Politiikan ja faktojen suhde on paljon moniulotteisempi kuin mitä ajatus faktojen jälkeisestä politiikasta antaa ymmärtää.
Esitämme tuoreessa kirjassamme, että politiikan ja faktojen suhde on paljon moniulotteisempi kuin mitä ajatus faktojen jälkeisestä politiikasta antaa ymmärtää. Tässä artikkelissa lähestyn kysymystä Jukka Paastelan vuonna 1995 julkaistun teoksen Valhe ja politiikka: tutkimus hyveestä ja paheesta yhteiskunnallisessa kanssakäymisessä kautta (Gaudeamus).
Paastela esittää kirjassaan 12 valheen muotoa politiikassa. Huoli politiikan faktoista kiinnittyy usein ensimmäiseen valheen muotoon eli tahalliseen, ilmeiseen valheeseen. Kun huomio kohdistuu politiikan ilmeisiin valheisiin, vaarana on, että muut valheen muodot jäävät hahmottamatta. Kuitenkin juuri ilmeiset, faktoilla helposti kumottavat valheet ovat usein vähemmän uhkaavia kuin sellaiset valheet, jotka vaativat laajaa järjestelmätason tarkastelua.
Kun huomio kohdistuu politiikan ilmeisiin valheisiin, vaarana on, että muut valheen muodot jäävät hahmottamatta.
Paastelan esiin tuomat toinen ja kolmas valhe, skandaalit ja sensaatiot, voivat olla hankalia mieltää suoranaisiksi valheiksi. Kuitenkin niiden avulla luodaan tehokkaasti valheellisia mielikuvia ja siirretään huomiota politiikan kiistanalaisista asiakysymyksistä epäolennaisiin tapahtumiin. Media on välttämätön toimija sensaatioiden ja skandaalien rakentamisessa.
Politiikan ikonisten symbolikuvien rakentaminen on osa mielikuvien politiikkaa, jossa tärkeintä on se, miltä asiat näyttävät – ei se, miten ne oikeasti ovat. Siinä missä skandaalit ovat aina jostain näkökulmasta kielteisiä, sensaatiot usein hyödyttävät niiden kohteena olevia toimijoita.
Yhdysvalloissa on esitetty, että monet kriisit tuotetaan tarkoituksella hämärtämään todelliset poliittiset tarkoitusperät ja oikeuttamaan haluttua politiikkavaihtoehtoa. Sensaatiot ja skandaalit voivat tarjota poikkeustilan kaltaisen mahdollisuuksien ikkunan hivuttaa politiikkaa tiettyyn suuntaan.
Huomion tarkoituksellinen kiinnittäminen epäolennaisiin kysymyksiin tai liioiteltuihin uhkiin politiikkalinjausten oikeuttamiseksi ja läpiviemiseksi on paitsi valheellista politiikkaa myös uhka demokratialle. Toisaalta sensaatiohakuinen media pystyy tuottamaan poliitikkoihin liittyviä kohuja, jotka koituvat heidän poliittisen uran kohtaloksi. Paastela toteaa, että ”skandaalien lopputulokset voivat olla oikeudellisesti ja moraalisesti kyseenalaisia, kun niihin päädytään paljolti siksi, että kansa janoaa verta”.
Korruptiosta valheellisiin lupauksiin
Yksi poliittisen valheen muoto on korruptio. Paastela kirjoittaa, että ”Suomen hallitusten politiikkaa 1870- ja 1980-luvuilla voitaisiin pitää korruptiivisena. Vaaleilla on ollut selvästi osoitettava vaikutus politiikkaan: aina vaalivuosina poliitikot ovat lisänneet kansalaisten käytettävissä olevia tuloja keventämällä verotusta tai kasvattamalla julkisen sektorin menoja”. Paastelan mukaan tyypillisin korruption muoto Suomessa ovat kuitenkin niin sanotut hyvä veli -verkostot.
Politiikassa annetaan myös valheellisia lupauksia, joita voi olla varsin vaikea arvioida, koska politiikan lupaukset ovat yleensä tulkinnanvaraisia. Kuinka ottaa huomioon muuttuvat olosuhteet? Entä poliittiset voimasuhteet?
