Radikaalioikeisto käyttää hyväkseen hybridiä mediatilaa salaliittoteoreettisen ajattelun levittämisessä

Radikaalioikeisto pyrkii kierrättämään ’vaihtoehtoisia totuuksia’ hybridissä mediatilassa, eli vastamedian ja sosiaalisen median kautta perinteisen uutismedian seuraajille. Kierrättämällä salaliittoteoreettista sisältöä eri mediatilojen ja -tyyppien välillä radikaalioikeisto paitsi lisää kannatustaan myös rapauttaa yhteiskunnallista keskustelua sekä luottamusta demokraattisiin instituutioihin.

Mediaympäristön nopea muuttuminen on avannut uudenlaiset viestintästrategiat ja jopa manipulaation mahdollisuudet kaikenlaisille poliittisille liikkeille. Hämmästystä, pöyristystä ja jopa vihaa herättävä väite somealustalla kiinnittää tunnetusti käyttäjien huomion. Parasta on, jos syntyy spekulaatiota väitteen paikkansapitävyydestä. Näin väite kerää reaktioita ja lähtee liikkeelle alustalta toiselle ja kontekstista toiseen parhaimmillaan valtavirtaiseen mediaan saakka. Loputonta spekulaatiota ylläpitävät salaliittoteoriat ovat ihanteellisen tarrautuvaa, hyvin leviävää sisältöä.

Salaliittoteoriat ja radikaalioikeisto

Vaikka uudet poliittisen mobilisaation tavat eivät kysy niiden käyttäjän agendaa, toistaiseksi oikeistopopulistit ovat olleet menestyksekkäimpiä valjastamaan hybridin mediatilan mahdollisuuksia käyttöönsä. Heille kysymys ei ole ainoastaan suorempien viestikanavien mahdollistamasta äänestäjien puhuttelusta ‘valtamedian’ asettaman poliittisen agendan yli.

Keskeistä on myös alhaisen moderoinnin mahdollistama poliittinen tyyli, jossa korostuu eliitinvastaisuuden lisäksi “huonotapainen” retoriikka sekä kriisitietoisuuden propagointi ja lietsominen. Samalla oikeistopopulistit ovat jo pitkään ja säännönmukaisesti pyrkineet asemoimaan perinteisempiä tiedotusvälineitä ja tiedontuotannon auktoriteetteja osaksi ‘eliittiä’, jonka massiivista koneistoa vastaan “urheat altavastaajat joutuvat sotimaan nuolin ja jousin” (mm. Copsey 1996).

Parasta on, jos syntyy spekulaatiota väitteen paikkansapitävyydestä. Näin väite kerää reaktioita ja lähtee liikkeelle alustalta toiselle ja kontekstista toiseen parhaimmillaan valtavirtaiseen mediaan saakka.

Tällaiset kehystämiskäytännöt korostuvat radikaali- ja äärioikeiston suosimissa vastamedian julkaisuissa ja sosiaalisen median ryhmissä. Eräänä vedenjakajana oikeistopopulistisen ja radikaalioikeiston mobilisaationarratiivien välillä voidaan pitää ajatusta demokraattisten instituutioiden kautta tapahtuvasta vallankäytöstä lähtökohtaisesti salamyhkäisenä ja kansanvastaisena prosessina, jonka keskeinen toimija on jonkinlainen “syvä valtio”.

Eliittikriittisyytensä vuoksi salaliittoteoreettinen ajattelu resonoi hyvin populismin kanssa. Koska syvää valtiota johtavan harmaan eminenssin identiteetistä, saati vaikuttimista, on radikaalioikeiston mukaan äärimmäisen vaikeaa saada luotettavaa tietoa, heidän on tuotettava tätä koskeva sisältö olennaisilta osin keskenään omilla foorumeillaan sekä uudelleenkoulutettava yleisönsä tulkitsemaan ”elitistisen valtamedian” uutistuotantoa vastakarvaan.

Salaliittoteorioiden ja faktojen välinen suhde

Salaliittoteoreettista maailmankuvaa on kuitenkin vaikea ymmärtää, jos sitä tarkastellaan vain joko ”totuudenjälkeisen ajan” poliittisena ilmiönä tai pyrkien tarkastamaan ja kumoamaan esitettyjä virheellisiä tosiasiaväittämiä. “Vaihtoehtoiset faktat”, joihin Donald Trumpin neuvonantaja Kellyanne Conway viittasi perustellessaan Valkoisen talon käsitystä presidentin virkaanastujaisten väkimäärästä, saivat hetkessä osakseen globaalin pilkkavyöryn. Ilmaus kuitenkin paljastaa salaliittoteoreettisen ajattelun ytimen, jossa kysymys on kokonaisesta uskomusjärjestelmästä, joka järjestää ”faktat” uuteen asentoon.

