Tänä keväänä helsinkiläisessä mediakuplassa on esitetty erilaisia näkemyksiä toimittajien ja tutkijoiden työstä. Kyse on tiedon määrittelystä, hausta ja analyysistä. Mutta erityisesti tiedon kohtaamisesta.
Vuoden journalistiksi ehdolla ollut ja innovatiivisesta journalismistaan palkittu Esa Mäkinen kertoi Helsingin Sanomien lauantaiesseessään (HS 18.2.2012), kuinka toimittajat eriytyvät tiedonkerääjiin ja uutisten tuottajiin ja niitä kommentoiviin ja tietoa eteenpäin työstäviin toimittajiin. ”Osa toimittajista kuratoi eli koostaa uutisia käyttäjien ja tietokoneiden tuottamasta aineistosta. Toinen puoli tekee analyysejä, jotka vaativat paljon koulutusta ja kokemusta.”
Turussa kansainvälisen politiikan yliopisto-opettajana toimiva, toimittajan töitäkin tehnyt Lauri Holappa puolestaan kommentoi tutkivan journalismin sankaritoimittajia, jotka juoksevat tapahtumien perässä. ”Ongelma on kuitenkin siinä, että keskeisimpiä yhteiskunnallisia valtasuhteita ja muutosprosesseja ei voida typistää tapahtumiin. En ole koskaan nähnyt suomalaisessa mediassa juttua siitä, miksi Suomen poliittisella eliitillä on niin vankkumaton luottamus uusklassiseen talousteoriaan. Myöskään montaa kriittistä juttua ei ole tehty sitralaisesta luovuus- ja innovaatiojargonista.”
Valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 2011 saanut Hanna Nikkanen puolestaan kommentoi Holappaa samaisen Ylioppilaslehden kolumnissaan kiroten, ettei meistä yliopistotutkijoista ole mihinkään: ”Viime keväänä teimme Ryhmäteatteriin Eduskunta-näytelmää, jossa yritimme selittää ex-pääministerin lautakasan taakse kätkeytyviä korruption ja salailun rakenteita. Sain korvaamatonta apua muutamilta kansalaisjärjestöjen ja valtion laitosten tutkijoilta. Mutta yliopistotutkijat? Voi saatana.”
Nikkasen mukaan meillä ei ole asennetta, emmekä välitä tutkia olennaisia asioita. Yleensä toimittaja tahtoo tietoa. Kyllä minulta on kysytty, että miksi te tutkijat ette ole tutkineet tätä ja tätä ajankohtaista asiaa? Onko teillä tietoa? Etkö ole tätä ajankohtaista asiaa seurannut? Ei ole, en tiedä. Kerropa minulle lisää, niin voin pohtia asiaa kanssasi.
Ja miksi en ole tutkinut tai perehtynyt? Ehkä siksi, että on joku muu projekti kesken. Ehkä siksi, että aika menee rahoitushakemusten tekemisessä, yliopistohallinnossa tai opettaessa. Ehkä siksi, että tiedonkeruu on vain osa siitä, mitä teemme ja työkalujen kehittäminen sen analysointiin tai ajattelemiseen on keskeisempää?
Tieto, jota keräämme on moniulotteisempaa kuin data tai tapahtumat. Tieteellinen tietämys sisältää usein tietoa siitä, miten samankaltaista ongelmaa käsitellään muissa konteksteissa – esimerkiksi sitä, miten vaikkapa ranskalaiset, kiinalaiset tai brasilialaiset kollegat ovat tutkineet näitä asioita ja voiko heiltä jotain oppia.
Harva tutkii vain yhtä asiaa vaan tehtävien muuttuessa, opettaessa ja ohjatessa perehdytään laaja-alaisestikin asioihin. Harva erikoistutkijakaan pääsee paneutumaan tiettyihin kysymyksiin koko työuraansa. Lisäksi päätoimisten tutkijoiden ja tutkivien opettajien määrä yliopistoissamme on verrattain pieni. On niin paljon tärkeitä aiheita, joihin tulisi voida keskittyä.
Tutkimuskohteen lisäksi tutkijan aikakäsityskin on erilainen kuin median. Meidän pitäisi oikeastaan olla sekä askelta edellä perinteistä mediaa uusia avauksia ja trendejä tutkimassa ja vähän jäljessä analysoimassa sitä, mistä oli todella kyse.
Meidän kirjoituksemme eivät myöskään välttämättä tyydytä vastauksia etsivää lukijaa: tehtävänämme ei ole ratkaista ongelmia, vaan lähestyä niitä kriittisesti. Yleensä ei ole yhtä oikeaa vaihtoehtoa. Politiikkaehdotuksia tekevät pikemminkin ajatushautomot, jotka tuovat esille meitä paremmin omia tutkimuksiaan tai kansalliseen näkökulmaan ja median kielelle sovitettuja kansainvälisiä trendejä.
* * *
Käytin alussa ilmaisua mediakupla, sillä edellämainitut ovat helsinkiläisiä ja helsinkiläisissä medioissa kirjoittavia facebook-kavereitani, joiden tekstejä on sosiaalisen median feedissäni paljon linkkailtu: ainakin minun kuplassani on tästä debatoitu. Tai pikemminkin käytin sitä siksi, että todellisuudet, joissa elämme ovat kovin eriytyneitä – heidänkin, joilla on netti jatkuvasti ulottuvilla, tai ehkä erityisesti heidän.
Ajallemme tyypillinen informaatiotulva tarkoittaa sitä, että seuraamme vain tiettyjä kanavia. Etenkään pääuutisista sivuun jäävä tieto ei saavuta niitäkään, joita se kiinnostaisi. Uusien trendien mukan nettilehtien uutissivuja muokataan omannäköisiksi, jolloin tietoa saadaan vaan niistä asioista, joista itse tai sivusto määrittelee lukijaa kiinnostaviksi.
Tällä sivustolla ei ainakaan toistaiseksi saa näitä palveluita. Kehittyessään sivusto saa lisää sisältöä, jota pääsee selaamaan asiasanoilla ja kirjoittajien nimillä. Sivusto pyrkii paitsi tuottamaan keskustelua ja välittämään tietoa myös kertomaan valtio-opin tutkijoille, opiskelijoille – ja toimittajille, millaista tutkimusta Suomessa tehdään, jotta yhtymäpintoja löytyisi.
Kaiken tämän jälkeen tunnustan: esimerkiksi minulla on sellaisia pitkäaikaisiakin tutkimusaiheita kuin populismi, Unkari, Guggenheim ja lähidemokratia. Että mieluiten vastaisin niistä, tai tiedepolitiikasta. Ja ei, emme me tutkijat yleensä tahdo lähettää lehdistötiedotteita keskeneräisistä tutkimusaiheistamme. Tämä sivusto toivottavasti paikkaa sitäkin vikaa meissä niin toimittajille kuin laajalle yleisölle, joka lopulta rahoittaa meistä monen työskentelyä.