Lupauksiin liittyy vahvaa poliittista kamppailua, jonka seurauksiin vaikuttavat usein mielikuvat ja ennakko-oletukset lupauksen esittäjästä. Poliitikon julkinen kuva vaikuttaa siihen, miten lupaus tulkitaan.
Edustuksellinen demokratia omalla tavallaan myös ruokkii lupausten antamista. Paastela kirjoittaa siitä, miten jos ”ei esitetä vaatimuksia ja pidetään matalaa profiilia, moititaan politiikkaa vaihtoehdottomaksi. Jos taas esitetään näyttäviä vaatimuksia, ne tulkitaan lupauksiksi; ja kun niitä ei voida toteuttaa, politiikkaa moititaan epäuskottavaksi ja sanotaan, että se on pelkästään kabineteissa tapahtuvaa kähmintää”.
Kielelliset valheet
Kieli ja sen monimerkityksellisyys edustavat poliittisen valheen muotoa. Kielen avulla voidaan rakentaa merkityksiä, joiden valheellisuutta on vaikea todistaa faktantarkistuksella, mutta joiden tarkoitus on kuitenkin harhaanjohtaminen ja hämärtäminen. Kieli ei ole itsessään totuudellista, vaan sen avulla pitäisi pyrkiä kuvaamaan todellisuutta mahdollisimman tarkasti, ei monimerkityksellisesti.
Kieli ei ole itsessään totuudellista, vaan sen avulla pitäisi pyrkiä kuvaamaan todellisuutta mahdollisimman tarkasti, ei monimerkityksellisesti.
Politiikassa valtion menoleikkauksista voidaan puhua vanhentuneiden rakenteiden uudistamisena ja sotilaallisesta hyökkäyksestä ennaltaehkäisevänä iskuna. Kielen vaikuttavuus rakentuu vuorovaikutuksessa, ja usein poliitikkojen pyrkimys tarjota uusia kielellisiä tulkintoja kompastuu juuri siihen, että niiden tarkoitushakuisuus tunnistetaan. Silloin poliitikko voi joutua naurunalaiseksi, mikä johtaa paitsi uskottavuuden heikentymiseen myös syytöksiin tekopyhyydestä.
Poliittinen tekopyhyys on seitsemäs valheen muoto, joka liittyy teeskentelyyn ja hurskasteluun. Se ilmenee usein sanojen ja tekojen välisenä ristiriitana. Syytökset kaksinaismoralismista tarjoavat tehokkaan poliittisen aseen mustamaalata vastustajia, koska teeskentelyä on aina paheksuttu laajasti.
Politiikassa, kuten Paastela kirjoittaa, ”teeskenneltyjä ominaisuuksia saattavat olla mahtavuus ja vaikutusvaltaisuus, mutta yhtä hyvin myös vähäpätöisyys ja nöyryys, aina tilanteesta riippuen”.
Jossain määrin tekopyhyys on aina osa politiikkaa.
Yksi poliitikko voi pyrkiä liioittelemaan kannatustaan ostamalla näkyvyyttä ja seuraajia sosiaalisessa mediassa, toinen taas esiintymään kansanomaisena ja vaatimattomana kansan palvelijana. Poliitikon julkisuuskuvan rakentamisessa on yhä useammin mukana viestinnän ammattilaisia, jotka toteuttavat määrätietoisen strategian, johon voi kuulua niin sensaatioita, lupauksia kuin monimerkityksellistä kieltä.
Jossain määrin tekopyhyys on kuitenkin aina osa politiikkaa. Poliitikon väitteen siitä, että juuri hän on täydellisen puhdas tekopyhyydestä, voi nähdä tekopyhyyden vahvimpana ilmentymänä.
Uhkaavimmat valheet
Numeroiden vääristely, harhaanjohtaminen ja tarkoitushakuinen käyttö sekä propaganda edustavat tunnettuja valheen muotoja, joilla on useita erilaisia ilmentymiä politiikassa. Järjestelmävalhe, organisoitu valhe sekä elämisvalhe ovat puolestaan usein uhkaavimpia politiikan valheita, koska ne ovat niin vahvasti kietoutuneet osaksi poliittista järjestelmää ja siksi niin vaikeasti tunnistettavissa.
Järjestelmävalhe, organisoitu valhe sekä elämisvalhe ovat usein uhkaavimpia politiikan valheita.