Salaliittoteoreettisen ajattelun kokonaisvaltaisuutta kuvaa käsite “maailmanhallintamyytti”, jota Toni Saarinen (2019) käyttää kuvaamaan salaliittoteorioiden ydintä, vaihtoehtoista uskomusjärjestelmää salaisesta maailmanhallituksesta. Maailmanhallintamyytti kuvaa yhtäältä uskomusjärjestelmän sisältöä: jaettua, vaihtoehtoista ymmärrystä maailmaa hallitsevasta salajuonesta ja sen korvaavasta uudesta maailmanjärjestyksestä. Toisaalta maailmanhallintamyytin käsitteellä voidaan selittää yksilön kognitiivista prosessia hakea kokonaisselitystä globaalin maailman monimutkaisten keskinäisriippuvuuksien määrittelemille ilmiöille.

Kysymys on kokonaisesta uskomusjärjestelmästä, joka järjestää ”faktat” uuteen asentoon.

Hybridi mediaympäristö tarjoaakin yhtäältä alustan vaihtoehtoisten uskonyhteisöjen muodostamiselle, levittämiselle ja niiden poliittiselle hyödyntämiselle ja toisaalta runsaasti polttoainetta myyttisen ajattelun vahvistamiseksi. Digitaalisesta teknologiasta ja innovaatiosta on tullut keskeinen spekulaation osa radikaalioikeiston kierrättämissä maailmanhallintamyyteissä.

Salaliittoteorioiksi kutsuttujen maailmanhallintamyyttien, -narratiivien ja -ajatusrakennelmien kumoaminen tai vahvistaminen on usein mahdotonta. Siksi ne ovat huomattavan vastustuskykyisiä jopa hyvin resursoidulle ja systemaattiselle faktantarkistukselle.

Aktiivinen faktantarkistus voi jopa kääntyä tarkoitustaan vastaan tarjoamalla radikaalioikeiston narratiiveille huomattavaa näkyvyyttä ja lisää seuraajia.

Kuten olemme aiemmin todenneet, aktiivinen faktantarkistus voi jopa kääntyä tarkoitustaan vastaan tarjoamalla radikaalioikeiston narratiiveille huomattavaa näkyvyyttä ja lisää seuraajia. Toisaalta yksittäisiin täsmäiskuihin perustuva faktantarkistus voi tehokkaimmillaan katkaista siivet sellaisilta valheellisilta ja virheellisiltä tulkinnoilta, jotka uhkaavat saavuttaa merkittävää suosiota suuren yleisön parissa.

QAnon ja koronauutisointi esimerkkinä salaliittoteoriasta

Syksystä 2017 asti levinnyt QAnon on yksi esimerkki nopeasta uuden maailmanhallintamyytin muotoutumisesta sekä digitaalisen teknologian ja hybridin mediaympäristön kaksoisluonteen hyväksikäyttämisestä. Vaikka monimutkaisten ja risteävien uskomusten kirjoma QAnon ei kutsu yksinomaan radikaalioikeistoa, on sillä tiivis yhteys presidentti Donald Trumpiin.

QAnoniin uskovat pitävät totena julkisuuden henkilöiden pedofilia- ja saatananpalvontarinkejä. He näkevät Trumpin messiaanisena pelastajana, jonka avulla korruptoitunut virkakoneisto eli ”syvä valtio” paljastuu. Tulevaan “suureen myrskyyn” uskovat jatkavat apokalyptista perinnettä, jossa mullistuksen jälkeen odottaa oikeudenmukaisempi maailma ja siihen uskovat palkitaan. Kannattajat seuraavat Q:ksi kutsutun anonyymin “vuotajan” ripottelemia vihjeitä eli “leivänmuruja” sosiaalisen median alustalta toiselle kooten kollektiivista käsitystä uuden maailmanjärjestyksen muodostumisen vaiheesta ja omasta roolistaan siinä. QAnoniin uskovia on myös Suomessa.

Q:n vihjeet pelillistävät salaliittoteorian. Vihjeiden seuraaminen ja tulkitseminen on kollektiivista maailmanhallintamyytin rakennus- ja ylläpitotyötä, joka kiinnittää osallistujat eri alustoilla toimiviin yhteisöihin, joissa tätä työtä tehdään. Poliittinen osallistuminen laajenee eksegeettiseksi tulkinnaksi, jonka vihjeitä haetaan paitsi Q:n kryptisistä viesteistä, myös poliitikkojen silmäniskuista tai sähköpostivuotojen ruokaresepteistä.

Kannattajat seuraavat Q:ksi kutsutun anonyymin “vuotajan” ripottelemia vihjeitä eli “leivänmuruja” sosiaalisen median alustalta toiselle kooten kollektiivista käsitystä uuden maailmanjärjestyksen muodostumisen vaiheesta ja omasta roolistaan siinä.

Ennusmerkki voi piillä missä hyvänsä ja kulttifaniutta muistuttavassa yhteisössä on mahdollisuus koota sosiaalista pääomaa sisäpiiriä vahvistavaa sisältöä tuottamalla ja tietämällä enemmän kuin muut (vrt. Nikunen 2005; Hirsjärvi 2009; Valaskivi 2009). Kuluttaja-tuottajien (“produser”, Bruns 2008) muodostama “digitaalinen jalkaväki” (Vaccari and Valeriani 2016) lähtee yhä useammin myös kaduille, Trumpin vaalitilaisuuksiin ja koronarajoituksia vastustaviin mielenosoituksiin.

