DocPoint: Putinismin kasvot
Putin’s Witnesses -dokumenttielokuva tuntuu ehdottavan, että yritykset dokumentoida vallan toimintaa on tuomittu epäonnistumaan. Todistajasta tulee järjestelmän osa.
Putin’s Witnesses -dokumenttielokuva tuntuu ehdottavan, että yritykset dokumentoida vallan toimintaa on tuomittu epäonnistumaan. Todistajasta tulee järjestelmän osa.
Kansainvälisen politiikan yliopistonlehtorin Eero Palmujoen 60-vuotispäivän ja akateemisen uran juhlistamiseksi hänen kollegansa, opiskelijansa ja ystävänsä ovat koonneet Kansainvälinen yhteisö ja ilmastonmuutoksen hallinta -juhlajulkaisusarjan.
Ukrainan sodasta ja Euroopan muuttuneesta turvallisuustilanteesta huolimatta suomalainen Venäjä-puhe kulkee tuttuja ratojaan.
Keskustelu yliopisto-opintojen tuottamista työelämävalmiuksista on vakiintunut viime vuosina julkiseen keskusteluun.
Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Teija Sutinen otti 4. kesäkuuta 2015 julkaistussa kolumnissaan kantaa toukokuun lopun yliopistomielenosoituksiin. Sutisen argumentaatio menee maalistaan ohi yhtä reippaasti kuin ne muutamien mielenosoittajien kananmunanheitot, joilla hän irvailee. Helsingissä ja Tampereella …
Suomalainen valtamedia tarttui viime viikolla innolla USA Today -lehdessä julkaistuun uutiseen Venäjän presidentti Vladimir Putinin väitetystä Asperger-syndroomasta.
Saskia Sassenin Expulsions on kiinnostava yritys avata globaalitalouden toimintaa uudenlaisen käsiteapparaatin avulla.
Suomettumisen käsite on kuin irvokas vieteriukko, joka aika ajoin pomppaa esiin laatikosta. Viime viikkoina se on esiintynyt pohdinnoissa, jotka koskevat Suomen asemaa Venäjän ja Ukrainan välisessä kriisissä, kirjoittaa Anni Kangas. …
Venäjän pääkaupunkia ollaan muokkaamassa uuteen uskoon. Esillä on visio laajenevasta maailmankaupungista, ’Suuresta Moskovasta’. Hanketta motivoivat paitsi Moskovan rakennemuutoksen aiheuttamat kaupunkielämän käytännön ongelmat, myös uudenlainen maailmanpoliittinen logiikka, kirjoittaa Anni Kangas. Medvedevin …