Vaalikausien takia edustukselliseen demokratiaan liittyy päätöksenteon lyhytjännitteisyys. Kuinka hyviä me olemme pitkän aikavälin päätöksenteossa?
Winston Churchill kertoi 1947 parlamentille pitämässään puheessa käsityksensä, että demokratia on huonoin mahdollinen hallinnan muoto – jos ei oteta huomioon kaikkia muita mahdollisia hallinnan muotoja.
Churchill kaiketi halusi sanoa, että vioistaan ja puutteistaan huolimatta demokratia on ainoa mahdollinen tapa hallita järkevästi. Vaikka demokratia on hidas järjestelmä ja tehdyt päätökset eivät välttämättä ole parhaita mahdollisia, se on kuitenkin pitkällä aikavälillä vakain ja eniten hyvinvointia tuottava hallinnan tapa.
Harvoin kerätään kovin suuria äänisaaliita lupaamalla asioita, jotka lähinnä palvelevat kaukana tulevaisuudessa eläviä ihmisiä.
Edustukselliseen demokratiaan liittyy kuitenkin vaalikausien takia lyhytjännitteisyys: poliittisten päättäjien kannattaa tehdä sellaisia päätöksiä, jotka hyödyttävät omaa äänestäjäkuntaa ja sitä kautta edesauttavat päättäjän uudelleenvalintaa. Toki äänestäjät voivat arvostaa monenlaisia päätöksiä, mutta harvoin kerätään kovin suuria äänisaaliita lupaamalla asioita, jotka lähinnä palvelevat kaukana tulevaisuudessa eläviä ihmisiä.
Vaalidemokratiassa lyhytjännitteisyys on järjestelmän sisäänrakennettu ominaisuus. Toisaalta yksilötkään – sen enemmän kansalaiset kuin poliitikotkaan – eivät ole kovin hyviä tekemään kauaskantoisia päätöksiä. Millaisia päätöksentekijöitä me olemme yksilöinä ja mikä on yhtäältä järjen ja toisaalta tunteiden osuus päätöksissämme?
Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi
Arkiajattelumme mukaan järjen käytöllä saavutetaan hyviä päätöksiä, kun taas tunnepohjaiset päätökset ovat huonoja. Filosofit ovat kautta aikojen pohtineet järjen ja tunteen merkitystä päätöksenteossa, mutta eivät mitenkään yksituumaisesti järkeä korostaen. Antiikin Kreikan filosofeista Platon ja myöhemmin René Descartes ja Gottfried Leibniz korostivat järjen merkitystä päätöksenteossa, kun taas 1700-luvun skottilaiset filosofit, David Hume ja Adam Smith, pitivät tunteita tärkeinä päätöksenteon ohjaajina.
Humen mukaan järki on tunteiden orja, koska järjen avulla pyrimme saavuttamaan niitä päämääriä, joita tunteet meille antavat. Smith puolestaan pohti myötäelämisen ja sympatiaan liittyvien tunteiden merkitystä moraalisessa päätöksenteossa.
Mitä nykytutkimus sitten sanoo järjen ja tunteiden roolista päätöksenteossa? Lyhyesti vastattuna molemmat vaikuttavat päätöksiimme, eikä voida yksiselitteisesti sanoa, että toinen johtaisi toista parempiin päätöksiin.
Sekä järki että tunteet vaikuttavat päätöksiimme, eikä voida yksiselitteisesti sanoa, että toinen johtaisi toista parempiin päätöksiin.
Psykologisten tutkimusten mukaan ihmisillä on kaksi erilaista päätöksenteon järjestelmää, nopea ja hidas. Nopea järjestelmä tekee nimensä mukaisesti päätökset nopeasti, se on impulsiivinen ja lyhytjänteinen. Tunteet vaikuttavat päätöksiin nopeassa järjestelmässä hidasta enemmän.
Hidas järjestelmä on puolestaan kärsivällinen ja pohtiva. Siinä päätöksenteko vaatii vaivannäköä ja aikaa ja tehdyt päätökset ovat nopeaan järjestelmään verrattuna pitkäjänteisempiä.
