Sipilän hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiset tavoitteet kuvastavat kansainvälisen ympäristön vaikeutumista Suomen kannalta.
Juha Sipilän hallituksen nelivuotiskausi osui vahvan muutoksen aikaan Suomen kansainvälisessä toimintaympäristössä.
Venäjä haastoi kansainvälisen järjestelmän pelisääntöjä ja ylläpiti sotatoimia Ukrainassa. Lännen ja Venäjän välinen yhteistyö oli minimissään, ja sotilaallinen voimannäyttö ja jännitteet kasvoivat niin Itämeren piirissä kuin arktisilla alueilla.
Samalla läntinen maailma seisoi omien arvojensa takana aiempaa jakautuneempana. Globalisaatio ja integraatio jakoivat kansalaisyhteiskuntia, mistä sekä Britannian päätös erota EU:sta että Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 2017 olivat esimerkkejä.
Nationalismi ja perinteinen valtiokeskeinen politiikka vahvistuivat maailmanlaajuisesti. Globaaliagenda ja sen hoitamiseen tarvittava monenkeskinen yhteistyö heikentyivät.
Sipilän hallitus tarttui ulko- ja turvallisuuspolitiikan ruoriin maan perustuslain edellyttämässä yhteistoiminnassa tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa. Hallitusta nimitettäessä vailla huomiota ei jäänyt, että sekä ulko- että puolustusministerin salkut menivät perussuomalaisille, kun Timo Soini ja Jussi Niinistö ryhtyivät hoitamaan kumpikin ensimmäistä ministeripestiään.
Hallitusohjelmassa asetetut ulko- ja turvallisuuspoliittiset tavoitteet kuten Suomen kansainvälisen aseman vahvistaminen ja maan itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden turvaaminen kuvastavat kansainvälisen ympäristön vaikeutumista Suomen kannalta. Keskinäisriippuvuuksien maailmassa Suomen todetaan edistävän kansainvälistä vakautta, rauhaa, demokratiaa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatetta ja tasa-arvoa.
Hallituksen tavoitteenasettelua luonnehtii selkeä varovaisuus ja maltillisuus.
Hallituksen tavoitteenasettelua luonnehtii selkeä varovaisuus ja maltillisuus. Kansainvälisen politiikan kehityskulkuja vasten Suomen vaikutusmahdollisuudet näytetään arvioitavan rajallisiksi, eikä laajempia ulkopoliittisia tavoitteita juurikaan esitetä. Tavoitteenasettelussa korostuvat lähialueet ja turvallisuushakuisuus, ja globaaliagenda jää vähemmälle huomiolle.
Aiempiin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin linjauksiin ei hallitusohjelmassa esitetä suuria muutoksia, ellei sellaiseksi lasketa luopumista edellisen hallituksen kirjauksesta, että Nato-jäsenyyttä ei haeta tuolloisella hallituskaudella. Sipilän hallituksen ohjelmassa maan todetaan toteuttavan käytännönläheistä kumppanuutta Naton kanssa ja ylläpitävän mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä. Lisäksi luvataan tehdä selvitys Nato-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle. EU-jäsenyyden vahva merkitys säilyy ennallaan perussuomalaisten hallitusvastuusta huolimatta.
Välineiksi ulko- ja turvallisuuspoliittisiin tavoitteisiin pääsemiseksi nostetaan sekä monenvälisen yhteistyön foorumit että kahdenvälinen yhteistyö. Viimeksi mainituista yhteistyötä erityisesti Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa luvataan vahvistaa.
Huomio turvallisuudessa
Hallituksen nelivuotiskaudesta tuli tavoitteenasettelun mukaisesti turvallisuussävytteinen. Ulkosuhteiden asialistalla korostuivat turvallisuuspoliittiset kysymykset, joita edistettiin niin monenvälisillä foorumeilla kuin Suomen kahdenvälisissä suhteissa.
Turvallisuuspainotusta korosti myös EU-agendan sisältö, joka kulki samaan suuntaan. Näin ollen myös maan EU-politiikassa korostuivat unionin ulkoinen ja sisäinen turvallisuus sekä maahanmuutto.
Ulkosuhteiden asialistalla korostuivat turvallisuuspoliittiset kysymykset, joita edistettiin niin monenvälisillä foorumeilla kuin Suomen kahdenvälisissä suhteissa.
