Saskia Sassenin Expulsions on kiinnostava yritys avata globaalitalouden toimintaa uudenlaisen käsiteapparaatin avulla.
Suomessa on viime viikkoina keskusteltu valtionyhtiöiden hallitusten jäsenten palkkiokorvauksista. Vaikka palkkiot jo nykyiselläänkin vastaavat useiden suomalaisten vuosituloja, hallitustyöskentelystä saataviin lisäkorvauksiin esitettiin reiluja korotuksia. Palkansaajille taas on väläytelty palkkamalttia ja nollalinjaa.
Saskia Sassenin vuonna 2014 julkaistussa kirjassa Expulsions: Brutality and Complexity in the Global Economy Suomi mainitaan vain ohimennen. Kirja kuitenkin kuvaa juuri sitä maailmanlaajuista dynamiikkaa, jonka seurauksena ennätyksellisiä määriä vaurautta kasautuu pienten piirien käsiin samalla, kun enemmistön tulot joko polkevat paikallaan tai laskevat. Tätä voidaan havainnollistaa erilaisin luvuin ja tilastoin. Sassen muistuttaa esimerkiksi siitä, että tuloportaan ylin kymmenys nappasi Yhdysvalloissa 90 prosenttia 2000-luvun ensimmäisen kymmenen vuoden aikana tapahtuneesta kokonaistulojen kasvusta. Hän osoittaa, kuinka suuryritysten voitot ovat kasvaneet, mutta eri valtioiden niiltä keräämät verotulot laskeneet. Sassen kuitenkin kehottaa myös kritiikkiin erilaisia lukuja ja tilastoja kohtaan. Hän kuvaa kiinnostavalla tavalla sitä, miten lukujen taustalta löytyy usein ”tilastollista puhdistusta” (statistical cleansing), joka sulkee merkittävän osan ihmisiä ja taloutta mittareiden ulkopuolelle.
Tuoretta kirjassa on sen yritys kuvata aikamme ”edistynyttä kapitalismia” (advanced capitalism) uudenlaisena järjestelmätason ilmiönä. Tähän tehtävään Sassen kehittää sarjan käsitteitä ja vastakohtapareja. Hän erottelee edistyneen kapitalismin perinteisestä kapitalismista, kuvaa jälkimmäisen raunioille rakentumassa olevia mekanismeja ”saalistaviksi muodostelmiksi” (predatory formations) ja esittää, että ”järjestelmän reunalla” (systemic edge) olevia ihmisiä, alueita ja talouden muotoja ei edes pyritä sisällyttämään mukaan järjestelmän toimintaan.
Kirjan nimeksikin valittu expulsion viittaa piirteeseen, joka erottaa aikamme globaalikapitalismin sitä edeltäneestä sosiaalisia eroja tasaamaan pyrkineestä hyvinvointivaltiokapitalismista. Kyse ei ole pelkästä yhteiskunnallisesta syrjäytymisestä, vaan käynnissä on ”raakalaismainen erottelu” (savage sorting). Se työntää ihmisiä, alueita ja taloudellisia toimintoja marginaaleihin ja toteutuu kodittomuutena, pakotettuna siirtolaisuutena, köyhyytenä, vankeutena, maakaappauksina, ympäristöongelmina. Erityisen kiinnostunut Sassen on keskiluokan kurjistumisesta. Tässä yhteydessä hän olisi hyvin voinut puhua elämästä laajemmaltikin ja käsitellä myös sitä tapaa, jolla globalisoituva ruokatalous voitontavoittelussaan kohtelee eläimiä. Senkin toiminnassa on kyse siitä, kuinka monimutkaistuvat mekanismit tuottavat joillekin alkukantaista kärsimystä.
Hienostuneen kompleksisuuden ja brutaalin alkukantaisuuden vuorovaikutusta Sassen illustroi kirjassa pääasiassa rahoitusmaailman esimerkein. Finanssi-instituutioiden huippumatemaatikkojen kehittelemillä monimutkaisilla mekanismeilla on yksinkertaisen julmia vaikutuksia monien elämään. Eräs esimerkki tästä ovat subprime-lainat, jotka ensin integroivat uusia ihmisjoukkoja finanssitalouden piiriin ja talouden kriisiytyessä työnsivät heidät kodittomuuteen tai kiskurimaisten pikavippilaitosten armoille.
Lupaus uudenlaisesta globaalikapitalismin järjestelmätason kuvauksesta antaa olettaa, että käsissä olisi Karl Marxin, Rosa Luxemburgin, Immanuel Wallersteinin tai vaikkapa Samir Aminin systeemitason teorioita omaan aikamme päivittävä teos. Pohjustaahan Sassen itsekin projektiaan ajatuksella, että kapitalismissa olisi käynnissä Marxin primitiiviseen akkumulaatioon verrattavissa oleva murros. Tältä osin kirja tuottaa pettymyksen. Sassen rakentaa käsiteapparaatillaan selityksen, joka lopulta muistuttaa varsin tuttua ajallista narratiivia keynesläisen hyvinvointivaltiokapitalismin korvautumisesta uusliberaalilla markkinataloudella. Tämän vuoksi kirjaa on myös liian helppo lukea haikailuna menneiden vuosikymmenten hyvinvointivaltiokapitalismin perään. Sassen tosin useampaan otteeseen kiistää romantisoivansa perinteiseksi kutsumaansa kapitalismia ja vannoo tiedostavansa, että rasismi, seksismi ja välinpitämättömyys luontoa kohtaan olivat sen tuottavuuden kääntöpuolia.
Mielenkiintoisia käsitteellisiä kehitelmiä ei myöskään aina ryyditetä vakuuttavalla empiirisellä aineistolla. Näissä kohdin lukijalle syntyy vaikutelma, että globaaliin eliittiin kuuluva ja sen foorumeilla sulavasti liikkuva yhdysvaltalaisen Columbian yliopiston professori tarkastelee maailmaa lentokoneen bisnesluokan ikkunasta.
Kirjalla on kuitenkin paljon annettavaa yhteiskuntakriittiselle tutkimukselle. Erityisesti sitä voi suositella kansainvälisen politiikan tutkijoille. Onhan Sassenin kirja väkevää kritiikkiä valtioiden välisiin suhteisiin ja niiden varaan rakentuviin järjestelmiin keskittyviä yhteiskuntatieteitä kohtaan.
Sassen on parhaimmillaan kuvatessaan oman aikamme kapitalismin tilallista logiikkaa, sen globaalikaupunkien, erityistalousalueiden ja kaivospaikkakuntien muodostamia sommitelmia (assemblages). Nämä ovat paikkoja, joihin globalisoituvien markkinoiden toiminnan kannalta kriittinen työvoima, raaka-aineet ja infrastruktuuri keskittyvät. Juuri niissä nykykapitalismin sosiaaliset ja poliittiset suhteet tulevat näkyviksi. Vaikka valtioiden harjoittamalla lainsäädännöllisellä ja regulatiivisella vallalla on keskeinen rooli tällaisten ”globaalien” sommitelmien luomisessa, näillä paikoilla on joskus vähän yhtäläisyyksiä kansallisen tason kanssa.
Pääoman tapa globalisoitua tuottaa skaalavaikutuksia, joiden ymmärtäminen ja kritiikki edellyttää monitahoista tilallista tarkastelutapaa. Tältä osin Expulsions syventää Sassenin The Global City (1991) ja Territory, Authority, Rights (2006) -kirjojen teemoja ja muodostaa oivan parin vaikkapa Sandro Mezzadran ja Brett Neilsonin Border as Method or the Multiplication of Labour -kirjan kanssa.
