Yksi viimeisimmistä kansainvälisten suhteiden tutkimuksen kehityksistä on niin sanottu pragmaattinen käänne (pragmatic turn). Mutta mitä on pragmatismi?
Pragmatismin varhaiset juuret ovat Antiikin Kreikassa. Esimerkiksi Aristoteleen tiedon eri muotojen jaottelu teoreettisen ja käytännön tiedon välillä tuo esiin eron universaalin, ajattoman ja ”tieteellisen” tiedon sekä kontekstuaalisen, käytännön tiedon välillä. Tosin Aristotelestä tuskin voi pitää pragmatistina.
Pragmatismi keskittyy käytännön tiedon ja laajemmin käytäntöjen merkitykseen tiedon muodostumisessa tieteessä, tutkimuksessa ja sosiaalisessa maailmassa yleisesti. Filosofisena suuntauksena sen ”koti” on 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku Yhdysvalloissa, erityisesti Charles Sanders Peircen, William Jamesin, John Deweyn ja George Herbert Meadinkirjoituksissa. Toki pragmatisteja oli muuallakin 1900-luvun alussa, muun muassa Italiassa, Ranskassa ja Oxfordissa.
Pragmatismista on useita eri muotoja, ja jokainen edellä mainittu ajattelija on tuonut pragmatismin ”klassiseen” ymmärrykseen oman sävynsä. Tämän tekstin tarkoitus ei ole verrata näitä eri sävyjä, tai pragmatismin eri muotoja, keskenään, vaan antaa yleinen ymmärrys pragmatismista.
Pragmatismin historian lyhyt oppimäärä
Joskus ”ainoaksi amerikkalaiseksi filosofiaksi” tituleerattu pragmatismi katosi parrasvaloista Yhdysvalloissa 1900-luvun alun jälkeen. Osasyy löytyy eurooppalaisten ajattelijoiden maahanmuutosta maailmansotien takia sekä behavioralistisesta käänteestä. Tosin tilanne muuttui 1970-luvulla ja sen jälkeen.
Kansainvälisten suhteiden alalla kesti kuitenkin kauemmin. Pragmatismin tuloon vaadittiin ensin intellektuaalista tilaa, jota loi behavioralististen lähestymistapojen vastustus, tieteellisen realismin kritiikki, postmodernismi ja poststrukturalismi. Feminismi ja sosiaalinen konstruktivismi olivat keskeisessä roolissa tuon tilan luonnissa ja legitimoinnissa. Huomattavassa roolissa oli myös niin sanottu lingvistinen käänne.
Voidaan jopa ajatella, että pragmatismi on seuraava ”looginen” askel kielellisestä käänteestä. Sehän nimenomaan korostaa lingvististen käytäntöjen merkitystä, kun taas pragmatismi keskittyy käytäntöihin laajemmin. Kielen voi ajatella olevan yksi sosiaalisen maailman käytännöistä. Siinä mielessä se on keskeisessä roolissa pragmatismissa, joka esimerkiksi tarkastelee käsitteitä ja käsitteiden merkitystä sekä sosiaalisessa maailmassa että sosiaalisen maailman tutkimisessa.
Kapea käsitys pragmatismista
Heuristisesti hyödyllistä on erottaa pragmatismin kapea käsitys sen laajemmasta ymmärryksestä. Vaikkei tarkoitukseni ole verrata eri pragmatisteja keskenään, mainittakoon, että yleisesti ottaen varhaisten pragmatistien voidaan sanoa painottaneen kapeaa käsitystä pragmatismista.
Kapealla käsityksellä tarkoitan pragmatistisen maksiimin tai periaatteen käyttöä olennaisten käsitteiden ja hypoteesien selventämisessä. Käsitteitä ja hypoteeseja selvennetään tarkastelemalla niiden käytännön seuraamuksia. Käytännön seuraamusten tarkastelu mahdollistaa muun muassa ratkaisemattomien tai ”turhanpäiväisten” kiistelyjen paljastamisen.
William James selvensi edellä mainittua seuraavalla esimerkillä:
”Kuvittele käveleväsi filosofiystäviesi kanssa metsässä. Huomaatte oravan olevan läheisen puun rungossa. Yksi teistä lähestyy oravaa, mutta se kiertää puun rungon toiselle puolelle. Ystäväsi yrittää nähdä oravan paremmin ja kiertää myös puuta. Tämä ei kuitenkaan tuota tulosta. Kun ystäväsi kiertää puuta, kiertää orava puun runkoa edelleen.”
Jamesin mukaan tästä seuraa ongelmallinen kysymys: kiertääkö kyseinen henkilö oravan vai ei? Toisaalta kyllä, toisaalta ei.