Korona-aikana korostuva tiedon huomattava epävarmuus ja tulkinnanvaraisuus on laskenut kynnystä virallisten lähteiden tuottaman tiedon uudelleentulkinnalle myös sellaisten ihmisten parissa, joita maailmanhallintamyyttien askartelu ei tyypillisesti puhuttele. Insinöörien ja aktivistien jakamien vaihtoehtoisten pandemiamallinnusten ja projektiokäppyröiden räjähdysmäinen kierto legitimoi osaltaan myös villimpiä teorioita Kiinan pyrkimyksistä levittää tahallaan virusta 5G-mastojen kautta tai lääketeollisuuden tavoitteesta istuttaa ihmisiin mikrosiruja rokotteella. Tällaisia teorioita pyritään myös valjastamaan radikaalioikeiston poliittisen agendan ajamiseksi.

Perinteisen median rooli uudenlaisessa toimintaympäristössä

Sosiaalisen median toimintalogiikka ja liiketoimintamallit perustuvat huomioon, jota mitataan reaktioilla. Reaktioksi riittää jo linkin avaaminen, mutta niitä ovat myös tunne-emojien käyttö, jakaminen ja kommentointi. Algoritmit eli alustojen toimintalogiikan määrittelevät kaavat ja säännöt nostavat esiin sitä, mikä on jo saanut reaktioita.

Tunteita herättävä sisältö kerää enemmän reaktioita kuin neutraali ja erityisen paljon kiertää pelon, vihan ja pöyristyksen tunteita keräävä sisältö. Oikeistopopulistit ja radikaalioikeisto käyttävät tätä hybridin mediaympäristön ominaisuutta erityisen taitavasti hyväkseen. Suomalainen tutkimus osoittaa, että närkästystä herättävä oikeistopopulistinen sisältö kiertää erityisen hyvin, koska sitä kierrättävät sekä sen vastustajat että kannattajat.

Sosiaalinen media ei kuitenkaan riitä tekemään salaliittoteorioista ja radikaalioikeiston näkemyksistä merkittäviä ilmiötä. Hybridissäkin mediaympäristössä tämä rooli on edelleen vanhoilla valtavirtamedioilla. Raportoidessaan ‘neutraalisti’ poliitikon pöyristyttävät, mutta paikkansapitämättömät väitteet journalistinen media levittää käsitykset uskovien kulttipiirien ulkopuolelle ja lisää niiden vaikutusvaltaisuutta. Lisäksi perinteisillä mediatoimijoilla on oma lehmä ojassa. Personoinnille, tunteellistamiselle ja eliittikritiikille perustuva mediapopulistinen toimintalogiikka nojaa samaan, tunteilla käyvään voitontavoittelun periaatteeseen kuin sosiaalisen median alustojen liiketoimintamallit.

Raportoidessaan ‘neutraalisti’ poliitikon pöyristyttävät, mutta paikkansapitämättömät väitteet journalistinen media levittää käsitykset uskovien kulttipiirien ulkopuolelle ja lisää niiden vaikutusvaltaisuutta.

Mediatoimijoiden kesken on suuria eroja siinä, millä tavoin ja missä määrin esimerkiksi tunteita käytetään huomion ja sen tuoman taloudellisen hyödyn tavoittelussa. Suomalaiset mediatalot ovat silti käyttäjätiedon keräämisen ja personoidun sisällön jakamisessa osa samaa hybridiä mediaympäristöä kuin sosiaalisen median alustat. Tämän kytköksen selvempi avaaminen lisäisi valtavirtaisen median uskottavuutta.

Moniäänisen mediakentän vaaliminen on ensiarvoisen tärkeää. Perinteiset mediatoimijat voivat haastaa radikaalioikeiston tarinaa valtavirtamediasta ”ja kansanvastaisen eliitin käsikassarana” luomalla tilaa keskenään ristiriitaisille, perustelluille näkemyksille. Vaikka radikaalioikeiston digisotilaiden uskomuksiin vaikuttaminen ei liene perinteisille mediatoimijoille mahdollista, todellinen kamppailu käydään siitä, millaisiin tiedontuotannon auktoriteetteihin laajat yleisöjoukot luottavat.

Artikkeli on osa Sosiaalinen media ja politiikka -juttusarjaa.

Tutkijatohtori Niko Pyrhönen työskentelee Helsingin yliopistossa Suomen Akatemian ENNCODE-konsortion osahankkeessa, joka tarkastelee ääri-ilmiöiden kiertoa pimeän verkon ja haettavan internetin välillä.

Apulaisprofessori Katja Valaskivi johtaa mainittua osahanketta ENNCODE-konsortiossa sekä Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamaa Salaliittoteorioiden politiikka (SAPO) -hanketta Helsingin yliopiston Teologisessa tiedekunnassa.