DocPoint-arvio: ”Kuin aika olisi pysähtynyt”
Maaliskuussa 2022 venäläiset sotilaat surmasivat kymmeniä siviilejä Pohjois-Ukrainassa sijaitsevassa Butshan kaupungissa. When Spring Came to Bucha kertoo elämästä Venäjän joukkojen lähdön jälkeen.
Maaliskuussa 2022 venäläiset sotilaat surmasivat kymmeniä siviilejä Pohjois-Ukrainassa sijaitsevassa Butshan kaupungissa. When Spring Came to Bucha kertoo elämästä Venäjän joukkojen lähdön jälkeen.
Väkivalta sekä kiehtoo että kauhistuttaa sen katselijaa. Politiikasta taidetta -sarjan webinaarissa pohdittiin väkivallan olemusta ja syitä sille, miksi palaamme väkivaltaisten kuvien äärelle yhä uudelleen. Tässä artikkelissa tiivistetään keskustelun kulku ja sen keskeinen anti.
Koronavuosi kulttuurialan silmin -sarjan viimeisen jakson aiheena on freelancer-taiteilijoiden työ ja toimeentulo. Jaksossa pohditaan myös esittävien taiteiden ja kulttuurin merkitystä niiden laajemmassa yhteiskunnallisessa ja filosofisessa viitekehyksessä.
Koronavuosi kulttuurialan silmin -sarjan neljännessä jaksossa keskustellaan kuvataiteesta. Kuluneen vuoden aikana haasteena on ollut se, että näyttelyitä on jouduttu perumaan tai siirtämään tulevaan. Toisaalta poikkeusvuosi on kasvattanut yksityishenkilöiden tekemien taideostojen määrää.
Koronavuosi kulttuurialan silmin -sarjan kolmannessa jaksossa keskustellaan pandemian vaikutuksesta suomalaisiin kirjailijoihin ja kirjallisuuteen. Jaksossa vieraana on kirjailija, toimittaja ja Helsingin kaupunginvaltuustoon valittu Minna Lindgren.
Suoratoistopalvelut menestyvät, festivaalit sinnittelevät siirtymällä osin verkkoon, mutta elokuvateattereille kulunut vuosi on ollut historiallisen huono. Koronavuosi kulttuurialan silmin -sarjan toisessa jaksossa keskustellaan elokuvasta pandemian keskellä.
Koronavuosi kulttuurialan silmin -sarja alkaa! Sarjan ensimmäisessä jaksossa keskustellaan pandemian vaikutuksesta suomalaisiin muusikoihin ja muihin musiikkialan toimijoihin.
Maailmankuulu tietokirjailija Jared Diamond pohtii Mullistus-teoksessaan syitä sille, miksi jotkin maat selviävät kriiseistä kun taas toiset eivät.
Politiikkaa voi tehdä monella tavalla. Tampereen yliopiston kurssilla etsittiin vaikuttamisen, teatterin ja esityksen kohtaamispisteitä.
The Cave kertoo syyrialaisten lääkäreiden elämästä ja työstä Itä-Ghoutan piirityksen aikana. Se on koskettava ja inhimillinen kuvaus siviilirohkeudesta sodan keskellä.