Politiikkaa voi tehdä monella tavalla. Tampereen yliopiston kurssilla etsittiin vaikuttamisen, teatterin ja esityksen kohtaamispisteitä.
”Tehdään politiikkaa! Yhteiskunnallisia esitysalustoja etsimässä” kokosi Tampereen yliopistolla yhteen teatterityön, viestinnän ja yhteiskuntatieteiden opiskelijoita. Kurssilla synnytettiin ymmärrystä teatterin, esityksen ja poliittisen vaikuttamisen kohtaamispisteistä. Tämä tapahtui kokeilemalla, millaisia vuorovaikutteisia esityksiä niiden välille voisi rakentaa.
Opintojakson aikana kolme työryhmää suunnitteli ja toteutti yhteiskunnallisen esitysalustan vuorovaikutteisen tapahtuman muodossa. Ryhmätyöprosessin aikana he tarkastelivat, miten heidän luomansa esitysalustat toimivat yhteisen kohtaamisen ja poliittisen vaikuttamisen paikkoina.
Yhteiskunnallinen esitysalusta
Kurssikuvauksessa puhuttiin esitysalustasta. Sillä ohjattiin ajatuksia niin, että tuotoksen ei tarvitse asettua ennalta määritetylle ”näyttämölle”, vaan jokainen esitysalusta synnyttää itse oman, mahdollisesti aivan uudenlainen näyttämönsä.
Esitysmuotoa ja -paikkaa ei siis ratkaistu etukäteen, vaan esitysalustat muotoutuivat aihepiiriin tutustumalla ja lähestymistavan pohjalta.
Kurssilla synnytettiin ymmärrystä teatterin, esityksen ja poliittisen vaikuttamisen kohtaamispisteistä.
Toteutukseen liittyi suuri määrä työtä, jota teatteriesityksen työryhmätyöskentelyyn ei yleensä kuulu. Esitysalustan työstäminen ei kehitä ainoastaan taiteellista ulosantia, vaan siihen sisältyy myös itse näyttämön luominen. Se taas vaatii niin tuotantoa kuin viestintää.
Opintojakson tavoitteena oli vaikuttaa. Siksi oli välttämätöntä tarkentaa sitä, mihin haluttiin vaikuttaa, sekä sitä, mihin ja miten jokainen opiskelija oli valmis vaikuttamaan. Taiteellisen neuvottelun sijaan työskentelyssä korostuikin poliittisen vaikuttamisen neuvottelu.
On tärkeää huomata, että voi itse vaikuttaa ja luoda hyvin monenlaisia poliittisia näyttämöitä.
Opintojakson ohjelmaan sisältyi tapaamisia tieteen, taiteen ja vaikuttamisen asiantuntijoiden kanssa. Vierailevina luennoitsijoina kuultiin Poltiikasta-verkkolehden vastaavaa päätoimittajaa Mikko Poutasta, politiikan tutkija Johanna Vuorelmaa, kuvataiteilija Jani Leinosta, nykytaiteilija Tellervo Kalleista, toimittaja Ina Mikkolaa ja Greenpeace Suomen energia- ja ilmastovastaava Olli Tiaista.
On tärkeää huomata, että voi itse vaikuttaa ja luoda hyvin monenlaisia poliittisia näyttämöitä.
Opiskelijat ymmärsivät politiikan tekemisen mahdollisuudet moninaisesti, minkä toi esiin kolme helmikuun alussa järjestettyä tapahtumaa. Niitä ja niiden työryhmäläisissä herättäneitä ajatuksia esitellään tässä kirjoituksessa.
Uuden vuosikymmenen teekutsut
Yksi työryhmä (Miko Petteri Jaakkola, Tommi Kokkonen, Ella Rantanen, Anna-Maija Oka ja Arttu Soilumo) valitsi politiikan tekemisen alustaksi teekutsut, jotka järjestettiin avoimena tapahtumana Tampereen yliopistolla.
