Näkökulmia kulttuuriperintöön

Kulttuuriperintö on ollut vuonna 2018 erityisen paljon esillä, sillä Euroopan unioni on nimennyt vuoden Kulttuuriperinnön teemavuodeksi.

 

Mutta mikä on kulttuuriperintö? Vaikka käsite vaikuttaa selkeältä, tyhjentävän vastauksen löytäminen voi osoittautua haasteelliseksi.

 

Näkökulmia kulttuuriperintöön -sarjan tekstit kertovat moninaisesta ja muuttuvasta eritasoisesta kulttuuriperinnöstä, sen arkisuudesta, ristiriidoista ja siihen liittyvistä valtasuhteista. Sarjan on koordinoinut Jyväskylän yliopiston EUROHERIT-tutkimushanke.