisiin kaventaa?
On kuitenkin selvää, että edustuksellisuus on monimutkaisempi käsite kuin vain suora suhde äänestäjien, ehdokkaiden ja valittujen henkilöiden välillä. Politiikan tutkijat ovat pyrkineet kartoittamaan erilaisia tapoja tulkita edustuksellisuutta ja sen toteutumista.
Kysymykseksi myös nousee, kuka saa edustaa ketäkin. Kevään 2019 eurovaalien alla SDP:n ehdokkaan Mikkel Näkkäläjärven ympärillä käyty tunteikas keskustelu nosti esiin myös vaatimuksen nuhteettomuudesta. Menneisyydessä tapahtunut ja sovitettu rikos ei välttämättä niinkään kerro kokemuksesta elämän nurjista puolista, vaan poliittisen uran päättävästä luonneviasta.
Näkkäljärven tapaus nosti esiin myös selkeitä ristiriitoja poliitikkoihin kohdistetuista odotuksista. Poliitikon pitää olla toisaalta inhimillinen ja erehtyväinen, mutta samaan aikaan nuhteeton ja esimerkillinen; poliitikko tasapainottelee jo ehdokkaana monien identiteettien välillä, joita hänen oletetaan – odotetaan – edustavan. Tämä koskettaa myös erilaisia vähemmistöryhmiä edustavia ehdokkaita ja edustajia.
Tässä podcastissa keskustellaan poliittisen edustuksen odotuksista, ideaaleista ja realiteeteista. Millainen on hyvä kansanedustaja ja keitä hän edustaa? Kannattaako virheet tunnustaa? Entä miten edustuksessa ilmeneviä sosiaalisia vinoumia voitaisiin kaventaa?
Kuuntele podcast:
Hanna Wass on professori Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
Mikkel Näkkäläjärvi on rovaniemeläinen kaupunginvaltuutettu ja Demarinuorten puheenjohtaja.
Ozan Yanar on helsinkiläinen vihreä kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen.
Elina Pekkarinen on lapsiasiavaltuutettu ja Helsingin yliopiston dosentti.
Mikko Poutanen on yhteiskuntatieteiden tohtori Tampereen yliopistossa ja Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja.