Tapahtuman teemana oli ihmisten kohtaaminen. Työryhmän mukaan henkilökohtainen kohtaaminen on tärkeää yhteiskunnassamme ja ajassamme, joka pyrkii jakamaan ihmisiä toisistaan erotettaviin ryhmiin.
Tapahtuman järjestämistä motivoi opiskelijoiden usko siihen, että vain kohtaamalla voimme tavoittaa toisen ihmisen ja ymmärtää ytimen siitä, mikä tekee meistä ihmisiä: empatia, yhteisöllisyys ja kyky ottaa muut huomioon. Tapahtuman kutsussa todettiin: ”Jokaisella meistä on kyky olla niiden puolella, joiden on vaikea saada äänensä kuuluviin – jokaisella meistä on kyky kuunnella”.
”Jokaisella meistä on kyky olla niiden puolella, joiden on vaikea saada äänensä kuuluviin – jokaisella meistä on kyky kuunnella”.
Erityisesti haluttiin nostaa esiin tietyt yhteiskunnalliset etuoikeudet ja niihin pohjaavat ennakkoluulot, jotka muovaavat yhteiskunnallista ja mediakeskustelua.
Illan aikana teekutsujen vieraat saivat osallistua etuoikeuskävelyyn ja keskustella yhdenvertaisuuden toteutumisesta korkeakoulumaailmassa tapausesimerkkien kautta. Tapahtumassa kuultiin lisäksi puheenvuoro transaktivisti Valo Inkiseltä.
Ideana oli rakentaa kaikki vastaanottava tapahtuma, joka kuitenkin ottaa kantaa. Taustalla oli halu avata keskustelua eriarvoisuutta vastaan ja yhteiskunnassa marginalisoituneiden äänien puolesta.
Työryhmälle kävi ilmi, että hyvää tarkoittavan ja poliittisesti kantaa ottavan tapahtuman järjestäminen ei kaikkineen ole helppoa. Kun käsitellään etuoikeuksia, nousee keskiöön myös tekijöiden omat taustat ja erilaiset etuoikeudet.
Oman kokemuksen rajallisuus johtaa herkästi epävarmuuteen parhaasta mahdollisesta etenemistavasta. Omaa kokemustaan reflektoineet opiskelijat totesivatkin, että tapahtuman määrittäminen ja päätöksenteko vaativat tiettyä päättäväisyyttä sekä valmiutta tehdä rajauksia.
Politiikan tekemisen tasapainottelua
On vaikeaa arvioida, missä suhteessa politiikan tekemisessä provokaatio ja ongelmattomuus kohtaavat tai voivat kohdata. Syntyy ristiriita, kun kipeisiin aiheisiin tulisi tarttua voimakkaasti mutta kuitenkaan ketään loukkaamatta tai sivuuttamatta.
Ratkaisuna näihin haasteisiin opiskelijat miettivät ryhmätyöskentelyn dynamiikkaa ja sitä, kuinka tärkeää on, että kukin tapahtuman toteutukseen osallistuva löytää itselleen mielekkään vahvuusalueen. Viestin ja tapahtuman tarkoituksen terävöittäminen alusta lähtien katsottiin käytännön järjestelyjä ohjaavaksi, epävarmuutta lieventäväksi ja järjestäjiä motivoivaksi.
Opiskelijat miettivät ryhmätyöskentelyn dynamiikkaa ja sitä, kuinka tärkeää on, että kukin tapahtuman toteutukseen osallistuva löytää itselleen mielekkään vahvuusalueen.
Teekutsujen toteutuksen aikana siis ilmeni, kuinka politiikan teossa on selvästi kynnys jo epävirallisemmallakin tasolla. Järjestävä työryhmä joutui tasapainottelemaan monen asian, muun muassa kiireen, kanssa. Erityisen haasteelliseksi todettiin jakaa aika sekä suunnittelulle ja ajatustyölle että tapahtuman järjestämiseen liittyville käytännön järjestelyille.