Tunteet eivät vaikuta päätöksiin hitaassa järjestelmässä yhtä paljon kuin nopeassa. Tekemiimme päätöksiin vaikuttaa se, kumpi järjestelmistä aktivoituu. Jos tarjolla on porkkanoita ja suklaata, nopea järjestelmä valitsee herkästi makean herkun, kun taas hidas järjestelmä punnitsee vaihtoehtojen terveysvaikutuksia ja päätyy porkkanaan.
Vaikka tunteet voivat olla erilaisessa osassa nopean ja hitaan järjestelmän päätöksenteossa, näyttäisi siltä, että päätöksenteko täysin ilman tunteita on mahdotonta.
Porugalilais-amerikkalainen aivotutkija Antonio Damasio alkoi epäillä tunteiden merkitystä päätöksenteossa tutkiessaan potilasta, jonka aivoista oli kasvaimen vuoksi poistettu osa. Potilas oli toipunut mutta ei osannut tehdä päätöksiä. Tarkemmissa tutkimuksissa havaittiin, että potilaan kyky tunteisiin oli tuhoutunut. Myöhemmin sama ongelma havaittiin muillakin potilailla, joiden aivoista oli poistettu tunteiden muodostumisesta vastaava osa.
Hollantilainen psykologi Ap Dijkterhuis puolestaan tutki koehenkilöiden päätöksentekoa auton ja kodinsisustuksen hankinnassa. Hän havaitsi, että kun valintakriteereitä oli monta, rationaalinen puntarointi niiden välillä kävi mahdottomaksi ja koehenkilöt turvautuivat yksinkertaisiin ratkaisuihin, esimerkiksi valitsemaan auton värin perusteella.
Mielenkiintoinen havainto oli se, että tutkittavat eivät kuitenkaan olleet erityisen tyytymättömiä tällä tavoin saavutettuihin päätöksiin. Päinvastoin: mitä pidempään tutkittavat miettivät päätöstään, sitä tyytymättömämpiä he olivat.
Kauaskantoiset päätökset
Monilla tärkeillä päätöksillä, yksityiselämässämme ja politiikassa, on hyvin kauaskantoisia seurauksia. Rakenteelliset uudistukset, vaikka sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän uudistaminen, on tarkoitettu pitkän ajan ratkaisuksi. Samoin nyt tekemämme päätökset energian tuottamisesta vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen, ydinvoiman tapauksessa jopa useiden tuhansien vuosien päähän.
Osa pitkän aikavälin päätöksistä koskee useita sukupolvia, ja tyypillisesti päätöksiin liittyy vaihtokauppa tämän hetken ja tulevaisuuden hyötyjen ja haittojen välillä. Investoinnit koulutukseen tai kestäviin energiaratkaisuihin aiheuttavat kustannuksia nykyisille veronmaksajille, kun taas niiden hyödyt realisoituvat vasta tulevaisuudessa. Valtion ottama velka taas hyödyttää tämän hetken veronmaksajia, mutta lankeaa maksettavaksi myöhemmin.
Miten hyviä sitten olemme pitkän aikavälin päätöksenteossa? Vastaus voidaan ehkä muotoilla siten, että me kyllä pystymme tekemään kauaskantoisia ratkaisuja, mutta se ei ole välttämättä kovin helppoa. Tahdon heikkous, itsekontrollin puute, on meille ominaista ja se näkyy monilla epäterveellisinä elämäntapoina.
Toisaalta tulevaisuuden tapahtumiin liittyy voimakasta diskonttausta, sata euroa tänään on paljon arvokkaampi kuin sata euroa vuoden päästä. Päätösten aikajänne riippuu myös siitä, kumpi järjestelmä vastaa päätöksenteosta. Nopea järjestelmä tekee tyypillisesti lyhytnäköisempiä päätöksiä kuin hidas järjestelmä.
Erityisen hankalia ovat useita sukupolvia koskevat päätökset.
Erityisen hankalia ovat useita sukupolvia koskevat päätökset. Päätös ilmastonmuutoksen hillitsemisestä tehdään tänään, mutta hyödyt ja haitat koskettavat erityisesti tulevia sukupolvia. Ylisukupolvisten päätösten erityinen haaste on se, että tämänhetkiset kustannukset ovat hyvin tiedossa ja usein sangen konkreettisia. Vähennämmekö lihan syöntiä, luovummeko lentämisestä, panostammeko sähköautoihin, kulutammeko vähemmän kuin ennen?