Sipilän hallituksen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeinen proaktiivinen profiili ja uudet avaukset painottuivat turvallisuuspolitiikkaan. Oman taustansa tälle tarjoaa se, että eräs maan perinteisistä ulkopoliittisista profiloitumisalueista, Venäjä-politiikka, oli koko nelivuotiskauden tukossa Ukrainan kriisin ja siihen liittyvän sanktiopolitiikan takia.
Hallitus oli tavoitteenasettelussaan ollut varsin varovainen, mitä tulee mahdollisuuksiin normalisoida suhteita Venäjään tällä hallituskaudella. Sitoutuminen EU:n yhteiseen Venäjä-politiikkaan ja unionin ja Venäjän keskinäisen suhteen parantaminen olivat keskiössä. Ensin mainitun tavoitteen voi katsoa toteutuneen, kun taas unionin Venäjä-suhde ei Ukrainan kriisin takia ole edistynyt.
Hallituksen lupaus vahvistaa pohjoismaista yhteistyötä on tullut lunastetuksi, sillä erityisesti Pohjoismaiden välinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö on saanut uutta näkyvyyttä viime vuosien aikana. Vaikka ansio tästä ei kuulu yksin Suomelle, Suomi on ollut sitoutuneimpien Pohjoismaiden joukossa edistämässä tätä yhteisten arvojen ja intressien kannustamaa pragmaattista yhteistyötä.
Ruotsin kanssa tehtävä puolustusyhteistyö on edennyt historialliseen kukoistukseen, minkä taustalta löytyvät paitsi yhtenevät tarpeet ja uhkakuvat niin myös tässä yhteydessä kohtaavat ideologiat erityisesti maiden puolustushallintojen välillä.
Hallituksen lupaus vahvistaa pohjoismaista yhteistyötä on tullut lunastetuksi.
Myös hallituksen lupauksen vahvistaa laaja-alaista transatlanttista yhteistyötä voi katsoa toteutuneen, jos kohta Yhdysvaltain vallanvaihdos on rajannut näitä mahdollisuuksia ennalta-arvaamattomalla tavalla. Puolustusyhteistyö on tässäkin suhteessa kuulunut näkyvimpiin yhteistyöaloihin erityisesti siitä syystä, että EU:n kautta hoidettava kauppapoliittinen yhteistyö samoin kuin muu laaja-alaisempi yhteistyö on presidentti Trumpin kaudella hankaloitunut.
Sipilän hallituksen Suomen Nato-suhdetta koskevien lupausten voidaan katsoa toteutuneen kaksijakoisella tavalla.
Yhtäältä lupauksen Nato-jäsenyyttä koskevan mahdollisuuden ylläpitämiseksi voi katsoa täyttyneen siltä osin, että Suomen tällä hallituskaudella tiivistynyt Nato-kumppanuus sai muotoja, jotka vahvistivat sotilaallista yhteensopivuutta ja yhteistoimintakykyä Naton kanssa. Ne näin ollen helpottaisivat jäseneksi liittymistä, jos se tulisi ajankohtaiseksi. Suomen säännöllinen osallistuminen Naton kollektiivisen puolustuksen (artikla 5) täytäntöönpanoa koskeviin harjoituksiin käy esimerkiksi tällaisen ”mahdollisuuden ylläpitämisestä”.
Toinen samansuuntainen toimi on Sipilän hallituskaudella vuonna 2017 hyväksytty lainsäädännön muutos, joka mahdollistaa sotilaallisin voimakeinoin annetun avunannon toiselle valtiolle ja sisältää myös päätöksentekoa koskevat säännöt niin avunantoa kuin sotilaallisen avun vastaanottamista koskien. Lainmuutosten ensisijainen tarve liittyy Suomen EU-velvoitteisiin ja syvenevään puolustusyhteistyöhön Ruotsin kanssa, mutta se palvelee myös hallituksen Nato-politiikkaa.
Toisaalta hallituksen tavoitteenasettelua Nato-jäsenyyttä koskevan mahdollisuuden ylläpitämiseksi tukee huonosti se tosiasia, että presidentti Trumpin kaudella Naton yhtenäisyyden ja mahdollisten tulevien laajentumisten ylle on laskeutunut varjo. Suurvaltasuhteiden uusi dynamiikka ja arvaamattomuus korostavat tätä epävarmuutta entisestään.
On vaikea päätellä, minkä verran hallituksen toiminta sen jäsenyysmahdollisuuden ylläpitämiseksi on muuttuneissa olosuhteissa saanut kaikupohjaa Yhdysvaltojen hallinnossa.
