Uskonto, ihmisoikeudet ja Euroopan kriisiajattelu

Kuva: Mario Klassen / Unsplash (CC0)
Lukuaika: 3 min. 

Nyky-Euroopan keskeisimpiä ja latautuneimpia keskustelun aiheita on, miten ”hallita” uskontojen monimuotoisuutta sekä lisääntyneen monimuotoisuuden ja sen uudenlaisten muotojen seurauksia eurooppalaisissa yhteiskunnissa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ottaa kantaa tilanteisiin, joissa joku yksilö tai jokin ryhmä katsoo ihmisoikeuksiensa tulleen rikotuiksi. Ylikansallinen tuomioistuin käsittelee muun muassa uskonnon-, omantunnon- ja ajatuksenvapauteen liittyviä kysymyksiä.

Strasbourgissa toimiva Euroopan ihmisoikeustuomioistuin perustettiin vuonna 1959. Se käsittelee tapauksia, joissa epäillään rikotun vuonna 1950 solmittua Euroopan ihmisoikeussopimusta, jonka kaikki Euroopan neuvoston jäsenmaat ovat ratifioineet.

Tätä tehtävää toteuttaessaan tuomioistuin ottaa kantaa asioihin, joilla voi olla laajempaa merkitystä monelle Euroopan neuvoston jäsenmaalle. Tuomioistuimen ratkaisuilla voi olla kauaskantoisiakin vaikutuksia.

Ihmisoikeustuomioistuimen eteen tuodaan tilanteita, joissa valtio on todennut uskontojen monimuotoisuuden aiheuttavan niin mittavia ongelmia, että siitä seuranneet ryhmien väliset tai sisäiset jännitteet saattavat levitä niiden ulkopuolelle ja häiritä ympäröivää yhteiskuntaa.

Uskontoon liittyvien asioiden käsittely tuomioistuimessa pohjautuu toisinaan jonkinlaiseen kriisiajatteluun, vaikka itse kriisi-sanaa ei käytettäisikään.

Rauhanomainen yhteiselo ja toisten suvaitseminen

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö uskontoon liittyvissä asioissa perustuu eurooppalaisten yhteiskuntien uskonnollisen monimuotoisuuden tunnustamiseen ja siihen, että ne ovat joutuneet tekemään tilaa uudenlaiselle monimuotoisuudelle muun muassa maahanmuuton seurauksena.

Ihmisoikeustuomioistuimen eteen tuodaan esimerkiksi tilanteita, joissa jokin valtio on todennut uskontojen monimuotoisuuden aiheuttavan niin mittavia ongelmia, että siitä seuranneet ryhmien väliset tai sisäiset jännitteet saattavat levitä niiden ulkopuolelle ja häiritä ympäröivää yhteiskuntaa. Normaalisti tuomioistuin kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että eri ryhmät pystyvät rauhanomaiseen yhteiseloon ja toistensa suvaitsemiseen.

Periaate on, että moniarvoisuudesta ei tingitä tällaisten jännitteiden purkamisen nimissä. Uskonnollista moniarvoisuutta – tai oikeusistuimen sanoin uskonnollista pluralismia – ei pidetä sinällään epäsuotuisana, vaan Euroopan demokraattisille yhteiskunnille luontaisena ominaisuutena. Valtioiden on toimittava maltillisesti ja pysyttävä ”tasapuolisina” ja ”puolueettomina” tällaista sopuisaa yhteiseloa tavoitellessaan.

Diskurssin turvallistaminen

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ollut siis monesti puolustamassa uskonnollista monimuotoisuutta yksittäisten jäsenmaiden huolilta. Tuomioistuimen tekemät päätökset viittaavat kuitenkin myös siihen, että tietyssä tilanteessa uskonnollisista ilmiöistä puhuttaessa ajatukset kriiseistä liitetään valitettavasti ongelmallisella tavalla turvallisuusuhkista käytävään keskusteluun.

Viime vuosien oikeuskäytännöstä huokuu nimittäin osittain laajemminkin huomattavissa oleva taipumus nähdä tietyt ihmisryhmät muita haastavampina – Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta lainatakseni – Euroopan ihmisoikeussopimuksen ”suojaaman ja varjeleman vuosisataisen kalliisti voitetun kamppailun tuloksena syntyneen demokraattisen yhteiskunnan” näkökulmasta.

Joihinkin uskontoihin tai vakaumuksiin, monissa tapauksissa nimenomaan islaminuskoon, suhtaudutaan epäluuloisesti. Ajatellaan, etteivät ne oikein kykene toimimaan ”epäpoliittisesti” eurooppalaisissa yhteiskunnissa ja mukautumaan näiden yhteiskuntien vaatimuksiin, esimerkiksi poliittisen tilan riippumattomuuteen (tai edes julkiseen tilan puolueettomuuteen sen laajemmassa merkityksessä).

Monimuotoisuutta kyllä tavoitellaan, mutta joitakin monimuotoisuuden muotoja pidetään huolestuttavina.

Lisäksi niiden uskotaan olevan alttiimpia yhteentörmäyksille lain (rule of law) sekä sukupuolten tasa-arvon ja muiden vastaavien keskeisten arvojen kanssa. Monimuotoisuutta siis kyllä tavoitellaan, mutta joitakin monimuotoisuuden muotoja pidetään huolestuttavina.

Tuomioistuimen tekemät ratkaisut ovat tässä suhteessa huomiota herättäviä.

Monessa näkyvässä tapauksessa tuomioistuin on nimittäin asettunut oikeutta hakevan yksilön, esimerkiksi huiviin (foulard) pukeutuneen koulutytön, sijaan valtion puolelle. Tapauksen käsittelyyn ei ole vaikuttanut se, onko valtion syytöksille yksilön häiriökäyttäytymisestä ollut minkäänlaista konkreettista näyttöä, mikä olisi mahdollisesti oikeuttanut rajaamaan uskonnonvapautta yleisen järjestyksen ja turvallisuuden sekä muiden oikeuksien ja vapauksien suojelemisen nimissä.

Kahtalainen suhtautuminen uskonnolliseen monimuotoisuuteen

Uskonnollinen monimuotoisuus itsessään on siis toivottavaa ja Strasbourgin oikeusistuimen versio Euroopasta ei noudattele täysin ”kristillisen Euroopan” kertomusta. Silti sen suhtautuminen suojelemaansa vapauteen ja eurooppalaiseen demokraattiseen yhteiskuntaan vaikuttaa nykyisellään heijastelevan monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa koskevan laajemman keskustelun kipupisteitä sekä tiettyihin ihmisryhmiin kohdistuvia ennakkoluuloja.

Tiettyjen – joskus epäsuorasti esitettyjen – katsantokantojen mukaan ihmisoikeussuojan edellytyksenä on jonkinasteinen uskonnollinen samankaltaisuus. Toisaalta tietynlaista toiseutta pidetään mahdollisesti vahingollisena. Kaikki tämä vaikuttaa ”oikeuden” toteutumiseen.

18. syyskuuta 2018 ensimmäinen hijabiin pukeutunut nainen selvisi voittajana oikeuden edessä Strasbourgissa siinä mielessä, että tuomioistuin näki, että Belgian valtio oli rikkonut ihmisoikeussopimuksen ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauden artiklaa hänen kohdallaan.

Pamela Slotte on varajohtaja Eurooppalaisen oikeuden, identiteetin ja historian tutkimuksen huippuyksikössä Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Kirjoitus on osa Euroopan muuttuvat kertomukset -sarjaa.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*