Ilmastonmuutoksen hillitsemisen hyödyt ovat puolestaan epävarmoja ja käsitteellisiä. Miten ilmasto Suomessa muuttuu? Miten muuttuvat elinolosuhteet tai viljelyksen edellytykset? Sangen usein lähitulevaisuuden seuraukset ovat konkreettisia ja yksilöitäviä, pitkän aikavälin seuraukset taas yleisiä, usein numeroina ja tilastoina kuvattavia.
Yksilöitävien uhrien vaikutuksesta päätöksiimme on myös tutkimusnäyttöä. Joukolle koehenkilöitä annettiin mahdollisuus lahjoittaa haluamansa osa saamastaan rahasummasta hyväntekeväisyyteen. Koehenkilöt jaettiin kolmeen ryhmään siten, että osalle kuvailtiin yksilöityä nälänhädän uhria, nuorta tyttöä. Toiselle ryhmälle kerrottiin tilastotietoa nälänhädästä, kodittomuudesta tai muusta vastaavasta. Kolmannelle ryhmälle kerrottiin sekä yksilöidystä uhrista että tilastotiedoista. Koehenkilöt lahjoittivat selkeästi eniten siinä ryhmässä, jolle kerrottiin vain yksilöidystä uhrista, kun taas tilastollista tietoa saaneet lahjoittivat vähiten.
Yllättävästi kummankin tyyppistä tietoa saaneet lahjoittivat miltei yhtä vähän. Ihmisten valmiudelle auttaa on siis oleellista se, että he pystyvät kuvittelemaan mielessään konkreettisen uhrin, joka kärsii vallitsevasta tilanteesta. Mielikuva motivoi heitä toimimaan. Tilastotieto puolestaan näyttäisi hillitsevän auttamishalua ja jopa vähentävän yksilöidyn uhrin kuvauksen aktivoivaa vaikutusta.
Miten voimme edistää huomisen huomaavia päätöksiä?
Jos ajatellaan monimutkaisia ja vaikeita pitkälle tulevaisuuteen ulottuvia ongelmia, kuten ilmastonmuutosta, epäilemättä tehokkain ja ehkä ainoa mahdollinen keino vaikuttaa on poliittinen vaikuttaminen.
Käytän ilmastonmuutosta esimerkkinä, mutta luetellut keinot pätevät muuhunkin. Ilmastonmuutosta tuskin onnistutaan hillitsemään tai siihen sopeutumaan pelkästään kuluttajien tekemien oikeiden valintojen kautta.
Tarvitaan demokraattisen järjestelmän päätöksiä. Toisaalta on kuitenkin myös niin, että kansalaisten mielipiteillä ja painostuksella on vaikutusta siihen, miten poliittiset päätöksentekijät toimivat. Lisäksi poliitikotkin ovat yksilöpäätöksentekijöitä. Siksi on oleellista pohtia myös sitä, miten yksilöt saadaan tekemään kauaskantoisempia valintoja.
Yksilöiden tekemiin päätöksiin vaikuttaa suuresti se, miten asiat esitetään, miten valintatilanne kehystetään.
Jo kauan on tiedetty, että yksilöiden tekemiin päätöksiin vaikuttaa suuresti se, miten asiat esitetään, miten valintatilanne kehystetään. Valintatilanteiden kehystämiseen halutun vaikutuksen aikaansaamiseksi on monia eri tekniikoita. Yksi näistä on seurausten esittäminen konkreettisesti. Jos toivotaan varovaisia päätöksiä, riskit kannattaa kuvata konkreettisesti.
Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset ovat halukkaampia ottamaan lentovakuutuksen, joka lupaa korvata terroriteoista seuranneet vahingot kuin vakuutuksen, joka lupaa korvata kaikki mahdolliset vahingot. Jälkimmäinen vakuutus on edellistä kattavampi, mutta siis vähemmän houkutteleva. Terrorismi on konkreettinen ja helposti kuviteltavissa oleva uhka, kun taas ”kaikki mahdolliset vahingot” on epämääräinen ja vaikeasti hahmotettava uhka.