Hallitusohjelmaan sisältynyt kotimaisen keskustelun tarpeita palveleva selvitys Nato-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle julkaistiin vuoden 2016 keväällä. Selvityksessä eriteltiin toimeksiannon mukaisesti jäsenyyden vaikutuksia laaja-alaisesti, mutta itse jäsenyyskysymyksen ratkaisemiseen se ei puuttunut.
Monenkeskinen agenda
Suomen laajempi monenkeskinen yhteistyö jäi Sipilän hallituskaudella EU-yhteistyön, turvallisuuspolitiikan ja lähialueiden varjoon. Osaltaan tämä heijasteli laajempia kansainvälisiä trendejä.
Monenkeskisen yhteistyön tavoitteet painottuivat keskeisten arvojen kuten demokratian, ihmisoikeuksien ja hyvän hallinnon edistämiseen sekä ihmiskunnan suurten uhkien kuten ilmastonmuutoksen, köyhyyden ja ruoka-, vesi- ja energiapulan torjuntaan.
Sääntöihin ja avoimuuteen nojaavan vapaakaupan edistäminen nostetaan niin ikään tavoitteeksi. Kehityspolitiikassa painottuu kehitysmaiden yritystoiminnan ja veropohjien vahvistamisen tukeminen sekä suomalaisen kehitysyhteistyön vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden parantaminen.
Hallituksen politiikkaa kestävän kehityksen ja kehityspolitiikan alalla täsmennettiin kummastakin asiasta valmistellulla laaja-alaisella selonteolla.
Kestävän kehityksen selonteko koski YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030-toimintaohjelman täytäntöönpanoa Suomessa. Sen painopisteet, kuten hiilineutraali ja resurssiviisas Suomi ja toisaalta yhdenvertainen, tasa-arvoinen ja osaava Suomi, olivat tarkoitetut kehittämään Suomen politiikkaa kestävän kehityksen katvealueilla mutta myös tarjoamaan hyviä käytäntöjä ja osaamista Suomen kansainvälisessä yhteistyössä ja kehityspolitiikassa. Kestävän kehityksen teemoista erityisesti ilmastopoliittinen keskustelu on leimannut Sipilän hallituksen kautta.
Kansainväliseen kriisinhallintaan osallistuminen on tärkeässä roolissa Suomen kansainvälisessä vastuunkannossa. Sitä Sipilän hallituksen ohjelmassa luvataan jatkaa aktiivisesti.
Joukkojen lukumäärillä mitattuna Suomen osallistumisen taso on jo pidemmän aikaa ollut laskevalla käyrällä sekä siviili- että sotilasoperaatioiden osalta.
Joukkojen lukumäärillä mitattuna Suomen osallistumisen taso on kuitenkin jo pidemmän aikaa ollut laskevalla käyrällä sekä siviili- että sotilasoperaatioiden osalta eikä Sipilän hallituskaan saanut tätä pysäytettyä. Syyt trendiin löytyvät kuitenkin pikemminkin kansainvälisten operaatioiden luonteesta ja Suomen halusta jakaa voimavarojaan eri kriisinhallintatoimijoiden käyttöön. EU:n ja Naton johtamat operaatiot ovat vähentyneet, eikä Suomella ole ollut halua sitoa välittömästi niistä vapautuvia resurssejaan YK-johtoisiin operaatioihin.
Sääntöihin ja avoimuuteen perustuvan vapaakaupan edistämisen osalta Sipilän hallitus joutui suurempien voimien armoille. Sen hallituskaudella kansainvälinen vapaakauppajärjestelmä ajautui suuriin vaikeuksiin. Hallituksen voi silti katsoa ajaneen tavoitteitaan vahvasti EU:n kautta edistämällä unionin johtoroolia sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestyksen turvaajana.
Kesken hallituskautta siniseksi puolueeksi muuttuneiden perussuomalaisten ensimmäisellä hallituskaudella Suomi onkin ankkuroitunut EU:hun monessakin suhteessa aiempaa vahvemmin. Moni Suomelle keskeisistä kansainvälisen järjestyksen peruspilareista on nyt EU:n varassa. Suomi on myös purkanut viimeisetkin lainsäädännölliset esteensä sotilaallisen avunannon toteutumiselta unionin puitteissa.
Kirjoitus on osa Haasteita hallituksesta -sarjaa.
Teija Tiilikainen on Ulkopoliittisen instituutin johtaja.
