Suomalaisten luottamus politiikkaan on muihin Euroopan maihin verrattuna korkealla, mutta kansalaisten luotto omiin kykyihinsä ymmärtää politiikkaa on taas maanosan alhaisimpia. Luottavatko suomalaiset poliitikoihin sokeasti? Miten kansalaispätevyyttä eli ihmisten uskoa kykyihinsä ymmärtää ja vaikuttaa päätöksentekoon voisi parantaa?
Vaalit ymmärretään usein politiikan tutkimuksen kovaksi ytimeksi; tutkitaan vaaleja, vaalien tuloksia, vaaliohjelmia ja niin päin pois. Vaalitutkimuksessa on kuitenkin kyse paljon muustakin.
Vaaleihin liittyy myös kysymys äänestäjistä ja äänestämisestä laajemmin. Keskeisenä käsitteenä voidaan pitää kansalaispätevyyttä, eli toisin sanoen kansalaisten ymmärrystä yhteiskunnallisista asioista, joita vaaleilla valittavien poliitikkojen odotetaan ratkovan.
Tässä Politiikasta -podcastissa vieraana on Tampereen yliopiston Tenure Track -professori Elina Kestilä-Kekkonen. Kestilä-Kekkonen on tutkinut poliittista luottamusta Suomen Akatemian rahoittamassa CONTRE-projektissa. Hän myös kuuluu Suomen vaalitutkimuskonsortioon, joka on jo julkaissut vuoden 2019 eduskuntavaaleja koskeneen eduskuntavaalitutkimuksen otsikolla Politiikan ilmastonmuutos.
Nyt työn alla on niin ikään Suomen Akatemian rahoittama Education, Political Efficacy and Informed Citizenship -hanke eli EPIC. Tutkimushankkeessa tutkitaan koulutuksen merkitystä kansalaispätevyyden kehittymisessä. Tarkoitus on selvittää, mikä on koulutuksen ja erityisesti yhteiskuntaopin opetuksen vaikutus aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamisessa.
Tässä podcastissa keskustellaan siis vaaleista, vaalitutkimuksesta, kansalaispätevyydestä ja sen merkityksestä poliittiselle kiinnittymiselle.
Mitä on vaalitutkimus?
Suomessa eduskuntavaalitutkimusta tekee oikeusministeriön rahoittamana Suomen vaalitutkimuskonsortio, joka on Suomen vaalitutkijoiden yhteenliittymä. Konsortion perustajatahot ovat Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto ja Åbo Akademi, jotka muodostavat myös konsortion johtoryhmän. Konsortio on vastuussa suomalaisen vaalitutkimusaineiston keräämisestä sekä tulosten raportoinnista.
Konsortio kerää neljän vuoden välein edustavan kyselytutkimusaineiston eduskuntavaalien äänestyskunnasta ja laatii sen pohjalta sekä tiiviimpiä indikaattoriraportteja että pääraportin, johon kirjoittavat useat tutkijat, joista osa voi tulla konsortion ulkopuolelta. Pääraporttiin voidaan osittain hyödyntää muita kuin FNES-aineistoja. Vuoden 2019 eduskuntavaalien tutkimusraportti Politiikan ilmastomuutos on tästä hyvä esimerkki.
Uusista jakolinjoista merkittävin on niin kutsuttu sosiokulttuurinen jakolinja, joka vaatii puolueita ottamaan kantaa talouden ja palvelujen järjestämisen ohella muun muassa ympäristönsuojeluun, muuttoliikkeeseen ja vähemmistöjen oikeuksiin.
Sami Borgin, Kestilä-Kekkosen ja Hanna Wassin toimittama eduskuntavaalitutkimus kuvasi nimensä mukaisesti merkittäviä muutoksia suomalaisessa politiikassa ja vaalikampanjoinnissa. Näihin lukeutuvat esimerkiksi internetin ja sosiaalisen median merkityksen kasvaminen ja Suomen aikoinaan jäätyneeksi luonnehditun puoluejärjestelmän sulaminen. Uusista jakolinjoista merkittävin on niin kutsuttu sosiokulttuurinen jakolinja, joka vaatii puolueita ottamaan kantaa talouden ja palvelujen järjestämisen ohella muun muassa ympäristönsuojeluun, muuttoliikkeeseen ja vähemmistöjen oikeuksiin. Ilmastomuutoksesta on tullut tällainen merkittävä teema, joka jakaa vaalikamppailussa puolueita, ehdokkaita ja äänestäjiä.