Sosiaaliset normit vaikuttavat voimakkaasti päätöksiimme. Saattaa olla, että tehokkain tapa vaikuttaa yksilöiden tekemiin valintoihin on vaikuttaa siihen, että halutusta käyttäytymisestä tulee sosiaalisen normin mukaista, epätoivotusta taas sen vastaista.
Toistaiseksi ilmaston kannalta haitallinen kulutuskäyttäytyminen ei ole sosiaalisesti tuomittavaa, mutta jo nyt on merkkejä siitä, että jotkut asiat saattavat sellaisiksi muuttua. Ainakin joissakin some-kuplissa paheksutaan kuvia kaukomatkoilta tai pihveillä herkuttelua. Sosiaalisen normin vastaiseen käyttäytymiseen liittyy tyypillisesti negatiivisia tuntemuksia, esimerkiksi häpeää.
Meillä on myös jonkin verran tutkimusnäyttöä siitä, että määrätynlaiset tunteet voivat aktivoida yksilöitä, toiset taas passivoida. Eri tunteet voivat myös aktivoida erilaiseen toimintaan.
Meillä on liian vähän tutkimustietoa siitä, mitkä tunteet aktivoivat pitkäjänteiseen päätöksentekoon, mitkä taas passivoivat tai pikemminkin aiheuttavat lyhytnäköisyyttä.
Toistaiseksi meillä on kuitenkin liian vähän tutkimustietoa siitä, mitkä tunteet aktivoisivat pitkäjänteiseen päätöksentekoon, mitkä taas passivoivat tai pikemminkin aiheuttavat lyhytnäköisyyttä. Emme myöskään tiedä, miten toisiin ihmisiin kohdistuvat tunteet, sympatia ja myötätunto, voisivat toimia suhteessa tuleviin sukupolviin ja sitä kautta ehkä omalta osaltaan aktivoida ilmastonmuutoksen vastaiseen toimintaan.
PALO tutkii huomisen huomaavaa päätöksentekoa
Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa PALO-hankkeessa tutkimme juuri tämän tyyppisiä pitkäaikaiseen päätöksentekoon vaikuttavia tekijöitä ja kysymme, millä keinoin ihmiset saataisiin tekemään kaukonäköisempiä, huomisen huomaavia päätöksiä.
Avain kauaskantoisuuteen vaikuttaisi löytyvän instituutioista, jotka eivät ole suoraan riippuvaisia vaalikausista.
Vaikka kansalaisten valintoihin vaikuttamalla voidaankin vaikuttaa laajemmin myös poliittisiin päättäjiin, tarvitaan vaalikaudet ylittävään päätöksentekoon myös institutionaalisia ratkaisuja. Juuri tällä hetkellä politiikassa kuohuttaa mönkään mennyt sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, ja moni on aprikoinut vaalikauden riittävyyttä hyvin laajojen rakenteellisten uudistusten tekemiseen.
Avain kauaskantoisuuteen vaikuttaisi löytyvän instituutioista, jotka eivät ole suoraan riippuvaisia vaalikausista. PALO-hankkeessa tutkitaan erityisesti sitä, voisiko kansalaisten osallistaminen päätöksentekoon edistää päätösten kauaskantoisuutta. Näitä kysymyksiä pohditaan PALO-hankkeen studia generalia -luentosarjassa ja siihen pohjautuvissa Politiikasta-kirjoituksissa pitkin vuotta.
Kirjoitus on osa Ratkaisuja vaalikaudet ylittävään politiikkaan -sarjaa, jossa PALO-tutkimushankkeen tutkijat kirjoittavat vaalikaudet ylittävästä politiikasta ja kansalaisvaikuttamisesta. Kirjoitukset liittyvät PALOn studia generalia -luentosarjaan.
Kaisa Herne on valtio-opin professori Tampereen yliopistossa. Hän tutkii päätöksentekoa ja puntaroivan keskustelun vaikutusta kokeellista menetelmää käyttäen.
