Arvio: Rauhanneuvottelija – Miten konflikteja ratkaistaan. Tehdas Teatteri, Turku.
Turkulaisen Tehdas Teatterin nukketeatteriesitys kertoo epätoivoisista rauhanneuvotteluista jossain kaukana mutta kuitenkin meitä lähellä – niin poliittisesti kuin eettisesti.
Brittiläinen kirjailija Rebecca West kertoi viime vuosisadan alkupuolella tarinan Jugoslavian kuningas Aleksanteri ensimmäisen murhasta Ranskassa vuonna 1934. West oli tuohon aikaan toipumassa leikkauksesta ja huusi hoitajalle:
”Kamalin asia on tapahtunut. Jugoslavian kuningas on salamurhattu!”
”Voi ei, tunsitko hänet?”
”En.”
”Miksi sitten asia on sinusta kamala?”
West kertoo muistaneensa tuolla hetkellä, että sana ”idiootti” tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa yksityistä ihmistä, joka ei kykene ajattelemaan yhteiskunnallisesti.
Westin tarina juolahtaa usein mieleen, kun maailmanpolitiikassa tapahtuu. Tuolloin helposti ajatellaan, että asia ei koske meitä, jos se tapahtuu jossain kaukana.
Muistan tarinan seuratessani Tehdas Teatterin hienoa nukketeatteriesitystä Rauhanneuvottelija, joka kertoo epätoivoisista rauhanneuvotteluista jossain kaukana mutta kuitenkin meitä lähellä – niin poliittisesti kuin eettisesti.
West oli järkyttynyt kuninkaan salamurhasta, koska poliittiset tapahtumat johtavat aina laajempiin seurauksiin ja ovat kietoutuneet yhteen eri toimijoiden ja tapahtumien kanssa. Kysymys ei ole ikinä yksittäisestä ja paikallisesta sattumuksesta.
Poliittiset tapahtumat johtavat aina laajempiin seurauksiin ja ovat kietoutuneet yhteen eri toimijoiden ja tapahtumien kanssa.
Tämän ajatuksen esitys onnistuu välittämään osuvasti. Teatterilavan rauhanneuvottelupöytä on samaan aikaan erityinen ja yleinen. Esityksessä pitkäjänteinen rauhanneuvottelija pyrkii tuomaan konfliktin osapuolet yhteen huolimatta sotaisien vuosien mittaan kertyneestä katkeruudesta, vihasta, epätoivosta ja surusta.
Rauhanneuvottelujen umpikuja on toistunut aina uudelleen ja uudelleen eri aikakausina ja eri puolilla maailmaa. Esityksessä tätä havainnollisestaan marssittamalla esiin Alfred Nobel, Nelson Mandela, Helena Ranta, Malala Yousafzai ja Saddam Hussein, joiden nukkehahmot muistuttavat esityksen ihmishahmoja – rauhanneuvotteluiden osapuolia – siitä, että konflikteissa on aina jotain kaikille jaettua.
Tämän hetken sodat ovat myös meidän sotiamme. Niiden ympärillä käytävät rauhanneuvottelut ovat meidän neuvottelujamme. Olisi idioottimaista nähdä ne erillisinä tapahtumina, joihin meillä ei ole osaa eikä arpaa.
Esityksessä on mukana myös Suomi, joka puhuu rauhasta mutta on viime vuosina moninkertaistanut aseviennin epävakaaseen Lähi-itään. Suomi on aseistanut Saudi-Arabiaa ja Yhdistyneitä Arabiemiirikuntia, jotka ovat pommittaneet siviilikohteita Jemenissä.
Esityksessä on useita vaikuttavia kohtauksia. Alussa rauhanneuvotteluiden riitaisat ja vihaa täynnä olevan osapuolet eivät suostu edes katsomaan toisiaan. He kantavat hiekalla täytettyjä salkkuja – muistijälki tuhotuista kaupungeista, menetetyistä elämistä, sodan silmittömyydestä. Hiekka toimii hienona symbolisena kuvastona läpi esityksen.
Seuraavana hetkenä sotivat osapuolet innostuvat paikallisen ravintolan herkullisista lounastarjoiluista ja jakavat yhteisen intohimon kulinaristisiin nautintoihin. Juuri näin ristiriitaista sodan arki voi olla.
Esityksessä on hyödynnetty taidokkaasti dokumentaarisia lähteitä ja keskusteluja rauhanvälityksen asiantuntijoiden kanssa. Kuvaus on samaan aikaan informatiivista ja maagista. Esityksestä välittyy hyvin, etteivät rauhanneuvottelut ole sellainen riemuvoitto kuin mitä ne usein populaarikuvastossa esitetään.
Esityksestä välittyy hyvin, etteivät rauhanneuvottelut ole sellainen riemuvoitto kuin mitä ne usein populaarikuvastossa esitetään.
Todellisuudessa tulos on usein karvas pettymys kaikille. Nimen kirjoittaminen paperiin voi olla pikemminkin häviöltä tuntuva myönnytys kuin suuri onnistuminen. ”Koska mitään ei ole tehtävissä, me allekirjoitamme tämän paperin.”
Rauhanneuvottelijat esitetään usein kylmäpäisinä sankareina, mutta myös tätä kuvastoa esitys rikkoo. Neuvottelija pyrkii herättelemään toivoa ja tuomaan konfliktin osapuolia yhteen, mutta samalla kimmastuu, väsyy ja katkeroituu.
Esityksen vaikuttavin hetki on, kun rauhankyyhky tarjoillaan diplomaatti-illallisten pääruokana. Rauhansopimuksen muste ei ole aina edes kuivunut, kun jo seuraava konflikti siintää horisontissa. Samalla kun hirttoköysi kiertyy Husseinin kaulan ympärille, uudet sortajat marssivat jo kovaa vauhtia maailmanpolitiikan näyttämölle.
Westin muistutus siitä, että maailmanpolitiikassa tapahtumat etenevät ketjureaktion lailla, on tärkeä pitää mielessä silloin, kun juhlimme konfliktien päättymistä. Viha ja katkeruus voivat jäädä kytemään sodan raunioihin ja levitä sieltä hetkessä. Siksi yksittäisiin tapahtumiin ja vääryyksiin pitää suhtautua vakavuudella.
Rauhanneuvottelija ei ole romanttinen esitys siitä, miten hyvä voittaa pahan. Se on pikemminkin ironinen esitys, jossa konfliktin eri osapuolten näkökulmat tarjoavat inhimillisen kuvan sodan mielettömyydestä. Kun yhtäällä soditaan, koko ihmiskunnan pitäisi olla hereillä.
Rauhanneuvottelija – Miten konflikteja ratkaistaan. Tehdas Teatteri, Turku.
Ohjaus: Johanna Latvala
Käsikirjoitus: Johanna Latvala, Veera Lehtola, Outi Sippola
Rooleissa: Sirpa Järvenpää, Maria Laitila, Outi Sippola, Alma Rajala
Johanna Vuorelma, PhD, työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkostossa. Vuorelma on toiminut Politiikasta-lehden päätoimittajana vuodesta 2014 saakka.