Haasteiden vastapainona opiskelijat kuitenkin kokivat, että tapahtuman valmisteluprosessi opetti paljon sekä yhteistyöstä että myös itsestä. Erään opiskelijan sanoin ”minussa prosessi jatkuu”.
Opiskelijat totesivat, että jos asiansa katsoo riittävän tärkeäksi, sen eteen toimiminen on jo itsessään arvokasta, vaikka itse esitysalusta – tapahtuma – ei herättäisi suuria tuloksia tai laajaa yleistä kiinnostusta. Esityksellisyys on vain yksi monista alustoista, jolla politiikkaa voi tehdä.
Hautajaiset avohakkuille
Toinen työryhmä (Anna Böhm, Talvikki Eerola, Nelia Naumanen, Santeri Niskanen ja Inkeri Raittila) järjesti avohakkuiden ”hautajaiset” ja yhdisti siitä kuvatun videon Tampereen yliopistolla järjestettyyn paneelikeskusteluun. Keskusteluun kutsuttiin metsäpolitiikan asiantuntijoita, jotka kommentoivat tapahtumasta erillistä Avohakkuut historiaan –kansalaisaloitetta sekä metsien merkitystä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.
Tapahtuman aikana nähtiin työryhmän videoteos Eduskuntatalon portailla pidetystä Hautajaiset avohakkuille –performanssista sekä kuultiin heidän pyrkimyksestään tuoda näkyväksi maa- ja metsätalousvaliokunnassa käsittelyssä oleva kansalaisaloite. Hautajaisiin oli kerätty sosiaalisen median avulla kansalaisten kirjoittamia muistopuheita avohakkuille.
Aihe oli erityisen ajankohtainen, koska kansalaisaloite otettiin käsittelyyn marraskuussa 2019. Luonnonsuojeluliiton mukaan jo sen lähetekeskustelussa kuultiin virheellisiä väitteitä.
Opiskelijoita mietitytti, kuinka alkuinnostuksen jälkeen kansalaisaloitteet usein katoavat poliittisen järjestelmän syövereihin. Näin niiden voima poliittisena vaikutuskeinona tuntui jokseenkin epäselvältä.
Opiskelijat kuitenkin huomasivat, että he pystyivät omalla taide-esityksellään vaikuttamaan ajankohtaiseen keskusteluun ja ohjaamaan ihmisten huomiota kansalaisaloitteeseen.
Opiskelijat huomasivat, että he pystyivät omalla taide-esityksellään vaikuttamaan ajankohtaiseen keskusteluun ja ohjaamaan ihmisten huomiota kansalaisaloitteeseen.
Työryhmä otti performanssinsa pohjaksi Pilvi Porkolan esittämän esitystaiteellisen näkökulman, josta löytyi esityksen utopistinen luonne – kurotus tulevaisuuteen, joka olisi toisenlainen.
Opiskelijat reflektoivat, että nykypäivänä edes performanssi Eduskuntatalon portailla ei vaikuta erityisen radikaalilta, sillä katukuvassa kuvataan jatkuvasti. Vaikka harva tuli keskustelemaan esiintyjien kanssa, performanssin järjestämisellä oli työryhmän jäsenten mielestä symbolista merkitystä.
Performanssista asiakeskusteluun
Performanssin ohella järjestetty paneelikeskustelu oli huomattavan erilainen alusta politiikan tekemiseen, sillä se korosti, kuinka asiatieto – jopa asiantuntijuus – toimii usein vaatimuksena julkiseen keskusteluun osallistumiselle.
Erästä opiskelijaa lainaten: ”Olen prosessin aikana todennut sen, että minun pitää tietää aiheesta tarpeeksi, jotta voin vaikuttaa poliittisesti. Minun tulee olla valmis vastaamaan niihin kysymyksiin, jotka ovat epämiellyttäviä. Niihin kysymyksiin, joilla vastapuoli ilmeisimmin tulisi laittamaan vastaan ja kyseenalaistamaan asiani tärkeyden.”
