Politiikasta taidetta -sarjassa kutsumme taiteilijoita tulkitsemaan politiikkaa kriittisestä näkökulmasta: kuinka politiikasta ja yhteiskunnasta tehdään näkyvää taiteen keinoin?
Sarjan ensimmäinen teos on runoilija Roxana Crisólogo Correan (Lima, 1966) runo ”Ne jotka tulivat myymään sieniä”. Crisólogo on mukana Sivuvalo-projektissa, jonka nimi on ”Onko tämä suomalaista kirjallisuutta?”. Teos esitettiin Politiikasta-verkkolehden 26.1.2017 Tiedekulmassa järjestämässä keskustelutilaisuudessa Maahanmuutto retoriikkana, jossa Crisólogo lausui runon alkuperäiskielellä espanjaksi ja Susanna Hast suomeksi.
Ne jotka tulivat myymään sieniä
Ne jotka tulivat myymään sieniä
tietävät että täällä aika ja valo
on hetkellistä
siksi heillä on kiire tarjota tuotteitaan he vetävät aseensa
teroittavat kätensä
minunkin on pidettävä kiirettä ennen kuin valo nostaa peittonsa
ja horisontti vajoaa kivikirkon syvyyksiin
en tiedä onko sienien hinta kohdallaan
en kyseenalaista vietnamilaisten myymän tavaran aitoutta
tarkkailen heidän käsiään, joita he käyttävät kuin saksia
ja joista erotan tavuja sointeja
joita pohdin
kunnes päädyn värikkääseen kouralliseen
ja varmuus jolla tyttö toistaa mitä sanon
ja käsi muuttuu sieniämpäriksi
joka näyttää hengittävän
minulle sanotaan ettei minun pitäisi käyttää huonoa suomeani vietnamilaisten kanssa
sieniä keräämällä heillä menee hyvin kesällä he kaappaavat mansikat
nyt pimeän
kukaan ei ymmärrä miksi pelkään valotonta aikaa
vaikka tiedän kaiken
ymmärrän kaiken
en ole vakuuttunut siitä että osaan erottaa myrkyllisen syötävästä
Annan periksi vietnamilaisten suloiselle kujerrukselle
heidän luvatessa alennusta jos ostan koko pussin
Voiko sieniä pakastaa?
totta kai
täällä pakastetaan kaikki.
(Suomennos: Taina Helkamo)
Los que llegaron a vender hongos
Los que llegaron a vender hongos
saben que aquí el tiempo y la luz son efímeros
por eso se apuran en ofrecer sus mercancías desenfundan
afilan sus manos
también yo debo apurarme antes que la luz levante sus carpas
y el horizonte se hunda en la profundidad de la iglesia de piedra
No sé si el precio de los hongos es el más justo
ni cuestiono la autenticidad de lo que los vietnamitas venden
me fijo en sus manos que utilizan como tijeras
y de las que desprendo sílabas sonoridades
que medito
antes de decidirme por un puñado de colores
y la seguridad de la pequeña que repite lo que digo
y con una mano se hace de un balde de hongos
que parecen respirar
Me han dicho que evite practicar mi mal finés con los vietnamitas
se la pasan recogiendo hongos en verano se apoderan de las fresas
ahora de la oscuridad
nadie entiende mi miedo a la falta de luz
saberlo todo
entenderlo todo
no me asegura que sabré distinguir lo venenoso de lo comestible
Me conformo con el dulce acento de los vietnamitas
que ofrecen un mejor precio si me animo a comprar toda la bolsa
que si se congelan los hongos?
por supuesto, aquí todo se congela.