Esimerkiksi ryhmäkuri ja vaalitapa voivat Paastelan mukaan johtaa järjestelmävalheisiin, koska ne tuottavat edustuksellisen demokratian kannalta valheellisia seurauksia. Järjestelmävalheessa on kysymys siitä, että politiikan institutionaaliset rakenteet johtavat ”lainsäätäjien tarkoitusperille vastakkaisiin lopputuloksiin ja sen takia voidaan väittää, että politiikka muuttuu luonteeltaan valheelliseksi, paheelliseksi tai muuksi sellaiseksi negatiivisena koetuksi asiaksi”.
Organisoitu valhe taas tarkoittaa sitä, että ”julkinen valta pitää yllä valhetta pakotuskoneistojensa avulla”. Organisoidut valheet ovat tyypillisiä totalitaristisille järjestelmille, mutta eivät liberaalit demokratiatkaan ole immuuneja niille.
Sotia on oikeutettu organisoitujen valheiden avulla, ja demokratioissa päättäjät ovat riippuvaisia kansansuosiosta, mikä voi jopa ruokkia valehtelua. Itsevaltaisilla johtajilla on muita keinoja vallan pönkittämiseksi.
Demokratioissa päättäjät ovat riippuvaisia kansansuosiosta, mikä voi jopa ruokkia valehtelua.
Paastelan esittelemä viimeinen valhe, elämisvalhe, on kollektiivista itsepetosta, joka on kokonaisvaltainen tulkinta todellisuudesta. Paastela kirjoittaa, että itsepetoksella ”voidaan tarkoittaa vääriä uskomuksia, joita ihminen itse ei huomaa, toiveajattelua, jota yksilö ei välttämättä tiedosta sekä tarkoittamatonta tietämättömyyttä”.
Yhtenä elämisvalheen ilmentymänä Suomessa voidaan pitää kysymystä saamelaisten oikeuksista ja sitä, että ”Suomessa monet eivät tiedä tai usko, että Suomellakin on oma kolonisointihistoriansa”.
Myös suhtautuminen ilmastomuutokseen täyttää monissa länsimaissa elämisvalheen tunnusmerkit: vaikka tutkittua tietoa ilmastonmuutoksen uhista on runsaasti saatavilla, poliittinen päätöksenteko on täysin ristiriidassa sen kanssa.
Politiikan hyveet ja paheet
Politiikan ja valheen suhteessa on kysymys yhteiskunnassa vallitsevista hyveistä ja paheista. Valheen ja totuuden raja ei kuitenkaan kulje samassa linjassa paheen ja hyveen rajan kanssa. Pyrkimys suureen totuuteen ruokkii ehdottomuutta ja kaventaa demokratialle keskeisen poliittisen kamppailun tilaa.
Kun vaatimus totuudellisuudesta kasvaa ehdottomaksi ja dogmaattiseksi, totuus alkaa helposti kasvaa niin suureksi, että se hiljalleen muistuttaa ”suurta valhetta”.
Totuus on yleensäkin huono käsite politiikassa. Sen sijaan olisi parempi puhua viisaasta harkinnasta, joka pitää sisällään pyrkimyksen hyveelliseen toimintaan. Hyve on laajasti jaettu käsitys arvokkaista ominaisuuksista. Sen sijaan totuus on paitsi häilyvä ja tulkinnanvarainen käsite myös altis sille, että pieni ryhmä yhteiskunnassa kaappaa käsitteen ja alkaa esittää omat tulkintansa todellisuudesta yhtenä totuutena, johon muiden on sopeuduttava.
Ari-Elmeri Hyvönen kirjoittaa osuvasti kirjassamme, että meidän pitää puolustaa ”pieniä” totuuksia demokratian ennakkoehtona. Kun vaatimus totuudellisuudesta kasvaa ehdottomaksi ja dogmaattiseksi, totuus alkaa helposti kasvaa niin suureksi, että se hiljalleen muistuttaa ”suurta valhetta”. Politiikassa, kuten Hyvönen toteaa, pieni on usein kaunista.
Johanna Vuorelma työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkostossa. Vuorelma on toiminut Politiikasta-lehden päätoimittajana vuodesta 2014 saakka.