Esitysalustat vaativat tuekseen selkeän agendan, mikäli tarkoitus on paljastaa tai esittää poliittisia suhteita. Tämä edellyttää sitä, että poliittiset toimijat – ryhmänä tai itsenäisesti – tietävät aiheestaan mahdollisimman paljon. Tämä helpottaa esityksenkin rajaamista onnistuneesti – keskustelutilaisuuksista puhumattakaan.
”Olen prosessin aikana todennut sen, että minun pitää tietää aiheesta tarpeeksi, jotta voin vaikuttaa poliittisesti.”
Taiteen ei kuitenkaan tarvitse tietoisesti pyrkiä olemaan poliittista, sillä yhteiskunnallisesti kantaaottava taide on sitä väistämättä omalla tavallaan. Taiteeseen liittyy usein lähtemättömästi yhteiskunnallinen aktivismi.
Toisella ryhmällä oli siis samanlaisia kokemuksia kuin ensimmäiselläkin, jossa käytäntö muutti suunnitelmia. Konkreettiset kokeilut nähtiin hyödyllisinä keinoina viedä projektia eteenpäin. Performanssin konsepti pidettiin aluksi avoimena, mutta sitä myös rajattiin tarkoituksenmukaisesti uudelleen.
Performanssiin kutsuttiin myös osallistumaan aihetta käsitteleviä poliitikoita. Samalla työryhmälle selvisi, että on täysin mahdollista tavallisena kansalaisena ottaa puhelin käteen ja saada kontakti päättäjiin. Suomessa etäisyys valtaapitäviin ei ole mahdottoman pitkä.
Mitä esitys jättää jälkeensä? Performanssin videotallenne mahdollistaa sille pidemmän elinkaaren. Opiskelijat halusivat kiinnittää ihmisten huomion kansalaisaloitteeseen ja käyttää sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia näkemyksensä levittämiseen.
Tässä onnistuttiin, sillä performanssi on videon välityksellä levinnyt laajalle ympäristöjärjestöjen kautta.
Politiikan tekeminen vaatii siinä määrin vaivaa, että esityksestä tai toiminnasta pitää pystyä innostumaan.
Keskeistä huomattiin olevan myös ryhmän innostaminen ja motivoiminen. Politiikan tekeminen vaatii siinä määrin vaivaa, että esityksestä tai toiminnasta pitää pystyä innostumaan. Innostuminen sitouttaa toimintaan.
Tavoitteet kannattaa asettaa realistisiksi. Tämä varmasti pätee kaikkeen yhdessä tekemiseen, joka pyrkii vaikuttamaan – ei ainoastaan poliittisesti.
What the F*RTUM
Kolmannen Tehdään politiikkaa! -työryhmän (Heli Hyttinen, Inke Koskinen, Samuel Kujala, Sofia Smeds ja Hilma Toivonen) performanssissa jo valmisteluprosessi näytteli tärkeää osaa. Työryhmä järjesti 7.2.2020 avoimet harjoitukset Kansallisteatterissa, jossa tiedotettiin tulevasta esityksestä maaliskuussa pidettävässä Fortumin yhtiökokouksessa.
Sittemmin yhtiökokous siirtyi koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan takia. Työryhmän aloite sai kuitenkin huomiota mediassa.
Opiskelijat ottivat kantaa siihen, että suomalaisen valtionyhtiö Fortumin hiilivoimaomistus kasvoi sen jälkeen, kun yhtiö osti enemmistöosuuden energiayhtiö Uniperista, jonka kasvihuonepäästöt ovat isommat kuin koko Suomella yhteensä.
Osana performanssia opiskelijat ryhtyivät Fortumin osakkeenomistajiksi ja vaativat suoraan yhtiöltä vastausta siihen, onko yhtiö aidosti sitoutunut Pariisin ilmastosopimuksen aikatauluun hiilivoiman alasajossa.
Osana performanssia opiskelijat ryhtyivät Fortumin osakkeenomistajiksi.
