Saksassa ydinvoima nähdään riskinä – myös demokratialle

Saksassa ydinenergiadebatin painoarvo on merkittävä. Se liittyy nimittäin kysymykseen demokratian toimintaperiaatteista sekä kansalaisten ja valtion suhteesta.

Euroopan talousmahti Saksa on ottanut energiapoliittisilla ratkaisuillaan poikkeuksellisen suunnan. Liittokansleri Gerhard Schröderin johdolla maa sitoutui toteuttamaan ”energiakäänteeksi” nimettyä politiikkaa punavihreän hallituskoalition astuttua valtaan vuoden 1998 vaaleissa.

Parlamentin päätös luopua ydinenergiasta hyväksyttiin Saksan liittopäivillä joulukuussa 2001. Laki määräsi kaikki toiminnassa olevat ydinvoimalat ajettavaksi alas 2020-luvun alkuun mennessä sekä kielsi uusien ydinvoimaloiden rakentamisen.

Ydinenergian osuus Saksan sähköntuotannosta oli noin kolmekymmentä prosenttia, ja maassa oli toiminnassa 19 reaktoria. Päätös vähittäisestä ydinvoimasta luopumisesta merkitsi siis huomattavan rakenteellisen muutoksen aloittamista ja toteuttamista.

Politiikka, jolla energiatuotanto haluttiin uudistaa, sisälsi asteittain toteutettavan ydinenergiasta luopumisen lisäksi erityisesti uusiutuvien energiamuotojen tukemista sekä teknologian ja tehokkuuden kehittämistä.

Japanin Fukushiman maaliskuun 2011 ydinvoimalaonnettomuuden seurauksena energiakäänne sai aiemmin ydinenergiamyönteistenkin poliittisten puolueiden virallisen tuen taakseen.

Geopoliittinen energiakäänne

Saksan energiapoliittisilla ratkaisuilla on ollut laajasti merkitystä Euroopan geopoliittiselle kehitykselle ja energiaratkaisuille. Erityisesti ne ovat kasvattaneet Venäjän osallisuutta Euroopan energiahuoltoon.

Tästä ovat osoituksena jälleen ajankohtaisiksi nousseet Itämeren kaasuputkihankkeet Venäjältä Saksaan sekä saksalaisen laitostoimittajan vaihtuminen venäläiseen Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalaprojektissa.

Elokuussa 2016 julkaistu Ulkopoliittisen instituutin selvitys on nostanut julkiseen keskusteluun kysymyksen Venäjän mahdollisista pyrkimyksistä käyttää luonnonvarojaan ulkopolitiikkansa välineenä. Energiapolitiikan ulkopoliittisiin kytköksiin historiantutkimuksenkin olisi syytä jatkossa ottaa tarkemmin kantaa.

Saksan valinnat ovat kasvattaneet Venäjän osallisuutta Euroopan energiahuoltoon.

Ydinenergian voimakas vastustus on edistänyt uusiutuvien energiamuotojen ja teknologian kehittämistä. Globaalissa mittakaavassa Saksan päätös luopua ydinenergiasta on uraauurtava. Yhtenä johtavista teollisuusmaista Saksa on lähtenyt kohti energiatuotannon mallia, jolla se pyrkii vastaamaan ilmastonmuutoksen haasteisiin luopumalla samalla ydinvoimasta.

Riippumatta siis itse kunkin henkilökohtaisista ydinenergiamielipiteistä Saksan ratkaisu on ymmärrettävä ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta perustavanlaatuiseksi suunnanvedoksi. Se on sitä siinäkin suhteessa, että suhtautuminen ydinenergiaan on hakenut suuntaansa useissa muissakin maissa.

Ydinvoimamielinen Eurooppa?

Joukko maita on jo Saksaa aiemmin tehnyt ydinenergiavastaisen poliittisen päätöksen.