Vaalitutkimuskonsortion jäsenet tekevät tutkimusta myös muista vaaleista, kuten kuntavaaleista ja maakuntavaaleista. Vaaliehdokkaita on lisäksi tutkittu sekä vuosien 2017 ja 2021 kuntavaaleissa ja vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Politiikan tutkija valokeilassa
Vaalit ovat luonnollinen paikka politiikan tutkijalle nousta esiin myös tiedotusvälineissä. Vaikka poliittisessa kontekstissa esiintyminen voi jännittää, tutkija nojaa asiantuntemukseensa. Politiikan tutkijan saama palaute vaihtelee merkittävästi riippuen siitä, mitä kommentoidaan.
Asiantuntijaroolista voi myös tulla palautetta. Jos keskustelun aiheena ovat tuoreet kannatusmittaukset tai vaalitulos ja äänestysprosentti, numeroista keskusteleminen herättää harvoin yleisössä merkittäviä tunteita. Mitä enemmän vaalituloksia lähdetään tulkitsemaan, sitä herkemmin yleisö tarttuu asiantuntijan näkemykseen, vaikka politiikan tutkija ensisijaisesti puhuu politiikasta eikä politiikkaa.
Asiantuntijaroolista voi tulla palautetta.
Esimerkiksi vaalitutkimuskonsortio ja sen julkaisema pääraportti ovat sekä median että poliitikkojen keskuudessa tunnettuja. Konsortio on tehnyt eduskuntavaalitutkimuksia vuodesta 2003, joten se kykenee tuottamaan myös pidemmän aikavälin tietoa valitsijakunnan asenteiden kehittymisestä ja puolueiden kannattajakunnan muutoksista.
Tätä pidetään arvokkaana työnä, jonka yhteistyökumppanina on oikeusministeriö. Myös poliitikot tiedostavat vaalitutkimuksen arvon.
Uudet vaalit horisontissa
Uudet aluevaalit vuonna 2022 asettuvat ikään kuin kunnallisvaalien ja eduskuntavaalien väliin, kun puhutaan alueellisesta vaikutuksesta. Näiden ohella Suomessa äänestetään myös europarlamentin ja presidentinvaaleissa. Vaalien merkitys julkisen vallankäytön oikeutukselle on ilmeinen, mistä syystä onkin huolestuttavaa, jos äänestysaktiivisuuden laskeva trendi jatkuu.
Kuntavaaleissa 2021 oli ennätyksellisen alhainen äänestysaktiivisuus (55,1 prosenttia), joka oli alhaisin 70 vuoteen. Koronalla voidaan ajatella vaikuttaneen äänestäneiden määrään. Ensi vuonna lisähaasteita aiheuttaa aluevaalien uutuus ja se, että aluevaltuustoissa päätettävät asiat eivät välttämättä ole kansalaisille vielä täysin selvinneet. Kumpikaan seikka ei lupaa hyvää aluevaaleille.
Vaalien merkitys julkisen vallankäytön oikeutukselle on ilmeinen, mistä syystä on huolestuttavaa, jos äänestysaktiivisuuden laskeva trendi jatkuu.
Ehdokasvalinnan vaikeus on merkittävin äänestämättä jättämistä selittävä tekijä. Kuntavaaleissa kuitenkin oma ehdokas on suhteellisen helppo löytää etenkin pienemmissä kunnissa. Alle 10 000 asukkaan kunnissa neljä viidestä äänestäjästä tunsi äänestämänsä ehdokkaan henkilökohtaisesti tai läheisen kautta. Aluevaaleissa tämä etäisyys kasvanee.