Keskeinen osa performanssia oli pelata yhtiölain sääntöjen mukaisesti ja tuoda taiteellisen performanssin häiriö kunnioittavasti ja keskustelevasti osaksi sellaista tilaa, jossa aktivismia harvemmin nähdään. Tarkoitus ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut aiheuttaa pahantahtoista häiriötä.
Performanssin julkistustilaisuudessa käsiteltiin yhtiökokouksessa esitettäväksi suunnitellun runomuotoisen kysymyksen lähtökohdat. Performanssin toteuttaminen kahdessa osassa oli välttämätöntä, sillä vain ensimmäisen osan saaman mediahuomion avulla voitiin luottaa siihen, että myös jälkimmäinen yhtiökokouksessa pidetty performanssi huomioitaisiin.
Tarkoituksena oli siis valjastaa median julkinen katse valtionyhtiön päätöksentekoon ja kansainvälisiin sitoumuksiin. Opiskelijat näkivät, että tätä ilman edes valtionyhtiön, joka oli vähintään nimellisesti sitoutunut Suomen kansallisiin päästötavoitteisiin, toimintaa ei voisi muuttaa.
Politiikan tekeminen yhteistyökumppaneiden kanssa
Työryhmän näkemys oli, että esitystaide on monin tavoin lähtökohtaisesti poliittista. Aiheen ja esitystavan siinä missä esitysalustankin valitseminen ovat kaikki poliittisia valintoja, joita taitelijat tekevät tiedostamattaankin. Poliittisuutta ei voi paeta.
Samaan aikaan poliittisuus vaikuttaa kuitenkin vaativan nykyaikana niin tiukkaa polttopistettä, että taiteella on vaikea siihen vastata. Etenkin median kiinnostuksen esteeksi saattaa muodostua taiteellinen inspiraatio, joka ryhmän kesken voi johtaa sirpaleisuuteen kirkkaan viestin sijaan.
Esitystaide on monin tavoin lähtökohtaisesti poliittista.
Performanssin rinnalla yhtä tärkeäksi tavoitteeksi nousi sen julkisuuskuva. Opiskelijat kuvasivat, kuinka turhauttavaa ja jopa lannistavan vaikeaa oli saada toimittajat kiinnostumaan projektista, vaikka ilmastokriisiä koskeva uutisointi on jo pitkään ollut esillä. Tämä korostaa sitä, että Suomessakin media on osa niin sanottua huomiotaloutta.
Opiskelijat päättivätkin tavoitella yhteistyökumppaneita, jotka lisäisivät mediahuomion todennäköisyyttä. He kuvasivat työskentelynsä koostuneen yhteydenotoista, tiedotteen muotoilusta ja performanssin idean myymisestä yhteistyökumppaneille. Kuten avohakkuiden hautajaisia järjestävässä työryhmässä, opiskelijat huomasivat saavansa ymmärtäväistä ja jopa tukevaa palautetta yhteydenottoihinsa.
Lisäksi yhtiökokouksen kaltaiseen viralliseen tilaan astuminen vaati jo aktiivista tukiverkoston rakentamista. Tuki ja saatu apu oli yhtäältä korvaamattoman arvokasta, mutta samalla monimutkaisti kokonaisuutta.
Vaikka työryhmä säilyi samana, ulkoiset sidonnaisuudet rajasivat liikkumatilaa: kaikkea piti kysyä ja kaikilta, ennen kuin päätöksiä voitiin tehdä.
Pelko syö luovuudelta hapen
Ymmärrettävästi pelko epäonnistumisesta kasvoi samassa tahdissa tapahtuman saaman näkyvyyden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Kyse ei enää ollut vain opiskelijoiden itsensä toteutuksesta. Huoli siitä, että performanssi voisikin haitata ympäristöjärjestöjen työtä, nousi niin ikään esiin.
Toisaalta pelkoa tasoitti toinen, yhtä aito pelko tulevaisuudesta ilmastokriisin aikakaudella. Tätä pelkoa voi jo luonnehtia sukupolvikokemukseksi.