Ruotsissa pidettiin kansanäänestys ydinenergian tulevaisuudesta vuonna 1980 Harrisburgin ydinvoimalaonnettomuuden säikäyttämänä.Parlamentti päätti kansanäänestyksen mukaisesti kieltää ydinvoiman lisärakentamisen ja vahvistaa 12 ydinvoimalan sulkemisen vuoteen 2010 mennessä.

Myöhemmin Ruotsi on taloudellisiin ja ilmastonsuojelullisiin seikkoihin vedoten asteittain lieventänyt linjausta, ja vuonna 2010 parlamentti kumosi päätöksen luopua ydinenergiasta kokonaan.

Italia puolestaan sulki Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeisen kansanäänestyksen seurauksena toiminnassa olevat ydinreaktorinsa. Ennen Fukushiman ydinvoimalaonnettomuutta Italian hallitus ajoi ydinenergian rakentamisen uudelleensallimista, mutta Fukushiman jälkeinen kansanäänestys esti nämä suunnitelmat.

Alankomaissa hallitus päätti Tšernobylin jälkeen hyllyttää ydinvoiman lisärakentamisprojektin ja ajaa ydinvoiman alas maassa. Vuonna 2005 luopumispäätös kuitenkin hylättiin sielläkin, ja yksi voimala on toiminnassa.

Ilmapiiri on siis muuttunut ydinenergian kannalta myötämielisemmäksi samaan aikaan, kun kehitys Saksassa on kulkenut päinvastaiseen suuntaan.

Näissä jo Saksaa aiemmin ydinenergiavastaisen poliittisen päätöksen tehneissä maissa poliittinen ilmapiiri on siis muuttunut ydinenergian kannalta myötämielisemmäksi samaan aikaan, kun kehitys Saksassa on kulkenut päinvastaiseen suuntaan.

Muista Euroopan maista erityisesti Ranskassa poliittinen tuki ydinenergialle on ollut 70-luvun öljykriisistä alkaen vahvaa. Maa on ollut aktiivinen ydinteknologian kehittämisessä sekä viennissä.

Britanniassa ydinenergian osuus sähköntuotannossa on ollut laskussa vanhojen voimaloiden sulkemisten myötä. Poliittinen ilmapiiri on kuitenkin ollut pääsääntöisesti myönteinen.

Saksa on toistaiseksi ainoana valtiona luopumassa ydinenergiasta kesken voimaloiden teknisen toimintaiän.

Suomessa on korostunut käsitys ydinenergiasta välttämättömänä ilmastonsuojelun, talouskasvun ja työllisyyden turvaajana sekä riittävän energiasaannin tarjoajana. Tämä on ohjannut Suomen energiapoliittisia ratkaisuja.

Kaiken kaikkiaan keskustelu ydinenergian käytöstä ja rakentamisesta on useissa Euroopan maissa elänyt jatkuvasti. Suhtautuminen ei ole ollut yksiselitteistä.

Saksa suunnannäyttäjänä

Asenteet ja painotukset keskustelussa ja päätöksenteossa ovat vaihdelleet ja vaihtelevat tälläkin hetkellä. Saksa on toistaiseksi ainoana valtiona luopumassa ydinenergiasta kesken voimaloiden teknisen toimintaiän.

Tässä mielessä Saksan energiakäänteen malli voi vaikuttaa keskustelun suuntaan muissakin maissa joko ydinenergian käytölle myönteisellä tai kielteisellä tavalla. Suunta riippuu siitä, miten Saksan katsotaan onnistuvan uudistuksissaan.

Saksan energiaratkaisuja seurataan tiiviisti.

Muiden maiden poliittisessa keskustelussa Saksan energiaratkaisuja seurataan tiiviisti. Energiapoliittisten debattien terminologia on kehittynyt saksalaisen keskustelun myötä muissakin maissa.

Esimerkiksi eduskunnassa on puhuttu ”rakenteellisen muutoksen tarpeellisuudesta” ja ”Suomen energiakäänteestä”, jolla kyllä on perusteltu myös myönteisen periaatepäätöksen tekemistä Fennovoiman hakemuskäsittelyn yhteydessä.

