Podcast: Luokkasamastuminen Suomessa 2010-luvulla
Valtio-opin tutkijatohtori Aino Tiihonen kertoo Politiikasta-podcastissa yhteiskuntaluokan ja puoluevalinnan sekä arvojen ja asenteiden yhteydestä.
Valtio-opin tutkijatohtori Aino Tiihonen kertoo Politiikasta-podcastissa yhteiskuntaluokan ja puoluevalinnan sekä arvojen ja asenteiden yhteydestä.
Kunnilta odotetaan yhä enemmän toimia sen eteen, että kansalaiset pääsisivät laajemmin mukaan päätöksentekoon. Niillä voikin olla merkittävä rooli demokratian kriisin selättämisessä, mutta tähän rooliin liittyy myös rajoitteita ja haasteita.
Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogia antaa virikkeitä yhteiskunnalliseen pohdintaan vielä 60 vuotta julkaisunsa jälkeen. Suuri ja yhä ajankohtainen kysymys on, miten erilaiset ristiriidat kanavoidaan rakentavaksi politiikaksi.