Ukraina muuttuvan maailmanjärjestyksen uhrina
Maailmanrauha tarvitsee järjestelmän, joka sietää erilaisuutta ja moninaisuutta yksinkertaistavan hyvä – paha vastakkainasettelun sijaan.
Maailmanrauha tarvitsee järjestelmän, joka sietää erilaisuutta ja moninaisuutta yksinkertaistavan hyvä – paha vastakkainasettelun sijaan.
Kuuluisa rauha solmittiin Indonesiassa jo vuosia sitten, mutta konfliktin jäänteet vaikuttavat paikallisten elämään yhä. Banda acehilaiset naiset ja nuoret aikuiset haluaisivat, että heidän oikeutensa hyvinvointiin ja tasa-arvoiseen kohteluun toteutuisivat.
Rauhantutkimus kautta vuosien -antologiaan on valittu rauhantutkimuksen vanhempaan sukupolveen kuuluvien tutkijoiden varhaisempaa tutkimusta.
Brexit ravistelee Pohjois-Irlannin Belfastin rauhansopimuksen herkkiä rakenteita ja uhkaa vetää sivuun siirretyt kysymykset identiteetistä ja itsemääräämisoikeudesta taas keskiöön.
Konfliktit ja väkivalta toimivat laajasti globaalien ongelmien katalysaattorina, kumppanina, aiheuttajana ja kiihdyttäjänä. Väkivalta haaskaa resurssejamme, aikaamme, osaamistamme ja kykyjämme, tarkastellaan asiaa sitten yksilön tai valtion tasolla.
Entinen presidentti nousee valtaan pääministerinä Sri Lankassa, jossa vajaa vuosikymmen sisällissodan päättymisen jälkeen suhteet eri uskontokuntien välillä ovat kiristymässä.
Turkulaisen Tehdas Teatterin nukketeatteriesitys kertoo epätoivoisista rauhanneuvotteluista jossain kaukana mutta kuitenkin meitä lähellä – niin poliittisesti kuin eettisesti.
Millainen on konfliktin ja luonnonkatastrofin jälkeisen ajan eletty kokemus Acehissa?
Tutkijapositiopaperi sisältää tutkijoiden kommentteja Suomen 3. kansallisen 1325-toimintaohjelman ja 1325-politiikan sisältöihin.