Energiakäänteen valtavirtaistuminen

Tuore väitöskirjani tutkii energiakäänteen nousemista saksalaisen politiikan ja parlamentissa käydyn keskustelun avainkäsitteeksi. Mistä saksalaisessa ydinenergiavastaisuudessa on ollut kyse ja miten sen jatkumista ja voimistumista vuosikymmenestä toiseen voidaan selittää?

1990-luku oli ratkaiseva energiakäänteen valtavirtaistumisen ja tulevan menestyksen kannalta. Silloin Saksan liittopäivillä väiteltiin, pitäisikö ydinenergiaa käyttää ja mahdollisesti rakentaa lisää vai pitäisikö siitä luopua kokonaan.

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus oli jakanut puoluekentän kahtia suhtautumisessa ydinenergiaan. Vihreä puolue vastusti ydinenergiaa, mutta tämän lisäksi kahden suurimman puolueen, sosialidemokraattien ja kristillisdemokraattien, kannat olivat toisilleen vastakkaiset.

Tulevan vuosikymmenen aikana suurimpien puolueiden näkökannat alkoivat vähitellen lähentyä toisiaan. Sosialidemokraatit löysensivät vaatimuksiaan nopeasta ydinvoimasta luopumisesta. Kristillisdemokraatit puolestaan ilmaisivat varovaista valmiutta harkita muitakin vaihtoehtoja kuin ydinvoiman käyttämistä tai rakentamista.

Suurimpien puolueiden näkökannat alkoivat vähitellen lähentyä toisiaan.

Ajatus energiakäänteestä valtavirtaistui vuosikymmenen aikana. Se alkoi viitata pidempikestoiseen prosessiin energiatuotannon rakenteiden muuttamiseksi.

Vaatimus ydinenergiasta luopumisesta vahvistui siis Tšernobylia seuraavan vuosikymmenen aikana, mutta samalla ajatus energiatuotannon rakenteellisesta uudistuksesta muuttui vähemmän radikaaliksi.

Samaan aikaan säädettiin lakeja uusiutuvien energiamuotojen, erityisesti tuuli- ja aurinkoenergian, tukemiseksi. Myös kotimaisen kivihiilen tulevaisuus aiheutti poliittisia erimielisyyksiä.

Liittokansleri Angela Merkelin johtama kristillisdemokraattien ja liberaalien hallituskoalitio teki energiapoliittisen kurssinvaihdoksen ja ryhtyi tukemaan ydinenergiasta luopumista. Tämä merkitsi viimeisintä vaihetta vuosikymmeniä kestäneessä debatissa ydinenergian käytöstä.

Ydinenergia kansalaisten ja demokratian vihollisena

Väitöskirjani edustaa uuden poliittisen historian lähestymistapaa, jossa kiinnitetään huomiota muun muassa siihen, miten asioista ja kysymyksistä tulee poliittisia eli kiistanalaisia ja ristiriitaisia mielipiteitä aiheuttavia. Ydinenergiapolitiikka oli Saksan liittopäivillä mitä suurimmissa määrin kiistelty ja vastakkaisia mielipiteitä aiheuttava kysymys.

Poliitikot ottivat siihen jatkuvasti kantaa kielenkäytöllään. Poliittisen puheen analyysi tuo esiin politiikan suuntaan vaikuttavat ja sitä selittävät käsitykset, ajatukset ja visiot.

Saksassa ydinenergiadebatin painoarvo on merkittävä. Se liittyy turvallisuutta, taloutta ja ympäristönsuojelua koskevien näkökulmien lisäksi kysymykseen demokratian toimintaperiaatteista sekä kansalaisten ja valtion suhteesta.

Vastustajat osoittivat ydinenergian olevan niin vaarallista, että se vaatii valtiolta äärimmäistä voimankäyttöä omia kansalaisiaan vastaan.