Kansalaispätevyyttä kartoittamassa
Kansalaispätevyyttä on sekä sisäistä että ulkoista. Sisäinen kansalaispätevyys tarkoittaa sitä, missä määrin kansalainen kokee ymmärtävänsä politiikkaa ja uskoo omiin kykyihinsä vaikuttaa päätöksentekoon. Ulkoinen kansalaispätevyys puolestaan viittaa politiikan kykyyn vastata kansalaisten odotuksiin ja kansalaisten mielipiteisiin siitä, ottavatko päätöksentekijät kansalaisten näkemyksen huomioon päätöksenteossa. Kansalaispätevyyden tunteella on merkittäviä heijastumia muun muassa poliittiseen osallistumiseen ja äänestysaktiivisuuteen.
Tähän kytkeytyy myös poliittinen luottamus. Suomen erikoisuuksiin kuuluu se, että suomalaisten poliittinen luottamus on eurooppalaista huippua, mutta erityisesti sisäinen kansalaispätevyys eli missä määrin kansalaiset kokevat ymmärtävänsä politiikkaa, on Euroopan alhaisimpia. Tämä herättää kysymyksen siitä, missä määrin suomalaisten korkea luottamus perustuu niin kutsuttuun informoituun kansalaisuuteen ja missä määrin niin sanottuun sokeaan luottamukseen valtaapitäviä kohtaan.
Kansalaispätevyyden tunteella on merkittäviä heijastumia muun muassa poliittiseen osallistumiseen ja äänestysaktiivisuuteen.
Lisäksi kansalaispätevyydessä voidaan havaita suuria väestöryhmittäisiä eroja erityisesti koulutuksen ja sosioekonomisen taustan suhteen. Tästä syystä on erittäin tärkeää tutkia, voidaanko sosioekonomisen taustan vaikutusta paikata demokratiakasvatuksella. Suomalaista koulutusjärjestelmää kiitellään monesti sen kyvystä tasata kotitaustasta kumpuavaa eriarvoisuutta.
On kuitenkin epäselvää, missä määrin peruskoulun jälkeen tapahtuu eriytymistä koulutuspolkujen – ammattikoulun ja lukion – välillä. Lukiossa demokratiakasvatusta jatketaan, mutta ammattikoulussa se on minimissä.
Suomalaista koulutusjärjestelmää kiitellään monesti sen kyvystä tasata kotitaustasta kumpuavaa eriarvoisuutta. Ammattikoulujen leikkaukset saattavat uhata tätä saavutusta.
Esimerkiksi Tuomas Tervasmäki ja Tuukka Tomperi ovat kirjoittaneet Juha Sipilän hallituksen aikaisesta ammatillisen koulutuksen reformista, jossa tarkoituksena oli vastata joustavammin ”tulevaisuuden työmarkkinoiden osaamistarpeisiin”. Leikattiin siis opetuksesta ja keskityttiin osaamiseen työpaikoilla tai työelämässä. Tervasmäki ja Tomperi ilmaisevat huolensa siitä, että ammattikoulutuksen työelämäkeskeisyys kaventaa sen yhteiskunnallisesti sivistävää ja kouluttavaa ulottuvuutta etenkin lukioon verrattuna.
Tähän samaan kysymykseen pureutuu Kestilä-Kekkosen johtama EPIC-tutkimushanke, jossa tutkitaan yhdeksäsluokkalaisia koulutuspolun valinnan kynnyksellä ja uudelleen muutaman vuoden kuluttua, kun he ovat edenneet koulutuspolullaan. Tutkimushanke on otettu hyvin vastaan kouluissa.
Kuten arvata saattaa, koronaviruksen pandemia aiheutti tällekin tutkimukselle haasteita.
Elina Kestilä-Kekkonen on Tenure Track -professori Tampereen yliopistossa ja Suomen Akatemian rahoittaman EPIC-tutkimushankkeen johtaja.
Mikko Poutanen on yhteiskuntatieteiden tutkijatohtori Tampereen yliopistossa ja Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja.