Vastaus on kyllä, henkilö kiertää oravan, jos ymmärrämme kiertämisen niin, että hän on ensin oravan pohjoispuolella, sitten idässä oravaan nähden, sitten etelässä ja lopulta lännessä.
Vastaus on ei, hän ei kierrä oravaa, jos tarkoitamme kiertämisellä sitä, että henkilö on ensin oravan edessä, sitten sen oikealla puolella, sitten takana ja lopulta vasemmalla puolella.
Tuo ongelmallinen kysymys on siis ongelmallinen vain, jos emme kiinnitä tarpeeksi huomiota siihen, mitä käytännössä tarkoitamme keskeisillä käsitteillä. Kapea käsitys pragmatismista keskittyy nimenomaan tämänkaltaiseen käsitteiden ja hypoteesien tarkasteluun selventääkseen niitä, jotta tutkimus voi edetä tai jotta voidaan tunnistaa tutkimuksen ongelmakohtia.
Laajempi käsitys pragmatismista
Pragmatismin laajempi käsitys ei keskity vain pragmatistisen periaatteen hyödyntämiseen käsitteiden ja hypoteesien tarkastelussa niiden käytännön seuraamuksien kautta. Laajempi käsitys keskittyy tietynlaisiin lähestymistapoihin, joita meidän olisi hyvä ja käytännöllistä hyödyntää.
Eri pragmatismin muodot eroavat yleisesti nimenomaan näiden eri lähestymistapojen korostamisessa. Yhteistä tosin näille on Hilary Putnaminmukaan seuraavat neljä ”ominaisuutta” tai filosofista teemaa: skepsismin hylkääminen, fallibismin hyväksyminen, tiukkojen dikotomioiden hylkääminen ja käytännön priorisointi.
Käsittelen näistä kolmea ensimmäistä erikseen tarkemmin alla. Viimeinen teema eli käytännön priorisointi osana pragmatismia ei tarvinne lisäselvityksiä.
Skepsismin hylkääminen
Pragmatismin näkökulmasta kartesiolaisuus johti meidät harhapolulle. Kartesiolaisuuden merkittävä pilari on skepsismi, ja pragmatismi suhtautuu hyvin epäluuloisesti kartesiolaisen skepsismin hyödyllisyyteen ja normaaliuteen. Descartes painotti radikaalia epäilystä, ja omalla tavallaan hänen ajattelunsa oli mullistavaa aikoinaan. Kuulemma meidän tulee epäillä kaikkea, mitä emme ole voineet varmistaa. Aisteihin tai kokemuksiimme emme voi luottaa suoraan; senhän tiesivät jo Antiikin kreikkalaisetkin.
Mutta kuka meistä epäilee kaikkea, mitä emme ole voineet varmuudella varmistaa? Pragmatistit kokevat, että kartesiolainen epäilys on epänormaalia ja jopa luonnotonta. Eikö tämä radikaali epäilys itse asiassa johda moniin ongelmiin?
Kartesiolainen epäilys on yritys siirtyä kontekstin ulkopuolelle, mutta pragmatistit korostavat, että mehän nimenomaan haluamme ymmärtää ja tietää jotakin jossakin tietyssä kontekstissa.
Me haluamme tietää, mitä meidän tulisi tehdä Suomen kansantaloudelle nyt, emmekä mitä yleensä kansantalouksille voi tehdä. Me haluamme tietää, mitä Venäjän toimet Syyriassa tarkoittavat nyt, emmekä mitä vieraan vallan sotilaalliset toimet toisen valtion alueella tarkoittavat yleensä. Miten Kuuban ohjuskriisin voisi ymmärtää ilman kylmän sodan kontekstia?
Pragmatistit väittävätkin, että epäilys on suotavaa silloin, kun siihen on aihetta, mutta sen ei tule olla lähtökohta. Käytännössä me pidämme uskomuksiamme ja teorioitamme tosina, kunnes niitä on syytä epäillä – ei päinvastoin.
Fallibismin hyväksyminen
Tieteen historia osoittaa, että olemme olleet väärässä monta kertaa. Suuri osa teollisen vallankumouksen aikana vallalla olleista teorioista on nykyään hylätty. Pragmatistit lähtevät siitä ajatuksesta, että olemme olleet väärässä ennen ja voimme olla väärässä nytkin. Mahdollisesti meidän ei edes pidä yrittää tavoitella absoluuttista varmuutta. Agnostikkojen tapaan pragmatistit saattavat epäillä, voiko absoluuttista varmuutta edes saavuttaa – ellei kyse ole jostakin triviaalista, kuten väitteestä ”naimattomat miehet ovat poikamiehiä”.
Tieteen kehitys ei välttämättä liity ollenkaan ”Totuuden” ja absoluuttisen varmuuden saavuttamiseen. Sen sijaan, pragmatistit saattavat väittää, tieteen kehitys liittyy siihen, että me voimme kysyä aivan uudenlaisia kysymyksiä.