Ydinenergiavastaisten asenteiden voimistumisessa ratkaisi se, että vastustajat osoittivat energiamuodon olevan niin vaarallista, että sen käyttö ja jätehuollon turvaaminen vaatii valtiolta äärimmäistä voimankäyttöä omia kansalaisiaan vastaan. Tämä johtaisi lopulta demokraattisen valtion tuhoon.

Saksan lähimenneisyydessä on Weimarin tasavallan, kolmannen valtakunnan ja DDR:n ajalta kokemusta demokraattisen järjestelmän nopeasta luhistumisesta, suhteettoman vahvasta toimeenpanovallasta sekä tilanteista, joissa valtio alkoi toimia mielivaltaisesti omia kansalaisiaan kohtaan.

Lähihistorian kokemuksista kumpuavat pelot välittyivät myös ydinenergiakeskusteluun.

Lähihistorian kokemuksista kumpuavat pelot välittyivät myös ydinenergiakeskusteluun. Ydinenergian vastustajat katsoivat erityisesti vuosikymmenen jälkipuoliskon ydinjätekuljetusten aiheuttaman massiivisen yhteiskunnallisen konfliktin todistavan pelot totalitaarisia otteita käyttävästä atomivaltiosta todeksi.

Ydinvoimakysymys oli jatkuvasti ajankohtainen

Poliitikkojen sanavalinnat eivät tuo esiin pelkästään arvoja ja asenteita. Ne vaikuttavat voimakkaasti käsityksiin todellisuudesta ja sitä kautta poliittisen keskustelun suuntaan sekä päätöksentekoon.

Poliittisen puheen ja tapahtumahistoriallisen kehityksen suhde on tiivis ja vuorovaikutuksellinen. Saksan ydinenergiavastaisuuden jatkuvuutta ja voimistumista selittää se, että poliitikot pitivät debattia jatkuvasti ajankohtaisena ja poliittisiin tapahtumiin sekä kansalaisten arkeen liittyvänä kysymyksenä.

Poliitikot pitivät debattia jatkuvasti ajankohtaisena ja poliittisiin tapahtumiin sekä kansalaisten arkeen liittyvänä kysymyksenä.

Keskustelu ei ollut vain hypoteettista spekulaatiota. Sen tueksi esitettiin jatkuvasti uusia ja ajankohtaisia todisteita todellisista tapahtumista.

Näitä olivat muun muassa Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus, entisten itäblokin maiden reaktoriturvallisuus, New Yorkin terrori-iskut vuonna 2011, tieteelliset todisteet ilmaston lämpenemisestä ja ydinjätehuoltoon liittyvät ajankohtaiset tapahtumat.

1970-luvulla noussut ydinenergiavastaisuus ei Saksassa jämähtänyt menneisiin vuosikymmeniin, vaan se kehittyi tiiviissä yhteydessä ajankohtaisten tapahtumien kanssa.

Ydinvoiman vaihtoehdot muualla Euroopassa

Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa ydinenergiasta on puhuttu ennen muuta ilmastonsuojelun ja talouden kannalta. Samanlainen argumentaatio ydinenergian käytön välttämättömyydestä ei ole hallinnut saksalaisten poliitikkojen puheita 1990-luvun alun jälkeen. Muiden vaihtoehtojen kehittämistä on edistetty poliittisella puheella.

Saksalaisessa keskustelussa ydinenergiavastaiset poliitikot ovat kielenkäytöllään ohjanneet keskustelua suuntaan, jossa käsitykseksi on vähitellen muodostunut, ettei demokraattinen valtio voi hyväksyä ydinenergian käyttöön liittyvää riskiä.

Muiden vaihtoehtojen kehittämistä on edistetty poliittisella puheella.

Osa vallitsevaa käsitystä on, ettei ydinenergian käyttö tai sen lisärakentaminen ole toimivin tapa vastata ilmastonsuojelutavoitteisiin. Saksassa ajatellaan, että kaikki ydinvoiman kustannukset yhteenlaskettuna se on kaikkia muita energiamuotoja kalliimpaa.