Opiskelijat pohtivat sitä, kuinka tapahtuman – ei niinkään performanssin – suorittaminen alkoi syödä tilaa luovalta taiteellisuudelta osana politiikan tekemistä. Eräs opiskelijoista kommentoi, että ”suorittamisen ja vapaan ihmettelyn välillä tasapainoilu on vaikeaa, mutta se osoittautui vielä vaikeammaksi, kun päämääränä on poliittinen vaikuttaminen”.
Taide saattaa olla usein poliittista, mutta sen sanoittaminen politiikan hyväksymällä kielellä voi olla erittäin haastavaa.
Taide saattaa olla usein poliittista, mutta sen sanoittaminen politiikan (ja median) hyväksymällä kielellä voi olla erittäin haastavaa. Tämä johtaa siihen, että poliittisuuden vaatimus uhkaa vetää politiikan tekemisen vain rajattujen ryhmien piiriin – tavallisen kansan ulottumattomiin.
Kolmannen työryhmän toiminta jatkuu yhä, kurssin jälkeenkin, sosiaalisessa mediassa. Työryhmä odottaa edelleen yhtiökokouksen toteutumista ja aikoo esittää kannanottonsa.
Politiikan kentän kynnykset
Opiskelijoiden kokemukset politiikan tekemisestä heijastavat monia epävirallisesti tiedostettuja huomioita. Politiikan kentälle astuminen ilman tukiverkkoja on vaikeaa. Huomiota omalle asialleen voi olla hankalaa saada modernissa huomiotaloudessa, etenkin jos keskeinen viesti ei ole napakaksi ja kirkkaaksi hiottu.
Näiden vaatimusten valossa ei ole vaikeaa nähdä, miksi politiikka vaikuttaa suljetulta ammattilaisten areenalta, jonne astuva tulokas jää huomaamatta ja pahimmillaan pelkää aiheuttavansa ajamalleen asialle enemmän haittaa kuin hyötyä.
Huomiota omalle asialleen voi olla hankalaa saada modernissa huomiotaloudessa, etenkin jos keskeinen viesti ei ole napakaksi ja kirkkaaksi hiottu.
Opiskelijoilla on selvästi kuitenkin mielenkiintoa politiikan tekemiseen, joten siihen valmistaville kursseille olisi varmasti jatkossakin kysyntää. Työryhmät osoittivat, että kun ensimmäisen kynnyksen yli pääsee, politiikan kentältä saattaa löytää yllättäviäkin yhteistyökumppaneita. Osallistuminen poliittiseen keskusteluun taiteen keinoin on mahdollista, joskin ajoittain työlästä.
Opiskelijoiden kertomuksissa toistuivat tärkeinä käytännön opetuksina politiikan tekemisen suunnitelmallisuus ja polttopisteen kirkastumin en.
Eräs opiskelijoista kuvasi, kuinka taiteellisessa työskentelyssä on tärkeää oppia arvioimaan ideoita kriittisesti ja tarvittaessa päästää niistä irti. Politiikan tekeminen edellyttää usein yhteisen tahtotilan muodostamista ja ohjaamista suuren joukon kesken.
Kurssilla politiikan tekemisen alustana olivat taiteelliset performanssit, joiden välityksellä voitiin merkityksellisesti tarkastella todellista maailmaa ja sen yhteiskunnallisia kipukohtia.
”Tehdään politiikkaa! Yhteiskunnallisia esitysalustoja etsimässä” oli teatterityön, viestinnän ja yhteiskuntatieteiden opiskelijoille suunnattu yhteisopintojakso. Kurssi järjestettiin Tampereen yliopistossa marras–helmikuussa 2019–2020. Kurssin vastuuopettajana, vetäjänä ja suunnittelijana toimi Laura Marleena Halonen.
Mikko Poutanen on tutkijatohtori Tampereen yliopistossa ja Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja.
Iida-Maria Tammi on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa ja Politiikasta-lehden Politiikasta taidetta -sarjan kuraattori.