Pragmaattisesta näkökulmasta Totuus on hankala asia. Jos ajattelemme aikaa, jolloin vallalla oli teoria näkymättömästä eetteristä, jossa radiosignaalit kulkevat, radiot toimivat hyvin, tai jos ajattelemme aikaa, jolloin Wolfersinbiljardipallomalli kansainvälisestä politiikasta oli esillä, valtioiden väliset suhteet olivat ymmärrettäviä. Nyt nuo teoriat on hylätty aikoja sitten.
Miten radiot voivat toimia aikana, jolloin ”epätosi” teoria oli vallalla, tai miten pystyimme ymmärtämään valtioiden suhteita ”huonon” mallin kautta? Pragmatisteille on selvää, että olemassa olevat teoriat voivat olla ”epätosia” siinä mielessä, että ne saatetaan hylätä tai korvata myöhemmin. Kyse on siitä, että nyt hylätyt teoriat ja mallit mahdollistivat aikoinaan uusien kysymysten esittämisen. Samoin voi olla nykyisten teorioiden ja tiedon kohdalla.
Pragmatistit hyväksyvät, että tietomme, teoriamme, menetelmämme ja lähestymistapamme voivat olla erheellisiä. He eivät yritä väittää saavuttavansa absoluuttista varmuutta, vaan ovat valmiita muuttamaan käsityksiään ja uskomuksiaan, jos siihen on syytä.
Ehdottomien dikotomioiden hylkääminen
Aiemmin voimassa olleet teoriat ja niiden myöhempi hylkääminen tuo esiin pragmatistisen suhteen totuuteen ja sen merkitykseen. Olivatko nuo hylätyt teoriat ”totta”, ei ole yhtä merkittävää kuin se, että ne toimivat ja että niiden avulla me pystyimme toimimaan.
Nyt hölmöltä vaikuttava eetteriteoriakin pystyi antamaan meille työkalun, jonka avulla me pystyimme selittämään tiettyjä empiirisiä havaintoja. Pystyimme kehittämään uutta teknologiaa, kysymään uusia kysymyksiä, luomaan parempia selityksiä: ”menemään eteenpäin”.
(Sivuhuomautus: luonnollisesti kaikki mikä toimii ei ole oikein moraalisesti. Pragmaattinen lähestymistapa ei hyväksy nielemättä kaikkea, mikä toimii. Se nimenomaan haluaa keskittyä käytännön seuraamuksiin – monikossa ja konstekstuaalisesti – yrittäessään vastata tarkastelun alla olevaan kysymykseen, moraalia unohtamatta.)
Palatakseni dikotomioiden hylkäämiseen, tosi/epätosi on yksi dikotomia, johon pragmatismi suhtautuu epäilevästi. Toinen dikotomia liittyy binääriseen ajatteluun, siihen, että tiede voisi vastata kaikkiin sille esitettyihin kysymyksiin joko ”kyllä” tai ”ei”.
Ensinnäkin yhteiskuntatieteissä, mutta myös luonnontieteissä, tieteelliset kokeet eivät anna yksiselitteisiä, itsestäänselviä tuloksia, vaan ne vaativat aina tulkintaa. Onko jokin ”iso” vai ”pieni” tulos, riippuu sen käytännön merkityksestä.
Friedrich Kratochwilin esimerkkiä lainaten yksi millimetri on katastrofaalinen virhe, jos valmistamme mikrosiruja. Toisaalta se on täysin mitätön virhe, jos rakentamamme pilvenpiirtäjä poikkeaa tuon verran ylimmässä kerroksessa piirustuksistamme.
Toiseksi tuo jako kahteen – dikotomisen ajattelun peruspilari – yksinkertaisesti unohtaa, että on olemassa kolmas vaihtoehto: ”ei tiedä”, ”ei voi päätellä/päättää” tai ”ei voi tietää”. On olemassa monia asioita, joita emme voi tietää tosiksi kartesiolaisella varmuudella, mutta se ei tarkoita, että ne olisivat täten epätotta tai väärin.
Yhteenveto
Pragmatismin voi sanoa olevan suuntaus, joka pitää käytännön toimintaa tiedon edellytyksenä ja päämääränä. Toki on olemassa eri pragmatismeja ja ymmärryksiä pragmatismista. Itse korostaisin pragmatismissa käytäntöihin keskittyvää tutkimusta ja käytäntöjen käytännön seuraamuksien tutkimista. Samoin nostaisin esiin kartesiolaisen perinteen hylkäämisen ja fallibismin hyväksymisen sekä kontekstuaalisuuden. Voin tietenkin olla väärässä.
PhD Hannes Peltonen on kansainvälisen politiikan yliopistonlehtori Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa.