Länsimaisissa valtioissa on pitkälti samat haasteet: miten vastata riittävän energiatuotannon, ilmastonsuojelun ja talouskasvun haasteisiin ja samalla luopua ydinenergiasta?

Saksan energiakäänteestä huolimatta esimerkiksi aiemmin ydinenergiavastaisessa Ruotsissa erityisesti kansainväliset ilmastonsuojelutavoitteet ja talouden taantuma ovat kääntäneet ilmapiirin myönteisemmäksi ydinenergian käytölle ja lisärakentamiselle.

Saksan tapaus osoittaa näiden varsin laajasti jaettujen tavoitteiden poliittisuuden.

Saksan tapaus osoittaa näiden varsin laajasti jaettujen tavoitteiden (ilmastonsuojelu, talouskasvu, työllisyys, energiavarmuus) poliittisuuden. Saksassa on voimakkaasti kyseenalaistettu ydinenergian käytön välttämättömyys ja päädytty edistämään muita ratkaisutapoja.

Samalla toki tulee muistaa, että Saksan energiauudistus on ollut pitkäjänteinen ja jo usean vuosikymmenen kestänyt prosessi. Sen alkusysäyksinä olivat erityisesti Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus ja liittokansleri Helmut Kohlin vuonna 1987 antama lausunto globaalin ilmastonlämpenemisen vaaroista.

Saksan ulkopoliittiset visiot

Ydinenergiadebatissa Saksan poliittisiin kokemuksiin yhdistyy visio Saksan johtavasta roolista kylmän sodan jälkeisessä maailmanjärjestyksessä.

Energiakäänteen kannattajat esittivät 1990-luvun alussa, että jälleenyhdistyneen Saksan on otettava johtava rooli kylmän sodan jälkeisessä Euroopassa. Sen olisi profiloiduttava voimakkaasti Länsi-Euroopan edelläkävijäksi tiellä kohti ydinenergiasta vapaata aikakautta.

Keskustelu ydinenergian käytöstä on ollut suurvallan tulevaisuuden suuntaviivojen ja ulkosuhteiden määrittelyä.

Keskustelu ydinenergian käytöstä on siis ollut moniulotteista eurooppalaisen suurvallan tulevaisuuden suuntaviivojen ja ulkosuhteiden määrittelyä. Vaihtoehtoisia energiaratkaisuja edistäessään Saksa on halunnut asettua kansainväliseksi mallimaaksi muiden energiateknologioiden kehittämisessä sekä kansalaisten ja ympäristön turvallisuudesta huolehtimisessa.

Onko energiakäänne lopullinen?

Lähihistorian vaiheita tutkittaessa ei tiedetä, miten prosessit päättyvät ja millainen merkitys ja painoarvo niillä on historiankulussa. Tämä pätee myös Saksan päätökseen luopua ydinenergiasta. Sen onnistumista ja vaikutuksia kokonaisuudessaan Saksassa ja globaalisti voidaan arvioida vasta tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana.

Kykeneekö Saksa lopulta sulkemaan kaikki loputkin ydinvoimalansa ja täyttämään energiapolitiikkaan liittyvät tavoitteensa? Energiakäänteen onnistumista ei historiantutkimus pysty ennustamaan.

Saksalainen ydinenergiakeskustelu elää kuitenkin jatkuvasti ja hakee suuntaa yllättävien ja ajankohtaisten tapahtumien mukaan. Vaihtelut tulevassa ydinenergiapoliittisessa debatissa ja päätöksenteossa ovat siis edelleen mahdollisia.

Ydinenergiavastaisuus on kuitenkin niin laajaa ja pitkään kestänyttä, että vaikuttaa vähintäänkin epätodennäköiseltä, että Saksassa sallittaisiin ainakaan uusien ydinvoimaloiden rakentaminen.

FT Miina Kaarkoski väitteli syyskuussa 2016 tohtoriksi Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta ja jatkaa työskentelyä tutkijatohtorina Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa ”Yli- ja poikkikansallinen ulkopolitiikka kansallisten parlamenttien haasteena 1914-2014”.